Parhaat konstit herpeksen hoitoon

30v herpes

Ajattelin kirjoittaa taistelustani herpestä vastaan. Kirjoitan sillä että jos vaikka ohjeistani olisi jollekin apua.

1.Jos herpes vaivaa usein mene lääkäriin ja pyydä Aclovir 200mg kuuri. Kun olet käyttänyt tabletit ,uusi resepti varalle seuraavaa kertaa varten jo valmiiksi.

Itse sain tästä avun kierteeseen jossa herpes (huuliherpes) uusiutui jopa 3krt/kk

Nyt herpes voi olla jopa 6kk poissa mutta varmuudella tulee jossain vaiheessa. Nuhan seurauksena herpes osasi myös uuteen paikkaan nimittäin nenään..

2. Toinen asia tablettien syömisen lisäksi ja tehokkain "rakkulan" paranemisen nopeuttaja.

Eli kun huomaan kutisevan rakkulan alun otan heti tabletin. Rakkulan kuivatan seuraavasti otan pumpulutukon ja kastan sen reilusti kosteaksi Eay De Gologne (partaveden tapainen) aineella. Painan tällä rakkulaa toistuvasti 10 min useasti päivän aikana. Tämä kuivattaa rakkulan ja sen jälkeen voi sen peittää puuterilla (jos on kasvojen alueella tai nenässä)

Toinen konsti on että painaa rakkulaa valkosipulin kynnen palasella useita kertoja päivässä ja puristaa valkosipulin nestettä rakkulaan. Näin rakkulan paraneminen on ollut nopeampaa kuin varsinaisilla herpesvoiteilla hoitaminen.

Tuo partavesi tai valkosipulin kynsi on kuivattanut rakkulan useimmiten siten ettei se paista kasvoissa rumannäköisenä turpeana vesirakkulana vaan on tosiaan peitettävissä puuterilla.

Herkkäihoisille voi valkosipuli olla turhan raaka konsti,tai sitten voi laimentaa valkosipulin nestettä vedellä..

Muista käsien pesu. .

Ketjua voi jatkaa. Itse luulin löytäneeni valkosipulista herpeksen tappajan (ei tullut pitkään aikaan samaan paikkaan hoidettuani sitä ylläolevalla ohjeella)

30

35479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkkkkkkkkkkk

      aina ennen suihinoton jälkeen hyppäs herppes huuleen,jätin suihinoton pois,eikä enään ole soviraxeja tarvinnut laittaa

      • -A-

        Voi että olet nokkela. Vedä käteen ja osta elämä, tässä minun ohjeeni.


    • sipe12012

      Kiitos hyvistä neuvoista! Mulle iski herpes ylähuuleen ja meinaa hermo mennä. Kipu on kova jo kaks päivää, laastari ei auta hevonv.... Sain lääkärille puhelinajan huomiselle, toivottavasti saan lääkkeet.

      Kirjoitit lopussa että luulit löytäneesi valkosipulista herpeksen tappajan. Eikö se autakaan enää? Loppuiko viesti kesken?

      Kiitos! =)

    • 30v herpes

      Törmäsin vanhaan aloitukseeni. En ole kokonaan päässyt eroon mutta nyt välillä menee jopa 6-7kk ettei rakkuloita tule. Samoilla konsteilla mennään. Tabletti sisäisesti ja valkosipulin kynnestä mehua rakkulaan. .

      Tuntuu kyllä että valkosipuli ja tabletit auttaa siten että rakkula ei leviä ja se ei tule samaan paikkaan helposti. Jos tulee niin pienenä ja paranee taas nopeammin.

    • avuton herpes

      Hei ihanaa että joku kertoo vihdoin konsteja miten tästä s**tanasta pääsee eroon... Itselläni on ollut kuukauden kuiva kohta alahuulen yllä, elämäni ensimmäinen herpes ja sitkeä sellainen. Kaikki voiteet apteekista koluttu ja pistetty jopa 15kertaa päivässä, muttakun ei auta. Rakkulaa ei tässä ollut oikeastaan koskaan, kipu on aivan kamala varsinkin yön jälkeen, kun pistän jotain vodetta kys. kohtaan. Täytyypä mennä koluamaan valkosipulit kaapista ja soittaa lääkäriin jos sais sieltä neuvoja.

    • Suu_rakoilla

      Luulempa, ettei tuolla valkosipulilla ole suurta merkitystä hoitoosi. Asykloviiritabletit sen sijaan auttavat, kun estävät viruksen kasvamisen ja se hiljalleen lähtee paranemaan. Itselläni ensimmäinen tutustuminen tähän kiusallisen kivuliaaseen virusystävään tapahtui aurinkolomalla, jolloin puhkesi rakkuloita joka puolelle suun ympärystä. Tuskailtuani aikani päädyin sairaalaan tiputukseen jossa suoraan suoneen asykloviiria. Tehosi muutamassa päivässä ja nyt on tabletteja aina varmuuden vuoksi lähettyvillä jos alkaa poltetta suupielessä tuntumaan.

      Eli jos huuliherpes kiusaa usein, hakekaa lääkäriltä resepti tableteihin ja elämänne pelastuu :)

    • KOKEILKAAPAS TÄTÄ

      Itse hain 6kk herpeksen estolääkityksen ja niiden seurauksena herpeksiä ei tullut yhtään! Mutta sitten sairastuin flunssaan ja huulien ympärille ja nenän viereen ilmestyi pieniä rakkuloita, ei siis mitään rykelmiä vaan sellaisia pieniä :D
      Sain ne pois kolmessä päivässä näin :

      1. Puhkaisin rakkulat desinfioidulla neulalla
      2. Putsasin rakkuloista valuvan nesteen käsidesillä
      3. Murskasin valkosipulia ja sivelin sormella nestettä puhjenneiden rakkuloiden päälle.
      4. Yöksi laitoin rakkuloihin hunajaa paksun kerroksen!

      Toistin tätä 5-10 kertaa päivässä ja ennen hunajan laittoa desinfoin ''saastuneen'' alueen ja joka aamu punaset jäljet olivat vain pienemmät ja kolmantena aamuna niitä ei enää näkynyt:D

      • ölghkåtyukjå6u

        Hunaja on tunnettu antiviraali samoin propolis, sinkkipasta ja murskattu valkosipuli nimenomaan sen murskattu kuori tekee antiviraalisen vaikutuksen kun esim. katkaiset sen säilyy jääkaapissa noin vuorokauden.

        Jos itselläni on huulessa herpes ja ei ole vielä limakalvoilla niin varovasti iholla olevaa osaa painan steretsin desinfioivalla lapulla varoen ettei ainetta pääse limakalvoille eikä huulille tai suuhun.Sitten herpix geeliä jossa sinkkiä ja siihen kuivuu ikäänkuin kalvo päälle tai sitten 400mg sinkkipastaa.Hieman kuivattaa nopeammin.


    • tepponenen

      Paras tapa pitää huuliherpeksestä poissa on aktiivinen liikunta ja terveellinen elämäntapa, joka vahvistaa luontaista vastustuskykyä!

      Ja toki, kannattaa muistaa ehkäsy ;)

    • piupau

      Olen nyt kypsä hakemaan estolääkitystä jatkuvasti uusivaan huuliherpekseen. Menee jo hermo, kun ehtii pari kolme päivää olla tervettä aikaa ja sitten taas alkaa kihelmöinti. Pensikloviirivoiteella (Vectavir) olen saanut yleensä estettyä rakkulan tulon mutta koko ajan saa olla voidetta laittamassa. Ja tilanne voi kestää viikon, uusiutuakseen taas heti kohta.
      Kysyisinkin teiltä mille lääkärille on mentävä saadakseen estolääkityksen, ihotautilääkärille vai ihan yleislääkärille/työterveyslääkärille? Onko tämä lekureille tuttukin juttu tämä estolääke vai ovatko herkästi tyrkyttämässä vain apteekin voiteita? Onko tabletit kallíita ja syödäänkö niitä koko ajan vai silloin kun tuntee, että on herpes taas aktivoitumassa?

      • Ruveton

        Vanha luontaistuotekauppias antoi hyvän ohjeen, jota olen käyttänyt siitä lähtien (yli 20 vuotta). Osta Kelasin Magnesiumia ja ota sitä ohjeen mukaan. Herpes pysähtyy, eikä leviä enempää. Magnesiumin käyttö on ehkäissyt minulla sitä niin tehokkaasti, etten ole enää saanut rupea huuleeni, kuin monen vuoden välein, aina riippuen siitä, miten olen muistanut huolehtia magnesiumin saannistani.


    • llanowar

      Voi hakea ihan omalta lääkäriltä tai päivystyksestä.

    • Kiusaus 2

      Löysin avun AVOCADO-rasvasta. Laitoin monta,monta kertaa päiväss ja kipu poistui. Sekä rakkulat poistuivat viikossa.Ennen kestäneet kivun kanssa n.3 viikkoa.

    • Henna

      Lapsellani tulee myös toistuvasti huuliherpes. Nyt lapsella todettiin keliakia ja lastenlääkäri totesi, että elimistö käy kovilla kierroksilla hoitamattoman keliakian takia ja vastustuskyky on heikentynyt eikä pysty puolustautumaan herpestä vastaan.

      Eli teillä, joilla herpes uusii tiuhaan saattaa olla hoitamattomana jokin sairaus esim. keliakia, kilpirauhasen sairaus, anemia tms. Kannattaa kuulostella omaa kroppaansa onko jotain muita oireita herpeksen lisäksi ja hakeutua lääkärin vastaanotolle.

    • pysynyt kasassa

      Hyvä fyysinen kunto pitää herpeksen aisoissa. Mutta merkillisti loppusyksystä rakkula saattaa ilmaantua silti huuleen, ei onneksi muulloin, eikä edes joka vuosi.

    • Hunajan vihaaja

      Kärsin huuliherpeksestä 30 vuotta. Join ne pillerit. Noin 3 kuria /kk eli paljon. Sitten veli tuuli käymään ja kun kysyin haluaako hän hunajaa teen kanssa. Hän pyöristä silmät ja sanoi että ei missään nimessä. Hänelle tule heti huuliherpes!

      Itselläni oli just silloin huulet herpeksessä. Siitä päivästä lähtien lopetin hunajan syöntiä kokonaan. Ei tullut huuliherpestä eikä muuta herpestä.

    • piupau

      Kirjoitin loppukeväästä kyllästyneeni huuliherpekseen, joka uusii jatkuvasti niin että terveet päivät harvassa. Sain reseptin Aclovir 400 mg estohoitoon annostuksella 1 tabl 2 kertaa vuorokaudessa. Ostin lääkkeet kesäkuun alkupuolella ja nyt olen jo 3,5 kuukautta saanut olla ilman huuliherpestä!
      Ensimmäisen kuukauden otin lääkkeen ohjeen mukaan kahdesti vuorokaudessa ja sen jälkeen 1 tabletti vuorokaudessa on riittänyt pitämään herpeksen poissa.
      On kyllä elämänlaatu parantunut kun ei tarvitse pelleillä niitten voiteitten kanssa ja herpes pysyy poissa!

    • Syntymä"lahja"

      Tabletteja saa nykyään reseptivapaasti. TOIMII!
      Jos siis on huuliherpes riesana, pitäisi melkein aina olla purkki tabuja valmiina taskussa.

      Tabletit toimivat paremmin kuin voide. Salvalla en ole ikinä saanut ajettua rakkuloiden muodostumista alas, en edes alkuvaiheessa. Tabuilla onnistuu mutta toki niilläkin vain alkuvaiheessa: onneksi prkle edes silloin!

      Suosittelen. Kalliita tietenkin kuin helvetti mutta kyllä siitä ilosta vähän maksaa, ettei tarvitse olla turpa ruvella parin kuukauden välein.

    • lysine

      Kokeilkaapa ja Googlettaakaa L-Lysine 1000 MG, luontaistuote kaupoista, ennalta ehkäisee...

    • Pimahdan

      Joo minullakin huuliherpes koko elämän ollut riesana.. Nyt ei viimeiseen 2-3 vuoteen ole ollut huuliherpestä, mutta nyt puhkesi ja isompi kuin ikinä ennen, laajentunut ihollekkin. Ei kyllä kaunista katseltavaa.. Olen aina käyttänyt Zovirax voidetta, jolla kestää parantuminen n. viikon. Nyt halusin nopeampaa hoitotapaa ,joten menin lääkäriin kun tämä on kipeä ja haittaa kyllä koulua ja töitä, ulkonäöllisesti tietenkin. Hoitaja etsi netistä tietoa huuliherpeksestä, joten olisin ihan itse neidille voinut kertoa mistä on kyse kun ei "ammattitaitoinen" ollut tietoinen asiasta.. Sitten pyysi lääkärin paikalle, joka totesi vaan että voidetta päälle.. Olin jo valmiiksi kyrpiintynyt tämän takia, joten painotin sitten asiaa että kaikkia voiteita ja laastareita on kokeiltu eikä kyllä mikään ole auttanut, ainakaan nopeasti!! No antoi sitten Aclovir-tabletteja. Saas nähä miten auttaa.. Lääkäriin olin tosi pettynyt, ei mitään ammattitaitoa tai sympatiaa. Ärsyttävää

    • Helpottunut

      Vanha viestiketju, mutta pakko kirjoittaa johonkin kun itsekin olen ollut mokoman vaivan uhrina pienestä asti... Itselleni tulee huuliherpes yleensä niin yllättäen ettei mitään ehkäisevää hoitoa kutinavaiheessa ehdi tehdä, ja kun rakkula ehtii muodostua niin koko huuli turpoaa ja on todella kipeä. Eilen aamulla huomasin herpeksen ja huulihan sitten turposi viime yön aikana erittäin kipeäksi ja kosketusaraksi, luin jostain että hunaja auttaisi ja päätin kokeilla... Puolessa tunnilla kaikki kipu ja kiristävä tunne katosivat, turvotuskin laski vähän ja olo on paljon parempi, ihan uskomatonta miten noinkin tavallinen aine kuin hunaja voi auttaa näin paljon! Aikaisemmin on testattu laastarit (ei toimi yhtään, paranee todella hitaasti), Vectavir ja Zovirax (ei mitään tehoa) ja Herpolis (huuli turposi kaksinkertaiseksi ja kipu oli paljon kovempi, en suosittele kenellekään), hunaja on kyllä tästä lähtien ykkösvaihtoehto! (Ja maistuu kaiken lisäksi tuhat kertaa paremmalta kuin nuo voiteet!)

    • Tuire1985

      Nostanpa aihetta.

      Mulla ollut huuliherpes leikki-iästä asti. Silloin tuli aina huuleen 1 iso rakkula, joka kuivuttuaan halkesi hymyillessä. Vuoti verta ja leesionestettä. Lapsena isot yksittäisrakot uusivat n.5x/v.

      Yläasteelta parikymppiseksi herpes miltei uinui. Sain lukiossa VAIN KERRAN alahuuleen aiemmin kokemattoman "rypäleherpeksen". Viinirypäleen kokoinen VALTAVA 20 minileesion rykelmä hämmensi, mutta vanhaa tuttua herpestä se oli, eri muodossa vain. Jättirykelmän parannuttua herpekseni vetäytyi taas levolle.

      Sukuelinherpeksen sain todennäköisesti tartuntana 2010 eli uskon kantavani sekä HSV 2 että HSV 1 viruksia.
      1v genitaaliherpestartunnasta oli jatkuvaa rakkulapiinaa. Syviä aristavia, hitaasti paranevia yksittäisrakkoja, ei niinkään rykelmiä. Töissäkäynti oli tuskaa kun alapäähän sattui istunta sekä kävely. Häpesin enkä hakenut apua.
      Herpes kävi myös peräaukolla, mutta asettui lopulta oikeaan häppäriin.
      Primääriajalta on jäänyt alakertaan vaaleita läiskiä, joita jomottaa toisinaan.
      2014 -2016 alapää on ollut rauhallisempi. Herpes aktivoituu nykyään vain kuukautisten lopuksi. En ole hakenut lääkitystä.

      Nyt, marraskuussa 2016 herpes puhkesi KASVOIHINI samaan aikaan kuukautisherpeksen kanssa. Epäilen syyksi suuseksin jälkeistä pussailua mieheni kanssa, omista eritteistäni.
      On nestettä erittäviä haaleita mutta arkoja punaläiskiä pitkin leukaa, poskilla, otsalla ja silmäluomissakin joskus. Poskilla väliin kohollakin, kuumottavia ja hieman puutuneita. Sitkeät.

      Nyt kasvoherpeksen puhjettua kyllä stressaa. Ei tee mieli mennä mihinkään. Herpes on sosiaalisesti rajoittava.

      Herpestä pelätään hysteerisesti ja sairastuneisiin ei haluta koskea, vaikka valtaosa kantaa viruksia valmiiksi tietämättään.

      Herpestä hävetään yhtälailla kuin HIV-infektiota.

      • YoureWelcome

        Hae oikeasti lääkitys! Kuulostaa tosi vaikelta tollainen rumba elää. Ens kerralla kun tulee, varaa heti aika. Yleislääkäriltä saa, tosi simppeli juttu, tosi yleinen ja monilla auttaa kuukausiksikin kerrallaan. Jatkossa voi hakea reseptin valmiiksi jo seuraavaa kertaa ettei ole pakko käydä lääkärissä. Moni kirjoittaa varmasti uusintareseptit ihan puhelimitsekin jo. I feel for you :/ Usko mitä sanon.


    • Ajoittainen

      Tosiaan,lääkärikäynti, ilman nolostelua kannattaa. Kuulemma myös Oriflamen Tender Care-voiteesta on joku saanut avun, vielä en ole kokeillut. Valkosipuli hunaja lähtee testiin seuraavan kerran, kun rakkulat ilmestyvät. Kiitos vinkeistä.

    • Vaivaantunut

      Kerronpa aineen, jota kukaan muu ei ole maininnut: Silicum tonic. Lievittää kirvelyä ja kutinaa ja kuivattaa. Lysiinistä ei näämmä ole hyötyä. Hunajakin lievittää, mutta se on niin tahmaista. Sisäisesti nautittavat apteekin lääkkeet tehoaa mutta on kalliita.

    • TäälläYksLisää

      Aika ajoittain mielenkiintoista lukea muidenkin kokemuksia täällä webissä, joten tuumasin että ehkä kiva teille muillekin kuulla lisää kokemuksia.. Omalla kohdalla siis ollut huuliherpes (HSV-1) pienestä asti. Äitiltä varmasti lähtöisin ja kyllä paljon pussaili (kiitos vaan). Älkää siis jakako kuolaa lastenne kanssa, huulille pusut ja samasta lasista juomiset ym kannattaa välttää oli teillä tai ei oireita, sillä monilla on tosiaan piilevänä (oireettomana) se siellä imusolmukkeissa odottamassa tilaisuuttaan. (Myöskin suusta tarttuu hampaat rei'ittäviä bakteereita, joten niin läheisiä kuin olettekin niin teette palveluksen lapsillenne, että mahdollisimman pitkään pitkitätte tartuntaa.) Terveyskirjasto mainitsee, että Suomessahan noin 60% keski-ikäisistä on jo saanut tartunnan, se on niin tyypillinen.

      Mulle tuli pienenä rakkoja huuleen aina kaikest stressistä, kokeista, reissuista.. Kaikest jännäst ja uudesta. Sekä raa'asta tomaatista, sitä oon välttäny ku ruttoa sen jälkeen, (sillon tällön oon kokeillu, ku se on nii hyvää, mut edelleen tulee, joten se pois). Stressitasoja on vähitellen oppinu hallitsee paremmin, joten varmaan sen takia vähentyny huomattavasti nuo oireet. Ennen oli vähintään muutaman kerran vuodessa, sitte vähintään ainakin kerran random syistä.. Ja jossain vaiheessa jäi vuosiks pois ja sit taas alko ilmestyy stressaavien tilanteiden/elämänvaiheiden yhteydessä. (Aina laastarit mukana.) Nykyään jo sen verta helpotusta, että vaaditaan tooooooosi iso tunteidenpurkaus, joku iso riita tai muu stressin nostaja, ni POW. Menee 24h ni se alkaa. Mut äärimmäisen harvoin siis tulee enää, oon niin rauhallinen enkä suutu helposti yms.

      Kannattaa tosiaan pitää huolta vastustuskyvystä syö teveellisesti (syön enemmän kasvisruokaa, vähemmän lihaa, en juuri ollenkaan maitotuotteita, paljon vettä, vähemmän sokeria ja enemmän terveellisiä rasvoja), liikkuu säännöllisesti (joogaan, treenaan kotona omalla painolla, tanssin), opettelee käsittelemään asioita, hallitsemaan tunteita, ymmärtämään kanssakulkijoita ja itseään. Kaikesta ei tarvitse stressata, varsinkaan jos jokin ei ole omissa käsissä. Elämässä tapahtuu mitä tapahtuu, parempi ottaa se rennosti, sressivapaana sellaisena kuin se tulee, koska stressattiin me tai ei niin asiat tulee ja menee joka tapauksessa. We might as well enjoy it.

      Sitte.. Ite oon käyttäny vuosia noita laastareita, ne on toosi käteviä ja vähentää kutinaa ja estää rupeutumisen, paranee mukavammin. Sen lisäks heti kun ekat rakkulat erottuu, mä oon puhkassu ne heti neulalla ja "tyhjentäny" ne kunnolla esim talouspaperin suikaleisiin neulan avustamana, ennen ku laitan laastarin, ja sit aina vaihdon yhteydessä uudestaan. Eli en anna huulen edes turvota, mulla ainakin paranee paljon nopeammin, oireista vähemmän harmia, vähemmän leviää, nopeammin paranee. Voilá. (Ei sovi kaikille, se ei oo mitenkään mukavan tuntusta puuhaa ja voi kestää kun sitä nestettä yleensä riittää.)

      Ja lisänä haluan sanoa, että miehen kanssa pussailtu (ja muutakin) viimiset 11 vuotta, silloin tietenkin kun ei ole oireita, eikä hän ole tänä aikana koskaan oireillut millään tavalla. Mutta mainittakoon silti, että viimeisimmän tiedon mukaan on todettu olevan mahdollista, että molemmat virukset voi tarttua myös oireettomassa tilassa syljen ym välityksellä - pienemmällä todennäköisyydellä joo - mutta silti. Ja ainakin 1/5 suomalaisesta jo kantaa herpestä, todnäk enemmänkin juurikin oireettomana, että en nyt ihan hirveesti stressaisi. Todennäköistä on että sen saa joka tapauksessa jossain vaiheessa. Eikä siihen elämä lopu. (Ellet ole raskaana!) On lääkekuureja, laastareita, voiteita... Ja myötätuntoa.

      Tsemppiä kaikille siellä, ei ole helppoa, tiedän!

      • 949583

        Tästäpä tulikin mieleen että compeed-huuliherpeslaastari on aivan erinomainen apu, koska sitä käytettäessä voi kokea olevansa sosiaalisesti hyväksyttävissä kun se päällepäin näkyvä kauheus on laastarin alla siististi. Paras estokeino on hyvä fyysinen kunto ja mahdollisesti myös riittävällä D-vitamiinin saannilla voi olla osuutta.


    • NoloPiimä

      Hei, vaikka kukaan ei tähän keinoon uskokkaan, ajattelin jakaa koska olen saanut siitä enemmän apua kuin mistään voiteista tai laastareista koko elämäni aikana.
      Maito:D! Satuin huomaamaan suomalaisen artikkelinkin jossa sitä suositeltiin levittämään rakkuloille lysiinin ansiosta. Olen viime 2v pitänyt maitoa aamuin illoin suussa puolen tunnin ajan ja se toimii oikeasti älyttömän hyvin! Se on ainoa keino joka nopeuttaa rakkulan poistumista vähintään puolella! Kun ensimmäisen kerran tätä minulle suositteli lääkäri Intiassa, en muutamaa kokeilua lukuunottamatta jaksanut kokeilla koska en uskonut sen toimivan. Jostain syystä sitten kokeilin ja nykyään teen sen joka ikinen kerta vaikka missä reissun päällä olisinkin ollut. Vaikka rakkula olisi kuinka iso, se katoaa paaaljon nopeammin kuin tavallisesti!! Kokeilkaa ja hämmästykää ;D
      Ps. Tämä on ensimmäinen kerta kun vaivaannun kirjoittamaan foorumille joten sekin voi kertoa miten tosissaan olen

    • rupi

      siinä kohden kun on turvotus laskenut pois.... tulee rupi joka irtoaa ja tulee uudelleen , irtoaa, tulee uudelleen..... varsinkin jos ei malta olla nuoleskelematta huulia niin märkäisen näköinenrupitiekale roikkuu aamulla huulessa aina herätessä ja irtoaa itsekseenpäivänmittaan jos et heti irrota. Ainoa apu tähä on minulla ollut bepanthen voide. sitä kun levittää huulirasvan tapaan muutamaan tunnin välein nii johan saa paraneminen vauhtia.... testattu on moneen otteeseen. ilman sitä ja sen kanssa. eroa paranemiseen useampi päivä.

    • Anonyymi

      Itselläni on herpes alapäässä. Elämässäni tulee jaksoja jolloin se on kokonaan poissa, ja sitten taas jaksoja jolloin se puhkeaa aina kuukautisten jälkeen. Luontaistuotekaupasta ostin L-Lysine 1000 mg ja kun otan sitä heti kun saan ensimmäiset oireet herpeksen puhkeamisesta, sitä ei tulekaan. Siis niin nopeasti ja tehokkaasti se auttaa, illalla nappi naamaan, aamulla oireet on poissa. Suosittelen kokeilemaan. Nyt ei ole kuukausiin vaivannut. Käytin tätä keinoa myös ennemmin ja teho oli sama, unohdin käytön ja taas alkoi. Oli useamman kerran ennen kuin kävin taas ostamassa, eikä ole tosiaan enää vaivannut. Ei tarvi lääkäriin mennä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3794
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1871
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1414
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      910
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      880
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe