pelottaa... mikä...? kaikki... miksi..? en tiedä... siinä jutteluni neuvola tädin kanssa lopuksi hän vielä tokaisi kyllä se siitä. ei auttanut edelleenkin pelottaa, suurin pelko on ehkä kummallisin; mitä jos minulle käy jotakin kuka hoitaa lapset mitä heille käy... on kamalaa kun tämänlaiset ajatukset pyörivät päässä yötä päivää vaikka kaikki on hyvin. kun vauva nukkuu äiti ei saa unta vaan miettii ja ajattelee kaikenlaisia katastrofeja mitä voisi käydä ( välillä aina tarkastaen pikku-nukkujan... hengittäähän hän...) alkaa olemaan raskasta
onko tälläinen kenellekkään tuttua? miten pääsisin tästä jatkuvasta pelosta eroon?
onko tälläinen kenellekkään tuttua? miten pääsisin tästä jatkuvasta pelosta eroon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kokenut juuri samanlaisia tunteita! Ja on todella ahdistavaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla puoli vuotta heräsin yölläkin tarkistamaan onko lapsi varmasti hengissä, kätkytkuolemaa varmaan pelkäsin.. Toisen lapsen jälkeen sama tunne tuli taas, hengittääkö tämä, onko tämä lapsi valkoinen yms. Ajatukset siitä että jos jään auton alle, saan rintasyövän yms. ovat läsnä koko ajan. Välillä tuntuu että ahdistaa todella paljon. Mutta sitten taas joku päivä helpompi. Ehkä jotkut äidit kokevat vanhemmuuden jotenkin syvemmin tai murehtivat jo luonteensa puolesta asioita etukäteen, en tiedä..
Jaksamista!
Se on kummallista kyllä, että miten paljon sitä voi tunteakaan huolta yhden ihmesen perään..?
TIEDÄN sen varsin hyvin, kun itse olen tuore esikoisen äiti. Pelkoa oli raskauden aika ja sen jälkeen ja kaikki kohdistuvat tietenkin uuten elämän alkuun(i), jota rakastan koko sydämestäni, enkä ikinä soisi hänelle mitään pahaa tapahtuvan jne.
Mutta, pitää vaan yrittää herättää itsensä - pois siitä ainaisesta ´mitä jos´-ajattelusta ja yrittää keskittyä olennaiseen ja siihen hetkeen jota nyt eletään, eikä murehtia koko ajan.. sillä sehän tekee "hulluksi". Väsyneenä meistä ei ole iloa kenellekään, varsinkaan lapsellesi, jonka takia itse asiassa murehdit ja pelkäät..!
On aivan luonnollista, että ennen syntymään pelätään lapsen kuolemaa, mutta se että jatkaa tätä pelkoa syntymänkin jälkeen.. niin juuri siitä pitäisi päästä eroon!!
Jos lapsesi on terve ja sinä olet terve, niin sinullahan ei pitäisi olla HUOLEN HÄIVÄÄ, vaan sinun tulisi olla kiitollinen, että näin on. Vai mitä?
Anna siis itsellesi muutakin ajateltavaa, jotta pelot voisivat pikku hiljaa kaikota pois mielestäsi...
TOIVOTTAVASTI PARANNUSTA TAPAHTUU, jotta voisit nauttia äitinä olostasi täysillä!
Kun sain selvitettyä kuka hoitaisi lapseni jos mieheni ja minä esim. kuoltais auto-onnettomuudessa.(ajetaan muuten tosi varovasti jos ollaan kaksin liikkeellä:).Silloin kun kaikki oli pieniä niin sisaren perhe lupasi kasvattaa lapset,nyt on jo hyvä kun vanhin on yli 20v,niin hän on luvannut katsoa nuoremmat.Kyllä me äidit ollaan vähä höpsöjä.Sitä se suuri rakkaus teettää.
Heipsan
Tuntui todella tutulta tuo tekstisi. Minulla oli aivan samanlaisia ajtuksia kun ensimmäinen lapseni syntyi. Helpottui ajan kanssa, arkirutiineilla. Toisen lapsen synnyttyä en huomannut ajattelevani mitään tuolaista. Kun lapseni sitten alkoivat kasvaa ja olla toinen 5 ja toinen 2 vuoden tienoilla, alkoi pelot jälleen jylläämään. Ensin hiukan harvemmin ja sitten aina vaan tiheämmin mielessä pyörimään. Tarinaani riittäisi pitkälle kerrottavaksi, mutta pääpiirteet riittäkööt. Yksin asioitani mietittyäni, huomasinkin pian olevani kotona turvassa neljän seinän sisällä, enkä liikkunut enää minneen. Onneksi ystäväni huomasi hautautumiseni ja auttoi. Vei kädestä pitäen mielenterveystoimistoon(tiedän,kuulostaa kamalalta), ja varasi siltä seisomalta minulle ajan. Onneksi sain peruutus ajan heti, ystäväni otti lapset ja minä menin vastaanotolle. Kaiken tämän jälkeen minulla todettiin alkava paniikkihäiriö. Asiaa alettiin heti hoitamaan ja nyt olen kunnossa. Raskaus saattaa aiheuttaa äidille kaikenlaisia juttuja mistä ei tiedä itse mitään. Ota reilusti vaan asiasta selvää ja puhu mahdollisimman paljon, se auttaa.
Terveisin
Ent.paniikki-äiti, nykyinen äiti=)