kaupunkimme keskustassa enään iltaisin, kun tänne on tullut kuuluisia kansanmurhaajia ja raiskaajia. Käykö täällä kuten Oulussa, että illalla hämärän aikaan yksinäisiä naisia raiskataan ja ryöstetään surutta. Samoin vahukset joutuvat ryöstöjen kohteeksi. Kuten tuttavalleni kävi Oulussa, elintosopakolinen halusi lisää rahaa, jo kaiken ylläpidon ja koulutuksen lisäksi rahoittaakseen huumeiden saantia.
Miten
uskallamme liikkua
2501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nehän on vain lapsia,kotimaasssaan heillä
parta kasvaa kymmenvuotiaana ja samalla kaljuuntuu!HEH..!
Varmasti kannattaa käyttää tervettä järkeä; missä liikkuu ja mihin aikaan sekä kenen kanssa ja missä kunnossa. Lulenpa, että maalaisidylli on Ylivieskan kohdalla jo mennyttä aikaa. En puolusta raiskaajia tai ketään muutakaan toista ihmistä millään tavalla uhkaavaa rikollista. Rikos on aina rikos. Pirua ei kuitenkaan kannata maalata seinälle, ei ainakaan ennen kuin sillä on kasvot.