Be happy!

Kummallinen päivä ollut. Melko vähän ollut pelkoa kaupungilla, jopa kaupassakin oli aika rento pössis. Kassajonossa minua yleensä pelottaa. On vaikea katsellä ympärille, vaikka varmasti monia tuttujakin siellä on.

Sama autuas olo jatkui iltalenkillä. Ilman ahdistusta ja pelkoa elämä on ihan erilaista. Yksin jäämisestä ja työuran epäonnistumisesta huolimatta tunnen välillä olevani aika onnellinen. Mikäs tässä on ollessa yksinkään. Onneksi ei ole perhevelvoitteita kun sanovat tuon taantumankin olevan. Yksin jääneenä on vastuussa vain itsestään.

Parisuhteen toivossa panee itsensä likoon ja monesti tulee torjutuksi. Ehkä surullisena voi lohduttautua vaikka näin:

http://www.youtube.com/watch?v=1a_OAJE7DvQ

Mitä mainiointa alkanutta helmikuuta kaikille yksinäisille!

-Yleinen vuodattaja
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo on lupaavaa kun kirjoitat Be happy!
Ei ole tullut pitkään aikaan seurattua tätä palstaa.
Mikäs siinä kassajonossa pelottaa, älä vain mene kassajonoon, jossa on isä, äiti ja pari kersaa, siinä minuakin pelottaa.
Pelottaa, että tulee laukastua, ettekö saa niitä pentuja kuriin. Vanhempien kuuluu laittaa tavarat kassatiskille, eikä se kiukutteleva minä itse, joka laittaa yhden jukurttipurkin kerrallaan ja senkin suurella huudolla.

Mene viereiseen jonoon ja seuraa niin unohtuu omat pelot kun kuuntelet sitä kiljumista.

Se on taas kevät tulossa ja tytöt kesämekoissaan, sitä tässä voit odotella.
Terveisin Mummo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yleinen vuodattaja kirjoitti:

Kummallinen päivä ollut. Melko vähän ollut pelkoa kaupungilla, jopa kaupassakin oli aika rento pössis. Kassajonossa minua yleensä pelottaa. On vaikea katsellä ympärille, vaikka varmasti monia tuttujakin siellä on.

Sama autuas olo jatkui iltalenkillä. Ilman ahdistusta ja pelkoa elämä on ihan erilaista. Yksin jäämisestä ja työuran epäonnistumisesta huolimatta tunnen välillä olevani aika onnellinen. Mikäs tässä on ollessa yksinkään. Onneksi ei ole perhevelvoitteita kun sanovat tuon taantumankin olevan. Yksin jääneenä on vastuussa vain itsestään.

Parisuhteen toivossa panee itsensä likoon ja monesti tulee torjutuksi. Ehkä surullisena voi lohduttautua vaikka näin:

http://www.youtube.com/watch?v=1a_OAJE7DvQ

Mitä mainiointa alkanutta helmikuuta kaikille yksinäisille!

-Yleinen vuodattaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu