100

tai ylikin ja näkee taas kaipaamiansa ihmisiä.. Mutta lähinnä ajatus on nyt se miten sen käyttäisi.

Rakentaisiko tuon ajan tunteelle, intuitiolle, sulkien pois kaiken kaipauksen sisältään.. toimisiko noin järkisyistä, koska useasti silloin pystyy nauttimaan elämästään parhaiten kun saa itsensä täyteen terään. Voi kai kaipauskin ohjailla ihmisen henkistä kasvua ja menneistä parantumista, mutta suurimpana voimavarana on kai kuitenkin ´minä itse` ja se kaikki mihin itse kykenee. Ympäröivät ihmiset ja ystävät kyllä ovat kullan arvoisia tai oikeastaan paljon arvokkaampia, mutta yksin tässä elämässä loppupeleissä kuitenkin ollaan itsensä ja ympäröivän keskellä.

Harvoin asiat kulkevat suunnitelmien mukaan mutta jokapäiväinen aamu- ja iltameditointi on nouseva voimavara ihmisen inhimillisessä kokonaisuudessa. Suunnitelma kai useasti kuitenkin auttaa ongelmanratkaisussa - ensin perehdyn tähän, sitten tähän - mutta kun on kyse jatkuvasti elämän pyörinässä vaikutteita saavasta ihmisestä tuntuu suunnitelma itsestään mahdottomalta. Vaan, mitä tulee siihen pahuuteen jota ihminen elämänsä tiellä kohtaa: löytyi kissamainen viisaus.. kun vastustaja on hyökkäämässä, pysy rauhallisen tyynenä paikallasi nököttäen vailla huolen häivää osoittamatta minkäänlaista merkkiä mistään, kun se huomaa tilanteen olevan hyökkäystarpeeton ja kääntää selkänsä iske lujemmin.. mutta vain silloin kun tiedät vastustajan olevan läpipaha!

Mutta.. toteutus .. .. .. jokaisessa meissä on hyvät ja huonot puolemme. Elän päivä kerrallaan, luojaan luottaen.. elän päivä kerrallaan, Hänen rakkauden kutsua seuraten..

http://www.youtube.com/watch?v=f3lydLIxJec
0285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


päivää vielä.. kirjoitti:

tai ylikin ja näkee taas kaipaamiansa ihmisiä.. Mutta lähinnä ajatus on nyt se miten sen käyttäisi.

Rakentaisiko tuon ajan tunteelle, intuitiolle, sulkien pois kaiken kaipauksen sisältään.. toimisiko noin järkisyistä, koska useasti silloin pystyy nauttimaan elämästään parhaiten kun saa itsensä täyteen terään. Voi kai kaipauskin ohjailla ihmisen henkistä kasvua ja menneistä parantumista, mutta suurimpana voimavarana on kai kuitenkin ´minä itse` ja se kaikki mihin itse kykenee. Ympäröivät ihmiset ja ystävät kyllä ovat kullan arvoisia tai oikeastaan paljon arvokkaampia, mutta yksin tässä elämässä loppupeleissä kuitenkin ollaan itsensä ja ympäröivän keskellä.

Harvoin asiat kulkevat suunnitelmien mukaan mutta jokapäiväinen aamu- ja iltameditointi on nouseva voimavara ihmisen inhimillisessä kokonaisuudessa. Suunnitelma kai useasti kuitenkin auttaa ongelmanratkaisussa - ensin perehdyn tähän, sitten tähän - mutta kun on kyse jatkuvasti elämän pyörinässä vaikutteita saavasta ihmisestä tuntuu suunnitelma itsestään mahdottomalta. Vaan, mitä tulee siihen pahuuteen jota ihminen elämänsä tiellä kohtaa: löytyi kissamainen viisaus.. kun vastustaja on hyökkäämässä, pysy rauhallisen tyynenä paikallasi nököttäen vailla huolen häivää osoittamatta minkäänlaista merkkiä mistään, kun se huomaa tilanteen olevan hyökkäystarpeeton ja kääntää selkänsä iske lujemmin.. mutta vain silloin kun tiedät vastustajan olevan läpipaha!

Mutta.. toteutus .. .. .. jokaisessa meissä on hyvät ja huonot puolemme. Elän päivä kerrallaan, luojaan luottaen.. elän päivä kerrallaan, Hänen rakkauden kutsua seuraten..

http://www.youtube.com/watch?v=f3lydLIxJec

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu