Helsingissä haetaan vuoden tapahtumajulistetta
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Noster Poster -tapahtumajulistekilpailu starttaa helmikuun alussa. Ulkomailla jo kymmeniä vuosia sitten kulttitaiteeksi taipunut alakulttuurienkin äänitorvi on maailmalla poikinut vuosien varrella useita näyttelyitä, onpa aiheesta koottu kirjojakin. Helsinkiläisten musiikkiklubien, gallerioiden ja muiden ohjelmajärjestäjien tuulikaapit ovat myös täyttyneet oivaltavista, asiaansa tiedottavista painotuotteista. Noster Poster 2009 seuloo näistä parhaimmat ja osaltaan antaa piristysruiskeen tapahtumatoiminnalle, jota kokemuksen mukaan eivät lamat nujerra.
Noster Poster 2009 -tapahtumajulistekilpailun ja kilpailun sadosta seulottavan näyttelyn järjestää Helsinki Alive, tapahtumalehti Helsingistä, yhteistyössä Helsingin Kaupungin Kulttuuriasiainkeskuksen sekä muiden kilpailua tukevien kumppaneiden kanssa. Kilpailu kestää helmikuun alusta lokakuun loppuun. Marraskuussa Malmitalossa pidettävään näyttelyyn pääsevät mukaan loppukilpailutyöt, joiden joukosta valitaan voittajat. Kisaa tuomaroi viisihenkinen ammattilaisraati, jota johtaa kansainvälisestikin töistään palkittu copywriter Harry Finér. Säännöt ja tarkemmat tiedot löytyvät internetosoitteesta www.helsinkialive.net.
Tapahtumajulistekilpailu Helsingissä
Helsinki Alive
2
325
Vastaukset
- _haukotus.
Joopa joo. Palkinnoista tietoakaan ja säännöt olemattomat.
Olisit nyt edes laittanut suoran linkin.- Helsinki Alive / toimitus
Palkinnot julkistetaan tässä kuussa, kuten saitilla kerrotaan. Jotta asia ei vaivaisi enempää, paljastetaan nyt sitten että pääpalkinto on kannettava tietokone, malli selviää myöhemmin, siksi ei julkistusta vielä. Tuota sääntöasiaa pohdimme oikein porukalla - mitä mielestäsi osallistujan kannalta siellä pitäisi olla lisää? Liian usein asia katoaa turhan vaikean jargonin taakse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774592- 1791829
- 1241530
- 351016
Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan
Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️16971- 92894
- 78893
Hyvää huomenta!
Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as78842- 45807
- 4788