Onko muita hermostuneita odottamassa Finnairilla pääsyä viikoiksi lomalle. AM:n virkailija kyllä ehdotti vain odottamaan ja arveli että ei lakko koskisi kaikkia lentoja. Onko teillä lohdutuksen sanaa?! Perjantaina kai Finnairilla eka keskutelutilaisuus.
Teneriffalle 25.2 ?
6
625
Vastaukset
Meillä matkaan on maaliskuun alussa, mutta totta kai mielellään pidettäisiin alkuperäinen varaus.
Itse soittaessani samaiseen toimistoon sain kyllä vastauksen, että koskisi kaikkia lentoja, mutta tilanne on todennäköisesti elänyt tuon jälkeen. Mitään uutta ei julkisuudessa ole ollut, joten me päätettiin kyllä odotella kuulumisia ja toimia niiden pohjalta tarvittaessa. Onhan noita kohteita...
Finnairin sivustolla matkailuosiossa on aiheeseen liittyviä osapuolten kirjoituksia.- haaveissa elävä
Tiistaina Aurinkomatkat lähetti jo lipun ja ei mitään varoitusta lakon vuoksi.
Minä lähtisin vaikka jollain muulla lennolla kun tietäs saisko varatusta hotellista edelleenkin huoneen. Joskus täällä on sanottu, että ilman matkatstoa olis huonekin hotellista halvempi, mutta sitä en oikein tiedä. Kännykkää en omista niin on vähän vaikeata, ja hotellissa ei näytä olevan sähköpostia eikä edes Aurinkomatkoilla Puertossa, vai tietääkö joku muuta? haaveissa elävä kirjoitti:
Tiistaina Aurinkomatkat lähetti jo lipun ja ei mitään varoitusta lakon vuoksi.
Minä lähtisin vaikka jollain muulla lennolla kun tietäs saisko varatusta hotellista edelleenkin huoneen. Joskus täällä on sanottu, että ilman matkatstoa olis huonekin hotellista halvempi, mutta sitä en oikein tiedä. Kännykkää en omista niin on vähän vaikeata, ja hotellissa ei näytä olevan sähköpostia eikä edes Aurinkomatkoilla Puertossa, vai tietääkö joku muuta?http://www.aurinkomatkat.fi/uutinen.asp?n=4676
Tuo on nyt se tieto, jonka varassa ollaan.
Joku mainitsi, että sovittelua jatkettaisiin huomenna perjantaina. Uskon kyllä, että AM on tehnyt varasuunnitelmia ja ainakin itse, jos huonoja uutisia huomisen jälkeen kuuluu, olen suoraan yhteydessä toimistoon.- LÄHDÖSSÄ SITTENKIN?
Sotavento kirjoitti:
http://www.aurinkomatkat.fi/uutinen.asp?n=4676
Tuo on nyt se tieto, jonka varassa ollaan.
Joku mainitsi, että sovittelua jatkettaisiin huomenna perjantaina. Uskon kyllä, että AM on tehnyt varasuunnitelmia ja ainakin itse, jos huonoja uutisia huomisen jälkeen kuuluu, olen suoraan yhteydessä toimistoon.Nyt voin yöni nukkua paremmin, kun näin tuon mainitsemasi Aurinkomatkojen tiedotteen. Ihmetellä kyllä voin, ettei tuollaista tietoa mulle lähettäneet, kun viime torstaina heille postia lähetin. Kyllä sitä siis yöllä lähetään Vantaalle. Ei haittaa vaikka sit joutuu odottamaan, olen kerran odotellut 5 tuntia ja katsellut ihmisten pyörimistä!
LÄHDÖSSÄ SITTENKIN? kirjoitti:
Nyt voin yöni nukkua paremmin, kun näin tuon mainitsemasi Aurinkomatkojen tiedotteen. Ihmetellä kyllä voin, ettei tuollaista tietoa mulle lähettäneet, kun viime torstaina heille postia lähetin. Kyllä sitä siis yöllä lähetään Vantaalle. Ei haittaa vaikka sit joutuu odottamaan, olen kerran odotellut 5 tuntia ja katsellut ihmisten pyörimistä!
Kyllä vaan, pienet viivästyksetkin on helppo hyväksyä, kunhan matkaan pääsee. Määränpää on tärkein...
- ;::;:::;;:
Sotavento kirjoitti:
http://www.aurinkomatkat.fi/uutinen.asp?n=4676
Tuo on nyt se tieto, jonka varassa ollaan.
Joku mainitsi, että sovittelua jatkettaisiin huomenna perjantaina. Uskon kyllä, että AM on tehnyt varasuunnitelmia ja ainakin itse, jos huonoja uutisia huomisen jälkeen kuuluu, olen suoraan yhteydessä toimistoon.1.3 Olisi tarkoitus lähteä viikoksi Teneriffalle. Viimmeinen mahd.lakkopäivä olisi vielä 1.3 niin saa nähdä, että lähteekö lento.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872