Minä epäilen todellakin, että monissa toimistorakennuksissa saamani oireet johtuvat koneellisesta ilmastoinnista. Se on vain näille muutenkin herkille hengitysteideni limakalvoille liian raju. Oireet ovat samantyyppisiä kuin allergiaoireet.
Nenä menee tukkoon, keuhkoputki ärsyyntyy ja lopulta tulehtuu, jolloin tulee hengenadhistusta. Silmät kuivuvat päähän. Tulee kuumeinen ja tukkoinen olo ja myös lämpö itse asiassa nousee selkeästi ihan muutamassa tunnissa. Noin 2vrk poissa tällaisista tiloista ja olo alkaa olla taas ok.
Tämä on siis toistunut erittäin monissa toimistotiloissa. Mitä korkeampi tila, sitä vähemmän oiretta. Eli jos puhaltava laite on korkealla ja kauempana, ärsytystä ei välttämättä ole.
Pitkään epäilin, että minulla on homeesta johtuvaa reagointia tietyissä rakennuksissa, mutta nyt näyttäisi, että niin ei ole. Toisaalta hyvä niin, koska tässä ei ole kysymys mistään myrkytystilasta ja siitä aina toipuu. Kait.
Mutta työasioihin tämä vaikuttaa. Olen joutunut luopumaan jo kahdesta hyvästä työpaikasta tämän asian takia. Tämä siis todella vaikuttaa työuraani. Olen kaupallisen puolen ihminen ja minulle sopivat työt ovat lähinnä toimistoissa. Joissa en sitten kuitenkaan voi näköjään työskennellä. Oireet ovat niin rajut ja sairastuttavat todella.
Onko kukaan muu taistellut tämänkaltaisten ongelmien kanssa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Massapostitus on KIELLETTYÄ!
Sairastutko kun kävelet tuulisessä säässä!
Olisiko siinä sisäilmassa jotakin muutakin kuin vain veto?
kolmella eri palstalla: keuhkosairauksissa, allergioissa ja homesairauksissa. Syy on se, että en tiedä, minne ongelmani kuuluu ja oikeasti tarvitsisin jotakin vastauksia ja vertaistukea.
Ja ei kait se vielä ole massapostitusta. Vai onko?
Ei kait kirjoitukseni ollut niin ärsyttävä millään tavalla, että sen pitäisi haitata, vaikka onkin nyt kolmella palstalla, jotka liittyvät aiheeseen. Vai oliko?
Itse löysin hyvää tukea englanninkieliseltä palstalta. On enemmän ihmisiä, niin löytyy harvinasempiinkin oireisiin vastauksia.
Ymmärrän kyllä sen, jos sinua ärsyttää tämä minun vaivani, joka ei oikein ole järkeenkäyvä ja et haluaisi lukea siitä. Mutta minulle olisi tärkeää löytää samasta vaivasta kärsiviä JOSTAKIN.