Ilomantsia kohtaan harjoitetaan maakuntatasolla varsin vastuutonta toimintaa, sillä kunnassa olevat soravaroista on asetettu lähes 90% suojelun piiriin.
Miksi näin?
Ihmettelyä aiheuttaa myös kokoomuslaisen Ari Alsion vähättelevä suhtautuminen.
Alsio levittelee käsiään ja väittää, että esim. kansanedustaja Hannu Hoskonen on yksin vaatimassa maakuntakaavaan muutosta.
Alsio puhuu suoraan sanoen pas..aa ja kaikesta näkee ettei hän ole käynyt Ilomantsissa paikanpäällä.
Millä oikeuksilla kokoomus surkastuttaa Ilomantsia?
Miksi näin?
Ihmettelyä aiheuttaa myös kokoomuslaisen Ari Alsion vähättelevä suhtautuminen.
Alsio levittelee käsiään ja väittää, että esim. kansanedustaja Hannu Hoskonen on yksin vaatimassa maakuntakaavaan muutosta.
Alsio puhuu suoraan sanoen pas..aa ja kaikesta näkee ettei hän ole käynyt Ilomantsissa paikanpäällä.
Millä oikeuksilla kokoomus surkastuttaa Ilomantsia?
Vastaukset 89
Vanhimmat
Sehän johtuu siitä kun kokoomus ei saa äänimääräänsä kasvamaan. Kokoomuksella ei ole valtaa ja edustajista toinen on jo eläkeläinen ja toinenhan onkin Joensuun asukas.
Siinä se syy.
Alsio näyttää olevan ihme mies, joka pöydän takaa tietää sen mitä muut maastossa käymällä.
Vihreiden ukot juoksevat maastossa ja jälki on surkeaa.
Vihreillehän riittää kun sähkö tulee töpselistä ja asunnot ovat kaupungeissa. Heidän mielestä ei taloissa tarvita soraa vaan hiekkalaatikkoon hiekkaa.
Maakuntakaavan kakkososaan on kaavoitettu Ilomantsin alueella huomattavan runsaat soravarannot.
Kaavan kakkososan luonnoksen esittelytilaisuudessa esittelijä totesi Ilomantsin soravarojen olevan Pohjois-Karjalan edustavimpia, ja ettei sorasta ole pitäjässä puutetta.
Jos joku harju onkin suojelun piirissä, luvallisia soranottopaikkoja riittää yllin kyllin!
Sorapula on katteetonta propagandaa. Katsokaa netistä kartat sora-alueista jos ette usko!!!
äänestävät kokoomusta. Hyväksykööt sen päätökset.
Kylläpä nythuhun lykkäsit kun kartoilta pystyt arvioimaan millaisesta maasta on kysymys. Käyppä maastossa, ota soraa käyttävä yrittäjä mukaan ja kysy häneltä pystyykö käyttämään ko. kohteen maata tuotteisiinsa.
Sitten saat kuulla mikä on totuus.
Mutta jos uskot virkanaiseen ja tutkijaan niin sittenpä et mitään haluakaan tietää.
Kyllä niiden käyttökelpoisuus on inventoinnin yhteydessä on varmasti arvioitu. Tässä asiassa lienee kyse erään yrittäjän omasta intressistä, jota kansanedustaja Hoskonen innolla ajaa virheellisesti yleisen sorapulan nimissä.
Hoskosellahan ei tunnetusti ole rakkautta luonnonsuojeluun. Olen takavuosina omin korvin kuullut,miten hyvää hongikkoa suotta lahotetaan Petkeljärven kansallispuistossa.
Siis Hoskonen päivitteli miten hyvää hongikkoa suotta lahotetaan Petkeljärven kansallispuistossa.
Oletko koskaan ajatellut, että noilla väitteilläsi ja parjauksillasi syyllistyt lain rikkomiseen. Katso mitä laki asiasta sanoo.
Sinunhan uskoisi pöytäsi takaa viisauksia jakavana omaavan lakikirjan ja tuntevan ko. lainkohdan.
Jos valtuustossa puhuu pehmeitä mutta vielä täällä.
Pari naishenkilöä yrittää MUTU-tiedollaan sotkea asiallisen huolen: Sora loppuu Ilomantsista.
Vääristelyllä ja suoranaisella Hoskosen parjauksella he uskovat saavansa kansan uskomaan, että soraa on.
MENISIVÄT METSÄÄN KATSOMAAN, mutta mitenkäs he menevät kun kirjoituspöytänsä takaa ovat meille vuosikaudet viisauksiaan ladelleet vaikka eivät tunne Ilomantsin sora-alueita lainkaan.
VALETTA jaetaan!
Minkähän takia tätä keskustelua yleensä käydään, jos käyttäjä kerran tietää soran loppuvan Ilomantsista. Luulisi asian olevan sillä selvä.Vai haluaako paikallinen kaksikko mitellä voimiaan tässäkin asiassa. On mukava seurata sivusta, kun kaksi politrukkia ottavat mittaa toisistaan.
Kyllä muillakin ihmisillä kuin valtuuston jäsenillä on mielipiteitä, ja niiden ilmaisuvapaus.
Hoskonenkin voisi joskus kiinnostua muistakin asioista kuin jauhamaan samaa metsät nurin-harjut esteettä matalaksi, turvesuot turvetuotantoon-linjastaan.
...Suot turvetuotantoon...Turvesuohan on sellainen, jossa tuotanto on jo aloitettu.
Vaikka sinä et ole valtuustossa, jää mittelemään voimiaan vieläkin kaksi politrukkia, Alsio ja Hoskonen. Yritä tulkita Hannun ajatukset positiivisesti. Hoskonenhan ehkä haluaa vain edistää esteetöntä matkailua Ilomantsissa.Kaikkihan me vanhenemme ja silloin on helpompi liikkua luonnossa, jos ei ole turhia esteitä. Miten käykään soillemme, kun ilmastomuutos voi aiheuttaa vedenpinnan nousun, taitaisivat nekin energiat jäädä veden alle.
Turha on mummojen ja papparaisten yritellä marjaan siihen vihoviimeiseen säästyneeseen metsäntuppuun.
Pirunpelloiksi myllerretyillä mäillä tuupertuvat ensimmäiseen kivenkoloon.
Hakkuuaukotko hyvä kulkea, ei todellakaan!
Juuri samaa syyttelyä ja parjausta harjoitettiin sinunkaltaistesi taholta TV:ssä.
Tuleeko Sinulle koskaan mieleen, että teet rikosta.
Ja tuleeko mieleesi, että mustaamalla Ilomantsia saat köyhyyttä aikaan.
Lopeta ja tule vaikka uskoon.
Mitäköhän rikosta? Jos toistaa minkä kansanedustaja on suustaan joskus livauttanut.
Jos on sitä mieltä, ettei nyt kaikkia metsiä ja harjuja pidä panna sileäksi eikä järviä ja jokia täyttää turvesoiden mudalla.
joka ilmoittaa seisaalle nousten mitä ihmiset saavat tehdä ja mitä ei.
Oletko jopa sanonut autosta näkevän tekevätkö ihmiset yhteistyötä.
Valtaherrat ja -naiset, jopa Ilomantsissa, ovat kuristamassa oman alueen yrittäjien ja kansalaisten toimeentuloa.
Heitä ei näytä kiinnostavan kuinka Ilomantsissa pystytään elämään.
Eivät raukat tajua, että jos kunta kurjistuu ei ole varmaa heidänkään palkanmaksu.
Terveystarkastaja liikkuu jo niin kapeilla poluilla, että jossakin kunnassa olisi joutunut puhutteluun.
Taitavat muutamat muutkin virkahenkilöt muistella aikaa kun saattoivat kyykyttää.
Nyt on aika toinen.
Maukkulastakin kiiri tietoja, että kovin ärhäkkänä oli ollut kimpussa.
Kävis jossakin ulkona katsomassa kuinka yrityksiä pyritään auttamaan eteenpäin.
Yksi lakimies sanoi, että kun MAALLIKKO alkaa tulkita lakia tekee hän suurimman virheen kun vaatii TIUKASTI muka lainpykälän toteuttamista ja kuitenkin pykäliä pitäisi tulkita LIEVÄSTI, kuten lakimiehet hyvin tietää.
Miksi muuten kunnissa annetaan lakia taitamattomien mellastaa, vai onko lautakunnissakin viha yrittäjiin niin kova ettei välitetä miten käy.
Kyllä sitten huudetaan jos työt loppuu.
muista yrittäjistä, kuin metsäalan "valioista", sorayrittäjistä sekä kivimiehistä
Muut nuolkoot näppejään, kunnalta ei apuja, tukia ja puoli-ilmaisia halleja heru.
Täällä riehuu typerine mielipiteineen joku muka paikallinennainen, mutta epäilen, että kyseessä on joku virkaatekevä tyhmyri, jolla kateus on vienyt viimeisenkin yrittäjiä koskevan tiedon ja ymmärryksen.
Taitas loppua härkeys kun paikallinen yrittäminen loppuisi.
Halleja saa jos on kyky niitä hankkia, rahhoo olla pittää sillä kunnat eivät enää voi tukea jonkun parkujan hallipulanpoistoa, vaan kun kateus pelkästään päätä pyörittää ei mikään asia hoidu.
Virkaihmisillä tulee olla vastuu etteivät syökse kuntaa köyhyyteen
hallinrakennukseen, vaan ei toisille.
En ole itse hallitarpeessa, enkä sinällään kadehdi. Mutta edelleen sitä mieltä, että kunnan pitäisi edistää yrittäjyyttä tasapuolisemmin kaikkien yrittäjien suhteen.
Turhaan olet kateellinen, sillä jos rakennat hallin tai muuta tuotantotilaa pitää Sinulla olla omaa rahaa rutkasti.
1.000.000 €:n laitokseen tarvitaan, vaikka saisit kaikki mahdolliset avustukset, omaa rahaa noin 750.000 €.
Ja muista, että hankkeen pitää olla kannattava yhteiskunnalle. Eli Sinun pitää työllistää ja pystyä maksamaan investointien lisäksi työntekijöiden palkat, sosiaalimaksut, verot jne.
Joten heitä kateus pois ja ala yrittäjäksi niin tiedät kuinka se on riemullista.
Kaikkia ei rahoiteta, se on kiinni VALTION TE-keskusten tutkimuksista, jos hanke ei ole terve ei tipu avustuksia.
Mutta omalla rahalla saa aina rakentaa.
Rakenna Sinäkin ja älä levitä tuota itäsuomalaista kateutta.
Phyi, kun on tyhmää olla kateellinen.
itäsuomalainen kateus erottuu sinun kateudesta? - Tai minkä tahansa paikkakunnan ihmisten kateudesta.
On ihmeellistä kuinka näin köyhissä oloissa elävät ovat näin kateellisia. Olen aina ihmetellyt miksi juuri Itä-Suomessa on kateus on niin suuri voima, että sen eteen tehdään hirveästi töitä.
Kuten huomaat itsestäsi kateutta on vain itäsuomessa tällaisena kuin näillä palstoilla esiintyy.
Luepa muiden paikkakuntien sivuja niin huomaat, että itäsuomalainen kateus on tyypiltään pahansuopaista, kuten Sinunkin puheesi.
laitettiin kunnan rahaa sievoiset määrät, en nyt muista tarkkaan kuinka paljon.
Yrittäjät maksavat jokaisen euron takaisin, joten turhaa kadetta levität.
Muista, että työllistävät 20 miestä, joten olisiko parempi, ettäö tuo joukko olisi kortistossa, kuten Sinä?
Lopeta tuo juoruaminen.
Ota ensin asioista selvää ennenkuin alat parjata.
P.S. en ole kortistossa.
Kunhan riittävästi haukutaan ja parjataan yrittäjiä, estetään soran saanti ja muutenkin terveyspoliittisin seikoin ollaan pilkun viilaajia saa ko. viilaaja kohta sammuttaa valot.
Jos tuolla asenteella olisi yksityisellä työssä ei leipä pitkään jatkuisi, mutta näyttää olevan niin, että lepsut esimiehet eivät saa yhtä ikijarrua kuriin.
Kallista touhua kun useita yrittäjiä on jäänyt tänne pilkunviilaajien vuoksi tulematta.
Katsoisivat peiliin.
Ja onko valtiolla, kunnalla ja poliitikoilla varaa pitää moisia änkyriä pomottamassa.
Eikö työvoimaa pitäisi yrittää saada töihin eikä muuttamaan ja eikö työpaikkoja tulisi perustaa eikä sulkea.
Ovatko häirikköjä omalla sarallaan, kysyn vain?
virastotalolla.
pytingissä.
Kokoomuksen rehtori Pekka Ravin asenne oman alueensa ja kotipaikkakunnan asioihin on hämmästyttävän negatiivinen.
En usko lainkaan sitä että yksikään kokoomuslainen on hoitanut yhtään oman kotiseutunsa tai alueensa asiaa,olkoon Alhio,Ravi tai jos sieltä heitä oli muita maan
mainiossa eduskunnassa.
Ravi heivaa ryhmäpuheenjohtajana nämä asiat ja
henkilöitä ulos puolueesta/puolueenjäseniä yhdessä Espoosta kotoisin olaven Jyrki Kataisen kanssa.
Jälki on rajua ja painopisteet ovat Vaasa-Tampere-Lahti-Helsinki linjauksen länsipuolella.
Maa on jakautunut kahtia niin poliittisesti kuin
alueellisestikin.
Jos oma "edustaja" ei viitsi nähdä vaivaa asioiden hoitamiseksi-on hänestä tehtävä valitus
eduskunnan puhemies Sauli Niinistölle tai sihteeri Seppo Tiitiselle.
Puolueen sisällä jatkuva henkilökähmintä ja pk-yritysten huono kohtelu Varsinais-Suomessa on
johtamassa siihen että yritykset siirtyvät pois
koko alueelta osa Ruotsiin,osa Päijät-Hämeeseen
ja muutama Viroon.
Rehtori Ravi on viisastelija ja hännystelijä
Kataisen tukija-ei Tukiainen-koska hän tuki Kanervaa ja Katainen pyhästä lupauksestaan huolimatta käänsi takkinsa ja petti perusteellisesti-tämä virhe on muuten maksanut rajuudessaan jo 65.000 työpaikkaa ja lisää tulee!
Katainen on valehdellut,käyttänyt omapäistä valtaansa väärin-hän asuu Espoossa mutta ilmoittaa kotikunnakseen Siilinjärven.
"Olisko potkujen paikka"?
Jos kansanedustaja on nostanut väärin perustein korvauksia niin eikun kenkää ja puoleeseen katsomatta. Kansanedustajat vetoavat usein päätöksissään yritysten toimintaan, niin kannattaa tehdä tässäkin tapauksessa. Eiköhän yritys yleensä anna potkut henkilölle, joka väärin perustein veloittaa kuluja yritykseltä. Tietenkään näille potkituille ei saa antaa valtion virkaa lohdutukseksi, sehän olisi vastoin valtion henkilöstön vähentämistavoitetta.
Kokoomus ei saa Alsion kaltaisista tolisten saappailla sooloilijoista kuin harmia.
Ravikin on liiaksi Joensuuhun keskittynyt, ei ehdi tohinaltaan tajuta mikä on tilanne maakunnassa.
Vihreät, entiset stalinistit ja yrittäjien vastustajat jylläävät ja kun sekaan on mennyt muutama virkaihminenkin on soppa valmis.
Ihmisiä ei kuunnella vaikka maakuntaliiton ja kuntien pitäisi olla juuri ihmisiä palvelevia yhteisöjä.
Mielivalta rehottaa ja tyhmä vihreys-stalinismi.
Asko Mäkinen vei Ilomantsin kokoomuksen liittoon kommunistien ja demarien kanssa.
Nyt vastaa Asko oletko todellisuudessa sosialisti kun hylkäsit hallituskumppani keskustan?
Vastaa rehellisesti.
Koko maakunnan nimissä toimitaan vaikka kukaan ei ole antanut kokoomuksen sanansaattajalle lupaa eikä valtakirjaa.
Eikö riitä, että meitä kiusaavat stalinistit, pitikö kokoomuksenkin tulla kumppaniksi.
Tämänkö takia Mäkinen teki liiton kommunistien kanssa?
Ketkä lie Ilomantsin kunnasta valittu edellisellä kaudella maakuntaliittoon? Taitaa olla samoilla henkilöillä liian paljon tekemistä, kun ei hoideta asioita ajoissa. Alsion mukaan ei ole toimitettu pyydettyjä selvityksiä silloin kun asioita käsiteltiin. Varmaankin siellä on edustamassa kommarit,sosialistit, kokoomus, ilos nainen ja tietenkin persut ja kd.
Taas yksi kirjoittaja, joka on valmis tuomitsemaan yhden Alsion tokaisun perusteella.
Ilomantsista on toimitettu paprua mappikaupalla, pyydetty katselmuksia maastoon ja yritetty kertoa, ettei tomsu ole soraa.
Mutta kun yks ukko on yli muiden.
Äänessäkin kuin palosireeni.
Katsopa peiliin. Näetkö tyhmän vai tavankansalaisen kuvan.
Kerro se meillekin.
Jos ylimielisyys menee päähän kansa sanoo, että sillä on kustapäässä
soranotosta on kyllä aiheelinen. Hoskonen on toiminut vastuullisesti kun on ottanut asian hoitaakseen. Ei näitä työpaikkoja ole liikaa, vaikka nämä automiesten paikat säilytettäisiin. Sitä paitsi, ei tuolla Kuuksenvaarassa pitäisi olla estettä soranotolle. Tutustukaa paikkaan.
Näin sitä tietämätön kuntalainen voi mennä Alsion valheeseen mukaan. Kannattaisiko päättäjien harrastaa suurempaa avoimuutta asioiden hoidossa.Tekemisistään kannattaisi informoida kuntalaisia ja tuoda julki enemmän mielipiteitään. Tämä estäisi Suur-Joensuulaisen Alsion perättömien väitteiden leviämisen itsenäisten Ilomantsilaisten keskuuteen.
Etelä-Pohjanmaalla käydessäni siellä ihmeteltiin Ilomantsin sorariitaa. Heillä on käytäntö, että virkaihmiset opastavat heti yrityksen perustamisesta yrittäjiä, jotta ei tarvitse jälkikäteen riidellä. Tästä on ollut seurauksena se, että pahimman lamankin aikaan yritysten määrä nousi ja työpaikkoja tuli lisää.
Milloinkahan Ilomantsissa olisi näin ihana tilanne, että virkaihminen nain en tai mies tulisi neuvottelemaan ja opastamaan miten esim. lupa-asioissa tulee menetellä.
Ei milloinkaan.
Kuitenkin näiden virkaihmisten palkat maksetaan verorahoilla.
Ajatelkaapa virklaihmisetkin joskus muuta kuin sitä kuinka voitte mahtianne ja valtaanne näyttää.
Näkeehän sen kuinka löyhissä käsissä kokoomuksen toiminta on. Nytkin sai ilomantsilaisten hyvin tuntema Antti-Jussi Räihä kynsilleen kun hovioikeus muutti hänen ja demarikaverinsa masinoiman käräjäoikeuden ruususpäätöksen.
Molemmat ovat kuuluisia kepun vihaajia.
Ja Alsio taitaa olla myös.
Jos ei ole lainkunnioitusta niin ei pitäisi mennä lautamieheksi, edes kokkareen ja demarin.
Vapo voisi rakentaa Ilomantsiin turvetta ja metsähaketta käyttävän sähkömyllyn, joka sijoitettaisiin nykyisen pellettilaitoksen viereen.
Saataisiin sähköä, metsät tulisi perkattua, työtä ja raha virtaisi.
Vapo pelännee nyt näitä tosi änkyröitä, jotka Ilomantsinkin sivuilla ovat heti valittamassa jos jotain yritetään.
Voisiko terveystarkastaja kertoa kuinka täällä eletään, jos ei saa soraa eikä turvetta. Hänhän tuntuu olevan rva:n kanssaasiantuntija.
Jäädäänpä kuulolle.
... ole yhteistä mielipidettä suosivia - joku voi olla vastaankin. Ei täällä mitenkään "suosita" luonnonvaroja - ottajia on ja antajia on - siis antaa mennä. Pieniä nämä ovat öljykenttien kutsuun verrattuna. Kun vain työpaikat ovat taatut, niin ok. Ja turha syyllistää puolueita, minä olen vain kiinnostunut perheeni hyvinvoinnista. Ja työllisyydestä. "Lainaan sitä, mikä on tuleville sukupolville parhaaksi".
Jos luonnonsuojelu kiinnostaa, niin ok, jätetään se kaikki tuleville sukupolville... mutta jos haluamme nämä sukupolvet elättää ja opettaa... mihin opettaisimme?
Jos kerran Ilomantsin kunnassa on virkamiehiä jotka toimivat yritystoimintaa vastustavasti heidät tulee opastaa oikealle tielle, tarvittaessa tielle.
Ei näin köyhässä kunnassa tule elättää virkamiehiä, jotka tulkitsevat lakia kuin piru raamattua.
Jos ei ole lainopintoja tulee ohjaus ottaa kunnanjohtajan avustuksella kuntaliitosta ja yritysjärjestöiltä.
Pohjanmaalla on juuri tällä toiminnalla saatu työpaikkoja ja silti asiat on hoidettu myös luonnon kannalta mallikkaasti.
Yhtenvertaisuus on vaatimus johon jokaisen virkamiehen tulee toiminnassaan pystyä ja nojata.
Ei ole oikein, että yksityistä rokotetaan ja isot firmat saavat rellestää.
Lepsulla toiminnalla ovat jotku virkaihmiset ottaneet itselleen sellaistakin valtaa joka ei heille kuulu.
Asetuksia ja lakeja sovelletaan tiukimman jälkeen vaikka jopa Helsingissä osataan tulkita lakeja lievimmän jälkeen ja niin paikkakunta kehittyy.
Olisi aika luottamushenkilöiden ottaa yhdessä virkaihmisten kanssa yksi päivän mittainen kurssi, jossa linjattaisiin tavat, käytös jne.
Näin saataisiin jotain ryhtiä nykyiseen toimintaan ja estettäisiin kuntalaisten kyykytys.
Mistähän tuo johtunee?
Olisiko kenelläkään selitystä tylyyteen, vaikka meidän asuinpaikkaa kehutaan karjalaisista iloista.
Ovatko hankalat virkamiehet tulleet muualta vai?
Joku väitti, että sillä ne hihkuvat kun niillä ei ole kunnon hoitoa.
Mistähän ne on jääneet niin vaille, että pitää yrittäjille kostaa.
Eihän vain kateus oli yhtenä vaikuttuminena. Taitavat olla kateellisia kun jotkut ajavat komeilla autoilla, tekevät ulkomaanmatkoja ja ostelevat komeita huviloita vai ihanko nuo poliittiselta pohjalta kiusaavat.
Jos ihminen on perustyhmä on hän virkamiehenä yhteisölle suoranainen rasite, jopa vaarallinen, kun toimillaan estää oman asuinpaikkansa nousun köyhyydestä ja kiusaa tyhmyydessään jopa itseään. Senhän näkee kun avarin silmin katselee kuinka meitä hallitaan.
Tyhmyys, ahneus ja kierous on sellainen kolmiyhteys, että sillä estetään monta hyvää hanketta ja viedään marjatkin mättäiltä.
Miksi muuten kuntien johtajat ja luottamushenkilöt eivät estä moista pelaamista ja oman kuntansa asioiden oikeudenmukaista hoitamista, vai onko heilläkin omalehmä ojassa?
Jos yksi virkamies saa huseerata miten vain niin silloin ei voi sanoa kuin, että johan olette oikeita vellihousuja koko päättäjäprukka.
Ja eikö siellä ole isompia herroja, joille kuuluu myös pitää alaisensa kurissa ja nuhteessa.
Jos vähänkään muistan eikö se tuo suurasiantuntijana esiintyvä immeinen ole aina ollut sellainen joka yrittää saada suosituksetkin määräyksiksi.
Miten Ilomantsilla on vara pitää palkkalistoillaan henkilöitä jotka ovat yrittäjävastaisia?
Kallista, kallista, kallista.
Ilomantsin kuntasivulla on asiasta pitkät tarinat. Lukekaa ja kertokaa kantanne.
kateus vai mikä on kyseessä
Epäilyttää, ettäjollakin on paksu pörsi käytössä ja niin soranotto lopetetaan, jotta päästään myymään omia.
Ja mitä hittoa se Ilomantsin lautakuntakin riitele jokaisesta sorakuutiosta. Puhuvat muka luontoarvoista, retkeilyreitistä ym. muusta kun kuitenkin on kysymys vain estää soralla kovalla työllä rikastuneen yrittäjän toimintaa.
Puhusivat edes rehellisesti.
Vai luontoarvoja.
Käykääpä katsomassa kesällä ja kertokaa mitä näitte. Oliko paljonkin luontoarvoja.
että kateus se liikuttaa mukavirkamiestäkin.
Lakimiehet ovat jo vuosia sitten esittäneet,että luottamushenkilöt ja virkamiehet laitetaan sektoreittensa kysymyksiä koskeville lakikursseille. Saataisiin jotain järjestystä ja suositusten tyrkyttäminen lain vaatimuksina loppuisi.
Ilomantsi voisi hakea rahoitusta ko.kurssien pitämiseen ja vaatia, että kaikki virkamiehet ja -naiset osallistuvat alansa kursseille.
Kun kurssit pidettäisiin Ilomantsissa tulisi niille osallistuttua eikä aika kuluisi iltariennoissa ym. huvituksissa.
Pankaapa kuntapäättäjät toimeksi niin saadaan nuo turhat riidat loppumaan ja kunta säästää rahaa sekä päätökset tulevat lainmukaan tehdyiksi.
Ilomantsin kunnassa olisi ryhtiliikkeen aika käsillä, sillä nykyisellä menolla kunta saa muutaman virkamiehen ja luottamusmiehen vuoksi kielteistä mainetta. Karkotetaan ihmisiä ja estetään uusien yrittäjien tulo.
Eikö nyt olisi jo aika tarttua härkää sarvista eikä hyssytellä asioita vuodesta vuoteen?
jottain sannoo, niin pari askelta tuakse päin ja mietittään...
oikeuksilla sihteerit ovat ennenkään vastailleet - saatikka vastustelleet - johtajiensa kysymyksiin. Hyi, ei niin saa tehdä, edes politiikassa! Saatika runonomaisessa unessa ja muiden pätkässä.
ei kannata lopetta ennen täyttymystä
Kokkareiden ukkelikin puhuu vaikka ei taida olla edes kertaakaan käynyt tutkimassa millaisia soravaroja Ilomantsissa. Tompsohiekkaa kyllä löytyy.
Ja kun virkamiehille ja virkanaisille on annettu oikeus kyykyttää kuntalaisia, olla tylyjä ja vähät välittää mikä on totuus, ei ole ihme, että kansa muuttaa.
Jopa on sekaista seurakuntaa kun jopa r...rit ovat huomanneet kaivautua kopistaan.
Kannattaisi tutustua papereihin ja vasta sitten puhua saati r...ta.
kun samat virkakunnassa olevat voivat vuosikymmeniä luonnevikaisuuteen viittaavalla toiminnalla kiusata kansalaisia.
Josko olisi niin, että ylimielinen , mutta todellisuudessa epävarma mieli ei hyväksy muuta kuin oman itsensä oikeassaolemista?
Voisiko se olla näin?
Virkamiesten ja virkanaisten tekemisiin vaikuttanee se, että he joutuvat ottamaan huomioon myös lainsäädännön.Sivusta seuraajien, jopa valtuutettujen, on helppo arvostella viranhaltioiden tekemisiä, koska itse ei tarvitse kantaa vastuuta. Jotkut arvostelevat kärkevästi viranhaltioiden päätöksiä. Mitä sitten, jos tehtäisiin näiden arvostelijoiden mielen mukaisesti ja tulisi sanktioita. Tietenkin arvostelijat toteaisivat, että viranhaltijan tehtävä on valvoa, ettei lakia rikota.Tietenkin viranhaltioilla on mahdollisuus liikkua lain sallimissa rajoissa. Valittajien vaatimukset rajojen ylittämisesstä ja kunnassa sovittujen esim. luontoarvojen painotusten vastaiset päätökset tuntuvat kohtuuttomilta.
Älä Sinä virkamiestä/naista suoraltakäsin puollusta heitä ja syytä luottamushenkilöitä. Jos tietäisit totuuden olisit hiljaa.
Ei suositus ole laki, vaikka yksi virkanainen niin väitytääkin.
Kärhämää ei syntyisi jos he todella tuntisivat lain ja lainhengen.
Maallikkona he uskovat, että eivät riko lakia kun tulkitsevat sen mahdollisimman tiukasti.
Tällä he RIKKOVAT lainhenkeä, ja jos olisivat lukeneet lakia yliopistossa ja suorittaneet lakitutkinnon ymmärtäisivät, että tiukkus se juuri rikkoo lain tarkoituksen.
Ja SINÄ tietäväinen otapa ensin selvää.
Tervaruukin soramontun luontoarvot ovat vain susiryhmien houhotusta.
Käypä paikalla sulanmaan aikaan ja puhu sitten.
Ja jos olet, kuten epäillään, virkaihminen esiinny nimelläsi kun omaa asiaasi puollustat.
kurppa mikä kurppa ja hankala vielä
Sellaistahan se on, että syrjäkyliä voi kohdella miten vain. Ja jos on virkanainen tai mies voi kurittaa ylimielisenä kuntalaisia estämällä järjenkäytön.
Kyllä tuommoiset lausumat ja tuollaiset viroissa olevat käyvät kunnille kalliiksi. Siinä usea jättää Ilomantsiin tulematta kun saa kunnon rökityksen heti kärkeen.
Tiililinnassa istuvien kannattaisikin miettiä kuka se loppujenlopuksi heidänkin palkat kustantaa ja ketkä ne ovat todellisuudessa työnantajia.
Sen kun selvitätte itsellenne tuskin olettekaan enää niin törstejä kuin nyt Vois esimerkiksi tarkastuspuolta syynävät joskus ajatella.
kun joku on oikein tyhmä ja sitä ominaisuuttahan osoittavat ne jotka uskovat ilman lakitutkintoa osaavansa tulkita lakia niin tiukasti ettei vain pääse mikään laittomuus vilahtamaan minkään rivinvälistä sellaisella toiminnallahan ilomantsin pitäjässä on hoidettu ettei tänne tullut mitään isompaa teollisuutta eikäö mitään tule nykyisinkään kun syrjäkylänä tunnettu pitäjä on tulkinnoiltaan kuin oma saareke ihankuin venäläinen byrokratia mutta ei niin hienoin mausten kuin naapurissa
Kertokaapa miten jollakin työpaikalla voidaan pitää henkilöä, joka kinaa milloin mistäkin ja tulkitsee jopa suosituksia lain tarkoittamiksi määräyksiksi.
Onko ammattitaitoa lainkaan.
Mistä maksetaan ja kuka?
Että oman kunnan asukasta kuritetaan ja herrojen edessä notkutaan.
sitähän se on ja mikään ei muutu kun näytetään suosivan monessa asiassa niitä jotka pitävät isoa ääntä. eipä sopimuksilla paljon taida olla merkitystä.
vai miten on herrat?
siellä kunnanvirastossa, valtion toimissa ja suunnitelmien laadinnassa kun näyttää ettei asioita haluta ajaa kuntalaisten tahdon mukaan.
Mikä on kuntalaisten tahto? Kun joku tuntuu tietävän kaikkien kuntalaisten tahdon, se kannattaa kakasta esille välittömästi. Kyllä päättäjillä on helppoa, kun kohta saa lukea netistä kuntalaisten tahdon asioista ja tehdä sitten hyviä päätöksiä. Kannattaa tietävän hakea paikkaa valtakunnan tasolta, ei tarvittais vaaleja kun kansan tahto olisi saatavilla tältä tietäjältä. (Eihän kyseessä vain ollut pelkästään oma tahto, jota kuvitellaan muidenkin haluavan.)
...Hoskosen tahto.
Eläköön Korkein hallinto-oikeus, Kyösti Ikonen ja Pirjo Kosonen! Katso Karjalaisen takasivu tänään tiistaina.
ja jos rakennat maksa kalliit tuontisorat, että sitten me hurrataan.
Toivottavasti änkyrät seuraavaksi suojelevat Sinut ja omaisuutesi ja hurraapa sitten.
on tyhmää olla tyhmä
Voiko se olla noin raakaa?
On se vain tuo yrittäjyyden kehittäömisinto virkamiehillä aivan verissä, Pirjollakin aina esillä.
Millaisia soranottajan vastustajat ovat?
Ovatko peräti stalinisteja?
Vai vihreitä?
Vai kateellisia?
Kepulaisia,kepun sanoma kansalle.Ilman meitä ,ette yrittäjät tule pärjäämään.Meillä on valta,voima ja kunnia.Siinä kaikki!
Itäsuomalainen kateus on suurin syy kaikkeen pahantekoon.
Hän se onkin tyhmimmistä tyhmin.
Sahaa omaa oksaa.
Onneksi ympäristöasiat hajautetaan ja kun hyvin sattyuu päästään v...liasta eroon.
Iänestettään sakilla,eekä tapella.
Useinmiten kateus,
ahneus
yhdistyneenä itsekkyyteen
purkautuu yhteiskuntavastaisena
ihmisten ja yhteiskunnan
vähättelynä
myös estää terveen ajattelun.
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, sanonta kuvaa näiden ihmisten toimintaa.
Pahinta on jos tällainen ihminen on virkamiehenä ja päättäjänä