IS 5.2.2009
Metsäyhtiö StoraEnson johto, toimitusjohtaja Jouko Karvinen sekä johtoryhmän muut jäsenet luopuvat kuukauden palkasta tänä vuonna.
StoranEnson johto näyttää näin esimerkkiä, että ainakin metsäyhtiössä myös herrat osallistuvat lamatalkoisiin.
Johtoryhmän palkoista pidättäytymisen lisäksi StoraEnson hallitus on sitoutunut laskemaan palkkioitaan tänä vuonna 50 prosenttia.
Siinäpä olisi haastetta myös muille pomomiehille ja -naisille, niin kunnissa kuin yrityksissäkin.
Kuukauden palkan pois antaminen ei näitä johtajia juurikaan taloudellisesti taida hetkauttaa mutta eipä ne ole valmiita eurostakaan luopumaan.Työntekijäpuolella kuukaudenkin palkan menetys voi vaikuttaa ihan oikeasti.
Ja kunnallispoliitikot ei varmasti palkkioitaan ole valmiita leikkaamaan.
Mutta jos on kyse tavallisesta duunarista, ei tunnu missään jos heiltä leikataan tai lomautetaan, puhumattakaan irtisanomisista.
Taisipa Ylivieskassa taannoin nousta melkoinen älämölö kun joku ehdotti näihin kokous- ym.palkkioihin kajoamista.
Sellainen on meininki että säästetään säästetään kunhan minun rahoihin ei kosketa, peiliinkatsomisen paikka monella.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ylivieskassa olisi kaksi erinomaista säästökohdetta joista tulokset olisivat heti näkyvissä. Kallion hallintoporras ajettava kohtuulliseksi ja "pikkupäälliköt" pois, toinen on tämä Akustiikka, mistä voisi heti saneerata turhat henkilöt ja tilat muuhun hyötykäyttöön (vaikka päiväkodiksi).
ei ne palkkiot ole järin suuria.
Ensisijaiseksi esim,kohteeksi tulee ottaa Terveyspalvelu yhtymä Kallio,sitten muut hallintotoimet kaupungeissamme.On järkyttävää seurata demokratiavajeen kasvamista ja kuntayhtymien ohjaamista omistajien taholta.
Kalliossa on nyt uusien hallituksen jäsenten toiminnasta suuret odotusarvot uudistuksista toimintaan.Terveyspalveluiden kaikki hallintorutiinit voidaan hoitaa ilman terveysalan koulutusta ja kilpailuttaa,ulkoistusta ajatellen.
Suojatyöpaikkoja ei ole tässä taloudellisessa tilanteessa aihetta jatkaa,kuten ennen.
Kaikki terveysalan ammattilaiset on syytä ohjata potilasosastojen palveluihin,mistä onkin jatkuvasti puutetta ja tehostaa ennaltaehkäisevää toimintaa.On vaan uusien päättäjien ryhdyttävä laajamittaisten uudistusten alullepanijoiksi Kallion hallituksessa.Eurot kyllä riittää,oikeisiin kohteisiin osoitettuna.
Arvioikaa työnne pohjaksi ensiksi kuntalaisilta pyytämänne palaute terveyspalveluiden toimivuudesta,siitä se lähtee oikeamaan palveluiden laatukin ja asiakastyytyväisyys.