Hei! Kauanko olette pitäneet yövaippaa vielä sen jälkeen, kun lapsi on oppinut päiväkuivaksi? Meillä on yövaippa vielä ihan pissainen, vaikkei vaippoja enää muuten käytetä. Pitäisikö olla vaan kärsivällinen ja odottaa vai ottaisinko vaipat parina yönä kokeeksi pois? Tai tietysti voisi laittaa yöksi keston, sillä me ollaan käytetty neidin kasvettua isommaksi kertistä yöllä.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
minkä ikäinen tyttö on ja kauanko on ollut ilman päivävaippaa? meillä tyttö kohta 2v ollu noin kuukauden päiväkuiva ja yöllä tulee yksi pissa vaippaan. ihan pari kertaa on ollut kuiva vaippa kun on herännyt. aattelin jättää yö vaipan pois kun näitä kertoja tulee pari peräkkäin:).
siksi kyselen ikää, kun meidän esikoispoika oppi päivä kuivaksi n 2vuoden ja 11 kuukauden iässä, mutta sitten melkeimpä samoin tein myös yökuivaksi.
juoko lapsi paljon illalla?
Kokeilkaa, sillä se selviää :)
Monesti aikuiset vähän aliarvioivat omia pikku-pirpanoitaan, saattaa olla että lapset osais jo vaikka mitä "temppuja", mutta me vanhemmat aatellaan että eihän meidän pieni vielä osaa.. ;)
on kanssa tyttö päiväkuiva ja harvoin yölläkään tekee mitään vaippaan, vaan herää yleensä aamulla pissahätään, mutta joskus kuitenkin tekee, niin siksi en vaan uskalla sitä vaippaa pois ottaa. Ehkä sitä tosiaan pitäis vaan kokeilla..
Meillä 2,2 vuotias alko heräilemään pissahätään eikä halunnut yölläkään pissiä vaippaan. Eli jäi yövaippa pois n. 4 kk päiväkuivaksi oppimisen jälkeen.
oppi päiväkuivaksi 1v6kk iässä ja ilmoitti kaksi päivää täysin vaipatta olleena, että ei laiteta vaippaa yöksi. Eikä laitettu ja peti on pysynyt kuivana. Ehkä kolme kertaa on lorahtanut sänkyyn menneen vuoden aikana ja silloinkin tyttö ollut kuumeessa tai nukkunut jotkut hurjat 13 tunnin yöunet...
ole jätetty yövaippaa pois, vaikka päiväkuivaksi oli jo viime vuoden toukokuussa.
En ole kokeillut jättää yövaippaa missään vaiheessa pois, mutta päiväunille on yritetty ilman niin tarhassa kuin kotonakin. Mutta jo päikkäreillä (1-2h) tulee pisut sänkyyn.
Se on varmaan jotenkin unen laadustakin kiinni. Kyllä tyttö heräilee yöllä useampaan otteeseen, mutta jos on viety silloin keskellä yötä pissalle, niin vaippa on jo märkä ja uudelleen nukahtaminen ei ihan tosta vaan onnistukaan.
Illalla tyttö pissaa ennen yöpukua ja hampaiden pesua sekä vielä kerran kirjan lukemisen jälkeen juuri ennen valojen sammuttamista. Silti pissatetaan vielä yhdesti siinä 21.30-22.00 aikoihin. Yleensä silloin on jo pisut vaipassa, mutta nyt ihan viime aikoina on alkanut useammin olemaan kuivat. En tiedä vaikuttaako asiaan se, että ostin ensimmäistä kertaa housuvaippoja (aivan turhat pelit, mutta kun oli puolella hintaa) vai eikö niistä vain niin helposti tunne, että siellä on jo lirut.
Meillähän ei mitkään kestot ole pitäneet yöpisuja kun sitä pissaa tulee aivan mielettömästi. On se aika kumma.
Jokatapauksessa en ole repinyt minkäänlaista ressiä aiheesta kun keskusteltuani tuttavaperheiden kanssa tämä ei ole lainkaan tavatonta. Kuulemma lääkäri alkaa "yökastelua" tutkimaan vasta 5-6 vuotiailla.
Ymmärrän toki, ettet sinäkään mitään hätäile kysyessäsi tätä. Minuakin ihan kiinnostaa tämä aihe. Ajattelin vain taas vuodattaa kun meillä on niin samanikäiset tytötkin :)
Käytätkö tuota Suomi24-viestisysteemiä?
tuota sähköpostia? No en oo ikinä käyttänyt, mutta näyttäs olevan aktiivinen.
En tiedä, onko se sähköposti ja viestisysteemi sama asia. Mutta kun menet tuonne omalle sivullesi, jossa voit päivittää profiilisi tiedot, niin siellä on viesti-kansio. Kurkkaapa sinne!
Kato enhän mää mitään oo tajunnu :)
Laitoin asetuksiin semmosen täpän, että jos joku kirjottaa mulle messua, niin mulle tulee siitä meili. Toivottavasti se tarkottaa mun oikeaa meiliä eikä sitä suomi24:sen meiliä...
Kiitokset vastauksista! Meillä tyttö on tosiaan 2 v 3 kk ja tuntuu kyllä siltä, ettei tuo yövaipattomuus taida olla vielä hetkeen ajankohtainen asia. Ulkonakin pidättäminen on paikoitellen hankalaa, onneksi puistossa on vessa. Tietysti voisi kokeilla vaikka siten, että laittaisi pikkuhousuissa nukkumaan ja sujauttaisi vaipan, kun kömpii itse petiin muutamaa tuntia myöhemmin yms.
No niin, viime yönä vaippa oli sitten kuiva ja neiti ilmoitti 4.30, että pissalle olisi päästävä. Ja heti aamulla, kun herättiin lopullisesti, mentiin ekana pissalle. Pitäisiköhän tehdä vaikka huomenna se rokkiteko, että kokeilisi yötä ilman yövaippaa.
Ainakin hän on nyt itse jo tehnyt aloitteen hienosti! :) Kyl se siit lähtee!
Mie laitoin niitä vauvojen pissialustoja sänkyyn varmuueks kun jätettiin yövaippa pois, tosin yhtään vahinkoa ei sattunut, ihme kyllä.