Terve,
olen luonteeltani herkkä, ja jännitän sosiaalisia tilanteita ja avoimia paikkoja.
Olen oppinut elämään asian kanssa kohtuullisesti, mutta olen jo useamman kerran törmännyt seuraavaan tilanteeseen:
Joutuessani jännitykseen/paniikkiin, toiset miehet kuittaavat keskenään: mikä homo tuokin on? Osa tilanteista voi olla oman pääkopankin tuotoksia (en luota itseeni kovin paljon), mutta on joitain selkeitäkin tällaisia tilanteita tapahtunut.
Tämä johtaa pelkoon pelkotiloja kohtaan, ja tuntuu että omana luontevana itsenäni oleminen on entistäkin vaikeampaa.
Kiitos että sain avautua :-) Kaikki palaute on tervetullutta.
olen luonteeltani herkkä, ja jännitän sosiaalisia tilanteita ja avoimia paikkoja.
Olen oppinut elämään asian kanssa kohtuullisesti, mutta olen jo useamman kerran törmännyt seuraavaan tilanteeseen:
Joutuessani jännitykseen/paniikkiin, toiset miehet kuittaavat keskenään: mikä homo tuokin on? Osa tilanteista voi olla oman pääkopankin tuotoksia (en luota itseeni kovin paljon), mutta on joitain selkeitäkin tällaisia tilanteita tapahtunut.
Tämä johtaa pelkoon pelkotiloja kohtaan, ja tuntuu että omana luontevana itsenäni oleminen on entistäkin vaikeampaa.
Kiitos että sain avautua :-) Kaikki palaute on tervetullutta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Suomea viestisi on kirjoitettu?
Asun itse Turussa.
En ole törmännyt ao. käyttäytymiseen muuten kuin joutuessani tuohon voimakkaaseen ujous/itseinno/paniikkikohtaukseen. En usko, että muuten näytän erityisen 'homomaiselta', mutta juuri tuo ihmispelko tunnutaan tulkittavan erityisesti miesten keskuudessa jotenkin 'naismaiseksi' toiminnaksi.
naisten usein oletetaan olevan niitä höpöttäjiä ja sosiaalisia
ei ehkä olekaan siinä, että sinänsä jurous ja tuppisuumaisuus koettaisiin 'naismaiseksi'.
Tilanteessani, joutuessani paniikkiin, alan kuin 'ujostelemaan' muita miehiä: nämä voivat ehkä tulkita sen siten kuin jos joku tyttö ujostelee ja punastuu: kuin tämä ujous tarkoittaisi sitä, että olisin kiinnostunut heistä.
Osittain kyseessä voi olla ihan perinteinen kuittailu: jos näkee, että tuo hemmo on heikoilla, voi sille purkaa omaa pahaa oloaan ilman pelkoa että saisi takaisin samalla mitalla.
Minäkin (tosin naisena) ujostelen miehiä, ja se tuntuu helposti siltä kuin olisin kiinnostunut heistä, vaikken olisikaan.
Mutta minusta tuollainen herkkyys on vain hyvä ominaisuus.
Suuressa poikajoukossa luulisi ujouden unohtuvan. Siellä karjutaan. Onhan sielläkin jonkinverran kiusaamista kyllä.
Olen jo kolmikymppinen, ja armeijasta on jo jonkin verran aikaa. Nykyään toi voisi kyllä tehdä hyvää karaisumielessä, vaikka muuten en tuonne pahemminj takaisin kaipaakaan.
Armeijassa minua kiusattiin herkkyyteni vuoksi alussa jonkin verran, mutta lopulta pääsin jengiin mukaan ihan kohtuullisesti.
Juuri tuo henkinen puoli oli intissä kyllä se rankin osa: en tähän ongelmaan siellä juuri törmännyt, vaikka muuhun irvailuun kyllä.
Useassa Suomen kolkassa asuneena voin sanoa, että juuri siellä missä asut suvaitsevaisuus ujoja kohtaan on aika heikkoa. Sukupuolesi vielä korostaa asiaa, koska rannikon äijän pitää nostaa punttia ja olla Mies.
Kokeilepa matkustaa joskus toiselle puolelle maata, voit yllättyä. Toki ujous on ja pysyy ihmisessä, mutta sen kanssa oppii elämään. Ympäristön muutos voi olla avuksi.
Ei sinussa mitään vikaa, vaan niissä miehissä.
Oli tosi mukava kuulla ajatuksesi ongelmastani. Hieman tuli jopa tippa silmään: tuntui että tuo osui niin hyvin tilanteeseeni (Taas näytän näitä miehisiä piirteitäni :-) ).
Ongelmani tämän asian kanssa on juuri se, että harva tuntuu ymmärtävän miten suuri juttu tämä on minulle.
En ole ehkä niitä pienimpiä ja rumimpia miehiä, ja ulkoisesti asiani voivat monen mielessä olla hyvin. Harva ymmärtää, miten pahalta tuntuu tuollaiset homo-kommentit, jos on muutenkin vaikea hyväksyä itseäni. Tulee olo, ettei ole oikea mies tai ettei kuulu joukkoon.
Asia tuntuu korostuvan alhoholin kanssa: monet sanovat, että viina tuo itsevarmuutta mutta minulla se tuntuu vievän mieleni viimeisimmänkin vakauden ja joudun helposti paniikkiin.
Mun mielestä ujous ja herkkyys voi olla hyvinkin miehekästä. Tosin olen nainen, en siis tiedä miten miehet kokevat. Tärkeintä kuitenkin miten itse koet.
En muuten ymmärrä ihmisten tarvetta olla tosi miehekäs tai tosi naisellinen. Välimuodot on kuitenkin viehättävimpiä ja omasta mielestäni vahvuuteen sairastuneet machot on kuvottavia. Samoin kuin ylinaiselliset bimbot.
Uskon kyllä että tuollaista homottelua esiintyy miesten keskuudessa. Homoksi haukkuminen johtuu siitä, että torjutaan se oma herkkyys. Siis niitähän puolia toisissa aina arvostellaan, joita itsessä pelätään. Naureskelemalla julkisesti toisen herkkyydelle ikäänkuin vakuutetaan muille, että minussa ei ole noita puolia.
Itsekin olen todella paha jännittäjä ja joskus ajatellut, että onneksi olen nainen. Kun tiedän, mitä se voisi olla miesten keskuudessa. Toisaalta, kyllä miehet osaavat pilkata naisiakin.. siis monet miehet, jotka huomaavat herkkyyteni, hauskuuttavat sillä muita, siis nolaavat julkisesti. Ärsyttää kuin nykyään naistenkin pitäisi olla niin rehvakkaita, siis esim. työpaikoilla tuntuu ettei saa osoittaa olevansa ujo. Ainakaan omalla alalla.
Nyt olen kuitenkin alkanut olla ylpeä ujoudestani, tuon sitä esiin ihan mielelläni. On niin vapauttavaa sanoa, että en halua tehdä jotain, koska olen tällainen ujo ja herkkä. Tuntuu, että pääsen niiden rehvastelijoiden yläpuolelle myöntämällä olevani herkkis. Oikeastihan ihmiset tykkäävät pohjimmiltaan meistä ujoista ja herkistä. Harva pitää niitä rehvastelijoita minään muuna kuin ärsyttävinä päsmäreinä. Mutta niin se vain on, että rehvakkailla ihmisillä on enemmän valtaa, äänekkäitä kun ovat. Ujot jäävät varjoon, mutta meitä on paljon ja me ollaan ihania :)
On varmasti juuri näin, että miehet, jotka ehkä jopa ovat epävarmoja omasta miehuudestaan, purkavat tunteensa toiseen, jos näkevät hänessa niitä itsessään pelkäämiään tunteita.
Jotenkin tuntuu tosi turhauttavalta tämä miesten/naisten tarkoituksellinen 'esineellistäminen': tosi mies on seksikäs ollessaan tällainen ja tosi nainen taas tällainen...
Lopulta se oma itsevarmuus ratkaisee, mikä on hyväksyttävää muiden silmissä: herkkien ihmisten on kuitenkin vaikeampaa saavuttaa se luottamus itseensä, koska tuntee asiat voimakkaammin kuin muut ja helpommin pahoittaa mielensä. Seuraa usein, että herkkä ihminen alkaa karttamaan tilanteita, mistä on saanut ikävän arven, milloin taas paljon kivaa voi jäädä kokematta.
itseäni jo 25v. ärsyttää oma ujostelu ja punastelu..olen kova jännittämään ja sitten vielä täydellisyyden tavoittelija(mutta siis kaukana siitä)että morkkishan näistä tulee..:)
toisaalta voin kyllä sanoa etten juuri arvosta sellasia pahansuopaisia ihmisiä ja jotka kuvittelee jotenkin olevansa parempia..ei se että on suupaltti ja kertoo kaiken avoimesti itsestään tee ihmisestä kiinnostavaa..itse siis arvostan herkkiä ihmisiä ja kun tapaan esim.ammattini puitteissa muun punastelevan tai panikoivan ihmisen;ajatukset ovat vaan lämpimiä ja positiivisia!että kun vaan joskus pääsis sinuiksi itsensä ja ajoittaisen naaman värin muuttumisen kanssa..tsemppiä pasille,olet kyl hienon olonen MIES:)
Viestisi tuntui tosi hyvälle: se antoi uskoa, että joskus voin saavuttaa sellaisen tilan, jossa uskon muiden arvostavan itseäni juuri sellaisena kuin oikeasti, pohjimmiltani olen. Olen käyttänyt suuren osan nuoruudestani kehittämällä sellaista roolia, joka on todella kaukana itsestäni. Siitä varmasti johtuu suuri osa näistä identiteettiongelmistani.
Ei herkkyydessä ole mitään pahaa. Kuvauksesi muistuttaa aika paljon aviomiestäni, ja itseänikin tuota homottelujuttua lukuunottamatta... =)
Luulen, että aika monet tilanteet ovat mielikuvituksesi tuotetta, mutta uskon että osa on ihan oikeita asioita, jotka sitten herkistävät kaikenlaiselle kuvittelullekin entistä enemmän. Paras asia, mikä auttaa tuollaiseen ovat erilaiset onnistumisen elämykset. Niitä voisi saada vaikka työstä, harrastuksesta, opiskelusta jne. Jos saisit jonkin jutun onnistumaan hyvin, itseluottamus kasvaa eikä noita pelkotiloja tule enää niin usein.
Jos sinusta tuntuu, että tuo asia rajoittaa liikaa elämääsi, niin kannattaa harkita lääkärillä käyntiä. Itse olen vuosikausia kärsinyt liiallisesta jännittämisestä ja hakeuduin viime syksynä lääkäriin. Minusta tuntui, että minun oli mahdotonta saada noita tärkeitä onnistumiselämyksiä kun jännitys sotki aina kaikki asiat. Lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen ja sain betasalpaajia. Niiden avulla olen selvinnyt jännittävistä tilanteista ja olen ollut paljon luontevampi ja oma itseni. Eikä niitä tarvi jatkuvasti käyttää, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Tätäkin kannattaa miettiä, jos tuntuu että ainaiset pelot ja jännittämiset hallitsevat liikaa elämää.
Minunkin mieheni on muuten hirmu herkkä tuollaista homojuttua kohtaan. Hän on aika laiha eikä kovin lihaksikas. Välillä hän saattaa yhtäkkiä kysyä minulta "näytänkö homolta?" Tuntuu, että hän kokee olevansa jotenkin homomainen juuri tuon ruumiinrakenteensa ja lievän ujoutensa takia. En oikein aina meinaa ymmärtää sitä, koska minun mielestäni hän on ihana juuri tuollaisena!
Mekin muuten asutaan Turussa. Kyllä se fakta vaan on, että täällä asuu varmastikin epäkohteliainta porukkaa mitä Suomen maasta löytyy, joten kaikenlaisten idioottien letkautusten kohteeksi voi ehkä joutua täällä helpommin kuin muualla...
kuulla, että muutkin miehet painivat tällaisten tuntemusten parissa.
Osuit mielestäni viestissäni ainakin oman ongelmani ytimeen: jos sattuu jokin sellainen ikävä tapahtuma (homottelu yms.) josta ei pääsekään mielessään yli, altistaa se yhä useammin samanlaisille tilanteille. Silloin alkaa pelätä ihmisiä ja tilanteita, ja kehittää sellaista epäluonnollista roolia, joka vie itseä jopa lähemmäs tuota 'homomaista' käyttäytymistä. Tässä on myös hyvä tarkentaa, etten ole mitenkään erityisen homokammoinen: se satuttaa, että pahansuovasti tuodaan ilmi jotain sellaista luonteenpiirrettä, jota ei tunne omakseen. Samalla lailla homopiireissä paha loukkaus voisi olla 'mikä hetero sinäkin olet', koska silloin yritetään nujertaa toisen identiteettiä tuomalla esille häneen itseensä kuulumattomia piirteitä.
Terve, tuon otsikon alle tunnen kuuluvani minäkin. Minulle se on tunnepuolen juttu tuo herkkyys, se mitä toiset ajattelee on jokseenkin hyvinkin olennainen juttu oman itsetunnon kannalta.
Armeijassa tunsin kuuluvani joukkoon siinä missä muutkin. Omat huonot muistot kumpusivat lähinnä esimieheltä (ilmeisen heikosta itsetunnosta kärsivä tapaus olikin) joka jaksoi välillä purkaa onnettomuuttaan varusmiehiin, mm. vertaisarvioäänestyksien tulosten kommentoinneissa jne, Sympatiapisteitä ei kauheesti jaettu vaikka muuten pidetty kaveri siellä kai olinkin.
Hmm. Sitten on nuo naiset. Joskus on mietiskelty miksi "meidän kiltimpien" (enkä tarkoita tylsien) on vaikeampi luoda suhteita. Luontevaa aloitteellisuutta usein omalta kohdin mietinkin - se lienee jokseenkin suurin hankaluus. Joskus se onkin melkoista haikailua, toisina hetkinä jotain muuta, välillä taas pysähtyy miettimään eteenpäin, onnistunko minä jne.
Näin täällä :)
huomata, miten niin yleistä on oman egon(tai lähinnä sen puutteiden) peittäminen muiden heikompien jyräämisellä. Tämä on hyvinkin yleistä inttimäisessä selkeässä hierarkisessa 'äijäyhteisössä'.
Itsellänikin jäi armeijasta jokunen tällainen alistamistilanne mieleen juuri näiden kouluttajien suunnalta, joka puolestaan edelleen rapauttaa sitoutumistani koko tähän puolustustoimintaan. Jospa nämä pässinpäät tajuaisivat oman roolinsa ja miten merkittävästi he voivat vaikuttaa nuorten miesten maanpuolustushenkeen.
Herkkien ihmisten on varmasti vaikeampi lähestyä naisia, koska ottaa pakit paljon vahvemmin. Jos lisäksi pakkeja saa muutaman, eikä niistä pysty toipumaan kunnolla, todennäköisesti pakkeja tulee vielä kasapäin lisää ja jossain vaiheessa alkaa miettiä oikeasti mikä minussa on vikana. Tällainen kierre on vaan jotenkin katkaistava: pirun hankalaa se vaan monesti on.
No siis, tuohon kierreajatteluun ei pidä sortua!! Jos toinen ei kiinnostu, niin itseppä ajattelen, ettei siitä voisi oikein juttua tullakaan. Jos näin tekee, ei tule huijanneeksi itseäänkään siitä etteikö muka kelpaisi. Suhdeasioissa kun voi vaikuttaa vaan oman puolikkaansa verran, toinen osapuoli tekee siitä kokonaisuuden. Tunteiden ilmaisu kuitenkin on ihan kaunis juttu ja tekeekin hyvää olla avoin sillä saralla.
Jeps. Olen pannut merkille miten esim. baarissa nämä menevämmät kundit osaavat tuosta vaan mennä heittämään naisille jotain vitsikästä jne. Etenevät toimissaan hyvinkin sukkelasti. Omaan silmään tuo on joskus jopa töykeänkin oloista :D , kun itse ei ihan semmoista tekisi. Kuitenkin tollanen itsevarmuuden sanoisinko "täyttymys" onkin varmaan se juttu mikä moneen vetoaa. Niinpä niin... :D
Minä oon vähän semmonen että tarviin kyllä toiselta osapuolelta juurikin jonkun vihjeen että "reitti on selvä, tule vaan"... :D toisen pitää jollain tapaa tulla vähän vastaan ennenkuin toimin.
Ihastuminen käykin omalla kohdin oikeastaan siten, että hieman tuntee kiinnostuksensa olemusta, että onko se mukavan olonen jne. "hmm... tuo vaikuttaa kivalta, se voisi ehkä pitää minusta.." ja sitä rataa onkin helpompi edetä. Mihinkään herkkyyden alle ei kenenkään pitäisi piiloutua, mutta mulla täytyy olla semmonen fiilis, ettei toinen ihmettele jos mua vähän jännittää tai oon totisena. Alkuun se on just semmosta! Siksipä se olemus, minkä etukäteen toisessa näkee on niin hyvin hyvin tärkee juttu ja näinpä ne ihastuksen tunteet mulle kumpuaakin.
Hymyillen, hymyillen! :)