Masentaa

eikö jo kohta?

Olo on jotenkin niin toivoton. Ootan vaan koko ajan että millon syntyy, millon syntyy?! Joka hetki on pelkkää olojen tunnustelua, nyt supistaa, koveneeko supistus, tuleeko kipua? Pää hajoaa! Kaikki toitottaa miten näytän siltä että "ei mee enää kauaa", neuvolan tätsykkäkin sanoi että tuskin ehdin enää mennä seuraavaan sovittuun neuvola-aikaan. Vauva on laskeutuneena killunu jo viikkoja, pää kiinnittyneenä jo pari viikkoa. Kipeitä supistuksia joka päivä, mut mitään ei tapahdu!

Inhottaa olla koko ajan pahalla tuulella. Yritän ajatella että ei tässä enää kauaa VOI mennä, muutama viikko korkeintaan, mutta silti vaan ahdistaa. Purskahtelen itkuun ja saan melkein raivareita joka päivä. Oon sanalla sanoen ihan masentunu tähän tilanteeseen. Mikään ei tunnu piristävän ja sekin ärsyttää vaan lisää. Inhottaa muille olla tympee, mutta kun ei vaan jaksa enää hymyillä.

Kaikki neuvoo että rentoudu ja tee asioita joista nautit (koska kohta et niitä pysty enää tekemään) mutta oon "rentoutunu" jo joulukuun alkupäästä asti. Oon tehny asioita joista nautin niin paljon että en nauti niistä enää. Joka päivä on samanlainen. Istun ja odotan. Lepään ja tunnustelen olojen muuttumisia. Toivon ja rukoilen että jotain alkais tapahtuu. Sit illalla kun käyn nukkumaan niin huomaan vaan että taas meni yks päivä, eikä vieläkään vauvaa. Ehkäpä herään herään yöllä että vedet menee tai supistelee niin kovaa että lähdetään sairaalaan. Mutta EI! kun sitten tulee aamu ja kaikki alkaa alusta. Odottaminen, itkeminen, tukahdetut raivarit...

Alan vaan olla niin vihanen että en kestä enää. Jos olis joku kikka millä synnytyksen sais käynnistymään, vaikka se olis että syö mätiä silakan päitä kymmenenkiloa ja hyppää pää edellä hankeen, niin tkisin sen. En kestä enää.

6

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedän tunteen.,.,,,,

      Rauhoitu. Vauvakin stressaa jos sinä stressaat. Vauva tulee sieltä kun on valmis, älä hoputa pientä. Mutta mulla auttoi kun kävin kävelin portaita ja harrastin seksiä mieheni kanssa.
      Jos saat vielä hyvin yösi nukuttua, niin kerää nyt voimia vauvaa varten ja nuku.. Siivoa vaikka.
      Relax, ei mitään hätää. :)

      • ap.

        Sehän tässä eniten vihaks pistääkin ku oma(kin) järki sanoo että ei oo mitään syytä olla näin hermona, mutta ne tunteet vaan tulee. Inhoon hallitsemattomia tunteita muutenkin yli kaiken ja tää alkaa tuntuu jo lähelle samalta ku alkuraskauden hormoniheittelyt jolloin olin vihanen ku perseeseen ammuttu karhu ja vihasin itteeni sen takia. Tää tuntuu niin naurettavalta pikkutytön vikinältä. Vali vali, kaikki on perseestä...

        Noh, eipä tää uutta oo varmasti kellekkään odottajalle/synnyttäneelle. Moni kaveri sanoo että ne muistaa olleensa itekki aika kireenä raskauden loppuviikot. En kyllä missään vaiheessa oo kuvitellukkaan että olisin ainut, tai että miulla olis jotenkin erityisen vaikeeta. Se vaan ottaa päähän ku ei oo mitään mitä vois asian eteen tehdä. En oo tottunu olee näin toimeton minkään asian suhteen. Oon tottunu et jos vaan haluaa niin aina on jotain mitä voi asioiden eteen tehdä. Nyt kun ei voi muuta kun odottaa.... se vaan saa miut ihan hulluks.


    • todella....

      sulla ole mitään tekemistä?? Ilmeisesti odotat esikoista. Rentoudu nyt hyvä immeinen! :) Minulla vielä viitisen viikkoa laskettuun aikaan ja aika menee IHAN LIIAN ÄKKIÄ!!!! Just vasta aloitin äippäloman ja kaikki on valmistelematta tulokkaalle. Joku kysyi että olenko laittanut sairaalakassin valmiiksi jo.... - mikä kassi!! Sekin vielä :D meillä tulossa kakkonen, piiitkällä ikäerolla.

      • ap.

        Miulla ei todellakaan ole mitään tekemistä. Kaikki on laitetu valmiiks vauvan tuloa ajatellen. Kaikki hankinnat tehty, ja sairaalakassikin on pakattu. Itse asiassa on pakattu jo ekat vaatteet vauvallekkin mitkä pukee sitten kun sairaalasta päästään. (jos nyt päästään sinne edes ensin)

        Maha on niin iso ja painaa ettei oikein mitään pysty tekemään, siis lenkillä käymään tai sellasta. Kymmenisen minuuttia ehkä pystyn kävelee sitten pakottaa joka paikkaa niin pahasti että ei tuu liikkumisesta mitään. Eli kotini vankina elän, sohvan, sängyn ja jääkaapin väliä liikun. Joten voitte ehkä kuvitella miten turhauttavaa ja tylsää tää elämä tällä hetkellä on.

        Tänään tuli jo ykdeksäs viikko täyteen tätä "ihanaa elämää".


    • kakkosodottaja

      Meikällä on ihan samat tunnelmat. Vaikka odotankin kakkosta. Eka on jo 6 v. joten on jo niin omatoiminen. OOn ollut marraskuun lopulta asti saikulla, joten kaikki on tosiaan tehty mitä kämpässä pystyy esim. kaapin päälliset hinkattu, sauna pesty. Viimeset kolmiseen viikkoa on liikkumisesta ja olemista tullut kivuliasta. Päivän kohokohdat on ruuanlaitto perheelle ja töllön kyttääminen. Ja sen sairaalakassin pakkaamiseenhan ei mene kolmea viikkoa, by the way, siihen menee n. viis minuuttia, joten ei auta odottamisen tuskaan.
      Tuntuu oudolta valittaa, kun ei vaan enää jaksais. Ekasta ei ollut mitään tällästä. Ei ollut kipuja tai suppareita, Olin kotona sillon lähes koko raskausajan eikä ollut lainkaan tällaista tuskaa.

      p.s. kolmea ässää myös toteutettu kohta pari viikkoa joka toinen päivä, ei tehoo meikään;)

      • ap.

        voi kun "kiva" että on muitakin jotka kärsii :D Joo ne siivous/sauna/seksi jutut on kyllä ihan palturia. En usko että sitä voi juuri mitenkään vauhdittaa, se tulee kun on tullakseen. Ja sekös masentaa...

        Ruuanlaitto on tosiaan miullakin jo ihan kohokohta päivästä, oon ruvennu ettii uusia reseptejäkin että sais mahollisimman paljon aikaa ja energiaa kulumaan siihen kokkaamiseen. oon myös ruvennu leipoo, mikä on TOSI omituista, en yleensä oo tykänny mistään keittiöpuuhista yhtään, leiponukkin olin viimeks joskus yläasteella köksän tunnilla, mut kummasti piristää päivää ku käy korvapuustia vääntämään ;)

        Mieskin ihmettelee että mitä mie oikein joka päivä jotain herkkuja leivon, mutta kun PAKKO on jotain tekemistä kehitellä ettei pää räjähdä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      60
      3679
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      47
      3679
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2841
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      51
      2569
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1639
    7. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1609
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1317
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe