myöskin palsta-Ruuneperille!
Päivää onkin vietetty jo vuodesta 1854, jos oikein muistan.
Runeberg täytti silloin 50 vuotta.
Hänen virsistään ei ole paljoakaan täällä puhuttu.
Virsi 183: 6 säkeistö:
"Kuin vesilintu lahdella
käy alle veden pinnan
ja puhdistettuaan sulkansa
taas nostaa puhtaan rinnan..."
on yksi kauneimmista.
Joskus keskusteltiin Vänrikki Stoolin suomentajista, ja siinä tuli jyrkkiä mielipiteitä.
Minä puolustin omaani, lapsena opittua.
Sven Tuuvasta:
"Ei otsaan käydä huolinut,
sen huonoks arvioi,
vaan sattui sankar'sydämeen,
jalomman valikoi."
Runebergin päivänä
38
2018
Vastaukset
- Hertta2009
Niin puhdistuu myös henkemme/sanassa kirkkahassa/ja liikkuvansa tuntee se/
olossaan oikeassa.
Minunkin rakkaimpia virsiäni kouluajoilta:)
Kiitos kun nostit päivän tasoa. Paljon tässä tarvitaankin - onneakin.
Minulle tuttu versio kuuluu näin:
Ei kajonnut se heikkohon ja huonoon otsahan
parempahan se pyrki vaan, jalohon rintahan.tinat kirjoitti:
On se komeeta, että ihan liputetaan! Ettes vaan kerrassaan ylpistyisi? ;)
Olen jo niin tottunut tuohon jokavuotiseen liputukseen ettei tunnu missään. Jos joskus näet vanhan, vammaisen miehen kukevan "nokka" pystyssä, se olen minä. Pukkaa kylkeen ja sano, hei Ruune!
Ruuneperi kirjoitti:
Olen jo niin tottunut tuohon jokavuotiseen liputukseen ettei tunnu missään. Jos joskus näet vanhan, vammaisen miehen kukevan "nokka" pystyssä, se olen minä. Pukkaa kylkeen ja sano, hei Ruune!
Voivat kyllä pääkaupungin nokka pystyssä kulkevat miehet kummastella, kun mummo mokoma tökkii ohi kurvatessaan kylkeen ja huutelee hei Ruunea. :))
- Makriina.ei.kirj
Vuosikymmenet sitten oli jossakin sanomalehdessä artikkeliketju, jossa kysyttiin, millaisia väärinkäsityksiä lapsille oli tullut joistakin laulujen sanoista.
Yksi on jäänyt mieleeni Sven Tuuvasta:
"Pojasta tuli kuitenkin väkevä, harteva
kuin ORJAN RAATO PELLOLLA ,
ja kaatoi kaskea." - pitää-olla-p.o-
kuin ORJA raatoi pellolla ja kaatoi kaskea
mutta kun olin kylässä, kirjautumiseni ei siellä ollut
yhtä helppoa kuin täällä kotona, niin vasta nyt
nikkini mukaan tulee.
Liputuspäiväkin, niin! ;)
Suomennoksista Otto Manninen on minulle 'se oikea'.
Oletteko muuten lukeneet Otto Mannisen runon "Rauhan mies"?
.- kieloke3
Haluan omasta puolestani onnitella meidän omaa Runeberiamme, nyt en ole varma menikö oikein mutta luulen että ymmärrätte mitä tarkoitin,
Haluan kirjoittaa tämän värssyn,
Lahjoita, Jeesus,Henkesi,luo kuollut eläväksi.
Lahjoita rakkautesi/ voimaksi kestäväksi/niin että uusin sydämin/tahtosi,Herra täyttäisin/
vapaana tuomiosta. (Virsi 191.) - Satu*
kieloke3 kirjoitti:
Haluan omasta puolestani onnitella meidän omaa Runeberiamme, nyt en ole varma menikö oikein mutta luulen että ymmärrätte mitä tarkoitin,
Haluan kirjoittaa tämän värssyn,
Lahjoita, Jeesus,Henkesi,luo kuollut eläväksi.
Lahjoita rakkautesi/ voimaksi kestäväksi/niin että uusin sydämin/tahtosi,Herra täyttäisin/
vapaana tuomiosta. (Virsi 191.)Tunnetuin varmaan lienee "En etsi valtaa, loistoa..."
- Tuon Sibeliuksen virren
Satu* kirjoitti:
Tunnetuin varmaan lienee "En etsi valtaa, loistoa..."
runoilija on Topelius, ja sanoja on muutettu niin paljon, ettei ollut helppoa sitä alkusanojen perusteella löytää virsikirjasta.
Onhan se oikein, että Fredrika Runebergin leivonnainen on saanut ihan oman liputuspäivänsä.
Kyllä Runebergin tortuilla käy nyt kauppa.- Hertta2009
Hyvä Makriina,kun muistit Fredriikkaa,joka tähteistä väsäsi lapslaumansa keskellä moisen tortun!
Liehukoot liput hänenkin muistolleen!
Jk. Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.:) Hertta2009 kirjoitti:
Hyvä Makriina,kun muistit Fredriikkaa,joka tähteistä väsäsi lapslaumansa keskellä moisen tortun!
Liehukoot liput hänenkin muistolleen!
Jk. Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.:)On tehtävä töitä, vaikka palkka olisikin kiittämättömyys.
Ital. sananlasku.- Atolfia
ynnämuu kirjoitti:
On tehtävä töitä, vaikka palkka olisikin kiittämättömyys.
Ital. sananlasku.minäkin leivoin tänään ja hyvä siitä tuli. Tuossapa iltapäiväkahvilla muistelimme Runebergia ja hänen vaimoansa.
Onnea vain kaimalle. Siinäpä siivellä juhlia viettää oikein liputuksen kanssa.
Sitä kyllä ihmettelin, että sama kirjailija sai Runebergin kirjallisuuspalkinnonkin. Hän onkin sitten kahminut melkein kaikki palkinnot. En ole lukenut vielä tuota teosta ja taitaa olla aika synkkää luettavaa.
Ilmeisesti se on luettava, ettei jää aukko sivistykseen. Atolfia kirjoitti:
minäkin leivoin tänään ja hyvä siitä tuli. Tuossapa iltapäiväkahvilla muistelimme Runebergia ja hänen vaimoansa.
Onnea vain kaimalle. Siinäpä siivellä juhlia viettää oikein liputuksen kanssa.
Sitä kyllä ihmettelin, että sama kirjailija sai Runebergin kirjallisuuspalkinnonkin. Hän onkin sitten kahminut melkein kaikki palkinnot. En ole lukenut vielä tuota teosta ja taitaa olla aika synkkää luettavaa.
Ilmeisesti se on luettava, ettei jää aukko sivistykseen.Kirja antaa hyvän kuvan meille siitä, miltä vältyimme kun panimme niin ankarasti kampoihin aikanaan itänaapurillemme.
Ihmisten moraali murrettiin ja ihmisestä tuli toiselle susi, salavihainen ja leppymätön.
Ulkonaisesti kaikki kulkivat tyyninä askareissaan, mutta kehenkään ei voinut luottaa.- *!*
Makriina kirjoitti:
Kirja antaa hyvän kuvan meille siitä, miltä vältyimme kun panimme niin ankarasti kampoihin aikanaan itänaapurillemme.
Ihmisten moraali murrettiin ja ihmisestä tuli toiselle susi, salavihainen ja leppymätön.
Ulkonaisesti kaikki kulkivat tyyninä askareissaan, mutta kehenkään ei voinut luottaa.Ihminen kuitenkin v o i olla toiselle myös IHMINEN,
tuki ja turva, ilo ja seura! ynnämuu kirjoitti:
On tehtävä töitä, vaikka palkka olisikin kiittämättömyys.
Ital. sananlasku.Nimimerkkini on ollut jo vuosia Ruuneperi. Minkä ihmeen takia takia sitä edelleenkin yritetään vääntää muuksi?
Ruuneperi kirjoitti:
Nimimerkkini on ollut jo vuosia Ruuneperi. Minkä ihmeen takia takia sitä edelleenkin yritetään vääntää muuksi?
Ei tuon nyt pitäisi olla surkeinta "vääntelyä." Sijoita huumorin piikkiin, eihän se pahaa ole, jos joku pieniä yhtäläisyyksiä eri aikakausissa.
- Fanni
Melkoinen energiapommi on mainittu leivos.
Nyt sitä on ryhdytty keventämään porkkanaraasteella ja nimeen on lisätty Fredrika. Hertta2009 kirjoitti:
Hyvä Makriina,kun muistit Fredriikkaa,joka tähteistä väsäsi lapslaumansa keskellä moisen tortun!
Liehukoot liput hänenkin muistolleen!
Jk. Jokaisen menestyvän miehen takana on nainen.:)Asiahan on niin, että jokaisen menestyneen miehen takana on hämmästynyt anoppi! :)
- Aniharvat sen
*!* kirjoitti:
Ihminen kuitenkin v o i olla toiselle myös IHMINEN,
tuki ja turva, ilo ja seura!ymmärtävät
ja vielä harvemmat toteuttavat. Atolfia kirjoitti:
minäkin leivoin tänään ja hyvä siitä tuli. Tuossapa iltapäiväkahvilla muistelimme Runebergia ja hänen vaimoansa.
Onnea vain kaimalle. Siinäpä siivellä juhlia viettää oikein liputuksen kanssa.
Sitä kyllä ihmettelin, että sama kirjailija sai Runebergin kirjallisuuspalkinnonkin. Hän onkin sitten kahminut melkein kaikki palkinnot. En ole lukenut vielä tuota teosta ja taitaa olla aika synkkää luettavaa.
Ilmeisesti se on luettava, ettei jää aukko sivistykseen.En ole ikinä pitänyt tuosta Frederiikan tortusta, ainakaan niistä, jotka on kohotettu soodalla, sillä inhoan soodan makua kakussa ja noissa sen maistaa läpi aina. Joskus olen saanut paremmanmakuisen, mutta silloin lienee tortun kohotusaine ollut leivinjauhe tai jokin muu.
tinat kirjoitti:
En ole ikinä pitänyt tuosta Frederiikan tortusta, ainakaan niistä, jotka on kohotettu soodalla, sillä inhoan soodan makua kakussa ja noissa sen maistaa läpi aina. Joskus olen saanut paremmanmakuisen, mutta silloin lienee tortun kohotusaine ollut leivinjauhe tai jokin muu.
Eilen eräässä tilaisuudessa olimme laulamassa
ja kahvitukseen se päättyi.
Runebergin torttu oli juuri niin kamalaa kuin kerroit,
sooda maistui. Söin siitä vadelmahillon ja huuhtelin
sen teen kanssa suustani ja sitten vaivihkaa
laitoin lautasliinani lopun tortun päälle.- Atolfia
tinat kirjoitti:
En ole ikinä pitänyt tuosta Frederiikan tortusta, ainakaan niistä, jotka on kohotettu soodalla, sillä inhoan soodan makua kakussa ja noissa sen maistaa läpi aina. Joskus olen saanut paremmanmakuisen, mutta silloin lienee tortun kohotusaine ollut leivinjauhe tai jokin muu.
kanssa minä sen tein. Muutin hieman reseptiä, koska minulla ei ollut karvasmenteliöljyä enkä myöskään laittanut kostutusaineeseen rommia enkä punssia. Mausteeksi laitoin kardemummaa.
Mielestäni rommi sekoitettuna sokeriveteen ei maistunut hyvältä ja kun meillä on lapsia syömässä sitä torttua niinen senkään vuoksi en viitsinyt pilata makua.
Tänään oli lapset syömässä ja kaikki pitivät valtavasti. Oli kuulema pehmoista ja ihanaa. - Atolfia
Makriina kirjoitti:
Kirja antaa hyvän kuvan meille siitä, miltä vältyimme kun panimme niin ankarasti kampoihin aikanaan itänaapurillemme.
Ihmisten moraali murrettiin ja ihmisestä tuli toiselle susi, salavihainen ja leppymätön.
Ulkonaisesti kaikki kulkivat tyyninä askareissaan, mutta kehenkään ei voinut luottaa.sen lukea kun vain saan sen jostain käsiini. Ostaa en viitsi itselleni enää kirjoja. Täytynee panna tilaus kirjastoon vetämään. Saattaa mennä pitkäkin aika, ennenkuin on mahdollisuus saada se.
Atolfia kirjoitti:
kanssa minä sen tein. Muutin hieman reseptiä, koska minulla ei ollut karvasmenteliöljyä enkä myöskään laittanut kostutusaineeseen rommia enkä punssia. Mausteeksi laitoin kardemummaa.
Mielestäni rommi sekoitettuna sokeriveteen ei maistunut hyvältä ja kun meillä on lapsia syömässä sitä torttua niinen senkään vuoksi en viitsinyt pilata makua.
Tänään oli lapset syömässä ja kaikki pitivät valtavasti. Oli kuulema pehmoista ja ihanaa.Olisin varmasti pitänyt sinun tekemästäsi Runebergintortusta, kun nostatit sen leivinjauheella. :) Maku on aivan erilainen siten tehtynä.
ynnämuu kirjoitti:
Ei tuon nyt pitäisi olla surkeinta "vääntelyä." Sijoita huumorin piikkiin, eihän se pahaa ole, jos joku pieniä yhtäläisyyksiä eri aikakausissa.
Noinhan se on!
- M-L-S
Kuulit varmaan jo myynti-ilmoituksen, jonka herra Hurskainen kertoi:
"Myytävänä nahkatakki. Hirveä."
- Satu*
Tuntuu, ettei ole turhaan konetta avannut,
kun saa nauraa ihan oikeesti. :) - vanhojalueskelin
Missähän nämä tinat,atolfia, satu ja kieloke kun ei ole näkynyt vuosikausiin ?
Etsin juttua Runebergin päivästä, sehän on ihan kohta.- Ikä.velvoittaa
Ehkä osa on 80 palstalla, uudella nimimerkillä.
- en.löydä
Ikä.velvoittaa kirjoitti:
Ehkä osa on 80 palstalla, uudella nimimerkillä.
Ei siellä näy juuri ketään , ei uudella eikä vanhalla nikillä.
- Tämän-ketjun-aloituksen
tunnistin omakseni - ja tunnustan tekemäkseni.
- Hups, melkein vuosikymmen jo siitäkin!
Hyvää jatkoa teille täällä vielä kirjoittaville.
toivottaa Mia-Liisa aikaisemmin Satu. - Per-kel
On mulla aarre verraton , Hän kalliimpi on kultaa ! Keittiössä sapuskan teossa :D Iso-Mummokin olis huomenna täyttänyt 135 vuotta :)
- skånesa
Itselleni tavallaan tuntematon mutta täällä Ruotsissa piti näitä vänrikin tarinoita osata ulkoa koulussa, uskon näin olleen (skåne).
- skånskan.sössytystä
Skånska on kamalaa sössötystä, sitä Laila Kinnunen oli sotalapsena Ruotsissä joutunut lässyttämään. - Voi sen la Lailan kamalaa kohtaloa! Kuoli juoppona.
- Skånepåg
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834463Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172687Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172539- 162510
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432477Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142065Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727