Voi Pyhä-Sylvi sentään!
Hätätiedotus koski Joensuuta! Eihän siellä kukaan puhu tai ymmärrä ruotsia.
Voi ihme tätä jatkuvaa kitinää. Toki se hätätiedotus olisi voinut olla myös englanniksi ja venäjäksi, mutta ruotsi olisi ollut täysin tarpeeton kyseisellä alueella.
Lähde: YLE
"Suomenruotsalaiset: Hätätiedote oli laiton
julkaistu tänään klo 11:22
Suomenruotsalaisten etuja valvovan Folktingetin mukaan viime viikon perjantaina Abloyn tehdaspalosta annettu hätätiedote rikkoi lakia, koska se julkaistiin vain suomeksi.
Järjestö on jättänyt liikenne- ja viestintäministeriölle kirjelmän, jossa se vaatii ministeriötä selvittämään, miksi tiedotetta ei julkaistu myös ruotsiksi.
Folktinget huomauttaa, että kielilain mukaan kaikki valtakunnalliset hätätiedotteet on julkaistava sekä suomeksi että ruotsiksi riippumatta siitä, mitä maantieteellistä aluetta ne koskevat. Järjestö painottaa, että hätätiedotteen laatimisesta molemmilla kotimaisilla kielillä vastaa viranomainen ja viime kädessä vastuu on liikenne- ja viestintäministeriöllä.
Ruotsinkielisillä tiedotusvälineillä tai hätätiedotteen julkaisevalla Yleisradiolla ei ole valtuuksia itse kajota hätätiedotteen tekstiin tai kääntää sitä ruotsiksi.
Folktinget eli Suomenruotsalaiset kansankäräjät osallistuu lakien valmistelutyöhön Suomessa ja antaa viranomaisille lausuntoja ruotsinkielistä väestöä koskevissa asioissa."
LAITON hätätiedote !
3
237
Vastaukset
- Volkting valittaa
Joensuussa oli Abloy:n tehtaalla tulipalo, ja televisiossa varoitettiin myrkyllisistä kaasuista, suomeksi.
Tästä on Volkting pahastunut, ja todennut että väärin varoitettu. Teksti olisi pitänyt olla myös ruotsiksi.
Joensuussa oli v.2007 lopussa 40 ruotsinkielistä, 56096 suomenkielistä ja 1541 muunkielistä.
Volkting'iä ei kiinnosta nämä muunkieliset eikä suomenkielisiäkään olisi saanut varoittaa ilman käännöstä "samma på svenska", vaikka asialla oli kiire. Vivahtaa rasismille.
"Suurin oikeus on suurin vääryys", ja jos 50000 ihmistä ei saa varoittaa ilman että 40 saa omakielisen käännöksen, niin johan tuo sananlasku alkaa pitää paikkansa.
Onhan se totta, että Hätäkeskus on valtion laitos ja kaksikielinen Pohjois-Karjalassakin, mutta miten siellä edes muistetaan ruotsinkielisten olemassaolo?
Åbo Underrättelserin mukaan hätäkeskuksiin ei saada ruotsinkielistä työvoimaa edes kaksikieliselläkään alueella.
Puhtaasti suomenkielisessä ympäristössä opittu ruotsi ruostuu ja unohtuu. Volkting voi valittaa, mutta eipä taida tilanne paljon parantua.- kirjoittamasi
on asiaa.
Ja hyvä näin. Ylemmyydentuntoisen ruotsinkielisen nirppanokkavähemmistömme paapominen saisi jo riittää. - tekstarihäläri
ei helvetissä miten muunpaikkakuntalaiset ei suomalaisen liittymän omaavat ei suomalaiset saisivat sitten tietää vaarasta..eivät mitenkään..tai jos puhelin on kiinni.Itse en edes kuullut yleistä hätäsireeniä vaikka asun noljakassa noin 5km tehtaalta ja paskapilvi keikkui tuossa n 1 km säteellä täältä...huusholliakaan ei saanut ilmatiiviiksi joten piti lähteä evakkoon..huoltomies oli tavoittamattomissa puhelimeen ei saatu yhteyttä..24h päivystys..että sillälailla.
Tiedotustilaisuudesta ei ollut missään kuvallisessa mediassa.Miten kuurot ja sokeat saavat asiasta tietoa...? Häh! tyhmyys huipussaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780