Kissan vilkkuluomet

ja muutenkin vetiset silmät

Kertokaa mikä on leikatulla uroskissallani vialla. Otin reilu viikko sitten leikkaamattoman tyttökissan jolla alkoi kiima viime sunnuntaina. Mouruamista on kuulunut yöt ja päivät.
Leikkauspäivä on varattu 20.2.
Olen viime viikolla antanut kummallekin kissalle strongholdin.
Nyt olen huomannut eilen ja tänään, että tällä uroskissalla on ilmestynyt vilkkuluomet. Kummatkin kissan on sisäkissoja, eli ainakaan matoja ei pitäisi olla ja kuurinkin ovat jo saaneet, eli se on pois laskettu.
Luin jostain, että vilkkuluomet voi tulla stressistä ja kysyisinkin nyt onko teillä tietoa ja sopiiko nämä tuntomerkit stressiin?
Uroskissa on ollut aina terve ja siksi olenkin nyt huolissaan mikä sen on.
Aika rikkonaisia aikoja saa nukuttua, koska narttu mouruaa niin paljon.
Muuten on pirteä ja syö kyllä normaalisti, on leikkisä ja muutenkin niinkuin ennen.

7

1655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...
    • on meilläkin

      Viime kesänä, toisen kissan tulon jälkeen ilmestyi toiselle ihan yhtäkkiä vilkkuluomet. Epäilin itsekin stressiä kun kotiin oli juuri tullut toinen kissa. Madotin molemmat myös samalla. Kuitenkin stressistä oli meillä kyse. onko kisulla hilsettä tai lähteekö karva? Entäs kulmakarvoissa, näkyykö kulmissa ihoa, näyttääkö sille, että olisi karva sieltä lähtenyt? Nämä olivat meillä stressin merkit. Käytimme silloin ell:ssäkin.
      Feliway on meillä auttanut muuttostressiin ja nyt kun toinenkin leikattiin, stressiä ei näy ei kuulu. Suosittelen sitä lämpimästi..

      • ja ..

        Olin eläilääkäriin yhteydessä ja hän myös suositteli matokuurin uudelleen antamista. Stressi kuulemma joskus herättää suolikaiset liikkumaan.
        Meillä ne vilkkuluomet tuli myös ihan yhtäkkiä, ihan parissa päivässä.
        Vien toisenkin kissan lääkärille samalla kuin natu leikataan, jos vilkkuluomet ei häviä parissa viikossa.
        En ole mitenkään erikoisesti huomannut, että karvaa olis lähtenyt. Tämä kolli tulee aina viereeni kun imuroin, pitää senkin turkkia imuuttaa....Tykkää siitä.
        Pitää ostaa tuota Feliwaytä. Onko muuten minkä hintaista ja mistä kannattaa ostaa. Onko suihke parempaa kuin pistorasiaan laitettava haihdutin?


      • maksaa
        ja .. kirjoitti:

        Olin eläilääkäriin yhteydessä ja hän myös suositteli matokuurin uudelleen antamista. Stressi kuulemma joskus herättää suolikaiset liikkumaan.
        Meillä ne vilkkuluomet tuli myös ihan yhtäkkiä, ihan parissa päivässä.
        Vien toisenkin kissan lääkärille samalla kuin natu leikataan, jos vilkkuluomet ei häviä parissa viikossa.
        En ole mitenkään erikoisesti huomannut, että karvaa olis lähtenyt. Tämä kolli tulee aina viereeni kun imuroin, pitää senkin turkkia imuuttaa....Tykkää siitä.
        Pitää ostaa tuota Feliwaytä. Onko muuten minkä hintaista ja mistä kannattaa ostaa. Onko suihke parempaa kuin pistorasiaan laitettava haihdutin?

        n. 32-39 e. Meillä on molempia, sähköinen feliway on tuon hintainen ja suihkutettava n. 20 e. Suihkutettavaa olen käyttänyt mm. kuljetuskopassa ja leikkipaikoilla.Meillä päin eläinlääkärillä oli halvempi kuin eläinkaupassa. Suisittelen sitäpistorasia versiota, ei haise eikä kuumu on turvallinen ja huoleton käyttää, kestää n. kuukauden


    • Nimetön

      On voinut saada uudelta kisalta ns. leveän heisimatotartunnan. Ei tehoa normaalit matolääkkeet. Kannattaa kysyä eläinlääkäriltä esim. niskanahkaan laitettavaa tahnaa, tai Dromcit mTOLÄÄKETTÄ. Oireet ovat , eloton turkki, karvaa lähtee runsaasti ja vilkkuluomi on esillä.

    • huolestuttaa

      Näkyykö kakan mukana jos kissalla on matoja?
      Olen pari kertaa katsonut hiekkalaatikolle kun kissa on siellä käynyt kakalla. Kakka on hyvin löysää, johtuisko kun olen sen strongholdin antanut viime viikolla... Matoja en nähnyt.
      Kuinka nopeesti madot tekee kissan sisällä tuhoa?

      Olen hyvin huolissani kissani vilkkuluomista ja meinaan kyllä heti maanantaina soittaa eläinlääkärille ja kysyä mitä teen. On kamalaa katsoa kun silmät näyttää ihan "kieroon", koska vilkkuluomet vie melkein 1/4 silmistä.

      Onko kellään kokemusta samanlaisesta tapauksesta?
      Kertokaa niin saisin rauhan,jos kuulisin ettei tämä ole tappavaa...
      Ehkä hieman ylireagoin, mut kissa on meille hyvin rakas.

      • tietoo

        kastroidula uroskissallani kesti tuo vilkkuluomien esilläolo reilu kuukauden,on madotettu ja rokotettu säännöllisesti ja ei stessaa juuri mistään.soitin eläinlääkärille tästä sitten ja sanoi että ei ole mitään hoitoa olemassa kyseiselle tapaukselle että lähtee itsellään pois noin kuukauden kuluttua...saattaa kuulemma olla jokin virusperäinen juttu myyristä johon ei ole lääkitystä.vilkkuluomet tosiaan katosivat itsellään mutta nyt se on sitten toisella kissallani:((ja kyllä harmittaa.tämä kisu kylläkin on lähes kokonaan sisäkissa.stressiä olisin veikannut mutta katsoo nyt sitten lähteekö pois....vai onko tarttunut tai jotain:/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe