..asuntonsa muuttopäivän siirtämiseksi?
Vai pitääkö asian toteuttaa lain mukaan edunvalvoja?
Jos kuitenkin laittaa hakemuksen vireille
omatoimisesti onko laissa määrätty sanktioita
asialle.
Edunvalvojan ohittaminen asiassa tuskin
voidaan tulkita muuksi kuin korkeintaan siksi että
ei ehkä edunvalvonnasta olisi erityisen innostunut
(ei tulisi toimeen edunvalvonnan kanssa)
jos vielä veikkauksia käytännön seuraamuksista
moiselle "kansalaistottelelemattomuudelle" kiitos vinkistä
Voiko "edunvalvottu"
2
304
Vastaukset
- jlkjsldms
Jos tämä henkilö on kykenevä hoitamaan omaa asiaansa eli tekemään sen hakemuksen, hän saa sen tehdä.
Edunvalvonnassa oleva ihminen saa pääsääntöisesti hoitaa itsekin omia asioitaan, jos hänen toimintakelpoisuuttaan ei ole rajattu.
Pikemminkin asia on päinvastoin: edunvalvojan toimintavaltuuksia voidaan rajoittaa, jos laajemmille valtuuksille ei ole tarvetta. - tulee kuulla
Viimeistään oikeus kuulee edunvalvojaa, sillä asunnon muuttopäivän siirtämiseen liittyy väkisinkin taloudellisia kysymyksiä, joista vastaaminen on edunvalvojan tehtävä. Lisäksi edunvalvoja vastaa muutonkin asianmukaisesta hoitamisesta toimintaa valvovalle maistraatille.
Mikään ei periaatteessa estä sähläilemästä asioistaan edunvalvojan ohikin, jos vaan olet lääkärin tekemän arvion mukaan oikeustoimikelpoinen. Liiallinen aktiivisuus, josta aiheutuu taloudellisia menetyksiä saattaa tosin johtaa siihen, että edunvalvojasi hakee toimintakelpoisuutesi rajoittamista käräjäoikeudelta. Siihen, että olet edunvalvonnassa, on jokin syy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224928L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664256TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731681- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221386Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384