Osta edullisemmin - suoraan tehtaalta

Rauno Kangas

Viime päivinä on tällä palstalla muutama huitaisu siihen suuntaan, että talopaketti kannattaisi ostaa ohi talopakettiyritysten alue-edustajien - niin saa kuulemma halvemmalla.

Joten nostetaampa kissa pöydälle.

Tiedän, että vielä pari vuotta sitten alalla kiersi huhu, että joku yritys olisi tuollaiseen syyllistynyt. Tapa on kuitenkin varsin haitallinen yrityksen maineelle ja väitänkin, että tavasta on aika tarkoin päästy eroon.

Väitän edelleen, että nuo ohimyyntipuheet tällä palstalla lähtevät liikkeelle jostain sellaisesta tapauksesta, että ollaan joskus kauan sitten oltu joko ostajana tai myyjänä mukanan sellaisessa toiminnassa ja jostain syystä katkeroiduttuaan nyt sitten yritetään aiheuttaa "markkinahäiriötä" nostattamalla ihmisten mielissä "ohiostamiskysyntää".

Olen siis väitteeni tehnyt: talotehtaat ei enää myy ohi paikallisten edustajiensa.

Nyt olisi oivallinen paikka kertoa päinvastaisista kokemuksista, jos niitä on. Erityisesti viimeeksi kuluneen vuoden aikaiset kokemukset kiinnostavat - oletko siis ostajana tai myyjänä kohdannut talopakettien myyntiä paikallisten edustajien ohi?

47

3369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki on mahdollista!

      Täällä ei ole kiertänyt vain muutama huitaisu että talopaketti kannattaa ostaa ohi alue-edustajien - vaan täysin perusteltuja mielipiteitä ja vinkkejä, ostajille ylipäänsä.

      Talotehtailijalle soittaminen kannattaa, koska hänellä on motivaatio pitää kiinni markkina-osuudesta. Alue-edustajan kytköksistä ja motivaatiosta ei voi olla varma.

      Ennen kaikkea alue-edustajan valtuudet ovat niukat ja ehkä kasvojen säilyttämisen vuoksi ei kerro että pitäisi kysyä päämieheltä tai pääliköltä jos hinnasta tosiaan haluaa keskustella.

      Minä uskon että tämä lisääntyy kilpailun kiristyessä. Tällä kun mm. saadaan säästettyä väliportaan kustannukset ja provisiot.

      Taustalla ennen kaikkea talotehtailijan motivaatio pitää kiinni markkinaosuuksistaan ja en pidä ihmeenä että viimeiset mohikaanitkin alkaisi myymään ohi tässä tilanteessa.

      Yleensä näihin tapauksiin liittyy herrasmies lupaus talotehtailijalle olla kertomatta mihin hintaan sai, koska tarkoitus on että hintamielikuva pysyy yllä.

      • sen talotehtailijan

        puhelinnumero näkyviin että mekin voimme ostaa sieltä tiskin alta suoraan.
        Muuten juttusi on puuta heinää.

      • Rauno Kangas

        ...niin, että talotehtailijalla olisi motiivi myydä edustajien ohi - pitääkseen kiinni markkinaosuudestaan. Mutta onko esim keskisuuren talotehtaan mahdollista myydä riittävä määrä suoraan tehtaalta. Tuskin edustajatkaan niin avuttomia ja nöyriä ovat, että sietäisivät loputtomiin "huoraamista" - saattaisi tulla myyjäkato sellaiselle talotehtaalle. Ja ellei sattuis olemaankaan talotehtailijana omistajayrittäjä, niin saattais kyllä vastuullisella palli heilahtaa alta, jos ottaisi tuollaisen imagoriskin.

      • taas kerran

        Luuletko että niillä on aikaa yksityisten ihmisten palvelemiseen, miksi eivät möisi kaikkia suoraan?

      • ohittamaan

        pyrkivä asiakas on lähes aina takuuvarmasti nk. hankala tapaus. hinnan jälkeen alkaa rutina muista asioista.
        tehtaan väellä on muutakin tekemistä kun jahnata näiden hankalien tapausten kanssa, joista ei marginaalia jäisi. . tehtailla on juuri nämä edustajat, jotka hoitavat kunkin asiakkaan omalla tavallaan, hankalat jätetään muiden riesaksi. kuluttaisivat vain ylempien portaiden kallista aikaa ilman mitään hyötyä tehtaalle.

        eli täysin tyhjää puhetta ja teoriaa, kuulostaa samanlaiselta höpinältä mitä näillä palstoilla polleana esiintynyt "business-to-business ammattiostaja" on täällä kirjoitellut.

      • sillä jos lupasi
        sen talotehtailijan kirjoitti:

        puhelinnumero näkyviin että mekin voimme ostaa sieltä tiskin alta suoraan.
        Muuten juttusi on puuta heinää.

        talotehtailijalle ettei kertoisi asiasta muille.

        Kyllä minä uskon että myyvät suoraan.

        Etenkin kun tekee myymisen talotehtailijalle tarpeeksi helpoksi - tosin juuri ostaja jolla älyä tinkiä, on usein hyvin selkeä ja hyvin määritelty tarve.

      • joissa myyjän osuus loppuuu...
        ohittamaan kirjoitti:

        pyrkivä asiakas on lähes aina takuuvarmasti nk. hankala tapaus. hinnan jälkeen alkaa rutina muista asioista.
        tehtaan väellä on muutakin tekemistä kun jahnata näiden hankalien tapausten kanssa, joista ei marginaalia jäisi. . tehtailla on juuri nämä edustajat, jotka hoitavat kunkin asiakkaan omalla tavallaan, hankalat jätetään muiden riesaksi. kuluttaisivat vain ylempien portaiden kallista aikaa ilman mitään hyötyä tehtaalle.

        eli täysin tyhjää puhetta ja teoriaa, kuulostaa samanlaiselta höpinältä mitä näillä palstoilla polleana esiintynyt "business-to-business ammattiostaja" on täällä kirjoitellut.

        Tilaussopimus on tehty.

        En tiedä kuinka yleinen tapa se on, mutta sen tiedän, että niitä tehtaita on jonkinverta.

        Siis myyjä (=edustaja, provikkapalkalla) myy vain pisteeseen asti että diili on tehty ja tilaus lähtee tehtaalle. Sen jälkeen päättyy myyjään rooli projektissa. Mahdolliset reklamaatiot ym. toimituksessa käsittelee tehtaan ostopäällikkö tai joku vastaava herra.

      • Rauno Kangas
        joissa myyjän osuus loppuuu... kirjoitti:

        Tilaussopimus on tehty.

        En tiedä kuinka yleinen tapa se on, mutta sen tiedän, että niitä tehtaita on jonkinverta.

        Siis myyjä (=edustaja, provikkapalkalla) myy vain pisteeseen asti että diili on tehty ja tilaus lähtee tehtaalle. Sen jälkeen päättyy myyjään rooli projektissa. Mahdolliset reklamaatiot ym. toimituksessa käsittelee tehtaan ostopäällikkö tai joku vastaava herra.

        ...toimenkuva ei koskaan lopu tilauksen allekirjoitukseen - sanottiimpa edustajasopimuksessa ihan mitä vaan. Eikä asiakas, joka ottaa suoraan yhteyttä tehtaaseen, ole tehtaan asiakas - pelkästään.

        Laki kauppaedustajista (ja on pääosin nk. vahvaa eli velvoittavaa lainsäädäntöä, josta ei voida poiketa kauppaedustajan vahinoksi) lähtee siitä, että kauppaedustaja, jolle on nimetty myyntialue tai asiakaskunta palveltavakseen, on todennäköisesti vaikuttanut myös suoraan tehtaaseen yhteyttä ottavan asiakkaan valintoihin - tehnyt siis asiakashankintatyötä alueellaan... ja siten laki kauppaedustajista asettaa myös nämä kaupat provisiovelvoitteen piiriin.

        Ihan samalla tavalla myös asiakkaan jälkihoito on osa asiakashankintatyötä ja se suoraan vaikuttaa edustajan ansaintamahdollisuuksiin alueellaan. Siksi ei ole mitään älliä - tai edes mahdollisuutta - poissulkea edustajaa esim. reklamaatioiden käsittelystä.

        Äkkiä ei tule mieleen, onko tullut vastaan sellaista edustajasopimusta, jossa edustaja vapautettaisiin esim reklamaatioiden käsittelystä - mutta enhän minä kaikkine firmojen edustajasopimuksia ole lukenutkaan.

      • mieleen oma
        Rauno Kangas kirjoitti:

        kauppa. Kyllä siinä paikallinen edustaja oli mukana myös lupa-asioita hoitamassa ja kauppahan oli ehdollinen siihen saakka kunnes mm rakennuslupa oli myönnetty. Vaaditut muutokset meni edustajan kautta.

      • taatusti varmasti
        taas kerran kirjoitti:

        Luuletko että niillä on aikaa yksityisten ihmisten palvelemiseen, miksi eivät möisi kaikkia suoraan?

        palvella yksityisiä asiakkaita. turha edes epäillä.

        Ostaja joka tekee kaupan talotehtailijalle helpoksi on hyvä ostaja.

    • Ostajana

      Rakennusliikken kautta joskus tuli hankittua asiakkaillemme, pääasiassa Uudenmaan alueella.

      • ja pöh

        En ymmärrä koko juttua? Talotehdas naaapurissa, ostin itse pomolta. Onko se muka jossain kielletty?

      • Rauno Kangas
        ja pöh kirjoitti:

        En ymmärrä koko juttua? Talotehdas naaapurissa, ostin itse pomolta. Onko se muka jossain kielletty?

        ...ohimyyntiä, mutta kauppaedustajalain 10 §:ssä kielletään edustajan provisiotta jättö, jos jokin myyntialue on edustajasopimuksessa edustajan myyntialueeksi nimetty:

        "10 § Kauppaedustajalla on oikeus saada provisio edustussopimuksen voimassaoloaikana syntyneestä sopimuksesta, jos sopimus on syntynyt hänen myötävaikutuksestaan tai on päätetty kolmannen henkilön kanssa, jonka «kauppaedustaja» on aikaisemmin vastaavanlaisia sopimuksia varten hankkinut päämiehen asiakkaaksi, taikka jos kauppaedustajalle on osoitettu tietty alue tai asiakaspiiri ja sopimus on päätetty tältä alueelta olevan tai tähän asiakaspiiriin kuuluvan kolmannen henkilön kanssa."

        Useimmilla isoilla myyntiorganisaatioilla on edustajasopimuksissaan myyntialueet ja niistä poikkeamana VIP-asiakkaat ja mahdollisesti rakennusliikkeet, joille tehdas voi myydä edustajan ohi, mutta "vapaa ohimyynti" on sekä lain mukaan kielletty että erittäin huonoa päämiesmainetta tuottavaa.

        Sellaistakin nähty, että talotehdas lähtee ohimyynnin linjalle ja talloo siten jälleenmyyjiensä varpaille - tuloksena jälleenmyyjien kato, ja se kato alkaa yleensä myyntimiesten parhaimmistosta, koskapa he parhaiten löytävät uusia hommia. Ja sellaisessa tilanteessa myynti kyllä sukeltaa komeasti...

      • mitäs jos
        ja pöh kirjoitti:

        En ymmärrä koko juttua? Talotehdas naaapurissa, ostin itse pomolta. Onko se muka jossain kielletty?

        itse olisit kauppias ja saisit kuulla että asiakkaat ostaa suoraan tehtaalta?
        Tekisitkö vielä kauan työtä kun kauppasi menisivät suoraan tehtaalle ja sinun palkkasi jäisi saamatta?
        Tässä syy miksi suoraan tehtaalta tuskin saat mitään....

      • Rauno Kangas
        mitäs jos kirjoitti:

        Tehtaalta ei saa suoraan, jos tehdas on kunniallinen. Kunniallinen tehdaskin voi periaatteessa myydä suoraan, mutta jos se kauppaedustajalain mukaan joutuis silti maksamaan edustajalle provision, niin silloin se todennäköisesti yrittäisi teettä työtkin sillä edustajalla.

    • duutsoni

      Joo jos joku älypää asiakas luulee saavansa suoraan tehtaalta halvemmalla, niin siitä vaan!
      Kyllä tehtaat poikkeuksetta maksavat provikat
      edustajilleen, vaikka asiakas osti suoraan tehtaalta ja Huom! luuli saavansa halvemmalla.
      Nämä ovat kaikkein helpoimpia kauppoja.

    • tehtaalta alennuksella

      Perusta firma. maksaa 60 euroa. osta talo sen nimissä. talotehtailijat nimittäin tasan varmasti myyjät yritysasiakkaille.

      tai osta kaverin firman kautta etc.

      paljon säästöä.

      • vinkistä jolla säästää

        Näin toimimme me!

        Kiva että joku antaa vinkkejä ostajillekin.

      • Kiitokset!
        vinkistä jolla säästää kirjoitti:

        Näin toimimme me!

        Kiva että joku antaa vinkkejä ostajillekin.

        ...

    • on pimeetä

      väkeä jos porukat luulee että talokauppa on jotakin pilipali juttua tyyliin menen Giganttiin ja kyselen pesukoneesta mutta tilaankin sen nettikaupan halvemmalla. Jos asiakas on edes vilkaissut edustajaa kohti niin talotehdas on suomenlain mukaan velvollinen maksamaan palkkion, se taas on eriasia kuinka pitkän kaavan kautta edustaja rahansa saa.
      Älkää pelätkö kyllä ne palkkiorahat siellä katteessa on.

      • kommenttisi

        "Jos asiakas on edes vilkaissut edustajaa kohti niin talotehdas on suomenlain mukaan velvollinen maksamaan palkkion..."

        Eihän sitä tarvitse edes käydä keskustelemassa edustajan kanssa. Ei silloin mitään palkkioitakaan.

        "Älkää pelätkö kyllä ne palkkiorahat siellä katteessa on."

        Älkää pelätkö, tämä on vain yksi kohta josta tingitään.

      • Rauno Kangas
        kommenttisi kirjoitti:

        ...tuo viitattu lainkohta velvoittaa provision maksamiseen edustajalle, jos edustajalle on nimetty myyntialue, jolta ohiostaja on.

      • vain kuluttajia
        Rauno Kangas kirjoitti:

        ...tuo viitattu lainkohta velvoittaa provision maksamiseen edustajalle, jos edustajalle on nimetty myyntialue, jolta ohiostaja on.

        mutta ei koske siis firmoja.

      • Rauno Kangas
        vain kuluttajia kirjoitti:

        mutta ei koske siis firmoja.

        ...koskee vain sitä talotehdasta. Eihän se asiakkaan vastuulla ole edustajan provision maksaminen muissakaan oloissa.

      • Firma asiakkaita
        Rauno Kangas kirjoitti:

        ...koskee vain sitä talotehdasta. Eihän se asiakkaan vastuulla ole edustajan provision maksaminen muissakaan oloissa.

        Eli perusta firma ja osta suoraan tehtaalta!

      • on muutakin kuin
        Rauno Kangas kirjoitti:

        ...tuo viitattu lainkohta velvoittaa provision maksamiseen edustajalle, jos edustajalle on nimetty myyntialue, jolta ohiostaja on.

        pelkkä maantieteellinen rajoite. Se rajoittaa myös asiakaskunnan, jakaen sen yksityisiin asiakkaisiin jotka edustajalle ja yritysasiakkaille joita hoitavat talotehtaat suoraan.

      • Rauno Kangas
        Firma asiakkaita kirjoitti:

        Eli perusta firma ja osta suoraan tehtaalta!

        ...ostamiseksi yrityksen perustaminen ei kuulosta kovin fiksulta, mutta sen asian enempi käsitteleminen ei taida kuulua tämän palstan teemaan.

      • ja maksaa 60 euroa
        Rauno Kangas kirjoitti:

        ...ostamiseksi yrityksen perustaminen ei kuulosta kovin fiksulta, mutta sen asian enempi käsitteleminen ei taida kuulua tämän palstan teemaan.

        Helppoja vaihtoehtoja on kolme

        1) Olet jo valmiiksi yrittäjä, esim. kukkaukauppias. Halutessasi merkitytät papereihin aputoiminimen ja tiedon maistraattiin että harjoitat myös rakennustoimintaa.

        2) Avaat rakennusyhtiön, maksaa 60 euroa ja se on helppoa kuin sohvalla makuu. Tilaat sen nimissä sitten.

        3) Pyydät kaveriaisi tilaamaan oman firmansa nimissä.

        Että näin helppoa on säästää enemmän kuin mitä Risto kaksinumeroisia alennusprosentteja...

      • Rauno Kangas
        ja maksaa 60 euroa kirjoitti:

        ...suoran kaupan toivossa fiksua perustaa yritys - sitä kannattaa pohtia. Olemassaolevaa yritystä tietysti voi yrittää hyödyntää - eri asia myykö talopakettifirma hirmuisen edullisesti vain siksi, että joku on parturi-kampaaja.

      • aivan varmasti

        Alennus on merkittävän suuri, ja vaiva yrityksen perustamisesta vaiva ja kustannukset erittäin pieni.

        Pöytälaatikkofirma riittää... ei tarvi olla liiketoimintaa.

      • Rauno Kangas
        aivan varmasti kirjoitti:

        Alennus on merkittävän suuri, ja vaiva yrityksen perustamisesta vaiva ja kustannukset erittäin pieni.

        Pöytälaatikkofirma riittää... ei tarvi olla liiketoimintaa.

        ...perustamisesta vaivaa ole, mutta sen mielekkyys tai mielettömyys piileekin toisaalla.

      • taasen, taustasi puolesta
        Rauno Kangas kirjoitti:

        ...perustamisesta vaivaa ole, mutta sen mielekkyys tai mielettömyys piileekin toisaalla.

        Asunnon ostaja on suurella todennäköisyydellä

        Työssä käyvä, jolle ei koidu yrityksen perustamisesta lisäveroja tai muita sellaisia. Ei mitään syytä olla perustamatta. Toisekseen riittää että yritys toimii rakennusajan, jonka jälkeen sen voi lopettaa.

        tai Yrittäjä jo valmiiksi, jolle vielä helpompaa.

      • Rauno Kangas
        taasen, taustasi puolesta kirjoitti:

        Asunnon ostaja on suurella todennäköisyydellä

        Työssä käyvä, jolle ei koidu yrityksen perustamisesta lisäveroja tai muita sellaisia. Ei mitään syytä olla perustamatta. Toisekseen riittää että yritys toimii rakennusajan, jonka jälkeen sen voi lopettaa.

        tai Yrittäjä jo valmiiksi, jolle vielä helpompaa.

        ...yrityksen perustaminen vaikuttaa - eikä kaikilta osin myönteisesti. Kannattaisko selvittää?

      • firma pystyyn
        ja maksaa 60 euroa kirjoitti:

        Helppoja vaihtoehtoja on kolme

        1) Olet jo valmiiksi yrittäjä, esim. kukkaukauppias. Halutessasi merkitytät papereihin aputoiminimen ja tiedon maistraattiin että harjoitat myös rakennustoimintaa.

        2) Avaat rakennusyhtiön, maksaa 60 euroa ja se on helppoa kuin sohvalla makuu. Tilaat sen nimissä sitten.

        3) Pyydät kaveriaisi tilaamaan oman firmansa nimissä.

        Että näin helppoa on säästää enemmän kuin mitä Risto kaksinumeroisia alennusprosentteja...

        ja kerro meille paljonko tuli rabattia? Kehtaan veikata että ei sen enempää kuin muillekkaan.
        Firma ei ole mikään alennusautomaatti kuten tunnut luulevan.

      • völjari
        firma pystyyn kirjoitti:

        ja kerro meille paljonko tuli rabattia? Kehtaan veikata että ei sen enempää kuin muillekkaan.
        Firma ei ole mikään alennusautomaatti kuten tunnut luulevan.

        Veikkaisin ettei se yrityksen nimissä tilaaminen takaisi muuta kuin helkkarinmoisen sotkun verottajan kanssa (omalla firmalla itselle tekeminen ...). Ja voisi kuvitella myös, että fiksuimmat talopakettitehtaat pitäisi edes jonninmoista rotia siitä, millaisten firmojen kanssa ne kauppaa tekee ja millaisilla alennuksilla.

      • nimissä
        völjari kirjoitti:

        ja osta se firmalta samalla hintaa... ei ongelmia verottajan kanssa.

        Alennus -23%

        ...sanottiin, että varmin tapa päästä verotarkastukseen on rakentaa talo oman yrityksen kautta laskuttaen.

        Jos sitten verotarkastuksessa ilmenee, että on laskutettu samalla hintaa "asiakkaalta" kuin minkä yritys on tuotteesta maksanut, niin on vaarana tulla veroseuraamuksia - on nimittäin mahdollista verottajan laskea syntynyt hyöty (käypää hintaa alempi siirto) omaksi käytöksi, joka pahimmassa tapauksessa kirjautuu verotettavksi tuloksi.

        Tämä on tiestykin asia, jossa on tulkinnanvaraisuuksia ja todellisen intoksenkin paikkoja, mutta varoitettu on. Sen jälkeen itsekukin tehkööt niinkuin parhaaksi näkee.

      • Harva tehdas tai toimittaja
        nimissä kirjoitti:

        ja osta se firmalta samalla hintaa... ei ongelmia verottajan kanssa.

        Alennus -23%

        innostuu alennuksia jakelemaan juuri perustetulle epämääräiselle firmalle. Voivathan hintaan merkitä laskussa reppavankin alennusprosentin, siis siinä laskussa jonka maksat etukäteen, ja hinta lienee hyvinnii pitkälti sama kuin olisit kuluttajana maksanut - ainoa etu tehtaalle, takuuasiat helpompia kun yritysten kanssa tehdään kauppaa.

      • ale seuraavista syistä
        Harva tehdas tai toimittaja kirjoitti:

        Provikat jää pois.

        TJ saa pidettyä markkinaosuudesta kiinni - kovempi halu tehdä kauppaa = isompi ale.

      • kauppaa

        Turha sitten reklamaatioissa soitella kuluttajaviranomaiselle. Ei ole sitten asiakas aina oikeassa vaan tutkitaan sopimuksia niin kuin ne on kirjoitettu.

        Hyvä toisaalta, että yrittäjiä tulee lisää suomeen, eikös niitä ole liian vähän täällä verrattuna muuhun maailmaan.

      • sellainen b to b kaupankäynti
        ale seuraavista syistä kirjoitti:

        Provikat jää pois.

        TJ saa pidettyä markkinaosuudesta kiinni - kovempi halu tehdä kauppaa = isompi ale.

        tai kaikenlainen kaupankäynti. Sopparit edellyttävät provikoiden maksun joka tapauksessa, eikä pitäisi olla Tj:llä aikaa leikkiä minkään kylähullun mökkikaupan kanssa.

      • miksi puhut
        sellainen b to b kaupankäynti kirjoitti:

        tai kaikenlainen kaupankäynti. Sopparit edellyttävät provikoiden maksun joka tapauksessa, eikä pitäisi olla Tj:llä aikaa leikkiä minkään kylähullun mökkikaupan kanssa.

        pötyä?

      • ?????
        miksi puhut kirjoitti:

        pötyä?

        Jos tarkoitat niitä provikoiden maksuja, niin aika heikkon sopparin on sitten myyjä päämiehensä kanssa tehnyt. Eli pääsääntöisesti ei ole pötyä.

    • Kauppias...

      Tuon tyyppinen asiakas joka luulee saavansa jotakin ja ilman tai luulee niin on SE joka kiertää joka luukun laittaa vielä sähköpostilla muutamaan kymmeneen paikkaan tarjouspyynnön ja luonnospyynnön, näin työllistää (maksamatta luonnoksista ) koko paikallisen kylän talojen myyjät. Muistaa aina kuluttaa jokaisen aikaa puhelimessa ja istua toimistolla puhumassa asian vierestä monta tuntia..urkkimassa ja katsoo milloin kenenkin myyjän pinna pettää..tai kuka sietää häntä. On iloinen jos saa kynän tai pipan päähänsä pitämättä sitä kuitenkaan päässään, kunhan sen ilman sai. kun myyntiverkostot huomaa että kiertäjä on ei tule saamaan mistään enää asiallista huomiota kun ei osaa ostaa tehdä päätöstä. Tälläisella ei ole muuta mahdollisuutta kun koittaa saada tehtaalta ja sinne haukkuu ettei myyjät myy ja kun tehdas myyjän kanssa sopii tarjottavan tehtaalta ostaa mökin samaan hintaan ja äijä on mielissään kun vielä sen jostakin saa, kun jo kotonakin eukko motkottaa. Tehdas tietää ja tunnistaa tuollaiset onnen onkijat ja ei ainakaan edullisemmin tarjoa..myyjän tietämättä sitä ei tehdä. Tälläinen asiakas on tuskallinen jo ennen toimitusta ja toimituksen jälkeen kun joka kohdasta täytyy valittaa vaikka huvikseen..kuka tälläisen ongelman muka haluaa ja niin ettei siitä vaivanpalkkaa saa. Kannattaa olla asiallinen kun asioi liikkeissä jos haluaa että ollaan asiallisia sinulle itsellesikin.

      • Rauno Kangas

        Onneksi myös myyjillä on lupa valita asiakkaansa.

    • kaikki pitää kierrättää

      jonkun välistävetäjän kautta. No talopaketti on sen verran monimutkaisempi kokonaisuus että on ihan järkevää että sitä kauppaa edustajat, mutta asiaa sivuten itse yritin ostaa kolme vuotta sitten harkkoja suurehkoon talooni suoraan. Tarvitsin siis pelkät harkot, mutta en informaatiota kenen kevytsorakikkareessa kyrpäkin seisoo koviten enkä heidän kattotuolejaan enkä välioviaan, vaan pelkät harkot. Ne eivät edes vastanneet taatusti asialliseen tarjouspyyntöön, pari edustajaa soitti ja tarjosivat sitä pakettia.

      Otin vastaan tarjoukset paketeista, soittelimme mestarin kanssa alustavat hinnat rautakaupoista em. tarvikkeille ja heitimme pakettitarjoukset roskiin. Säästö oli noin 20 000 euroa. Minä ainakin pääsin hyvälle tuntipalkalle. Tikkuvillapuolella katteet eivät liene olleen koskaan aivan noin kohallaan arven ma maallikko.

      • Rauno Kangas

        ...kysyä sieltä rautakaupasta, sillä se on vallitseva käytäntö noilla harkkotehtailla - myyvät rakennusliikkeillekin ensisijaisesti rautakaupan kautta. Sama ilmiö melkein kaikessa bulkissa, tehtaat ei halua edes myyntireskontraa ruveta pitämään vaan laskuttavat lähteneestä tavarasta rautakauppaa, joka huolehtii maksuliikenteen kyttäämisestä. Tällä hetkellä saa varautua ainakin: harkoissa, tiilikatoissa, tiilissä, eristeissä ja sen tyyppisissä tuotteissa siihen, että tehdastarjouksessa - jos sellaisen yleensä saa - lukee lopussa: "laskutus valitsemanne keskusliikkeen kautta".

        Omatoimirakentajan tärkein liikkuu hanketta aloittaessa onkin avata rakentajatili kahteen...kolmeen keskusliikelaskutuskelpoiseen rautakauppaan ja etsiä sieltä kaupasta itselleen "vastuumyyjä", joka tietää teidän kohteesta vähintään aikataulun ja perustiedot (ei haittaa vaikka sillä olisi mapissaan kuvatkin kohteestanne). Ja aina vähänkään isompaa tavaraerää - etenkin nämä bulkit - ostateltaessa nämä vastuumyyjät kilpailutetaan keskenään. Siksi kannattaa hakea se vastuumyyjä sinne, että löytyypi kustakin rautakaupasta sähköpostille sellainen vastaanottaja, joka ei arvuuttele tarjouspyynnön aitoutta, kun laitatte kyselyn esim. rekkalastillisesta harkkoja.

        Suurinpiirtein noin se toimii ammattipuolellakin

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe