Tohtori kuolema ja muut natsirikolliset

Tohtori kuolema siis kuoli Eqyptissä, eli arabimaassa, jossa hallitseva järjestelmä on islam. Eipä ihme, sillä muslimimaat ottivat ilomielin vastaan Saksasta paenneet natsirikolliset. Osa pakeni Etelä-Amerikan maihin, joissa jäivät pääosin kiinni.
Nykyajan ääri-islam on ainakin osittain natsien kehittämää, koska nämä veivät oppinsa mukanaan arabimaailmaan. Arabit ottivat juutalaisvihamielisen opin mielellään vastaan. Tänä päivänäkin Hamas lukee Hitlerin "mein kampfia ja toimii natsikurin mukaisessa järjestyksessä, tervehdyksiä myöten.

Tavallaan II. maailmansota jäi kesken, koska arabit suojelivat natsirikollisia. USA kävi sodan muualla maapallolla melkolailla loppuun, jopa Antarktiksella. Siellä käytiin kukistamassa natsien sukellusvenetukikohta.

Olisikohan lopulta ollut niin, että Adolf Hitler pakeni arabimaailmaan ja eli siellä elämänsä muslimiksi kääntyneenä loppuun saakka? Berliinistä nimittäin nousi todistettavasti yksi matkustajaversio Heinekel he-111 koneesta sinä päivänä kun Hitlerin piti kuolla. Minnekähän se lensi? Polttoainemäärän ja maksimikantomatkan puolesta ainoa järkevä suunta oli Lähi-itä, eli arabimaailma.

Tärkeintä on se, että natsien kehittämä huipputeknologia, kuten V2-ohjukset joutuivat länsimaailman ja Neuvostoliiton käsiin, eikä arabien käsiin.
1680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Diario Illustrado" of Santiago, Chile, January 18, 1948 issue, said: "On 30th of April, 1945, Berlin was in dissolution but little of that dissolution was evident at Templehof Airfield. At 4:15 p.m. a JU52 landed and S.S. troops directly from Rechlin for the defense of Berlin disembarked, all of them young, not older than 18 years. "The gunner in the particular plane was an engineer by the name of B... whom I had known for a number of years and for whom I had endeavored to get exemption from military service. He sought to tank up and leave Berlin as quickly as possible. During this re-fueling interval Mr. B... was suddenly elbowed in the ribs by his radio operator with a nod to look in a certain direction. "At about 100-120 meters he saw a sleek Messerschmitt Jet Model 332 [an editorial comment says this should be an ARADO 234]. Mr. B.. and the radio operator saw, and WITHOUT ANY DOUBT WHATSOEVER, standing in front of the jet, their Commander in Chief, Adolf Hitler, dressed in field-grey uniform and gesticulating animatedly with some Party functionaries, who were obviously seeing him off. "For about ten minutes whilst their plane was being refueled the two men observed this scene and around 4:30 p.m. they took to the air again. They were extremely astonished to hear during the midnight military news bulletin, some seven and a half hours later, that Hitler had committed suicide." On a Canadian Broadcasting Corporation program called "As It Happens," September 17th, 1974 at 7:15 p.m., a Prof. Dr. Ryder Saguenay, oral surgeon from the Dental Faculty of the University of California at Los Angeles, said that Hitler had ordered a special plane to leave from Berlin with all medical and dental records, especially X-rays, of all top Nazis for an unknown destination. He said that the dental records used to identify Hitler's body were drawn from MEMORY by a dental assistant, WHO disappeared and was never found.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pro western kirjoitti:

Tohtori kuolema siis kuoli Eqyptissä, eli arabimaassa, jossa hallitseva järjestelmä on islam. Eipä ihme, sillä muslimimaat ottivat ilomielin vastaan Saksasta paenneet natsirikolliset. Osa pakeni Etelä-Amerikan maihin, joissa jäivät pääosin kiinni.
Nykyajan ääri-islam on ainakin osittain natsien kehittämää, koska nämä veivät oppinsa mukanaan arabimaailmaan. Arabit ottivat juutalaisvihamielisen opin mielellään vastaan. Tänä päivänäkin Hamas lukee Hitlerin "mein kampfia ja toimii natsikurin mukaisessa järjestyksessä, tervehdyksiä myöten.

Tavallaan II. maailmansota jäi kesken, koska arabit suojelivat natsirikollisia. USA kävi sodan muualla maapallolla melkolailla loppuun, jopa Antarktiksella. Siellä käytiin kukistamassa natsien sukellusvenetukikohta.

Olisikohan lopulta ollut niin, että Adolf Hitler pakeni arabimaailmaan ja eli siellä elämänsä muslimiksi kääntyneenä loppuun saakka? Berliinistä nimittäin nousi todistettavasti yksi matkustajaversio Heinekel he-111 koneesta sinä päivänä kun Hitlerin piti kuolla. Minnekähän se lensi? Polttoainemäärän ja maksimikantomatkan puolesta ainoa järkevä suunta oli Lähi-itä, eli arabimaailma.

Tärkeintä on se, että natsien kehittämä huipputeknologia, kuten V2-ohjukset joutuivat länsimaailman ja Neuvostoliiton käsiin, eikä arabien käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu