Oon tällanen 23v jätkä. On tässä viime aikoina alkanut ahdistaa, että oonko lopun elämääni yksin (oikeestaan masentaa). Kavereita ei ole kun yksi oikeestaan. Jos nyt mietitään, niin hän on ainut jonka kanssa pidetään yhteyttä puolin ja toisin.
Tyttökaveria ei ole oikeestaan millonkaan ollut.. Ois jo pikkuhiljaa mukava saada joku kumppani itselleen. Kyllä sitä haluaa jo ihmisen, jonka kanssa jakaa ilot ja surut ja muutenkin..
Välillä tekisi mieli jäädä vaan nukkumaan loppupäiväksi sängyn pohjalle, kun ei jaksa vaan.
Masentaa...Oon niin helvetin yksinäinen, mikähän tää mun elämän tarkoitus on oikeen..
Tyttökaveria ei ole oikeestaan millonkaan ollut.. Ois jo pikkuhiljaa mukava saada joku kumppani itselleen. Kyllä sitä haluaa jo ihmisen, jonka kanssa jakaa ilot ja surut ja muutenkin..
Välillä tekisi mieli jäädä vaan nukkumaan loppupäiväksi sängyn pohjalle, kun ei jaksa vaan.
Masentaa...Oon niin helvetin yksinäinen, mikähän tää mun elämän tarkoitus on oikeen..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mullakin on yksinäinen olo.
Luultavasti olen tottunut (kouluaikana jne) siihen että on jatkuvasti ihmisiä ympärillä, aina on menoa ja meininkiä.
Nyt kun sitä ei ole, pitää tottua siihen mitä on.
Mullakin on muutama kaveri, mielestäni niitä ihan tarpeeksi.
Uudet ystävyys-suhteet on aina lotto arvontaa, et tiedä mitä tulee eteen.
Omasta mielestäni yksinäisyyteeni suurin syy on siinä että tunnen itseni erilaiseksi ja siinä se syy luultavasti onkin.
En omaa samoja arvoja. Reagoin asioihin eritavalla. En koe yhteyttä muihin ihmisiin.
Muu maailma menee omaa aikaansa, minä kuljen omaa.
Sen sijaan koen yhteyttä musiikkiin, globaaliin maailmaan, vetoa luontoon.
Se ettei yksinäisyys sovi, tarkoittaa toisin sanoen sitä että voi olla hyvä aika alkaa suunnittelemaan jotain juttuja.
Siis tilannetta kannattaa tutkia tyhjältä pöydältä. Kun on tyhjä pöytä on tilaa jota voi täyttää.