Hirviöiden vastustamisesta

Nykynuoret vaikuttavat säikähtyneiltä ja litistyneiltä kuin teknologian, huumeiden ja psykologian avulla töihin pakottamista pelkäävät insinöörit ikään. Tuntuu kuin tulevaisuuden yllä olisi heidän mielestään synkkä pilvi: yksilönvapaus käymässä vähiin ja teknologian avulla kontrolloiminen lisääntymässä. On turha olettaa, että kun elektroniset valvontalaitteet lisääntyvät, lapset ja nuoret eivät tulisi ajatelleiksi, että niitä voitaisiin käyttää väen valvomiseen ilman, että väki välttämättä edes siitä itse tietäisi ja ilman että hallinto olisi ihmisille edullinen. Kun tilanne on näin olennaisesti muuttunut ja muuttuu vielä lisää aiempien sukupolvien nuoruuden aikoihin verrattuna, olisi nuorille ja miksei lapsillekin kerrottava, MIKSI EI KANNATA käyttää tuota valtaa väärin, laskea sitä vääriin käsiin eikä edes pitää väärissä käsissä, jos se niihin on joutunut.
Syynä on tietenkin se, että ihminen on pieni, mutta maailma suuri: maailman käytännöt määräävät elintasosi, yksittäiset tekosi saavat arvonsa sinullekin lähinnä maailman käytäntöjen luojina: edulliset strategiat tarttuvat ympäristöön, itselle haitalliset putoavat pois kunkin omasta valikoimasta, jolloin se, mitä teet, onkin heti onnistuessaan monen teko: yhteiskunnan käytäntöjen luoja ja sitä kautta elinympäristösi rakennetekijä eikä vain oma tekosi ympäristön muuttumatta.
Varkautta vastaa työnteosta luopuminen ja huonojen strategioiden palkitseminen hyvien kustannuksella - moinen laskee elintasoa sitä enemmän mitä kauemmin ja mitä perusteellisemmin sitä noudatetaan ja niinpä kaikki kärsivät - kokonaistulos lienee luokkaa kaksi kertaa varastetun summan suuruinen tappio varkaalle, :)? Siis varkaus x% tuloistani (jos onnistuu) -> muutkin varastavat x% -> x% kustakin yhteiskunnassa tuotetusta tulee varastettua -> työmotivaatio laskee (n. x%?) ja olot huononevat (n. x%? & x% loisimiseen) -> huonompi motivaatio x% ja varastettu osuus x% -> työn tuottavuus alenee (1 - x%)^2:een 100%:sta, se on suurin piirtein 100% - 2x% eli 2x%:n elintason lasku koko yhteiskunnassa.
Vastaavasti voi laskea moraalin ja tunteidenmukaisuuden kannattavuutta kenen hyvänsä kannalta. Perusperiaate on, että ehjä terve kokonaisuus toimii paremmin, on hyödyllisempi siis kuin rikkinäinen kokonaisuus.
Ks. kirjani www.paradisewillwin.info/PPLEM.html, mutta todellakin, koska ajat ovat muuttuneet, niin tulevaisuutemme turvaamiseksi näitä asioita pitäisi opettaa KOULUissa, jotta kaikki tietäisivät tällaisia laskelmia osattavan tehdä eivätkä eksyisi ihmisten tuleville elinoloille vaarallisille harhapoluille!

6

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ... ne suuret sotkut kasvaa


      Teknologian avulla valvomisessa on ongelmana, että osa tiedoista voi joutua sellaisten asianosaisten käsiin, joiden ymmärrys ei riitä havaitsemaan, ettei kyseistä valta-asemaa kannata käyttää väärin: vartijat valvontakameroiden takana, psykologit huomattavasti itseään nuorempien ja älykkäämpien arvioijina, kauppiaat mukamas luotettavina mukamas puolueettomina asiakastietojen haltijoina, suuryritysten päättäjät mukamas vailla omaa kovaa kannattavuusnäkemystä olevina hyväntahtoisina alaistensa työoloista ja siten koko elämästä päättävinä, poliisi mukamas sosiaalisesti taitavana ja älykkäänä,… Tällöin yksilön oikeusturva kärsii olennaisesti.
      Vanhastaan on kannatettu lainsäädäntövallan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan erottamista. Nyt olisi nähtävä sen analogia pienessä mittaluokassa: ei saa päästää vartijan tai psykologin tuomiovallan haltijoille oikeutta päättää toimeenpanovaltansa avulla laeista, joita nuorempien, huonompituloisten ym. arviovallan alaisten on käytännössä pakko noudattaa.
      Ja niin kuin kartellit ovat kiellettyjä talouselämässä, olisi kollegiaalisuus ts. saman ammatin harjoittajien aseman asiakkaita kohtaan epäreilu tukeminen, kiellettävä! Muutoin syntyy näiden eri valtatyyppien yhdistelmä muutaman läheisen työtoverin yhteistyöllä, mikä on yksilöiden oikeuturvalle kovin vaarallista nykyisin, kun kyseisten asiantuntijoiden lausunnot jäävät tietokantoihin ym. papereihin persoonattoman tuomitsevana tekstinä – sen sijaan että ko. tietoja haluava joutuisi soittelemaan ko. asiantuntijoille itse ja saamaan siten sosiaalisten taitojensa avulla kuvan myös ko. asiantuntijan mahdollisesta puolueellisuudesta ja heikosta moraalista. Tosiasia kuitenkin on, ettei nykyihmisten moraali liene sitä luokkaa, jota suomalaisten moraali oli aiemmin – tai sitten käytännöt ovat muuten vain liian naivit ja enenevässä määrin yksilöille vaaralliset. Olisi tunnustettava, että suomalaisissa on pahoja, sekä muista piittaamattoman itsekkäitä että pahantahtoisen sabotaasinhaluisiakin – niin oletetuissa puolueettomissa asiantuntijoissakin kuin uhreiksi itseään väittävissäkin. Olisi aina tarkkaan muistiin merkittävä, kenen etua mikäkin asianhaara ja käytäntö ajaa, sekä otettava se huomioon väärinkäytösten mahdollisuutta vähentäen. Yksi väärinkäytösten tekijän tunnuspiirre on tällaisten oikeutta lisäävien käytäntöjen vastustaminen: väärinkäytösten tekijä haluaa säilyttää väärinkäytösmahdollisuuden.
      Samoin olisi vältettävä illuusiota, että kaikilla on samanlainen äly tai jopa samanlaiset sosiaaliset taidot, sillä siinä, missä yksi on tosissaan, toinen vain myötäilee joko käytännön pakosta, kunnioituksesta tai juonensa peittääkseen. Olisi siis arvioitava kunkin yksilön vastuu hänen ymmärrykseensä nähden – esim. että saako hän päättää ko. asioista, jos ei kykene niitä ymmärtämään ja/tai rakentavasti ratkomaan. Ammattitaidon ja/tai ammattinsa tietämyksen arvon valehteleminen tai vääristeleminen (joka sekin on valehtelua) suuremmaksi kuin mitä se onkaan, olisi näin ollen rikos. Samoin ei vastuuntuntonsa määrää saisi valehdella vaan olisi luovutettava osa vallasta muille vastuuntuntoisemmille, jos ja kun oikeus niin vaatii.

      • ... elämän kapeutumisesta:
        Terveisiin elämäntapoihin liittyy myös luonnon arvo: kosketus ihmisen ikiaikaiseen luonnolliseen elinympäristöön on inspiroiva rentouttaen ja vahvistaen syvällisesti – auttaisikohan se joitakuita, joille nykymaailma on hiukan liian pinnallinen ja joiden mielestä ihmisten elinolojen tulevaisuudelle olisi hyväksi vahvempi kosketus luontoon? Itse kävin Siikaranta-opiston eräopaskurssin Espoon Nuuksiossa reilu vuosi sitten. Sitä voisin suositella kenelle hyvänsä, joka kaipaa elämäänsä olennaista kohennusta!


    • ope x

      Вы пьяны? Вопросы? Что чертовски фигня воробья себе право здесь есть? Толчка достигла даже там, где солнце не испечь Прово.

      Lyhyesti siis: Haista home.

      • höpötellä itekseen,

        kun kukaan ei suostu vastaamaan.


    • pitkä saarna

      johonkin uskontoon liittyvää???? Kuulostaa jehovan saarnalta. Ei mitää tolkkuu.

    • nuorisoiden keskustelupalsta??

      Mikäs saarnatäti tänne on eksynyt? Saarna ja uskonto keskustelu palstat on erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe