Olen miettinyt, mitkä ovat motiivit niillä henkilöillä kirjoittaa Lada-palstalle, joilla ei ole Ladaa päivittäisessä käytössä? Kirjoittakaa motiiveistanne tähän. Laittakaa myös asumispaikkakuntanne.
Motiivit?
9. vuosi omistajana
7225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ladan omistajilla on taipumus valehdella kaikesta ja kaikille Ladan laadusta ja vioista. Minä entisenä omistajan tulen kertomaan totuuden jatkossakin.
seuranneena, kaveri omisti. Teknisten ongelmien vuoksi painineella, kiinnostuin myös itse ladan anti-laadusta.
Olen läheltä seurannut useampaakin Ladaa. Ladan uskomattoman heikko laatu ja Ladojen jatkuva korjaaminen on saanut minutkin kiinnostumaan Ladasta ja etenkin siitä miten huonoja autoja vielä valmistetaan. Itse ajan huomattavasti laadukkaammalla autolla vaikka sen huoltotoiminta onkin Ladatasoa.
Olen omistanut Ladan. Se oli ihan hyvä. Seuraan ja osallistun palstan kirjoitteluun mielenkiinnosta. Täytyyhän sitä kerran päivässä saada humoriakin. Puolin ja toisin.
Ei minulla ole ikinä ollut Ladaa, mutta isälläni oli -70 luvulla kolmen vuoden ajan.
Vieläkin sukulaiset ja tuttavat jaksavat kiusata isääni siitä.
Isältä ja koko perheeltä meni koko elämä sekaisin kolmen vuoden Ladailun takia.
Minulla on elämä kunnossa ja hyvä Japanilainen auto. Säälistä käyn keskustelemassa kanssanne.
Ei Lada-miehellä ole koskaan liikaa ystäviä, jos ollenkaan.
Ettei muutama höyrypää aivan valtoimenaan puhuisi silkkaa sontaa.
On nykyisin Lappeenranta.