Pitääkö paikkansa, että Kanarialla tolkuton ryöstely ja kauppaaminen on rauhoittunut?
Edelliskerrasta on vuosia.
Silloin meillä oli Inglesin poliisilaitoksella menossa ryöstöilmoitus nro yli 10000, loppuvuodesta.
Meno oli sen verran hurjaa, että sinnepäin menoa ei ole harkittu. Paikalliset ja oppaat tulivat myös
ryöstetyiksi keskellä päivää, niin kuin meidän porukan vanhempi naisihminenkin.
Villin lännen touhua.
ROSVOAMINEN
5
876
Vastaukset
- don luis
kun ei oikeastaan ole alkanutkaan.vähänkin järjenkäytön avulla kukaan ei vie sinulta mitään sen kummemmin kuin vaikka suomessa.
- Yksin matkustanut
Juuri tulin inglesistä.
Olin reissussa yksin, ja ensimmäistä kertaa kanarialla.
Umpikännissä heiluin aamuyöstä rahatukko taskussa, eikä kukaan halunnut sitä minulta viedä.
Turvallisemmaksi tunsin oloni siellä, kuin Suomessa nykyään. - 112
Ollaan nyt monena vuotena oltu kanarialla, eikä meitä ole kukaan yrittänytkään ryöstää. Tosi rauhallista on ollut.
Tulimme juuri taas Kanarialta ja kun katsoi niitä suomalaisia nuoria miehiä, jotka yksin kuljeskelevat tolkuttomassa humalassa,niin ei ole ihmekkään jos heille jotain sattuu siellä tai enemminkin täällä kotimaassa.
- ei pitäis häkistä päästää
tuo,en ole ikinä törmännyt rosvoihin,vaikka välillä olen aika heppulissakin ollut ja joskus jopa selvinkinpäin.En ole milloinkaan tuntenut oloani uhatuksi kanarialla,joskus ostarilla suomessa kylläkin.
- sanoin
Kyllähän asia on niin että etsivä löytää,niin hyvää kuin huonoakin.Elikkä oma käytös ratkaisee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626027Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813526Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242691- 212169
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61669Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261117