Pitkä synnytystarinani

Olen jo hieman vanhempi en tosi vielä kuitenkaan yli neljääkymppiä käy mutta lähellä sitä. Olemme uusperhe missä viisi lasta tosin kolme käy vain joka toinen vkonloppu luonamme eli meillä siis asustelee kaksi lasta kokopäiväisesti. He siis jo teini-ikäisiä. Vanhempi heistä aikoinaan syntynyt sectiolla(15v sitten) ja nuorempi(13v sitten)alateitse imukuppi avustuksella. No ajattelimme että haluaisimme yhteisen lapsen ja aikas kauan sitä sitten yritimmeksin kunnes plussa sitten vihdoin ja viimein rävähti ruutuun. Olimme niin onnellisia. Raskaus aika sujui hyvin ei oikeastaan mitään ongelmia paitsi loppupuolella vkolla 38 verenpaine nousi ja turvotusta tuli mutta ei proteiinia virtsaan joten sanottiin että ei ole kyse raskausmyrkytyksestä ja sain verenpainelääkkeen. Lääke ei auttanut vaan verenpaine pysy ennallaan, no lääkeannosta nostettiin vkolla 41 1 mutta sekään ei auttanut. Neuvola 41 3 missä kontrolli verenpaineesta.Ei ollu paineet muuttunut joten äitipolille sain lähetteen. Ei ku sinne sitten ja lääkärille. Lääkäri totesi että proteeiini oli yhdellä plussa ja painetta liikaa eli käynnistetään(huom! papereissa luki että ei missään nimessä käynnistykseen. Tämä siis synnytystapa-arvion tehneen lääkärin lausunto minkä oli unohtanut kertoa minulle mutta oli kirjannut papereihin) tableteilla synnytys koska vokot antavat periksi, klo oli tuolloin 13.45. Olimme iloisia että tänään tai viimeistään huomenna poikamme syntyy, olihan hän niin odotettu kaikkien sukulaisetenkin keskuudessa kuin vaan olla ja voi.Miehellekkin tokaisin että eikö ole ihanaa kun huomenna saa viimeistään pitää poikaa sylissä helliä ja suukotella. Poika varmistui neuvolassa juuri ennen kun lähdimme äitipolille. Ensimmäisen tabletin laiton jälkeen meni kaikki ok, ja supistuksiakin alkoi tulla ihan mukavasti ja jotkut ihan napakoinakin, mutta ei niin että olisin tarvinnut vielä mitään kivunlievitystä. Mainittakoon tässä välissä että olimme perhehuoneessa. Toinen tabletti laitettiin 16.45 ja kun niitä saa kolme /pvä laittaa 3h välein niin lääkäri sanoi, että kolmatta ei laiteta yötä vasten et katsotaan kuinka nuo tehoaa ja jatketaan sitten aamulla.No toisesta alkoikin sitten 20 min päästä aikas kivuliaat supistukset 5 min. välein ja ajattelinkin että onpa pojalla kova kiire maailmaan kun tällä tavalla tunkeaa ulospäin. Tässä sairaalassa on käytäntönä että sydänkäyrässä ollaan tunti tabletin laiton jälkeen ja sitten on vapaa remmeistä ja voi liikkua. Kätilö tuli noin puolituntia myöhässä sovitusta ajasta ja supistukset oli aikas valtavia kunnes viimeinen supistus sitten jäi tosiaankin kokonaan päälle eikä lauennut ollenkaan suusuihkeesta(joku suihke mikä pitäisi laukaista supistuksen) huolimatta. Siinä sitten odoteltiin että josko menisi ohi ja voisin siirtyä sängylle ja kätilö voisi kokeilla kohdunsuun(olin keinutuolissa silloin) Sanoin moneen otteeseen että ei mene ohi ja en tosiaankaan pysyt liikkumaan ja käteilö totesi että odotellaan kun ei tunnu muuten mitään hätää olevan ja samalla otti sydänäänikäyrälaitetta pois. Puolisen tuntia siinä meni kunnes kätilö oli sitä mieltä että nyt on pakko siirtyä sängylle että nähdään tilanne. En pysytynyt liikkumaan joten minut nostettiin. Silloin alkoi todella polttava ja viiltävä kipu alhaalla vasemalla missä istukka sijaitsi kunnes kipu tai siis valtava tuska levisi koko vatsan aueelle ja sitä kesti jonkin aikaa(en osaa sanoa kuinka kauna, ajantaju siinä tuskassa meni)Kätilö siinä vaiheessa oli vessassa hakemassa hanskoja ja jäin siihen sitten mieheni tukemaksi. Huusin kuin hyeena tuskasta ja sanoinkin että mä kuolen tähän. Osaksi tiesin että kaikki ei ole ok koska ensimmäinen synnytyksenikin on käynnistetty(tipalla vkolla 39 1) eikä siinä supistukset kuitenkaan ollut tuollaista tuskaa. Vauva potki aivan mielettömästi siinä vaiheessa(luulen että siinä vaiheessa happi oli aikas loppu pojalta kun potkiminen oli jotain aivan mieletöntä), sen jälkeen en enään muista vauvan liikkeistä mitään. Kätilö sai hanskat käteen ja kun mihehni epäili että kaikki ei ole ihan kunnossa niin vastaus oli että kaikki on ihan ok , mutta synnytys lähti vaan aivan rajusti käyntiin ja epäili siitä tulevan lopusta syöksysynnytys. Kokeiltuaan sanoi sitten että nyt on mentävä saliin jotta saadaan jonkinlaista kivunlievistystä. Taas odoteltiin että tämä samainen päälle jäänyt supistu menisi ohi(ei siis ollut lauennut koko aikana ollenkaan, oli kestänyt nyt noin 45 min synnytyskertomuksen mukaan). Eipä mennyt ja toivottiin että olisn voinut kävellä saliin. Käveleppä siin sitten kun ei pysytynyt millään tavoin edes makuullaan ollessa liikkumaan.Ja miehenikin mainitsi asiasta että eihän nyt kävelemään voi laittaa. Pyörätuolia sitten etsittiin, ei löytynyt ja tuotiin paikalle kävelytuoli. Eipä onnistunut silläkään kunnes päädyttiin sänkyyn. Sänkyä tuodessa se sitten vielä kuitenkin vaihdettiin pyrätuoliin kun yllätys yllätys oli palautunut synnyttäneiden osastolta takaisin salin puolelle(ihmetyttää tässäkin että siellä vain yksi pyörätuoli) No sillä sitten synnärille ja valvontalaitteisiin. Paikalla oli kaksi kätilöä. Toisesta en tiedä mitä teki mutta toinen etsi sydänääniä kunnes haettiin lääkäri kun sydänääniä ei sitten ruvennut kuulumaan. Lääkäri tuli hetken päästä ja laittoi vauvan päähän sydänäänilaitteen mutta siitäkään ei saatu ääniä kuulumaan. Sitten kiireen vilkkaasti ultra paikalle ja jokin aikaa lääkärin katsottua ja tutkittua mieheni kysyi että onko kaikki kunnossa. Itse katsoin lääkärin ilmettä ja totesin että siis ei ole. Kätilö vastasi että eipäs hätäillä annetaan lääkärin tutkia ensiksi. No eipä aikaakaan kun lääkäri sanoi, että minulla on teille erittäin ikäviä uutisia, vauvan sydänääniä ei löydy joten vauva on kuollut.Siitä sitten alkoi väittely että synnytänkö vaiko en lastani. En olisi missään tapauksessa halunnut alateitse kuollutta vauvaa synnyttää. Mutta lääkäri oli toista mieltä ja sanoi sen olevan terapeuttistä tälläisessa tilanteessa. Lääkäri ei ollut huomannut kohdun repeämää eikä istukan irtoamista ultralla. Verta ei kyllä vuotanut ulos päin vaan veri hyytyi istukan alle, mutta näin jälkeen päin olen kuullut että se pitäisi se hyytymäkin huomata, että on aika ihmeellistä että sitä ei huomattu. Ja mahan pingoittuminen eli siis supistuksen päälle jääminen on yksi merkki istukan irtoamisesta.Minulle laitettiin epiduraali puudutus ja mainittiin että en tunne synnytyksessä kipua laisinkaan. Tuohon en usko koska kivutonta synnytystä ei ole olemassakaan, sanoi kuka mitä tahansa tästä asiasta. Epiduraali ei auttanut ja kipu vaan yltyi joten lääkäri teki leikkauspäätöksen koska epäili istukan sittenkin irronneen. Leikkauksessa sitten huomattiin että istukka on irti ja kohtu revennyt kahdesta eri kohtaa. Poika syntyi 22.15, mutta oli kuollut jo noin seitesemän aikaa. Minua sitten kurottiin umpeen vielä muutamia tunteja pojan syntymän jälkeen. Kohtu saatiin pelastettua ja saatiin kuulemma myös tosi hyvin ommeltua eli uudelle raksudelle ei ole estettä kunhan malttaaa odottaa hetken ennen kuin yrittää uudemman kerran, niin tietty jos uskaltaa. Nyt sitten oltaisiin seuraavassa raskaudessa tosi tarkassa syynissä ja sectio olisi edessä koska tässäkin tapauksessa 15v vanha sectio arpi ei kestänyt jatkuvaa käynnistettyä rajua supistusta ja antoi periksi.Nyt sitten ristiäisten sijaan järjestelemme hautajaisia pienelle enkelipojallemme. Tuska, kaipuu ja ikävä on mieletön. Tuntuu että kuinka tästä selviää mutta kai se ihminen on rakennettu niin että pahimmastakin surusta noustaan jaloilleen. Vastausta en koskaan MIKSI-kysymykseen saa ja edelleenkin voi vain ihmetellä että tänä päivänä suomessa ja kaiken lisäksi sairaalassa voi näin käydä. Tuntuu kuin synnytyspuoli olisi vielä ihan lastenkengissä. Laitteet olisi ehdottomasti uusittava tarkempiin ja käynnistys tilanteissa valvonta pitäsi olla ihan jatkuvaa. Tällainen ikävä tarina tähän väliin. Toiottavasti tämä ei kuitenkaan pelästytä sectiossa olleita äitejä ketkä haluavat raskautua uudellee. siksi tätä en tänne kirjoittanut. Osaksi siksi että saan purkaa itseäni johonkin näin kirjoittamisen muodossa(puhua olen saanut ja kuuntelijoita on ollut)ja osaksi siksi että haluan tiedotaaa tällä että vaatikaa hyvvät ihmiset sitä minkä katsotte parhaimmaksi itsellenne. Pyytäkää päästä lukemaan paperinne mitä siellä kerrotaaan. Meilläkin voisi olla asia toisin jos olisimme tiennyt käynnistys kiellösta, en tiedä, nämä on näitä jossitteluja mitä painaa varmasti pitään, ehkä läpi elämän. Ja toivosta ei pidä luopua koskaan vaikka välillä siltä tuntuukin että millään ei ole mitään merkitystä.
Muuta en toivo kun onnellisia päiviä pientenne kanssa ja pitäkää huoli rakkaimmistanne, hellikää ja hoivatkaa. Älkää unohtako minään päivä sanoa pienellenne että Minä Rakastan Sinua. Niin minäkin sanon joka päivä pienelle enkelipojallemme,hyvää huomenta ja hyvää yötä ja MINÄ RAKASTAN SINUA.