mustan miehen karvoitus

kysyn vain

hei minua kiinnostaa yksi asia.
en löytänyt vastausta kirjoista.
seurustelen yhden sudanin mustan miehen kanssa.
hän on karvaton myös jalkojen välistä ei, myöskään parrankasvua hänellä ole.
eurooppalaisilla ja arabeilla miehillä on voimakas parran kasvu ja sukuelinten ympärillä myös! miksi joillakin mustilla heimomiehillä karvoitus puuttuu mainituista paikoista.
olen seurustellut hänen kanssa vuodesta 2003 asti ja olemme yhdessä.
hän on etelä Sudanin heimoista ja melkein 2 metriä pitkä.

7

1302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvin mielenkiintoista

      itse olen seurustellut vuodesta 2002 lähtien Nepalin vuoristosta kotoisin olevan heimomiehen kanssa ja olemme edelleenkin yhdessä. Hän on 165 cm pitkä, ja arvaa mitä? Hänelläkään ei ole karvoja mainitsemissasi paikoissa ja kaiken lisäksi myös pakara-, sääri- ja kainalokarvat puuttuvat kokonaan.

      • Joillakin kansoilla nk. Natives,first nation ei miehilla kasva mitaan karvaa. Vain hyva tukka. Muitakin mies rotuja on joka puolella maailmaa samalla mallilla.


      • mustasukkainen

        Onnea, juttelin ihan hiljattain bussipysäkillä kahden nepalilaisen heimomiehen kanssa. Upeita! Ihmettelin kun puhuivat jotain Intian murretta ja olivat kiinalaisen näkoisiä ja kysyin mitä kieltä tuo on. Sanoivat olevansa jostain mongolialaisesta heimosta. Nimittäin kysyin olivatko he tiibetiläisiä. Nepalilaiset on aina niin mukavia.


    • hikikään löyhkää. Mistähän tän

      geenin vois kopioida? Moni naisihminen olis varmaan tyytyväinen.

    • ltmgay

      jos oot monta vuotta "seurustellu" ko. miehen kans, niin miks et voi kysyä siltä itteltään...toisaalta ne mielikuvitusystävät ei osaa sulle ymmärrettävää vastausta antaa, joten tuskin täältäkään sellaista tulee....

      • Heimomiehet rulettaa

        Ai kun ihanaa!
        Mä olen seukannut Ugandalaisen uroksen kaa vuodesta 2001!
        Mulla on nyt Hiv, kaikki hepatiitit ja muutkin taudit, mut on tää vaan niin ihguu!
        Tää mun gorillani on 255 cm pitkä ja harrastaa voodoota.Sil on upee savimaja siel viidakon syvyydessä.
        Lupas viedä muakin sinne kotipuoleensa tutustuun lähiaikoina.
        Mä oon niin onskuna, siis ette voi tajuu, kui etuoikeutettu mä koen olevani.Naimisiin menostaki on jo ollu puhetta!


      • karvoitus vastaus

        Ole kade siis, kun saan sellaita mitä moni gay ei saa koskaan. tyydy vain ajatuksiisi ja dvd filmeihisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe