Olenko bipo?

kuin itselläni nuorempana.En silloin halunnut myöntää minussa olevan jotain perusteellisesti vialla ja kärsin vuosikymmeniä oloistani.
Sain diaknoosini vasta -97 ja sen jälkeen on lääkityksiä vaihdeltu,nyt on aikas sopiva taas,eli 1500mg Deprakinea,Seroguelia 400mg ja Sepramia 10mg,Sepram lisättiin äskettäin kun ei suihkuun meno enää onnistunut.
En minä,eikä kukaan muukaan biboa sairastava voi Sinulle antaa diaknoosia,mutta keskustele terapeuttisi kanssa kaikesta,ei Hän voi muuten Sinua auttaa ja vaikkakin lääkkeet ovat lihottaneet minuakin,olen todella onnellinen,etteivät mielialani hypi ja etten tee tuhoa itselleni.
Jaksamista Sinulle!

Kyllä kertomuksesi tuntuu ihan tutulta,joten saattaisi sinulla olla kaksisuuntainen.Tosin ei siitä diagnoosista ole mitään erikoisempaa hyötyä,voi vaan kertoa mikä vaivaa.Tavoitteenahan on,että sinä voisit hyvin,oli dg. mikä tahansa.Jostakin mielialaa tasoittavasta lääkkeestä voisi olla hyötyä.Tosin melkein kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia mm.painonnousu.Masennuslääkkeet voivat lisätä ahdistusta ja edesauttaa maanisia vaiheita.Sinullakin kuvauksesi mukaan on sellaisia.Ärtyisyys,ihmissuhde ongelmat,alkoholin käyttö yms.Kun saisit elämäsi hallintaan(tylsää),niin ongelmia pääsisi selvittelemään.Minulla kaksisuuntainen yli 10v ja elämänhallinta on niin ja näin,mutta tulen jotenkin toimeen.

ilman muuta sinun kannattaa kertoa noista "vaivoistasi" terapeutille. Vain olemmalla avoin heitä kohtaan he voivat auttaa sinua. Jos et kerro niin kuinka he sitten voisivat auttaa. Lääkkeistä sen verran että vain otettu lääke auttaa. Itse sairastan tätä sairautta ja koen että lääkkeistä on ollut minulle apua. Mielestäni olet turhaan lääkekielteinen. Oikean lääkeyhdistelmän löytyminen vie aina aikansa mutta sitten kun se löytyy on siitä oikeesti apua.

Laajahkosti bipolaarisairautta tuntevana maallikkona sanoisin, että sinun pitäisi puhua psykiatrisi kanssa oireistasi, jotka viittaavat vahvasti bipolaariin.
Olen itse ollut oireeton yli neljä vuotta saatuani oikean lääkityksen. Ennen lääkitystä koin kaikki mahdolliset ja puolet mahdottomista bipolaarin oireista eli elämä oli täyttä helvettiä. Mania voi toisaalta olla hauskaakin, mutta maniassa tehdyt asiat eivät yleensä ole.

Kuulostaa monelta osalta todella tutulta. Itselläni paljon vastaavanlaista, kuten rajut mielialan heittelyt, vaihteleva mielenkiinto asioihin joka saa aloittamaan ja lopettamaan asioita nopeasti, omituiset ja epärealistiset luulot, hetken mielijohteinen käytös, herkkyys ahdistuneisuuteen jne.

Mielestäni ei niinkään kuulosta kaksisuuntaiselta vaan epävakaalta persoonallisuudelta joka siis minullakin on diagnosoitu. Siinä on paljon yhtäläisyyksiä kaksisuuntaisen kanssa erotuksena siinä ettei siinä ole niin selkeitä kausia kuin kaksisuuntaisessa ja lisäksi se johtuu eri syistä.

Epävakaalla siis tarkoitan tunne-elämältään epävakaata persoonallisuushäiriötä.

Hei Tiedän tarkalleen mistä puhut.Itse sain diaknoosin noin vuosi sitten.Söin kanssa mieliala lääkkeitä en muista nytten nimeä,mutta niiden kanssa oloni meni vain pahemmaksi enkä pystynyt keskittymään senkään vertaa mihinkään kuin nyt kun olen ollut vuoden ilman lääkkeitä.Minulla kaksi alle koulu ikäistä lasta ja yksi kouluikäinen joka on nyt toisella luokalla.Itse olen kolmikymppinen.Olemme seurustelleet mieheni kanssa kymmenen vuotta ja meillä alkusuhteemme oli todella hankala mieheni oli jatkuvasti kavereiden kanssa reissussa ja minä esikoisemme oltaessa vasta pieni aina yksin kotona.Tuollon tuli tehtyä hirmuisia mokia joita kadun.Tuli petettyä miestäni muutaman kerran.Vaikka jälkeenpäin miettien en tiedä kuka meistä oli se ensimmäinen.Tuohon aikaan hän kävi katsomassa muummuassa sylitansseja ja liikkui paljon exänsä kanssa.Itse saan vieläkin syyttää itseäni virheistäni vaikka niistä on kulunut jo useita vuosia.Tämän takia tilani on mennyt vain pahemmaksi.Minulle tehtiin vuosi sitten kaksi aborttia.Ensimmäinen niistä oli täysi vahinko ja toinen tapahtui kun sain ensimmäisen jälkeen sairaalasta ehkäisyrenkään käyttööni ja se ei sitten tepsinytkään.Lisäksi rakas kummitätini kuoli tammikuuss ja minulla on luottotiedot mennyt vippejen takia.Elämäni on siis täyttä kaaosta enkä tiedä kauanko jaksan tätä.Lapseni ovat minulle kaikkikaikessa ja ainoa syy elää.Ilman heitä olisin jo narun jatkeena.Tällähetkellä käyn viikottain psykiatrilla ja tapaan lääkäriä lähes viikottain.Toivoisin vain saavani vertaistukea ja ihmisi jotka ymmärtäisivät tuskani.Voimia sinulle ja hae pikaisesti apua jos et ole sitä jo hakenut.