Ei saa

heittää tunteita pöytään kun ei ole mitään pohjaa

tai muutenkaan edetä seuraavasta niinku jotain edellistä yrittäis jatkaa

valitettavasti vaan joka uuden ihmisen kun tapaa niin joutuu alottamaan ihan alusta, rakentamaan kaiken niinku lapsi hakkaa palikoita reikiin.

se on vaan rasittavaa kelata että kaikki se pitää rakentaa taas alusta. Ja täytyy taas näytellä sellasta semityhmää, heittää semityhmää läppää, ja ehkä joku päivä, jos hyvin käy, voi jutella toiselle 10v päästä vihdoin tuntien toisen.

ja sen pisteen A ja B välille mahtuu niin paljon

mutsi opetti minulle että ihmisiä ei ole varmaan edes tehty elämään toistensa kanssa.

aattelin sillon että en halua tollasta kuulla, mut niin... onhan se totta
181025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

lapsellensa..Ihmisiä ei ole tehty elämään toistensa kanssa. Tuosta näkee miten vanhemmat voivat vaikuttaa lapsensa aikuisuuteen sanomalla jotain noin tyhmää.

Äänestä

on jäänyt kesken, niin eipä sitä oikein uutta voi siihen päälle rakentaa. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.

Äänestä

mahtaako ihminen tunteilleen mitään. Jostain ne tunteet kumpuaa, tyhjästäkö? Tapaat jonkun ihmisen ja hänen kanssaan on helppo olla ja huomaamattomasti tätä ihmistä kohtaan on kehittynyt pienessä ajassa tunteita, jota muita kohtaan ei edes ole. Selittämätön reaktio kaiketi. :)

Jos yhtään lohduttaa, toista ihmistä ei opi täysin tuntemaan ikinä, jo erilainen ajattelutapa estää tutustumasta toiseen täysin.

Ja semityhmä läppä, no sehän on semityhmää läppää, kuka sellaista oikeasti haluaa kuunnella. Ihminen tarvitsee ihmisiä elämäänsä, ei yksinkään ole hyvä olla. Jos on toine, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan, joka välittää sinusta itsenäsi ja on sinua varten elämässä, kuten sinäkin olet hänelle. Onko muilla asioilla sitten lopultakaan niin paljon merkitystä. Eiköhän kuitenkin ole viisainta elää tänään, elämästä kymmenen vuoden kuluttua kun emme tiedä yhtään mitään.

Äänestä
  • ..mutta riittäisikö täällä pettävällä jäällä yksi jonka kanssa ei yksinäinen oo....hitto sentään kun meni muuten miehet hieman sekaisin ennenkuin huomasin, että olikin kyseessä olli eikä juha, mutta liekö sillä väliä kunhan on oikea sävel kuitenkin. Mutta siinäpä vasta kysymys johon ei liene oikeaa vastausta olemassakaan.

    Jännää on huomata ihmisten erilaisuuksissa juuri se miten joihinkin ihmisiin voi tulla sinuksi ihan pienessä ajassa, mutta toisiin ei sitten opi tutustumaan edes vuosien saatossakaan kunnolla. Mutta totta on se, että koskaan ei kai voi toista ihmistä tuntea läpikotaisin, koska onhan ihmisellä aina aivan uusia piirteitä löydettävissä itselleen itsestäänkin niin miksei niitä mustia aukkokohtia olisi myös siinä toisestakin ihmisessä jonka luulee hyvinkin tuntevan. Ja niinkuin jossain laulussakin on sanottu, että kumpa sinut tuntisin paremmin, niin silloin ehkä oppisin itsenikin..mikä lienee totuus sekin että varmasti ehkä parhaiten on mahdollista oppia itsestään juuri toisten ihmisten kautta tai rinnalla tarkastellen tai miten se pitäisikään sanoa se mitä tuolla nyt tarkoitan.

    Mutta vaikka koko maailman täyttäisi tuo toinen ihminen toiselleen niin tokkopa se silti onnistuisi niin koskaan ettei millään muilla asioilla olisi enää mitään merkitystä. Paitsi että houkutteleva ajatus olisi edes hetkittäin saada elää pätkä elämää ettei muuta maailmaa ja muita asioita olisi olemassakaan kahdelle onnelliselle ihmiselle kuin vain me ja meidän maailma. Onko se sitten se niin sanottu erämaamatkailun loma korpimetsän kätkössä, tunturivuonojen koskenpartaalla, sitä en tiedä, vai onnistuisiko se vaan ottamalla se aika itselleen ja toiselleen vaikka sitten vain siellä omassa tai miksei myös vuokratussa kerrostaloneliöissä.

    Ja vielä tuohon koska pitää elää on semityhmää läppää kenties mutta en voi olla mainitsematta että vaikka onkin hyvä ajatus elää tänään kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan saati sitten kymmenen vuoden taivallus maallista matkaa, niin muistaa pitää myös se, että ehkä se kaikkien viisain kuitenkin varmaan osaa elää vähemmälläkin ja säästää jotain pahan tai miksei myös paremman päivän varallekin. Se on varmaan sitä elämisen sietämätöntä keveyttä se olemassa oleva ristiriitaa siinä, että pitäisi tehdä tänään se mitä ei kannata huomiseksi jättää, ettei aika lopu kesken mutta on muistettava kuitenkin jättää huomiselle se mitä ei ole pakko tehdä vielä tänään.

    No tällaista tällä erää, mikä lie puheripuli-influessa kyseessä nyt tämänkin läntin kirjoittajalla, mutta nkun äkemyksissä on yhtä paljon eroavuutta kuin on katsojiakin, niin siitä vain yhdeksi esimerkiksi omani naputtelin.

    Äänestä

  • leikkittäiskö prinsessaa... kirjoitti:

    ..mutta riittäisikö täällä pettävällä jäällä yksi jonka kanssa ei yksinäinen oo....hitto sentään kun meni muuten miehet hieman sekaisin ennenkuin huomasin, että olikin kyseessä olli eikä juha, mutta liekö sillä väliä kunhan on oikea sävel kuitenkin. Mutta siinäpä vasta kysymys johon ei liene oikeaa vastausta olemassakaan.

    Jännää on huomata ihmisten erilaisuuksissa juuri se miten joihinkin ihmisiin voi tulla sinuksi ihan pienessä ajassa, mutta toisiin ei sitten opi tutustumaan edes vuosien saatossakaan kunnolla. Mutta totta on se, että koskaan ei kai voi toista ihmistä tuntea läpikotaisin, koska onhan ihmisellä aina aivan uusia piirteitä löydettävissä itselleen itsestäänkin niin miksei niitä mustia aukkokohtia olisi myös siinä toisestakin ihmisessä jonka luulee hyvinkin tuntevan. Ja niinkuin jossain laulussakin on sanottu, että kumpa sinut tuntisin paremmin, niin silloin ehkä oppisin itsenikin..mikä lienee totuus sekin että varmasti ehkä parhaiten on mahdollista oppia itsestään juuri toisten ihmisten kautta tai rinnalla tarkastellen tai miten se pitäisikään sanoa se mitä tuolla nyt tarkoitan.

    Mutta vaikka koko maailman täyttäisi tuo toinen ihminen toiselleen niin tokkopa se silti onnistuisi niin koskaan ettei millään muilla asioilla olisi enää mitään merkitystä. Paitsi että houkutteleva ajatus olisi edes hetkittäin saada elää pätkä elämää ettei muuta maailmaa ja muita asioita olisi olemassakaan kahdelle onnelliselle ihmiselle kuin vain me ja meidän maailma. Onko se sitten se niin sanottu erämaamatkailun loma korpimetsän kätkössä, tunturivuonojen koskenpartaalla, sitä en tiedä, vai onnistuisiko se vaan ottamalla se aika itselleen ja toiselleen vaikka sitten vain siellä omassa tai miksei myös vuokratussa kerrostaloneliöissä.

    Ja vielä tuohon koska pitää elää on semityhmää läppää kenties mutta en voi olla mainitsematta että vaikka onkin hyvä ajatus elää tänään kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan saati sitten kymmenen vuoden taivallus maallista matkaa, niin muistaa pitää myös se, että ehkä se kaikkien viisain kuitenkin varmaan osaa elää vähemmälläkin ja säästää jotain pahan tai miksei myös paremman päivän varallekin. Se on varmaan sitä elämisen sietämätöntä keveyttä se olemassa oleva ristiriitaa siinä, että pitäisi tehdä tänään se mitä ei kannata huomiseksi jättää, ettei aika lopu kesken mutta on muistettava kuitenkin jättää huomiselle se mitä ei ole pakko tehdä vielä tänään.

    No tällaista tällä erää, mikä lie puheripuli-influessa kyseessä nyt tämänkin läntin kirjoittajalla, mutta nkun äkemyksissä on yhtä paljon eroavuutta kuin on katsojiakin, niin siitä vain yhdeksi esimerkiksi omani naputtelin.

    sinulle, kun kirjoitit noin pitkästi ajatuksia ja kun minulle vastasitkin. Yksi rakkaussuhde kerrallaan on periaatteena.:) Jos kirjoitellaan anonyymisti, on ihan mahdotonta tietää, kenen kanssa kirjoittelee täällä, sehän tämän palstan ongelmana on, ellei sovita joukkoa tunnisteita, joita sitten käytetään, tai jos tiedetään ihminen nimimerkin takana. Toki jos asioista pystytään puhumaan nenäkkäin, puhelimessa, tai kirjoittamaan esim. s-postina, silloinhan tavoitetaan se oikea ihminen. Mieluiten toimisin itse siten. Tässä on silti puolensa, kipeitäkin asioita voidaan puida anonyymisti...

    En nyt tarkoittanut suoranaisesti, että muu maailma pitäisi sulkea ulkopuolelle. Nykypäivänä jokaisella on velvollisuutensa elämässään, nehän vaan hoidetaan. Laitetaan rahaa sukan varteen pahojen päivien varalle, koitetaan motivoida nuorisoa opiskelemaan, valitsemaan itselleen sopivat ratkaisut tulevaisuutta varten, ja siten seisomaan jaloillaan omassa elämässään. Koitetaan siis selvitä elämässä joka ikinen päivä jotenkin.

    Jos rinnallasi on ihminen, johon voit luottaa, joka tukee sinua kun on vaikeata, on olemassa sinulle oikeasti ja välittää sinusta itsenäsi, ja saa vielä sinut sekaisin vuoteessa, toivoisitko jotain muuta? Minä en toivo. Arkeahan tässä eletään muutenkin, ei elämän ole tarkoitus olla yhtä juhlaa, mutta ei arjen tarvitse olla pelkkää rämpimistä päivästä toiseenkaan. Joskus pelkästään kupillinen kuumaa kahvia voi olla suuren iloan tuoja. Pienistä asioista kannattaa iloita, niin saa iloita useammin. Olivat ne sitten niitä hetkiä tunturissa kulkemassa tai siellä vuokrahuoneessa sen tärkeimmän sylissä. Ne pienet ilonaiheet pitävät ihmistä käynnissä ja auttavat vaikeuksien yli.:) Vastoinkäymisistä ei elämässä kuitenkaan ole puutetta. Mistä me sitäpaitsi tiedetään tuleeko toista mahdollisuutta ns. seuraavassa elämässä.

    Toisen oppii tuntemaan vähitellen. Uskon, että pahimmat särmät hioutuvat ajan kanssa ja jos lähtökohtaisesti hyväksyy toisen itsenään, silloinhan sitä hiottavaa on vähemmän. Niin kauan kun keskusteluyhteys säilyy, vaikeudet on voitettavissa. Molemminpuolinen joustaminen on kuitenkin tärkeä asia, silloinhan kumpikin saa osansa ihmissuhteessa. Työtä vaatii jokainen ihmissuhde, olipa se sitten rakkaus tai ystävyyssuhde tai suhde vanhempiin tai lapsiin, mutta mielestäni ihmissuhteet ovat aina sen työn arvoisia.

    No niin tästäkin tuli sitten romaani.:D

    Äänestä

kuin todeta että melko tyhmää opetusta olet saanut! Eipä uskoisi jostain äidistä tuollaista.
Kenenkähän kanssa ihminen on luotu olemaan ja elämään jollei toisen ihmisen??
Sulla on pitkä matka edessä ja opittavana.

Elämästä ja rakkaudesta.

Äänestä
  • Voi kuulkaa! Miten olisi yksin?? kyllä on opittavaa teilläkin, jotka sitä mieltä olette että KAIKKIEN meistä on tarkoitus jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Näin ei todellakaan ole ja ymmärrän alkuperäisen kirjottajan äitiä paremmin kuin hyvin. Todella lapsellista ajatella, että jokainen meistä tarvitsee elämänkumppanin, kun meitäkin on, jotka vain selkeästi olemme onnellisempia omalla polullamme OMASTA tahdostamme.

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Voi kuulkaa! Miten olisi yksin?? kyllä on opittavaa teilläkin, jotka sitä mieltä olette että KAIKKIEN meistä on tarkoitus jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Näin ei todellakaan ole ja ymmärrän alkuperäisen kirjottajan äitiä paremmin kuin hyvin. Todella lapsellista ajatella, että jokainen meistä tarvitsee elämänkumppanin, kun meitäkin on, jotka vain selkeästi olemme onnellisempia omalla polullamme OMASTA tahdostamme.

    aloittaja ihan samaa mistä sä puhut? Mä luulen että ei.

    Sä kärjistit liikaa, koskaan ei kannata olla noin mustavalkoinen.

    Hänhän nimenomaan puhui kahdesta ihmisestä, uudesta alusta ja kuinka hankalaa se on.

    Relaa vähän äläkä oo turhan ärhäkkä:)

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Voi kuulkaa! Miten olisi yksin?? kyllä on opittavaa teilläkin, jotka sitä mieltä olette että KAIKKIEN meistä on tarkoitus jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Näin ei todellakaan ole ja ymmärrän alkuperäisen kirjottajan äitiä paremmin kuin hyvin. Todella lapsellista ajatella, että jokainen meistä tarvitsee elämänkumppanin, kun meitäkin on, jotka vain selkeästi olemme onnellisempia omalla polullamme OMASTA tahdostamme.

    tyhjästä ja turhasta!

    Ei tässä nyt sentään maailman sota syttynyt hyvä ihminen:)
    Osa ihmisistä haluaa parisuhteen, aina.
    Osa ihmisistä haluaa elää vapaassa seksisuhteessa.
    Osa ihmisistä haluaa elää yksin, omasta halustaan
    ja osa elää yksin, vastoin tahtoaan.

    Sulla taisi vähän niksahtaa, kaikki ei vaan
    kirjoita kuin yhdeltä kannalta kuten
    sinäkin,mutta ei se tarkoita etteikö jokainen ymmärrä että meitä ihmisiä on joka lähtöön.

    Liiallinen vaahtoaminen on turhaa.

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Voi kuulkaa! Miten olisi yksin?? kyllä on opittavaa teilläkin, jotka sitä mieltä olette että KAIKKIEN meistä on tarkoitus jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Näin ei todellakaan ole ja ymmärrän alkuperäisen kirjottajan äitiä paremmin kuin hyvin. Todella lapsellista ajatella, että jokainen meistä tarvitsee elämänkumppanin, kun meitäkin on, jotka vain selkeästi olemme onnellisempia omalla polullamme OMASTA tahdostamme.

    omalla tavallaan - mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle!
    Yksinkertaista.

    Äänestä

saanut, totta vieköön.

Äänestä
  • kai sitten olen täällä vakoillu teidän juttuja

    ja joskus jossain runosivuillakin joku kiva nainen opasti

    opin kuitenki nopeasti ja no tajuaahan sitä itseki asioita

    vaikka mut lapsena aivopestiinki ihan vääriin esimerkkeihin niin mut on näköjään helppo aivopestä uudestaan :P

    Äänestä

  • onneks kirjoitti:

    kai sitten olen täällä vakoillu teidän juttuja

    ja joskus jossain runosivuillakin joku kiva nainen opasti

    opin kuitenki nopeasti ja no tajuaahan sitä itseki asioita

    vaikka mut lapsena aivopestiinki ihan vääriin esimerkkeihin niin mut on näköjään helppo aivopestä uudestaan :P

    kuulla, kaikkee hyvää sulle:)

    Äänestä

provoilija. Ihan järjetöntä tekstiä.

Äänestä
  • sovi just sinun elämään eikä siinä ole sulle järkeä täytyy olla provo. Koko maailma pyörii juuri sun navan ympärillä

    Äänestä

  • mikä ei kirjoitti:

    sovi just sinun elämään eikä siinä ole sulle järkeä täytyy olla provo. Koko maailma pyörii juuri sun navan ympärillä

    menee. Kaikki pyörii minun navan ympärillä. Hohhoijaa.. ;D

    Äänestä

  • mikä ei kirjoitti:

    sovi just sinun elämään eikä siinä ole sulle järkeä täytyy olla provo. Koko maailma pyörii juuri sun navan ympärillä

    olisko tuo aina sama ihminen joka laittaa sinne tänne että mikä milloinkin on provo.
    En tiedä, mutta oman tyhmyytensä ainakin noin osoittaa,hänhän ei voi koskaan tietää mitään..
    näistä ei koskaan voi.
    Tai sitten - niihin mihin hänen ymmärrys ja aivokapasiteetti ei riitä - ne on kaikki provoja:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei saa kirjoitti:

heittää tunteita pöytään kun ei ole mitään pohjaa

tai muutenkaan edetä seuraavasta niinku jotain edellistä yrittäis jatkaa

valitettavasti vaan joka uuden ihmisen kun tapaa niin joutuu alottamaan ihan alusta, rakentamaan kaiken niinku lapsi hakkaa palikoita reikiin.

se on vaan rasittavaa kelata että kaikki se pitää rakentaa taas alusta. Ja täytyy taas näytellä sellasta semityhmää, heittää semityhmää läppää, ja ehkä joku päivä, jos hyvin käy, voi jutella toiselle 10v päästä vihdoin tuntien toisen.

ja sen pisteen A ja B välille mahtuu niin paljon

mutsi opetti minulle että ihmisiä ei ole varmaan edes tehty elämään toistensa kanssa.

aattelin sillon että en halua tollasta kuulla, mut niin... onhan se totta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu