Laitoin just kiitosta firmalle ja kuljettajalle, joka hoiti kuljetukset tyttären häiden aikaan.
Haki ulkkikset kentältä ja hoiti nämä muutkin siirrot hääpäivänä kirkolle ja hääpaikkaan.
Todella hienosti kaikki sujui ja aikoja piti jatkuvasti muutella ja kaikki onnistui hienosti.
Kuljettaja oli kielitaintoinen ja ystävällinen, joten häntä vielä viikkojenkin jälkeen ovat vieraat muistelleet.
Minä siis annan palautetta aina, kun siihen on aihetta. Valitettavasti yhä enenevässä määrin nykyisin olen joutunut antamaan negatiivista palautetta, joko palvelusta tai ostamani tuotteen laadusta.
Harmittaa sellnenkin, kun reklamaatioissa on noi aikarajat ja sitten pitää olla se kuitti.
Mieheni osti joulun alla lapsenlapselle joululahjaksi paikallisesta Cittarista sellasen lennätettävän helikopterin.
Siinä ruokaostosten mukana, kun osti, niin heitti tottumuksen mukaan kuitin suoraan roskiin.
Olipas sitte kiva, kun jouluaattona sitä kokeiltiin, niin ei toiminut ollenkaan. Siinä meni sitte 40 e aivan hukkaan, vain paha mieli jäi.
Mites siitä sitte mitän hyvitystä vaadit, kun ei sitä kuittia ollut.
Enää ei uskalleta ostaa ainuttakaan lelua Cittarista. Oli nimittäin toinenkin lelu ostettu samasta paikasta, mikä ei toiminut kuten piti.
Todella monista ostoksista olen reklamoinut, jos ei ole tuote ollut sitä mitä olisi pitänyt.
Usein olen myös saanut kuulla, ettei kukaan muu ole ikinä samasta valittanut jne.
Olen tullut siihen tulokseen, et ihmiset eivät vain viitsi valittaa, mutta kiertävät seuraavan kerran sen liikkeen kaukaa, tai ainakin tuotteen jättävät ostamatta.
Usein kuitenkin liikkeet ovat tyytyväisiä, kun joku heille kertoo ongelmista. Aivan mukisematta usein vaihtavat uuteen.
Mitä kokemuksia sulla ja viitisitkö vaivautua valittamaan?
annatko helposti palautetta?
5
222
Vastaukset
- tulee kuulemma
liikaakin. Hyvästä palvelusta muistan kiittää ja joissakin paikoissa sitten jättää myös "tippiä" eli "juomarahaa".
Mutta olen vaimon mukaan myös kova kiroilemaan, jos asiat eivät suju. Mutta palautetta kait sekin tavallaan. - potkukelkkakorjaaja......
viallisen laitteen/lelun voit silti palauttaa ja saada rahasi takaisin.
- pilventyttö
Minä sain joulun aikaan Prismaan palutettua vialliset, rikki menneet kengät.
Kuittia ei ollut, mutta s- kaupalla voi tulostaa kuitin infosta. Siitä näkyy viimeaikaiset ostokset.
Olen silti ajatellut että kannattaa vaan se kuitti säilyttää. E isitä niin kauaa tarvitse pitää, pistää sen laatikkoon vähäksi aikaa.
- pienemmillä
paikkakunnilla palaute ohjaa asiakasvirtaa tehokkaasti joko kohti tai poispäin. Täällä pääkaupunkiseudulla tuntuu siltä ettei mikään palaute saa ainakaan isompia firmoja muuttamaan mitään. Luottavat tietysti siihen että täällä riittää uunoja pissitettäväksi kuitenkin loputtomiin ja että sen yhden hyvän löytäminen viidentoista huonon joukosta ei kuitenkaan kaikilta onnistu, jos kyseessä on esimerkiksi autoliike tai asunnonvälittäjä. Ja päivittäistavarakaupassahan huonoon palveluun ja valikoimaan sitoutetaan nykyisin bonuskorttien näennäisalennuksin.
- Otto-:
Viallisesta tuotteesta annan palautetta ja
palautteeni on otettu myönteisesti aina vastaan.
Rahat on palautettu tai uusi ehjä tuote.
Eilen viimeksi kiittelin ompelijan, hän oli tehnyt
erinomaista ja siistiä työtä.Joten myös kiitellä
ja kehua muistan tarvittaessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740