Pressiklubi klo 19.20. Tulee asiaa maahanmuuttajista. Mukana mm. Jussi Halla-Aho.
Katsokaa tänään
78
2755
Vastaukset
- katsotaan.
toivottavasti myös nämä muutamat katsoo jotka haukkuvat toisia rasisteiksi ilman että voisivat perustella väitteitään.
- kyse, niin
ohjelma saattaa mennä rimanalitukseksi, kuten tiistainen tampereen radion nettiäänestys. Yhtenä "keskustelijana" änkyrätaistolaiskommunisti. Useimmilla entisajan kommareilla aate on vaihtunut pakon sanelemana monikulttuuriksi. Saa nähdä mitä päällepuhumista siitä seuraa kun monikulttuurisuusaatetta ei saa kritisoida kuten ei aikoinaan saanut kommunismia ja neuvostoliittoa.
- kommentoi lähetystä:
"Ohjelma on purkissa. Tilanne karkaili Stillerin lapasesta, eikä tämä ilmeisesti ollut hänen tarkoituksensa. Puheenaiheet olivat:
1) Tehtaanpuiston homo.
2) Punavihreät maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä.
Lefa mainitsi sameat vedet, Göbbelsin ja fasistin. Minä tylytin Lefaa sen verran kuin osasin, mikä oli riittävästi hiillyttämään hänet niin, että hän marssi nauhoituksen jälkeen kiroillen ja puhisten studiosta. Ei suostunut kättelemään.
"Puhu rauhallisesti" -tekniikka ei yrityksestäni huolimatta onnistunut, koska kaikki kolme puhuivat tauotta päälle, ja puheenvuoron sai vain korottamalla ääntään.
Kameroiden sammuttua Saarikoski ja Stiller pyyhkivät hikeä otsalta ja totesivat toisilleen, ettei täällä yleensä tällä tavalla kiihdytä."
Lähde: Homma-forum. - aaaahhh.
kommentoi lähetystä: kirjoitti:

Lähde: Homma-forum.Halla-ahon niskassa oli selkeästi väärä väri, eli tuskan punainen. No, tavallaan kiva, että näitä harmittomia p....ä aina löytyy.
- ei kiinnosta..............
voisi vähän taantuman, laman aikana keskittyä muuhunkin, ihan vain omien kansalaisten asioihin.
- siksi
nämä asiat kiinnostavat. Sosiaalitoimen rahat syydetään lama aikana maahanmuuttajista aiheutuviin kuluihin. No ketkä kärsivät? Tietysti omat kasvavat työttömät, vähävaraiset ja esim velkaloukkuun joutuneet. Ei siis ole kysymys rasismista!!! Minkään värisiä ei tänne tässä tilanteessa tarvita muiden elätettäväksi tilanteessa jossa eletään velaksi jo nyt, velkaa otetaan kokoajan lisää.
- ettei vaikuta
Kaipa sinäkin luulet, ettei millään päätöksillä ole vaikutusta elämääsi ja tämän maan hyvinvointiin, se vaan tulee jostain annettuna.
Voisi todella keskittyä omien kansalaisten asioihin,, niiinpä, mutta muista, että ihan samalla rahasäkillä me kaikki ollaan. - mielipiteillä
ettei vaikuta kirjoitti:
Kaipa sinäkin luulet, ettei millään päätöksillä ole vaikutusta elämääsi ja tämän maan hyvinvointiin, se vaan tulee jostain annettuna.
Voisi todella keskittyä omien kansalaisten asioihin,, niiinpä, mutta muista, että ihan samalla rahasäkillä me kaikki ollaan.ei ole mitään merkitystä, kun maahanmuutto politiikkaa arvostelee.....luokitellaan rasistiseksi ihmiseksi....minun puolesta kulkekoon he rauhassa kaduillamme...kun he kulkee siellä joka tapauksessa, älköön sitten ihmetelkö, kun suomen kansalaisetkin käyttää valtion varoja hyödykseen.....sossun kautta....minä tosiaankaan en itse siihen laitokseen astu, meni miten huonosti tahansa, lähden itse vaikka pakolaiseksi jonnekkin
- yliopisto-opiskelija
Maahanmuuttopolitiikka ei varmaankaan kiinnosta SINUA ollenkaan, koska et osaa edes kirjoittaa kyseistä sanaa oikein.
Maahanmuuttopolitiikka kirjoitetaan kokonaan yhteen, koska on kyse yhdestä asiasta.
Voisitko ystävällisesti kertoa, mitä tarkoittaa kirjoittamasi sana "maahanmuutto politiikka"?
Suomen kieli on helppo kieli, kun sitä osaa kirjoittaa aivan oikein. - asia että
yliopisto-opiskelija kirjoitti:
Maahanmuuttopolitiikka ei varmaankaan kiinnosta SINUA ollenkaan, koska et osaa edes kirjoittaa kyseistä sanaa oikein.
Maahanmuuttopolitiikka kirjoitetaan kokonaan yhteen, koska on kyse yhdestä asiasta.
Voisitko ystävällisesti kertoa, mitä tarkoittaa kirjoittamasi sana "maahanmuutto politiikka"?
Suomen kieli on helppo kieli, kun sitä osaa kirjoittaa aivan oikein.Pilkunnussijat pysykää pois.
- Tarkkuutta tarkkuutta
asia että kirjoitti:
Pilkunnussijat pysykää pois.
Jos ei osaa kirjoittaa oikealla tavalla omaa äidinkieltään, niin on aivan turha arvostella jotain maahanmuuttajia.
Maahanmuuttajat ovat suuri ja vakava ongelma Ruotsissa ja Saksassa, mutta Suomessa ja varsinkin Kajaanissa kyseiset henkilöt ovat pieni ja marginaalinen ongelma.
Jos nurkkakuntaiset kajaanilaiset eivät tiedä mitään oikeista maahanmuuttoon liittyvistä suurista ongelmista, silloin kyllä kannattaa vähän kiertää maailmaa ja lukea lehtiä.
Kaikki suomensukuiset pois ja äkkiä Ruotsista kuluttamasta Ruotsin kunungaskunnan verorahoja, näin ratkeaa kerralla suuri osa Ruotsin "maahanmuuttopolitiikan" todella suuresta ongelmasta.
PS
Sen verran kirjoitetaan tietysti erikseen. - suomi on vapaa maa
asia että kirjoitti:
Pilkunnussijat pysykää pois.
Suomessa on voimassa sananvapaus, joten saat nussia ihan ketä haluat.Nussi sinä ihan rauhassa vaikka sitä pilkkuasi, jos kyvyt vain riittävät.
Kyseisen asian vakavuudesta voidaan olla kyllä ihan vaapasti monenlaista mieltä, koska Suomi on edelleen vapaa maa, eikä osa Venäjää. - tarkkuutta!
Tarkkuutta tarkkuutta kirjoitti:
Jos ei osaa kirjoittaa oikealla tavalla omaa äidinkieltään, niin on aivan turha arvostella jotain maahanmuuttajia.
Maahanmuuttajat ovat suuri ja vakava ongelma Ruotsissa ja Saksassa, mutta Suomessa ja varsinkin Kajaanissa kyseiset henkilöt ovat pieni ja marginaalinen ongelma.
Jos nurkkakuntaiset kajaanilaiset eivät tiedä mitään oikeista maahanmuuttoon liittyvistä suurista ongelmista, silloin kyllä kannattaa vähän kiertää maailmaa ja lukea lehtiä.
Kaikki suomensukuiset pois ja äkkiä Ruotsista kuluttamasta Ruotsin kunungaskunnan verorahoja, näin ratkeaa kerralla suuri osa Ruotsin "maahanmuuttopolitiikan" todella suuresta ongelmasta.
PS
Sen verran kirjoitetaan tietysti erikseen."kunungaskunta" kirjoitetaan tietysti kuningaskunta.
- Lehtikangas GO GO
näin tuon ihmissaastan (Halla-ahon oma termi!) livenä, niin täytyy todeta, että blogeistaan syntynyt kuva hänestä vain vahvistui. Megalomaanista prinsessattutia sairastava hullu, minun mielestäni. Puolustus voisi ehkä yrittää (jos ja kun oikeudenkäynti tulee) vedota alentuneeseen syyntakeettomuuteen.
- p-ttuti?
" ... prinsessattutia sairastava hullu" (...)
Mikä on prinsessattuti? - vanha stalinisti
hätääntyy!
Halla-aho pärjäsi erinomaisesti 3-1 tilanteessa. Salmen ja Saarikoski olivat ala-arvoisia ja hermostuivat. - niin,
vanha stalinisti kirjoitti:
hätääntyy!
Halla-aho pärjäsi erinomaisesti 3-1 tilanteessa. Salmen ja Saarikoski olivat ala-arvoisia ja hermostuivat.että "pressiclupi" on viihteellinen "asiaohjelma", jossa teemana on näennäisesti "kiihtyä ja hermostua". Siitäkös tyhmä kansa repii orkkuja.
- joku ihme juttu
p-ttuti? kirjoitti:
" ... prinsessattutia sairastava hullu" (...)
Mikä on prinsessattuti?jota sikiää hermostuneiden vihervasurikommareiden näppäimistöistä kun kiihottuvat liikaa.
- vihervasurikommari?
joku ihme juttu kirjoitti:
jota sikiää hermostuneiden vihervasurikommareiden näppäimistöistä kun kiihottuvat liikaa.
Sekavat fraasit kertovat sekavasta kirjoittajasta.
- sanakirjasta.
vihervasurikommari? kirjoitti:
Sekavat fraasit kertovat sekavasta kirjoittajasta.
sillä kohdalla on sinun kuva.
- löytyy
sanakirjasta. kirjoitti:
sillä kohdalla on sinun kuva.
kuvaus sinusta ja pääsi vammoista.
- kaikki tyynni
sanakirjasta. kirjoitti:
sillä kohdalla on sinun kuva.
nykypäivänä, vihreä, vasuri ja kommari.
- keskusteli
rauhallisesti kun toiset puhui päälle koko ajan. Kommari salmen hermostui silmin nähden.
- mauttomuuksiin
Niin, Lefa hermostui, ja teki täydellisen rimanalituksen, kun Halla-aho alkoi kertomaan siitä puistotapahtumasta.
Lefa keskeytti ja kysyi ivallisesti josko Halla-aho uneksi aktista.
Eipä Halla-aho viitsinyt edes noin ala-arvoiseen kommenttin korrektina miehenä vastata. Ilme kyllä kertoi kaiken. - ei ole tv:tä
mauttomuuksiin kirjoitti:
Niin, Lefa hermostui, ja teki täydellisen rimanalituksen, kun Halla-aho alkoi kertomaan siitä puistotapahtumasta.
Lefa keskeytti ja kysyi ivallisesti josko Halla-aho uneksi aktista.
Eipä Halla-aho viitsinyt edes noin ala-arvoiseen kommenttin korrektina miehenä vastata. Ilme kyllä kertoi kaiken.näkyykö tuo netissä? ei ole tv:tä... Olisi kiva nähdä noiden hyysäri-kommareiden norsunvitulle vääristyneet kasvot. toivottavsasti nuokin saadaan joskus kenttäoikeuden eteen Suomen kansan pettämisestä.
- YLE Areenassa
ei ole tv:tä kirjoitti:
näkyykö tuo netissä? ei ole tv:tä... Olisi kiva nähdä noiden hyysäri-kommareiden norsunvitulle vääristyneet kasvot. toivottavsasti nuokin saadaan joskus kenttäoikeuden eteen Suomen kansan pettämisestä.
Ei vielä, mutta Ylen Areenalle on aiemmat pressiklubit ilmestyneet, että eiköhän tämäkin.
Ja jos ei, niin sepä vasta TOSI KUMMA juttu olisi.
Odotellaan tovi, kyllä kai tänä iltana kumminkin pitäisi näkyä.
Tältä sivulta voit kurkata joko on uusin tullut.....
http://areena.yle.fi/hae?cid=164612&pid=1785476 - maanantaina
ei ole tv:tä kirjoitti:
näkyykö tuo netissä? ei ole tv:tä... Olisi kiva nähdä noiden hyysäri-kommareiden norsunvitulle vääristyneet kasvot. toivottavsasti nuokin saadaan joskus kenttäoikeuden eteen Suomen kansan pettämisestä.
Uusintakin tulee maanantaina
TV2 9.2. klo 23.40 Pressiklubi - jo on netissä
ei ole tv:tä kirjoitti:
näkyykö tuo netissä? ei ole tv:tä... Olisi kiva nähdä noiden hyysäri-kommareiden norsunvitulle vääristyneet kasvot. toivottavsasti nuokin saadaan joskus kenttäoikeuden eteen Suomen kansan pettämisestä.
http://areena.yle.fi/toista?id=1830242
Siitäpä linkistä katsomaan.
- joka osasi keskustella
Salmen osasi aikoinaan laittaa politikot tiukoille jossain vaalikeskusteluissa, mutta nyt oli aivan hampaaton ja mielestäni häpäisi itsensä. Sanoi itsekin olevansa entinen Stalinisti, sen kyllä huomasi.
- häpäissyt
itseään keskustelussa vaikka itkun sekaisella äänellä laukoikin alatyylin kommenttejaan koska on tehnyt sen jo muuten blogeillaan ja kommenteillaan. Tommoseen turhakkeeseenko on satoja tuhansia Suomalaisten veronmaksajien rahoja tuhlattu että säääliö on saanut opiskella slaavilaista kirkkohistoriaa, voi Jeesus!
- tavalla
häpäissyt kirjoitti:

häpäisi itsensä kuin Teemu Lehtinen vai Lahtinen ja se toinen tampio viime vuonna tv:ssä.
- tämä yksi
tavalla kirjoitti:
häpäisi itsensä kuin Teemu Lehtinen vai Lahtinen ja se toinen tampio viime vuonna tv:ssä.
Kainuun Radion kuuluttaja??
- LSalmen
häpäissyt kirjoitti:
itseään keskustelussa vaikka itkun sekaisella äänellä laukoikin alatyylin kommenttejaan koska on tehnyt sen jo muuten blogeillaan ja kommenteillaan. Tommoseen turhakkeeseenko on satoja tuhansia Suomalaisten veronmaksajien rahoja tuhlattu että säääliö on saanut opiskella slaavilaista kirkkohistoriaa, voi Jeesus!
Kyllä se häpäisijä oli L.Salmen, joka laukoi alatyylisia asiattomuuksiaan.
Halla-aho pysyi tiukasti asiassa, sikäli kun suunvuoroa annettiin.
Missähän se itkunsekainen ääni oli kuultavissa? Olisiko laitteissasi huollettavaa.
Rahojen tuhlaamisesta... sehän ei ole ollenkaan rahojen tuhlaamista, mitä nykyisellä maahanmuuttopilitiikalla tehdään. :DDDDD
Jopas vetäsit omalla vertauksellasi maton omien jalkojesi alta niin että en edes yritä panna paremmaksi. Teit sen loistavasti itse :DDD - riitti..
LSalmen kirjoitti:
Kyllä se häpäisijä oli L.Salmen, joka laukoi alatyylisia asiattomuuksiaan.
Halla-aho pysyi tiukasti asiassa, sikäli kun suunvuoroa annettiin.
Missähän se itkunsekainen ääni oli kuultavissa? Olisiko laitteissasi huollettavaa.
Rahojen tuhlaamisesta... sehän ei ole ollenkaan rahojen tuhlaamista, mitä nykyisellä maahanmuuttopilitiikalla tehdään. :DDDDD
Jopas vetäsit omalla vertauksellasi maton omien jalkojesi alta niin että en edes yritä panna paremmaksi. Teit sen loistavasti itse :DDDoikein hyvin se aika, minkä hän sai omien ajatustensa jalkistamiseen. Kaikki, mitä hän ajattelee ja sanoo, on jo tuhannen kerran kuultu ja luettelo.
monotoniaa, monotoniaa...hohoijaaaaa - hermostut kuin
riitti.. kirjoitti:
oikein hyvin se aika, minkä hän sai omien ajatustensa jalkistamiseen. Kaikki, mitä hän ajattelee ja sanoo, on jo tuhannen kerran kuultu ja luettelo.
monotoniaa, monotoniaa...hohoijaaaaastalinisti Salmen. Kirjoitat mitä sattuu.
- ruusunpunaiset
riitti.. kirjoitti:
oikein hyvin se aika, minkä hän sai omien ajatustensa jalkistamiseen. Kaikki, mitä hän ajattelee ja sanoo, on jo tuhannen kerran kuultu ja luettelo.
monotoniaa, monotoniaa...hohoijaaaaautopia ajatukset päällimmäisenä, realismia ei haluta nähdä. On vähän sama kuin joku rakastuu renttuun, kaikki muut näkevät ja tajuavat että toisesta ei ole kunnon kumppaniksi paitsi rakastunut. Totuus tulee kuitenkin eteen vuosien saatossa viimeistään.
Vaikka kuinka tuntuisi niin ihanalle auttaa hädän alaisia, niin totuus on se että tänne tulevista iso osa on elintasopakolaisia joilla on jo ajaokortit ja autot ym. Kulttuurierot aiheuttavat yhteentörmäyksia. Miksi ei nähdä mitä muissa euroopan maissa tapahtuu, vaan luullaan täällä olevamme jotenkin eri asemassa. Nyt on Suomessa aivan tarpeeksi hädänalaisia avun tarvitsijoita ja lisää tulee kun lama syvenee.
- Ginitenori
Jos Halla-aho omasta mielestään pärjäsi hyvin, niin miksi sillä oli niin itkuinen ääni? Kuulostaako se aina samalta?
- ihan riittävän
hyvä ja rauhallinen. Halla-aho ehkä hävisi kilpailun stalinistitoimituksen lapsellisesta päällehuutamisesta 3-1, mutta itse keskustelussa voitti selkeästi. Se on luettavissa yleisesti melkein miltä tahansa suositulta keskustelupalstalta.
- Niinkö se oli?
Itkuinen ääni? Ei kai tuollaisten vastahuutajien kanssa voi oikein muuta tehdä kuin itkeä?
Ja toisaalta hakihan Saarikoskikin koko "keskustelun" ajan tukea Salmenilta. Onneksi oli se Salmen siellä, sillä muuten olisi jäänyt Saarikoski alakynteen. On se vaarallinen mies tuo Halla-aho. Pois hänet on julkisuudesta saatava. Vaikka sananvapuden hinnalla (josta ainakin Salmen tuntui kuitenkin olevan huolissaan), jos ei muilla keinoilla saada.
Ja jos Halla-aho vaikka hävisikin väittelyn 7-5, niin hyvinhän tuo parjäsi. Nimittäin kun otetaan huomioon sen, että vastustajia oli 2,5 kappaletta. xD - jussi-
Niinkö se oli? kirjoitti:
Itkuinen ääni? Ei kai tuollaisten vastahuutajien kanssa voi oikein muuta tehdä kuin itkeä?
Ja toisaalta hakihan Saarikoskikin koko "keskustelun" ajan tukea Salmenilta. Onneksi oli se Salmen siellä, sillä muuten olisi jäänyt Saarikoski alakynteen. On se vaarallinen mies tuo Halla-aho. Pois hänet on julkisuudesta saatava. Vaikka sananvapuden hinnalla (josta ainakin Salmen tuntui kuitenkin olevan huolissaan), jos ei muilla keinoilla saada.
Ja jos Halla-aho vaikka hävisikin väittelyn 7-5, niin hyvinhän tuo parjäsi. Nimittäin kun otetaan huomioon sen, että vastustajia oli 2,5 kappaletta. xDpäässyt koko ohjelman aikana kunnolla sanomaan sanaakaan, kun kolme rakkikoiraa räkytti koko ajan. Toisaalta tekivät siinä itselleen karhunpalveluksen. Jo tällä esiintymisellä Jussi pääsee EU-parlamenttiin jos vain sinne haluaa.
Olisi aika saada sinnekin joku kunnon suomalainen, ettei siellä olisi näitä "anneli rehellinen pohjalainen jäätteenmäki -nilkkejä" ym. paskan jauhajia. - että eivät
jussi- kirjoitti:
päässyt koko ohjelman aikana kunnolla sanomaan sanaakaan, kun kolme rakkikoiraa räkytti koko ajan. Toisaalta tekivät siinä itselleen karhunpalveluksen. Jo tällä esiintymisellä Jussi pääsee EU-parlamenttiin jos vain sinne haluaa.
Olisi aika saada sinnekin joku kunnon suomalainen, ettei siellä olisi näitä "anneli rehellinen pohjalainen jäätteenmäki -nilkkejä" ym. paskan jauhajia.uskaltaneet antaa Jussin puhua mutta niinhän häntä koko ajan yritetään saada hiljaiseksi kaikenlaisillä syytteillä.
- pelkästään..
että eivät kirjoitti:
uskaltaneet antaa Jussin puhua mutta niinhän häntä koko ajan yritetään saada hiljaiseksi kaikenlaisillä syytteillä.
Jussin etu, ettei hänelle annettu enemmän puheaikaa. Näin varmistui, ettei tule sanottua sellaista, josta käynnistetään rikostutkimus.
- punasteli
Taisi halla-ahoa itseäänkin hävettää omat juttunsa koska naama oli punainen kuin paloauto.
- Itkevä prinsessa Persujen ä...
pelkästään.. kirjoitti:
Jussin etu, ettei hänelle annettu enemmän puheaikaa. Näin varmistui, ettei tule sanottua sellaista, josta käynnistetään rikostutkimus.
aivan oikeassa, lisäksi Hullu-uho kuulosti aivan astmaattiselta sammakolta, astmaattisen sammakon itkunsekainen ääni yhdistettynä asiasisällöltään täydellisen onttoon itkuvirteen teki todella vastenmielisen vaikutelman.
- oikeasti
Itkevä prinsessa Persujen ä... kirjoitti:

pysty yhtään parempaan?
- olla niitä itkijoitä. :-D
Itkevä prinsessa Persujen ä... kirjoitti:
aivan oikeassa, lisäksi Hullu-uho kuulosti aivan astmaattiselta sammakolta, astmaattisen sammakon itkunsekainen ääni yhdistettynä asiasisällöltään täydellisen onttoon itkuvirteen teki todella vastenmielisen vaikutelman.
eihän ne raukat uskaltaneet antaa jussin edes puhua kun pelkäsivät (tiesivät) jäävänsä toiseksi. Tuostakin huomaa että jussi on oikeassa kun saa vastustajat raivon partaalle ja käyttämään kaikenlaisia epäsivistyneitä ilmaisuja kun eivät pysty muuten todistamaan jussin olevan väärässä.
- DarkSideOfTheMoon
Leif saanut ahteriinsa ihan 1-0 vaikka huuti ja meuhkasi kuin kakara hiukkalaatikolla, antamatta toisen edes puhua puheenvuoroaan kertaakaan loppuun.
Jussi kuittasi pari kertaa melko terävästi, ja Lefalla meni plasmat sekaisin:
http://www.youtube.com/watch?v=MJq_I7A-K6Q - ollut sitä, että
punasteli kirjoitti:
Taisi halla-ahoa itseäänkin hävettää omat juttunsa koska naama oli punainen kuin paloauto.
hän alkoi jo hiiltyä?
Minulla ainakin olisi kärähtänyt hermot tuollaisten "sivistyneiden" ihmisten huutoa kuunnellessa.
Enpä ole itse innostunut aiemmin noista perussuomalaisista, mutta nyt kun on seurannut tätä Halla-aho keskustelua, niin pitää kyllä alkaa harkitsemaan seuraavissa vaaleissa.
Saa nyt sitten nähdä miten tässä alkaa muut puolueet ja heidän edustajansa, ottaa osaa keskusteluihin. - osoittematta ..
olla niitä itkijoitä. :-D kirjoitti:
eihän ne raukat uskaltaneet antaa jussin edes puhua kun pelkäsivät (tiesivät) jäävänsä toiseksi. Tuostakin huomaa että jussi on oikeassa kun saa vastustajat raivon partaalle ja käyttämään kaikenlaisia epäsivistyneitä ilmaisuja kun eivät pysty muuten todistamaan jussin olevan väärässä.
ketään erityisesti, niin katsotko todella, että OIKEASSA olija saa aina toiset raivon valtaan?
Pieni vertaus, jolla ei ole mitään tekemistä Jussin kanssa: Hullu tappaa lapsesi. Oliko hän oikeassa, koska sinä joudut (ehkäpä) tapahtumasta raivon valtaan? - .............
osoittematta .. kirjoitti:
ketään erityisesti, niin katsotko todella, että OIKEASSA olija saa aina toiset raivon valtaan?
Pieni vertaus, jolla ei ole mitään tekemistä Jussin kanssa: Hullu tappaa lapsesi. Oliko hän oikeassa, koska sinä joudut (ehkäpä) tapahtumasta raivon valtaan?"Pieni vertaus, jolla ei ole mitään tekemistä Jussin kanssa: Hullu tappaa lapsesi. Oliko hän oikeassa, koska sinä joudut (ehkäpä) tapahtumasta raivon valtaan?"
Oikeassa mistä? Maahanmuuttopolitiikasta?
Keksi nyt hieman enemmän ontuva vertaus! - saa ainakin
osoittematta .. kirjoitti:
ketään erityisesti, niin katsotko todella, että OIKEASSA olija saa aina toiset raivon valtaan?
Pieni vertaus, jolla ei ole mitään tekemistä Jussin kanssa: Hullu tappaa lapsesi. Oliko hän oikeassa, koska sinä joudut (ehkäpä) tapahtumasta raivon valtaan?toisen käyttämään lapsellisia ilmaisuja ja keskittymään henkilökohtaisuuksiin kun vastapuoli ei parempaa sanottavaa keksi.
- vaan vituttaa
punasteli kirjoitti:
Taisi halla-ahoa itseäänkin hävettää omat juttunsa koska naama oli punainen kuin paloauto.
kun Halla-aho päihitti nämä keskustelutaidottomat reppanat yksinään ;)
- kuten...
saa ainakin kirjoitti:
toisen käyttämään lapsellisia ilmaisuja ja keskittymään henkilökohtaisuuksiin kun vastapuoli ei parempaa sanottavaa keksi.
Sinä olet fasisti! jne...
- H-a on tyhjä tynnyri
vaan vituttaa kirjoitti:
kun Halla-aho päihitti nämä keskustelutaidottomat reppanat yksinään ;)
mutta Halla-aho ei kyllä päihittänyt ketään näistä kolmesta, ei yhdessä eikä yksinään. Hiiltymään se heidät kyllä sai ;)
- tynnyreistä
H-a on tyhjä tynnyri kirjoitti:
mutta Halla-aho ei kyllä päihittänyt ketään näistä kolmesta, ei yhdessä eikä yksinään. Hiiltymään se heidät kyllä sai ;)
puhuttaessa eräs omien sanojensa mukaan "entinen stalinisti" kolisi eniten.
- mutta kyllä
H-a on tyhjä tynnyri kirjoitti:
mutta Halla-aho ei kyllä päihittänyt ketään näistä kolmesta, ei yhdessä eikä yksinään. Hiiltymään se heidät kyllä sai ;)
nyt vain päihitti. Halla-aho ei hiiltynyt ja puhui koko ohjelman ajan asiallisesti vaikka hyyssärisi loksuttivat leukojaan minkä kerkesivät ja heittelivät mitä lapsellisimpia henkilökohtaisuuksia. Sen sijaan tyypit hiiltyivät itse kun tajusivat olevansa häviöllä ;)
- asiaaaaaaa
siis mitä vit... no tämmönen ohjelma. halla ahoa ei kuunneltu yhdessäkään kysymyksessä loppuun saakka. yhdessäkäänkään kysymyksessä hänen ei annettu vasta loppuun saakka. stiller on kyllä hyvä haastattelia. siitä ei ole epäilystäkään. mutta miksi ei asia ohjelmissa anneta kunnon suunvuoroja. asiaa puhui halla aho nytten. lähiöt ghetoistuu pika pika vauhtia. pitääkö suomesta saada samanlainen kuin usasta??? EI.
- törkeää
Onko tosiaan näin, että suomalaiset maksavat televisiomaksuja jonninjoutavasta pälätyksestä ja mölötyksestä.
Pressiklubi onkin ilmeisesti huono viihdeohjelma eikä asiaohjelma.
Vieraaksi kutsuttu Halla-aho oli ilmeisen hyvin valmistautunut ohjelmaan ja yritti vastailla kysymyksiin ja aina hänet keskeytettiin ja suorastaan aloitettiin häiriköinti. Yritettiin hermostuttaa, mutta hyvin hän hoiti osuutensa.
En kannata Halla-ahon ajatuksia ja luulen että hänen vastauksensa olisivat vain vahvistaneet asiaa eli sekä kannattajien ja vastustajien tunnot olisivat säilyneet ennallaan tai vahvistuneet suuntaansa.
Mutta jos ohjelmia tehdään ne pitää tehdä kunnolla. Ruben Stiller on varsinainen aasiohjelmien juontaja.- osoitti toiminnallaan
erinomaisen hyvin, että Halla-aho on oikeassa varsinkin kritiikissään median suhteen. Jokohan sinäkin uskaltautuisit tunnustamaan tosiasian?
- viestin
osoitti toiminnallaan kirjoitti:
erinomaisen hyvin, että Halla-aho on oikeassa varsinkin kritiikissään median suhteen. Jokohan sinäkin uskaltautuisit tunnustamaan tosiasian?
on kirjoittanut idiootti. Ei mediassa ole mitään vikaa, esim uutislähetykset a-studio jne.
Tässä puhutaan nyt huonosti toimitetusta pressiklubista, johon upotetut rahat on heitetty kankkulan kaivoon.
Hesari on edelleen hyvä lehti, sisältää paljon asiaa maailmanlaajuisesti.
Esim tämän sivuston työttömien, nuorten nettisurfaajien kannattaa tutustua juuri suomeksi julkaistuun maailman tila raporttiin ja tarkkailla aikaansaisiko se liikettä ja raksutusta heidän aivoissaan. - arkaan kohtaan
viestin kirjoitti:
on kirjoittanut idiootti. Ei mediassa ole mitään vikaa, esim uutislähetykset a-studio jne.
Tässä puhutaan nyt huonosti toimitetusta pressiklubista, johon upotetut rahat on heitetty kankkulan kaivoon.
Hesari on edelleen hyvä lehti, sisältää paljon asiaa maailmanlaajuisesti.
Esim tämän sivuston työttömien, nuorten nettisurfaajien kannattaa tutustua juuri suomeksi julkaistuun maailman tila raporttiin ja tarkkailla aikaansaisiko se liikettä ja raksutusta heidän aivoissaan.Täysin samalla tavalla kuin pressiklubi oli Ylessä toteutettu aiemmin A-talk -ohjelma Guantanamon vangeista, jossa keskustelussa oli sama 3-1 jyräävä kaava päällepuhumisineen. Tuomioja, Stubb ja Hautala vs. Kallis. Koko tämä viikko erityisesti on uhrattu Ylessä "maahanmuuttajien" työttömyydestä marmattamiseen, kyselyiden sensurointiin ja monikulttuurisuuden ihannointiin ikäänkuin muuta uutisoitavaa ja työttömiä ei olisi. Hesari aatteellisine juttuineen sopii oikein hyvin ulkohuussitarpeiksi.
Ehkei juuri sinulla taida olla mitään syytä saatikka aihetta määritellä tämän muita palstan kirjoittajia idiooteiksi tai työttömiksi. Ensin mainitun suhteen ehkä suositan jopa katsomaan peiliin.
- yle areenasta
ja huomioni oli, että Jussi pystyi kiihkottomasti keskustelemaan.
eikö se kerro henkilöstä jotain?
pystymmekö esim. tälläkään palstalla kirjoittamaan asiallisesti, kiihkottomasti?
ei juuri moneltakaan onnistu.- wee wee-1
Halla-ahon kannatus kuntavaaleissa oli järkytys muiden puolueiden kannattajille ja siitä toipuminen vaatii epäsosiaalista ja sivistymätöntä kielenkäyttöä sekä kriisiapua ja vahvaa lääkitystä.
- kielenkäytöllä
wee wee-1 kirjoitti:
Halla-ahon kannatus kuntavaaleissa oli järkytys muiden puolueiden kannattajille ja siitä toipuminen vaatii epäsosiaalista ja sivistymätöntä kielenkäyttöä sekä kriisiapua ja vahvaa lääkitystä.
ja sosiaalisemmalla luonteella sekä tietysti lievemmällä lääkityksellä Halla-aho olisi pärjännyt ehkä paremmin.
- käytti kieltään
kielenkäytöllä kirjoitti:
ja sosiaalisemmalla luonteella sekä tietysti lievemmällä lääkityksellä Halla-aho olisi pärjännyt ehkä paremmin.
kaikista hallituimmin, sivistynemmin ja ilman vääristelyitä tai haukkumisia puhumattakaan huutamisesta. Salmén aloitti heti alkuun haukkumalla Jussia ja Saarikoski vääristeli ja valehteli suoraan Scriptan tekstejä.
- koko ohjelmaa
kielenkäytöllä kirjoitti:
ja sosiaalisemmalla luonteella sekä tietysti lievemmällä lääkityksellä Halla-aho olisi pärjännyt ehkä paremmin.
tai sitten korvissasi (korviesi välissä) mättää jokin todella pahasti. Kummin?
Halla-Aho oli ainoa joka hallitsi sivistyneen kielenkäytön ja asiallisen keskustelun taidon. Hyyssärit meuhkasi tuttuun tyyliinsä naama punaisena heitellen lähinnä alakoululaisille ominaisia alatyylin ilmaisuja.
Jokainen ohjelman katsonut kyllä tajusi (vaikkei sitä itselleen myöntäisikään) että Jussi peittosi nämä kaksi rähinäreiskaa mennen tullen ;)
- pohdittavaksi tämäkin
Jos ei tuo Halla-ahon viesti mene hänen sanomanaan perille, niin lukekaapa välillä Octaviusta ja hänen kirjoituksiaan siitä, miten maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa eräitten kuvntein
talouteen ja muuhun elämänmenoon esim kouluissa. Turku hyvänä esimerkkinä.
Ei tässä ole kyse mistään rasismista vaan ihan selkeästi maahanmuuttopolitiikasta ja miten päättäjät asiat ymmärtävät tai jättävät ymmärtämättä.
JA SITTEN HUOM!
Muistutan vielä siitä, että turvapaikan hakijaksi pääsee jokainen, joka rajalla vinkaisee sanan "turvapaikka". Sitä ei voi viranomainen ohittaa, prosessi käynnistyy vaikka perusteita ei olisi. Pikakäännytsetkin tuntuu olevan selvissäkin tapauksissa ylivoimaisia.
Jos Halla-ahon sanakäänteet ovat joillekin liikaa, niin perehtykää kuitenkin asiasisältöön, jättäkää väritykset ja väristykset pois. - LÄPI NÄKYVÄÄ
yks ja sama joutilas, päivänsä netissä kuluttava
elätti, dark side of the moon, on taas kirjottanut nämä kaekki hallaahoa ylistävät viestikkeet. eikö oo muuta tekemistä, ihanha sinä oot kaheli.- on ääliöitä
Nämä ne sitten on varsinaisia pastan ääliöitä, jotka AINA kun itselle epämielusta viestiä alkaa tulla solkemaan, niin AINA alkaa nimitteleen, että yks ja sama kirjoittaja on asialla.
No ihan varmaan yks ja sama äänestajäkin on äänestäny persuja, jotka on ainoa toivo tässä asiassa, vaikkeivät muuten niin ääniä olisi keränneetkään. Halla-ahoakin äänesti vain yksi tai kaksi äänestäjää, eikös niin, ja sitten ne äänet vaan monistettiin.
Herää sinäkin lukemaan pikkusen palstoilta toisia totuuksia kuin omasi. Eri mieltä voi olla, mutta koita nyt tajuata että Halla-ahoan ajatuksia kannattaa MONI! - läpimätää ja läpinäkyvää
yks ja sama joutilas, päivänsä netissä kuluttava
elätti, dark side of the moon, on taas kirjottanut nämä kaekki hallaahoa vastustavat viestikkeet. eikö oo muuta tekemistä, ihanha sinä oot kaheli. - DarkSideOfTheMoon
läpimätää ja läpinäkyvää kirjoitti:
yks ja sama joutilas, päivänsä netissä kuluttava
elätti, dark side of the moon, on taas kirjottanut nämä kaekki hallaahoa vastustavat viestikkeet. eikö oo muuta tekemistä, ihanha sinä oot kaheli.Minulla on ihan vallan hirmuinen tarve provoilla puolin ja toisin anonyyminä pusikosta, vaikka minulla on rekisteröity nimimerkki...
Jotenniin näyttää siltä, että se on lääkitys päässyt lipsahtamaan ihan vallan hunningolle?
Eipä hätiä mitiä...1. Apteekki on auki klo 21 asti, joten kipinkapin nyt hakemaan ne lääkeet, varsinkin kun pitää kahtena postailla sama aivopieru peräkkäin samaan ketjuun. - joutilas ei elätti
läpimätää ja läpinäkyvää kirjoitti:
yks ja sama joutilas, päivänsä netissä kuluttava
elätti, dark side of the moon, on taas kirjottanut nämä kaekki hallaahoa vastustavat viestikkeet. eikö oo muuta tekemistä, ihanha sinä oot kaheli.No ilmottaudun tässä yhdeksi joutilaaksi.
Ei ole töitä - enää, kun 41 vuotta tuli täyteen niin vieläkö pitäisi 64 vuotaana tehdä. no jotkut sanoo että pitäisi, muttam inulle riitti.
Ja riittäisi nämä sinunkaltaiset nimitteljätkin.
Keskustele asiaperustein, mutta niitä sinulla ei Hall-ahon kaatamiseksi ole.
Häivy nimittelemästä kunnialla eläkkeensä ansainneita ihmisiä joutilaiksi eläteiksi. vai oletko se ylen toimittaja joka inoutui nimittelmeään uutisissa Halla-ahoa. Toivottavasti tulee tuomio. - sinä se
läpimätää ja läpinäkyvää kirjoitti:
yks ja sama joutilas, päivänsä netissä kuluttava
elätti, dark side of the moon, on taas kirjottanut nämä kaekki hallaahoa vastustavat viestikkeet. eikö oo muuta tekemistä, ihanha sinä oot kaheli.sama spurgu joka vähän väliä aloittelee noita provoaloituksia maahanmuuton kritisoijista ja viljelet noita lapsellisia "rasisti" -sutkautuksiasi joka viestin väliin joka on eri mieltä? Kokeilepa vaikka mennä töihin ja lopeta sen työkkärin ja kirjaston koneilla notkuminen ja noiden puhkikuluneiden lätinäketjujen kyhäily.
- jeejee
sinä se kirjoitti:
sama spurgu joka vähän väliä aloittelee noita provoaloituksia maahanmuuton kritisoijista ja viljelet noita lapsellisia "rasisti" -sutkautuksiasi joka viestin väliin joka on eri mieltä? Kokeilepa vaikka mennä töihin ja lopeta sen työkkärin ja kirjaston koneilla notkuminen ja noiden puhkikuluneiden lätinäketjujen kyhäily.
ei ole mikä on halla ahon kanta maahanmuutto politiikkaan vaan se mitä se on kirjotellu sinne blogiinsa!! se blogihan täyttää kaiki rassmin merkit ja sen halla aho kiistää!! hauskinta on että kirjotin tähän keskustelupalstaan niitä halla ahon tekstejä mutta käänteisesti elikä vaihdoin rodut ja poliittiset puolueet halla ahoksi, niin aloin saada syytöksiä että olisin rasisti!! ehkä toi kertoo jotain sen äijän kannattajista kun noi termitkin on noin hyvin hallussa!! kirjoitin myös sen kenen olisi "oikeutettua" joutua väkivallan kohteeksi ja nyt koko viestiketju on poistettu?? tais herättää joissain liikaa tunteita ja kai sieltä tulee joltain viä joku haastekkin!! heh!!
- todistukseksi :DD
jeejee kirjoitti:

juuu, oletpa nero!
Tuohan se kelpaa todistusaineistoksi mitä TÄÄLLÄ kirjoitetaan ja miten siihen reagoidaan. Siis jos täällä joku nimittää rasistiksi, niin selvä tapaus, tuomiolle oitis vaan :DDD - jeejee
todistukseksi :DD kirjoitti:
juuu, oletpa nero!
Tuohan se kelpaa todistusaineistoksi mitä TÄÄLLÄ kirjoitetaan ja miten siihen reagoidaan. Siis jos täällä joku nimittää rasistiksi, niin selvä tapaus, tuomiolle oitis vaan :DDDeiks toi kerro että ainakin osa ja väittäsin että aika suuri osa sen kannattajista hyväksyy rasismin. se kuitenkin on suomen laissa rankaistava teko ja näin sen kannattajatkin on sitä mieltä että se ansaitsee tuomion!!
- jeejee
jeejee kirjoitti:
eiks toi kerro että ainakin osa ja väittäsin että aika suuri osa sen kannattajista hyväksyy rasismin. se kuitenkin on suomen laissa rankaistava teko ja näin sen kannattajatkin on sitä mieltä että se ansaitsee tuomion!!
tai siis hyväksyy että halla aho rikkonu lakia tässä asiassa!!
- jeejee
jeejee kirjoitti:
eiks toi kerro että ainakin osa ja väittäsin että aika suuri osa sen kannattajista hyväksyy rasismin. se kuitenkin on suomen laissa rankaistava teko ja näin sen kannattajatkin on sitä mieltä että se ansaitsee tuomion!!
myöntää että halla aho on rikkonu lakia ja varmaan myös hyväksyy sen!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064592Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293403No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 411438
- 361353
- 381206
- 141102
- 1591026
- 27998
- 6944