Aika häiritsevä juttu tällainen, kun näkee unessa edellisen päivän tapahtumien lisäksi myös seuraavan päivän tapahtumat.
Välillä on jaksoja, että tuntuu siltä, kuin käsittelisin unissa ihan normaalistikin seuraavan päivän tapahtumia. Jokin aika-avaruuden muljahdusko?
Merkki siitä, että tulevaisuus on jo olemassa?
terveiset aprioriasta?
10
504
Vastaukset
- erikoispsykologi
Haluatko ritalin esittää psykoottista, hauskaa vai scifistiä? Tämä ei kuulu tälle palstalle! Häirikkö!!
- ritalin
minä määrään hinnan. ;)
- trisse
päätät seuraavan päivän tapahtumat jo unissasi?
- ritalin
Alkaa vaan hämään, kun tietää etukäteen, minkä värinen takki on vastaantulevassa bussissa ekalla ikkunapaikalla istuvalla ihmisellä.
Ei, mutta... voin jakaa uneni selvästi neljään tyyppiin: 1. stressiä täynnä oleva pinnallinen uni, jossa on mm. tulevan suunnittelua 2. edellisen päivän läpi käsitteleminen REM-unessa 3. fantasioista koostuva uni(REM) 4. syvempi univaihe, jossa on kummallisen aidon tuntuisia tapahtumia ja ihmisiä ja joka myöhemmin toteutuu tarkasti valvetilassa.
Näitä enneunia on ollut samanlaisena oikeastaan aina ja olen koittanut niitä eri tavoin selittää, mutta olen alkanut tulemaan siihen tulokseen, että kyse on jostain muusta, kuin esim. tavallisesta deja vu-ilmiöstä. Näistä unista mieleeni jää yleensä vain osa ja ovat melkoisen järkyttäviä siinä mielessä, että ne ovat niin realistisen tuntuisia ja niistä jää mieleen tarkkoja yksityiskohtia, kuten tekstin kappaleita kirjasta, mitä en ole koskaan lukenutkaan!(ennen, kuin sen luen) Tai vastaavasti jonkun ihmisen sanat. Unessa joku henkilö tulee puhumaan minulle jotain asiaa ja sitten uni toteutuu pian myös valvetilassa. ritalin kirjoitti:
Alkaa vaan hämään, kun tietää etukäteen, minkä värinen takki on vastaantulevassa bussissa ekalla ikkunapaikalla istuvalla ihmisellä.
Ei, mutta... voin jakaa uneni selvästi neljään tyyppiin: 1. stressiä täynnä oleva pinnallinen uni, jossa on mm. tulevan suunnittelua 2. edellisen päivän läpi käsitteleminen REM-unessa 3. fantasioista koostuva uni(REM) 4. syvempi univaihe, jossa on kummallisen aidon tuntuisia tapahtumia ja ihmisiä ja joka myöhemmin toteutuu tarkasti valvetilassa.
Näitä enneunia on ollut samanlaisena oikeastaan aina ja olen koittanut niitä eri tavoin selittää, mutta olen alkanut tulemaan siihen tulokseen, että kyse on jostain muusta, kuin esim. tavallisesta deja vu-ilmiöstä. Näistä unista mieleeni jää yleensä vain osa ja ovat melkoisen järkyttäviä siinä mielessä, että ne ovat niin realistisen tuntuisia ja niistä jää mieleen tarkkoja yksityiskohtia, kuten tekstin kappaleita kirjasta, mitä en ole koskaan lukenutkaan!(ennen, kuin sen luen) Tai vastaavasti jonkun ihmisen sanat. Unessa joku henkilö tulee puhumaan minulle jotain asiaa ja sitten uni toteutuu pian myös valvetilassa.-
ritalin kirjoitti:
"Alkaa vaan hämään, kun tietää etukäteen, minkä värinen takki on vastaantulevassa bussissa ekalla ikkunapaikalla istuvalla ihmisellä..."
Lottoatko?- ritalin
kellastunut kirjoitti:
-
ritalin kirjoitti:
"Alkaa vaan hämään, kun tietää etukäteen, minkä värinen takki on vastaantulevassa bussissa ekalla ikkunapaikalla istuvalla ihmisellä..."
Lottoatko?sellaisista "lajeista", mihin en pysty itse vaikuttaan. Lottoamisen suhteen voisin hyötyä jos unessa ohjaisin jonkun vahingossa lottoamaan minun nimelläni. ;)
ritalin kirjoitti:
sellaisista "lajeista", mihin en pysty itse vaikuttaan. Lottoamisen suhteen voisin hyötyä jos unessa ohjaisin jonkun vahingossa lottoamaan minun nimelläni. ;)
-
Juurihan kerroit näkeväsi unessa seuraavan päivän tapahtumat etukäteen.- ritalin
kellastunut kirjoitti:
-
Juurihan kerroit näkeväsi unessa seuraavan päivän tapahtumat etukäteen.mutta ne on sellaisia, mihin en pysty itse valveilla vaikuttamaan. Tällöinhän on niin, etten pysty valvetilassa tekemisilläni vaikuttamaan omaan tulevaisuuteeni, mutta unessa pystyn. Näin ollen minun täytyy unitilassa ohjata joku muu tekemään se lottorivi.(hauskaa)
- trisse
ritalin kirjoitti:
mutta ne on sellaisia, mihin en pysty itse valveilla vaikuttamaan. Tällöinhän on niin, etten pysty valvetilassa tekemisilläni vaikuttamaan omaan tulevaisuuteeni, mutta unessa pystyn. Näin ollen minun täytyy unitilassa ohjata joku muu tekemään se lottorivi.(hauskaa)
valveilla täyttää ennustamaasi lottoriviä?
- ritalin
trisse kirjoitti:
valveilla täyttää ennustamaasi lottoriviä?
silloin en voisi ennalta päättää sen oikeellisuudesta, viitaten viestiisi "ehkä".
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783