Pakkoruotsia

Ainahan niitä on ollut, Suomessa kaikkien korkeakoulu alojen tutkintoon kuuluu virkamiesruotsin kurssin suorittaminen tavalla tai toisella. Joillakin aloilla riittää pelkän tasokokeen suorittaminen, mutta useimmissa tapauksissa joudut jollekin läsnäolopakolliselle 2-6 opintopisteen kurssille.

Ja näitä "pakkoruotsia" käsitteleviä ketjuja voisi vähän vähentää, ei niitä nyt puolta kymmentä viikossa tarvitse. Yksikin riittää...

Ilkka Luukkonen, Maaseudun Tulevaisuus:

Minne menet, Suomalaisuuden Liitto?
15.5.2006
Ilkka Luukkonen: "Suomalaisuuden liitosta on tullut nationalistien puuhanurkka, jonka toiminta näyttää rajoittuvan ruotsin kielen vastustamiseen."
Suomalaisuuden Liitto täytti viime viikolla sata vuotta. Järjestö perustettiin aikana, jolloin suomalaisuus oli vastikään keksitty ja hegeliläinen kansallisvaltion ihanne levinnyt tännekin. Perustamispäiväksi valittiin suomalaisuusmies J.V. Snellmanin syntymäpäivä.

Liitto päätti edistää suomen kieltä, kulttuuria ja tiedettä ja saada kansan tuntemaan, että on arvokasta olla suomalainen. Liitossa ovat vaikuttaneet monet nimimiehet, joista vähäisimpiä eivät ole Urho Kekkonen, J.K. Paasikivi, Kustaa Vilkuna ja Juhani Aho.

Näin komeaa taustaa vasten voisi pitää yllättävänä, että liiton vuosipäivä huomioitiin monissa lehdissä korkeintaan pikku-uutisella. Tosin Hufvudstadsbladet haastatteli näyttävästi liiton puheenjohtajaa Heikki Talaa, mutta artikkeli ei ollut kovin ylistävä. Syy lienee se, että ruotsin vastustaminen on Talan johtaman järjestön missio.

Suomenmaa-lehti juhlisti liiton vuosipäivää julkaisemalla liiton entisen pääsihteerin Kai Huovinmaan kirjoituksen, jossa tämä haukkui vanhan järjestönsä lyttyyn.

Huovinmaan mielestä Suomalaisuuden Liiton toiminta on merkityksetöntä ja ällöttävää puuhastelua, jonka ytimessä on ruotsinkielisiin kohdistuva syrjintä eli ”sekoilu kielirasismeineen”.

Huovinmaa muistuttaa liiton hienosta historiasta. Liiton liepeiltä ovat saaneet alkunsa Suomen Kulttuurirahasto, tiedeakatemia ja Väestöliitto, minkä lisäksi suomalaista kirjallisuutta on tuettu merkittävästi.

Nykyään toimintaa ohjaavat vanhentuneet näkemykset, Huovinmaa toteaa. Hän luonnehtii liiton nykyistä johtoa värikkäin sanankääntein.

”Nyt ’Suomalaisuuden Liittoa’ voi kuvata resiinaksi, jossa hiipuvaa vauhtia louskuttaa pari pesäpallofilosofia rohdinpaita päällään ja väinämöispäähineet päässään. Resiina on heinittyneellä sivu- eli pistoraiteella, ja sen päässä näkyy viimeinen ja resiinan lopullisesti pysäyttävä puinen stoppari.”

Huovinmaa ansaitsisi kielenkäytöstään Suomalaisuuspalkinnon. Sitä hänelle ei valitettavasti enää voida myöntää – Suomalaisuuden Liitto on lopettanut palkinnon jakamisen.



On helppo olla Huovinmaan kanssa samaa mieltä Suomalaisuuden Liiton toiminnasta. Kymmeniä vuosia jatkuneen sivistyksellisen taipaleen jälkeen liitosta on tullut nationalistien puuhanurkka, jonka näkyvä toiminta näyttää rajoittuvan ruotsin kielen vastustamiseen.

Liitolle tekee mieli esittää pari tarkentavaa kysymystä. Eikö suomen kielen asemalle ole monin verroin vaarallisempaa, että virkamies- ja kaupankäyntikieleksi on vakiintumassa englanti? Nyt tehdään siis vapaaehtoisesti sama, mitä Venäjä yritti sata vuotta sitten väkisin, vain eri kielellä.

Toiseksi, jos Suomi syrjii kielivähemmistöään, miten se voi EU:ssa vaatia itselleen mitään vähemmistöoikeuksia?

Suomalaisuuden Liitto saattaisi vastata tähän, että ongelma ratkeaa eroamalla EU:sta. Arvelu perustuu siihen, että liiton hallituksessa istuvat perussuomalainen Jussi Niinistö ja sitoutumaton perussuomalainen Jarmo Mero. Heidän puolueensa on tunnetusti voimakkaan EU-kriittinen.

Jos perussuomalaiset jatkavat maihinnousuaan tähän vanhaan sivistysjärjestöön, nähdään ehkä päivä, jolloin Suomalaisuuden Liiton nimeksi vaihdetaan Perussuomalaisuuden Liitto.



Ihmisillä on taipumus kiintyä kotiseutuunsa ja kieleensä ja pitää niitä arvokkaina. Joku voi löytää suomalaisuudesta myös yksityiskohtaisempia piirteitä, siis jotain absoluuttisen hyvää, joka näyttää saavan alkunsa Suomesta tai suomalaisesta traditiosta. Ne asiat voivat olla tällaisia: Väinö Linnan kuvaus kovennettua seisovista sotilaista, Jari Litmasen pallosilmä, kuivahkon kankaan männikkö toisen harvennuksen jälkeen, Tuomari Nurmion Punainen planeetta, Punkaharju, Remeskylän palvikinkku tai Martti Suosalon roolityöt.

Useimpien kansallistunne rakentuukin etupäässä myönteisten seikkojen varaan. Heidän lisäkseen on joitakin, onneksi vain muutamia, joiden mielestä suomalaisuuden ydin on kantaa kaunaa ruotsinkielisiä kohtaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja Helena Tahvanainen:

Suomalaisuutta ei saa varata vain suomenkielisiä varten

Suomalaisuuden liitto on minun mielessäni ollut aina kielenmukaisten uusien sukunimien suosittelija ja oikeiden liputustapojen vaalija. Olen ollut sinisilmäinen ja naiivi.
Pääsiäisen alla työpöydälleni päätyi liiton lehti Suomen mieli. Ryhdyin lukemaan sitä, sanoisinko, puhtain ja avoimin sydämin. Mutta silmäni revähtivät sepposen selälleen.
Hurjempaa kiihotusta kansanryhmää vastaan en ole nähnyt edes skinien muinoisissa monisteentekeleissä.

Minulle suomalaisuus on ollut aina sitä, mitä ruotsiksi kuvataan sanalla finländare: Suomessa asuvien ihmisten suomalaisuutta riippumatta siitä, mitä kieltä he puhuvat.
Suomenkieliset, ruotsinkieliset, saamenkieliset, romanikieliset, nykyisin myös moninaisten muiden kielten puhujat, joilla on Suomen kansalaisuus - ja joiltakin se saattaa jopa puuttua, sillä byrokratia voi olla joskus vielä ihmismieltäkin hitaampi. Niin sydän kuin elämäntilanne saattavat hitsata ihmisen suomalaiseksi ennen kuin virallinen todistus siitä saadaan allekirjoitettua.
Mutta Suomalaisuuden liitolle suomalaisuus on rajattu pois ainakin ruotsinkielisiltä kansalaisilta.
Tai ainakin everstiluutnantti evp. Kauko Sipponen kirjoittaa: Kun toivottavasti pian saamme eduskuntaan sellaisen enemmistön, jolla on kykyä ymmärtää myös suomenkielisen enemmistön etu, voidaan yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä poistaa ruotsinkielisen vähemmistömme kaikki erikoisoikeudet ja palauttaa Ahvenanmaalle voimaan Suomen laki.
Sipposen kirjoitus on otsikoitu osuvasti: Pakkoruotsi - Suomen talouden salakavala syöpä

Suomalaisuuden liittoa piinaa patologinen kauna ja viha ruotsin kieltä ja sen opettamista kohtaan. Siitä voisi olla hyvin lyhyt askel vihaan ruotsin kieltä puhuvia kohtaan, jos eläisimme epävakaammassa yhteiskunnassa ja epävarmemmassa maailmanajassa - niin kuin esimerkiksi toista maailmansotaa edeltäneessä.

Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, dosentti Heikki Tala vakuuttaa, että pakkoruotsi saadaan pois Suomen kouluista. Liiton lehti onkin kauhistuttavan innostunut siitä, että ruotsin kielen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa ollaan poistamassa. Samalla se oikoo mutkia suoriksi uutisoidessaan ja kommentoidessaan lukiolaisten mielenosoituksia ylioppilastutkintojärjestelmän muuttamiseksi.
Suomen mielen pääkirjoituksessa Tala kirjoittaa: Maaliskuun 16. vuonna 2004 jää historiaan nuorison tahdonvoimasta. Kymmenet tuhannet lukiolaiset järjestivät silloin valtakunnallisen mielenosoituksen. Nuoriso on jälleen kerran noussut vaatimaan perusteltuja oikeuksiaan.
Toivottavasti olen oikeassa uskoessani, että valtaosalle mieltään osoittaneista lukiolaisista ei tullut mieleenkään, että heidän mielenilmaustaan käytettäisiin sellaisen propagandan astinlautana, jonka avoimena tavoitteena on syrjäyttää ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten perustuslailliset oikeudet.
Oikeudet, joista suomenkielisille ei ole mitään haittaa ja Suomelle lopulta pelkkää hyötyä.

Vuoteen 2002 asti Suomalaisuuden liitto sai toimintaansa valtionapua. Talan sanojen mukaan valtionavun likvidoi ministeri Ville Itälä (kok.). Olisi skandaali, jos hän ei olisi niin tehnyt.
Suomalaisuuden liitto sai 100 000 veronmaksajien euroa nimivalistukseen ja toiset 100 000 euroa lippuvalistukseen. (Summat ovat markkoja toim.huom.)
Jäljellä on vielä 1 500 euron avustus valtakunnallisen lipunnostotilaisuuden järjestämiseen itsenäisyyspäivänä. Tämäkin avustus on ehdottomasti poistettava.
Suomen lippu pitää nostaa salkoon niin, että se hulmuaa kaikille suomalaisille.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Pekka Mikkola Kaleva-lehden kolumnissaan 16.3.2006:

Suomalaisuuden liiton kannattaisi harkita nimensä muuttamista

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi pahoitteli pari päivää sitten haastattelua, joka julkaistiin järjestön Opettaja-lehdessä. Lehti antoi sivuillaan tilaa Suomalaisuuden liiton puheenjohtajalle Heikki Talalle, joka tilaisuuden tullen laukoi ilmoille omat ja liittonsa kielipoliittiset mielipiteet.
Lyhyehkössä haastattelussa tulenarin oli Talan repliikki, jonka pränttääminen lehteen suututti ainakin osan OAJ:n ruotsinkielisistä jäsenistä. Tala puhui "liiton lopullisesta tavoitteesta, virallisesta yhden kielen Suomesta Ahvenanmaata myöten".

Suomessa kaikilla kiinnostuneilla on oikeus kokoontua ajamaan läheiseksi kokemaansa aatetta vaikkapa sellaisessa järjestössä, jonka nimi on Suomalaisuuden liitto. Näitä ihmisiä on joitakin satoja. Järjestö antaa nettisivuillaan ja julkaisuissaan asiallisia ohjeita liputuksesta, mutta on siellä paljon muutakin. Valitettavasti.

Kun liiton kannanottoja on seurannut viime vuosina, ei voi välttää vaikutelmaa, että kohta sata vuotta täyttävän järjestön nimi on epätarkka. Oikeampi olisi Kiihkosuomalaisuuden liitto. Tai: Ruotsin kielen vastaisuuden liitto. Tai vielä pitempänä vaikkakin hiukan kankeana versiona: Ruotsin valtion ja ruotsin kielen, suomenruotsalaisuuden ja kaiken muunkin ruotsalaisuuteen edes hiukan vivahtavien seikkojen vastaisuuden liitto.

Liiton käyttövoimana ei siis ole vain ruotsin kielen virallinen asema Suomessa, vaan se näkee Ruotsin valtionkin entisenä Suomen riistäjänä ja nykyisenä vehkeilijänaapurina. Liiton tuoreessa Suomen mieli -lehdessä puheenjohtaja Tala kirjoittaa:

"Ruotsin suurlähettiläs ja kulttuuriattasea seuraavat haukan katsein Suomen kielipolitiikan muutoksia ja Ruotsi suunnittelee parhaillaan uusia siirtoja ruotsin kielen aseman vahvistamiseksi Suomessa."

RKP:n europarlamentaarikkoa Henrik Laxia kutsutaan liiton lehdessä "suomenmaalaiseksi", ei siis suomalaiseksi. Lax puhuu erinomaista suomea, mutta se ei liitolle riitä. Minkähänlaisia syntisäkkejä liitolle mahtavat olla Luodon, Korsnäsin tai Hammarlandin kuntien vanhukset, jotka yksinkertaisesti vain eivät osaa suomea käytännössä lainkaan.

Jos liittoa pitää yrittää kehua, niin onhan se ainakin periaatteissaan tinkimätön, äärimmäisyyksiin asti. Liitto ei ole enää vuoden 2002 jälkeen saanut valtionapua, jonka perusteena oli järjestön puolivirallinen asema liputuskulttuurin ylläpitäjänä. Tuen katkaisun syynä oli, ettei liitto halunnut antaa liputusneuvontaa ruotsin kielellä.

Tinkimättömyyskin on kyllä hiukan kyseenalainen syy kehua, kun muistaa, kuinka pahaa jälkeä kaikenlainen kansalliskiihkoilu ja vähemmistöjä vastaan lietsottu kauna on historian aikana synnyttänyt.


-------------------------------------------------

Ongelma ei koske ainoastaan yliopistoja vaan kaikkea koulutusta jossa pakkoruotsiksi nimetty
aine hiertää tuottaen harmaita hiuksia niin opiskelijoille kuin opetusministeriölle saatikka sitten hallituksellemme.

Jokaisen pakkoruotsin lukematta jättäneen todistus jaettaisiin normaalisti muiden todistusten tavoin, mutta siinä olisi vain merkintä, että kyseisen todistuksen haltija ei ole osallistunut ruotsin opiskeluun.

Samoin yliopistoissa, korkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa jne. ei olisi sitä ongelmaa, että valmistuisi "paperittomia maisterita".

Todistukseen vain merkintä, että ei ole suorittanut virkamiesruotsin tutkintoa.

Yksityinen työnantajataho ajattelee yrityksensä menestystä, eikä niinkään pakkoruotsitodistusta.

Minulta 35 vuotisen työrupeamani aikana on kysytty opiskelutodistusta yhden kerran.

Yksityisellä sektorilla on kiinnostusta työhaastatteluissa ollut osaamiseni ja kykyni tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa sekä kielitaitoni.

HUOM. Ruotsin kieltä, jonka jouduin aikoinani lukemaan toisena kotimaisena kielenä, en ole koskaan tarvinnut niin työ- kuin yksityiselämässäni.

Miten luulette sellaisen ruotsalaisen pääsevän ulkomaille töihin, joka ei osaa englantia tai muuta työssään tarvittavaa kieltä?

Ei esim. Keniassa työskentelevä ruotsalainen insinööri tms. puhu kenialaisten suomalaisten, venäläisten, hollantilaisten, espanjalaisten jne. kanssa ruotsia.

Kyllähän se on englannin kieli, joka on käytössä.
Toki ruotsalaiset puhuvat ruotsia yksityisoloissa keskenään, mutta niin puhuvat suomalaisetkin suomea jne..

Ruotsin kielen osaaminen loppuu ruotsin rajoihin ja joihinkin osiin Suomea.