Artistina jonkun mielestä on Kansa jees, osaa laulaa. Tai on joskus osannut, nythän on laulanta miehellä jo vähän hiipunutta ja hengästynyttä, ja uupumukset iskee ja mokia tulee tiuhaan. Vanhuus ei tule yksin..Joka tapauksessa, monet ylistää Kansaa ihmisenäkin, siis pelkän laulutaidon perusteella! Ihan hölmöä! T.Kansa ei arvaamattoman luonteensa ja käytöksensä takia ikinä menestynyt kouluissa, sai potkutkin, jopa musiikkiopinnot meni mönkään kun latvassa kuumeni vähän väliä tai stoppaili muuten, T.Kansa ei myöskään menestynyt työelämässä, kokeili erilaisia hanttihommia, karkasi vimposta työpaikastaan..Ei ole T.Kansa menestynyt muusikkojen piirissä, joista hyvin, hyvin moni hänen kanssaan toiminut teilaa hänet käytöksensä takia ihan täysin, ei ole T.Kansa menestynyt muissakaan ihmissuhteissaan ja avokkikin, Nina, lähti kälppimään ja on tilittänyt lehdissä kuinka vaikeaa on T.Kansan kanssa ollut läpi vuosien. Kriisiä kriisien perään. Rahaa on mies laulullaan tienannut, mutta mikään neropatti ei äijä tod. rahankäytössäkään ole. Velkaa on sikana jos ajatellaan kuinka varoissaan olisi jos olisi taloudellisen puolen fiksusti hoitanut. No, talo on miehellä hieno. Tosin sekin on myynnissä...Mutta siis, teille jotka julistatte kuinka "hurmaava ihminen" kaksimielisyyksiä lavalla laukova ja omia sänkytaitojaan julkisesti mainostava T.Kansa on..Onko pelkkä laulutaito mikään aihe ylistellä ihmistä ihmisenä? Mikä se tekee Kansasta "niin ihanan" ihmisen? Tosiaanko laulutaito? Talo? Hieno auto? Ja kaikki muu mikä viestii miehen olevan hyvinkin materialisti kaiken muun "hyvän" lisäksi? Kysyn vaan kun olen asiaa ihmetellyt viestejä lukiessani.
Ihailtava
81
4035
Vastaukset
- myonomi
Itseäsi oot täynnä.Sinuako tässä onkin ihailtava.
- justiin!!
Tyypillinen hurmosfanin vastaus...*huoh*. Kysymys on ihan paikallaan!
- J.S.
Luonne voi olla joskus v-mäinen , mutta laulutaidot eivät ole hiipuneet tippaakaan vuosien varrella. Hienoisesta jännittämisestä huolimatta Tapsa lauloi huikaisevan komeasti Suomen euroviisujen finaalikarsinnassa viime lauantaina. Väkevää ja vaikuttavaa ! ( ainoa tulkinta joka todella säväytti ). Tapsassa on ytyä!
Laulajan, kuten ei kenenkään ihmisen tarvitse olla täydellinen. Jokaisella on ne hyvät ja huonot puolensa.- justiin!!!
"Luonne voi olla joskus v-mäinen", kirjotit, ja niin se voi ollakkin. Onkin varmaan kun juttuja lukee, niin perää asiassa on varmastikkin. Asia olikin avauksessa että miksi sitten hehkuttaa hurmosfanit että Tapani Kansa on paitsi upea laulaja, niin myöskin SUURENMOINEN ihminen??? Millä perusteella? Hyvä kysymys!!!
- kuin luonne
justiin!!! kirjoitti:

Ei ole luonteesta kysymys, vaan sairaudesta. Jos sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, eli bipolaarihäiriötä, ja minkä asteista. Sitä me emme voi tietää. Ei ihminen ole silloin balanssissa itsensä kanssa. Ikävää, että juuri esiintyvä taiteilija on saanut mokoman riesan. Kyllä hän kärsii siitä itsekin.
Suvussani on ed. mainittu sairastava henkilö. Emme voi koskaan tietää kun hän tulee vierailulle, mikä vaihe on menossa. Jos on maaninen, hän on lennokas. Jos taas on debis-vaihe, hän nukkuu koko vierailun ajan.
En pidä T. Kansan käytöksestä, mutta ymmärrän häntä. Mitä tulee lauluääneen se on HYVÄ. - Viljami.
kuin luonne kirjoitti:
Ei ole luonteesta kysymys, vaan sairaudesta. Jos sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, eli bipolaarihäiriötä, ja minkä asteista. Sitä me emme voi tietää. Ei ihminen ole silloin balanssissa itsensä kanssa. Ikävää, että juuri esiintyvä taiteilija on saanut mokoman riesan. Kyllä hän kärsii siitä itsekin.
Suvussani on ed. mainittu sairastava henkilö. Emme voi koskaan tietää kun hän tulee vierailulle, mikä vaihe on menossa. Jos on maaninen, hän on lennokas. Jos taas on debis-vaihe, hän nukkuu koko vierailun ajan.
En pidä T. Kansan käytöksestä, mutta ymmärrän häntä. Mitä tulee lauluääneen se on HYVÄ.Nimenomaan taiteilijoillahan tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö on juuri hyvinkin yleistä.
- ***************
kuin luonne kirjoitti:
Ei ole luonteesta kysymys, vaan sairaudesta. Jos sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, eli bipolaarihäiriötä, ja minkä asteista. Sitä me emme voi tietää. Ei ihminen ole silloin balanssissa itsensä kanssa. Ikävää, että juuri esiintyvä taiteilija on saanut mokoman riesan. Kyllä hän kärsii siitä itsekin.
Suvussani on ed. mainittu sairastava henkilö. Emme voi koskaan tietää kun hän tulee vierailulle, mikä vaihe on menossa. Jos on maaninen, hän on lennokas. Jos taas on debis-vaihe, hän nukkuu koko vierailun ajan.
En pidä T. Kansan käytöksestä, mutta ymmärrän häntä. Mitä tulee lauluääneen se on HYVÄ.Ei bibolaarihäiriö sitä tarkoita , että ihmisellä olisi jatkuvasti joku "vaihe" menossa. (siis maaninen tai depressiivinen) Kyllä siinä on pitkiä ihan "normaalejakin" jaksoja, jolloin noita oireita ei ole, ja lääkityksellähän niitä pystytään aika tehokkaasti pitämään poissa/ lieventämään.
Kyllähän Tapsassa on myös sellaista taiteilijatempperamenttia. Ei se ihan pelkkää bibolaarihäiriötä ole. - muuten
*************** kirjoitti:
Ei bibolaarihäiriö sitä tarkoita , että ihmisellä olisi jatkuvasti joku "vaihe" menossa. (siis maaninen tai depressiivinen) Kyllä siinä on pitkiä ihan "normaalejakin" jaksoja, jolloin noita oireita ei ole, ja lääkityksellähän niitä pystytään aika tehokkaasti pitämään poissa/ lieventämään.
Kyllähän Tapsassa on myös sellaista taiteilijatempperamenttia. Ei se ihan pelkkää bibolaarihäiriötä ole.Ensin hurmosfanit savuaa kun vedetään ei-fanien toimesta maanis-depressiivisyys käytöksen syyksi, esim. Turun kankean konsertin jälkipyykeissä. MISSÄÄN TAPAUKSESSA EI OLLUT KYSE TAUDISTA JA LOPETTAKAA JO SE TAUDIN ESIINTUOMINEN, TAPSA ON KUNNOSSA JA LAULU SOI UPEALLA TAVALLA!, kuului fanien älämölö virtuaalikilometrien päähän...Mutta hei, nyt kun onkin kysymys toinen ja paikallaan kyllä, niin eikös moni fanifanifani olekkin nyt huurtamassa että TAPSA ON MAANIS-DEPRESSIIVINEN! SE KÄRSII MYÖS TAITEILIJAPERSOONAN VAIKEASTI HALLITTAVUUJESTA!
Ristiriitaa? Höh ;-)
Kiva käydä lukemassa tätä palstaa. Pistää aamun käyntiin kivasti kun pääsee höröttelemään ennen vakavempiin aiheisiin siirtymistä.
Tämähän on vain keskustelupalsta jolla seurata enemmänkin hurmosfanien kummallisia keikautuksia pikemminkin kuin perehtyä tietoon Tapsasta. Asiatietoa miehen kritisoitavista ominaisuuksista työnsä hoidonkin suhteen on kyllä alkanut kivasti palstalle tulla.
Puhukaa muusikot!!!! - äklö tapsa
justiin!!! kirjoitti:
"Luonne voi olla joskus v-mäinen", kirjotit, ja niin se voi ollakkin. Onkin varmaan kun juttuja lukee, niin perää asiassa on varmastikkin. Asia olikin avauksessa että miksi sitten hehkuttaa hurmosfanit että Tapani Kansa on paitsi upea laulaja, niin myöskin SUURENMOINEN ihminen??? Millä perusteella? Hyvä kysymys!!!
Miten kummassa joku fani voikaan väittää tuntevansa idolinsa niin, että voi luonnehtia tätä "suurenmoiseksi" ihmiseksi jos tuntee ihmisen pelkästään yleisön seassa ja mediajuttujen perusteella. Kyllä se on perhe ja suku ja työkaverit, jotka ihmisen tavat ja käytöksen tulevat tuntemaan ja heillä on siis luotettavampaa tietoa jonkun ihmisen "suurenmoisuudesta".
En ole koskaan muuten nähnyt kenenkään ilmoittautuvan Tapani Kansan ystäväksi. Jos ihmisellä ei ole ystäviä, jotka ovat vapaaehtoisesti ja mielellään toisen läheisyydessä niin se kertoo jotain. Työkaverit joutuvat sietämään paskaakin ihan vaan leipänsä takia. - äklö tapsa
muuten kirjoitti:
Ensin hurmosfanit savuaa kun vedetään ei-fanien toimesta maanis-depressiivisyys käytöksen syyksi, esim. Turun kankean konsertin jälkipyykeissä. MISSÄÄN TAPAUKSESSA EI OLLUT KYSE TAUDISTA JA LOPETTAKAA JO SE TAUDIN ESIINTUOMINEN, TAPSA ON KUNNOSSA JA LAULU SOI UPEALLA TAVALLA!, kuului fanien älämölö virtuaalikilometrien päähän...Mutta hei, nyt kun onkin kysymys toinen ja paikallaan kyllä, niin eikös moni fanifanifani olekkin nyt huurtamassa että TAPSA ON MAANIS-DEPRESSIIVINEN! SE KÄRSII MYÖS TAITEILIJAPERSOONAN VAIKEASTI HALLITTAVUUJESTA!
Ristiriitaa? Höh ;-)
Kiva käydä lukemassa tätä palstaa. Pistää aamun käyntiin kivasti kun pääsee höröttelemään ennen vakavempiin aiheisiin siirtymistä.
Tämähän on vain keskustelupalsta jolla seurata enemmänkin hurmosfanien kummallisia keikautuksia pikemminkin kuin perehtyä tietoon Tapsasta. Asiatietoa miehen kritisoitavista ominaisuuksista työnsä hoidonkin suhteen on kyllä alkanut kivasti palstalle tulla.
Puhukaa muusikot!!!!Jos joku kadun mies alkaisi käyttäytymään Tapani Kansan "taiteilijapersoonallisuuden" edellyttämällä tavalla, hän jäisi työttömäksi ja saisi varmasti köniinsä jatkuvasti epäsosiaalisen ja törkeän käytöksensä takia. Minkähän takia joku "taiteilijan" käytös eli mokailu, sekoilu ja törkeät puheet on muka hyväksyttävää käytöstä joillekin? Eihän t.kansa ole mitenkään erityisen taiteellinen, vaikka hän näyttää sitä itse korostavankin kun on ollut tuota pyrkyryyttä (vaan ei taitoa) klassisen laulun puolelle. Eri asia on jotkut Karita Mattilat ja Matti Salmiset. Hekään eivät sekoile tapsulin tapaan, vaikka ovat oikeasti suuria ja kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita.
Samalla herää kysymys siitä, tekeekö joku sekoilu ihmisestä muka "taiteilijapersoonallisuuden" kun ei pysty hallitsemaan itseään? - tekstiä:(
äklö tapsa kirjoitti:
Miten kummassa joku fani voikaan väittää tuntevansa idolinsa niin, että voi luonnehtia tätä "suurenmoiseksi" ihmiseksi jos tuntee ihmisen pelkästään yleisön seassa ja mediajuttujen perusteella. Kyllä se on perhe ja suku ja työkaverit, jotka ihmisen tavat ja käytöksen tulevat tuntemaan ja heillä on siis luotettavampaa tietoa jonkun ihmisen "suurenmoisuudesta".
En ole koskaan muuten nähnyt kenenkään ilmoittautuvan Tapani Kansan ystäväksi. Jos ihmisellä ei ole ystäviä, jotka ovat vapaaehtoisesti ja mielellään toisen läheisyydessä niin se kertoo jotain. Työkaverit joutuvat sietämään paskaakin ihan vaan leipänsä takia.varsinkin näin ystävänpäivänä!
- äklö t.
tekstiä:( kirjoitti:
varsinkin näin ystävänpäivänä!
Ystävänpäivä on amerikkalaisten keksimä markkinapäivä, joka on rantautunut Suomeen kuten muukin ostamiseen pakottava hömppä. Todellinen ystävyys mitataan muulloin kuin ystävänpäivänä ja sydänkorttien lähettelemisenä.
- ZaiZai
äklö tapsa kirjoitti:
Jos joku kadun mies alkaisi käyttäytymään Tapani Kansan "taiteilijapersoonallisuuden" edellyttämällä tavalla, hän jäisi työttömäksi ja saisi varmasti köniinsä jatkuvasti epäsosiaalisen ja törkeän käytöksensä takia. Minkähän takia joku "taiteilijan" käytös eli mokailu, sekoilu ja törkeät puheet on muka hyväksyttävää käytöstä joillekin? Eihän t.kansa ole mitenkään erityisen taiteellinen, vaikka hän näyttää sitä itse korostavankin kun on ollut tuota pyrkyryyttä (vaan ei taitoa) klassisen laulun puolelle. Eri asia on jotkut Karita Mattilat ja Matti Salmiset. Hekään eivät sekoile tapsulin tapaan, vaikka ovat oikeasti suuria ja kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita.
Samalla herää kysymys siitä, tekeekö joku sekoilu ihmisestä muka "taiteilijapersoonallisuuden" kun ei pysty hallitsemaan itseään?Taiteilijaluonne nyt vaan on taiteilijaluonne. En minä väitäkkään ,että Tapani Kansan kaltainen impulsiivinen, äkkipikainen ja särmikäs ihminen sopisi esim. poliisiksi.
Taiteilijalle (laulajalle, näyttelijälle, kirjailijalle...) sen sijaan helpommin sallitaan lupa olla "erillainen". Monen mielestä taiteilijan pitääkin olla vähän poikkeava ja rikkoa rajoja ja herättää tunteita niin positiivisia, kuin negatiivisiakin.
Ja kyllä Tapani on taiteellinen. Hänessä on taiteellista lahjakkuutta ja luovuutta. (Esim.tuskin kukaan muu artisti pystyy keikallaan lennosta improvisoimaan jotain biisiä, niinkuin Tapani.) - ******************
äklö tapsa kirjoitti:
Jos joku kadun mies alkaisi käyttäytymään Tapani Kansan "taiteilijapersoonallisuuden" edellyttämällä tavalla, hän jäisi työttömäksi ja saisi varmasti köniinsä jatkuvasti epäsosiaalisen ja törkeän käytöksensä takia. Minkähän takia joku "taiteilijan" käytös eli mokailu, sekoilu ja törkeät puheet on muka hyväksyttävää käytöstä joillekin? Eihän t.kansa ole mitenkään erityisen taiteellinen, vaikka hän näyttää sitä itse korostavankin kun on ollut tuota pyrkyryyttä (vaan ei taitoa) klassisen laulun puolelle. Eri asia on jotkut Karita Mattilat ja Matti Salmiset. Hekään eivät sekoile tapsulin tapaan, vaikka ovat oikeasti suuria ja kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita.
Samalla herää kysymys siitä, tekeekö joku sekoilu ihmisestä muka "taiteilijapersoonallisuuden" kun ei pysty hallitsemaan itseään?Taiteilijapersoonana ailahtelevuus on näkyvissä esimerkiksi myös jääkiekossa tai jalkapallossa.
Näitä taitopelaajiahan sanotaan myös taiteilijaluonteiksi ja heidän pelaamiseenhan vaikuttaa hyvin paljon se,että millainen on heidän fiiliksensä. Eli ovat ts. mielialojensa vietävissä.
Kun fiilis on hyvä, niin he ovat pitelemättömiä, mutta kun fiilis on syystä tai toisesta huono, niin silloin tuntuu, että oikein mikään ei onnistu. - ZaiZai
äklö t. kirjoitti:
Ystävänpäivä on amerikkalaisten keksimä markkinapäivä, joka on rantautunut Suomeen kuten muukin ostamiseen pakottava hömppä. Todellinen ystävyys mitataan muulloin kuin ystävänpäivänä ja sydänkorttien lähettelemisenä.
Näin juuri ja Tapanilla kyllä on näitä TODELLISIA ystäviä. Myös musiikkipiireissä. Itsekkin tiedän mm. joitakin Tapsan bändissä vuosienvarrella soittaneita muusikoita joiden kanssa Tapani on ystävystynyt.
Tapsan ystäviä ovat myös fanit. Nimenomaan ne lukemattomat fanit jotka häntä lämmöllä ajattelevat ja tukevat ja kannustavat niin myötä-kuin vastamäessäkin. - Roni @
äklö tapsa kirjoitti:
Jos joku kadun mies alkaisi käyttäytymään Tapani Kansan "taiteilijapersoonallisuuden" edellyttämällä tavalla, hän jäisi työttömäksi ja saisi varmasti köniinsä jatkuvasti epäsosiaalisen ja törkeän käytöksensä takia. Minkähän takia joku "taiteilijan" käytös eli mokailu, sekoilu ja törkeät puheet on muka hyväksyttävää käytöstä joillekin? Eihän t.kansa ole mitenkään erityisen taiteellinen, vaikka hän näyttää sitä itse korostavankin kun on ollut tuota pyrkyryyttä (vaan ei taitoa) klassisen laulun puolelle. Eri asia on jotkut Karita Mattilat ja Matti Salmiset. Hekään eivät sekoile tapsulin tapaan, vaikka ovat oikeasti suuria ja kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijoita.
Samalla herää kysymys siitä, tekeekö joku sekoilu ihmisestä muka "taiteilijapersoonallisuuden" kun ei pysty hallitsemaan itseään?Eräs muusikkohan sanoi,että jos häntä pompotettaisiin lavalal niin, kuten on Tapsan kuullut joitakin bändinsä muusikoita joskus pompottavan, niin hän ei sellaista sietäisi vaan poistuisi lavalta ja solistin ohi kävellessään saattaisi jopa tätä motata.
- HaiHai
ZaiZai kirjoitti:
Taiteilijaluonne nyt vaan on taiteilijaluonne. En minä väitäkkään ,että Tapani Kansan kaltainen impulsiivinen, äkkipikainen ja särmikäs ihminen sopisi esim. poliisiksi.
Taiteilijalle (laulajalle, näyttelijälle, kirjailijalle...) sen sijaan helpommin sallitaan lupa olla "erillainen". Monen mielestä taiteilijan pitääkin olla vähän poikkeava ja rikkoa rajoja ja herättää tunteita niin positiivisia, kuin negatiivisiakin.
Ja kyllä Tapani on taiteellinen. Hänessä on taiteellista lahjakkuutta ja luovuutta. (Esim.tuskin kukaan muu artisti pystyy keikallaan lennosta improvisoimaan jotain biisiä, niinkuin Tapani.)Älä nyt taas jaksa, sä olet todella toivoton tapaus...huvittavaa luettavaa on kirjoituksesi. Kuin ekaluokkalaisen ajatuksenkulkua.
- volvomarkkanen
ZaiZai kirjoitti:
Näin juuri ja Tapanilla kyllä on näitä TODELLISIA ystäviä. Myös musiikkipiireissä. Itsekkin tiedän mm. joitakin Tapsan bändissä vuosienvarrella soittaneita muusikoita joiden kanssa Tapani on ystävystynyt.
Tapsan ystäviä ovat myös fanit. Nimenomaan ne lukemattomat fanit jotka häntä lämmöllä ajattelevat ja tukevat ja kannustavat niin myötä-kuin vastamäessäkin.40-vuotta huipulla,ei onnistu ilman TODELLISIA YSTÄVIÄ.
- sä luulet
volvomarkkanen kirjoitti:
40-vuotta huipulla,ei onnistu ilman TODELLISIA YSTÄVIÄ.
Terve vaan tanemannesärkynytsydän!
- äklö t.
ZaiZai kirjoitti:
Taiteilijaluonne nyt vaan on taiteilijaluonne. En minä väitäkkään ,että Tapani Kansan kaltainen impulsiivinen, äkkipikainen ja särmikäs ihminen sopisi esim. poliisiksi.
Taiteilijalle (laulajalle, näyttelijälle, kirjailijalle...) sen sijaan helpommin sallitaan lupa olla "erillainen". Monen mielestä taiteilijan pitääkin olla vähän poikkeava ja rikkoa rajoja ja herättää tunteita niin positiivisia, kuin negatiivisiakin.
Ja kyllä Tapani on taiteellinen. Hänessä on taiteellista lahjakkuutta ja luovuutta. (Esim.tuskin kukaan muu artisti pystyy keikallaan lennosta improvisoimaan jotain biisiä, niinkuin Tapani.)Mielestäni koko ns. taiteilijatemperamentti on vain huonoa käytöstä. Pitääkö ruveta laulamaan, että saa käyttäytyä huonosti? Jos minä sekoilen ja käyttäydyn huonosti ja puhun törkyisiä, miksei kukaan ymmärrä, että se johtuu vain temperamentistani ja että minua on huonon käytöksen takia ihailtava. Joku pitää jopa suurenmoisena ihmisenäkin? En kyllä tiedä kuka...
- seliseli.....
ZaiZai kirjoitti:
Taiteilijaluonne nyt vaan on taiteilijaluonne. En minä väitäkkään ,että Tapani Kansan kaltainen impulsiivinen, äkkipikainen ja särmikäs ihminen sopisi esim. poliisiksi.
Taiteilijalle (laulajalle, näyttelijälle, kirjailijalle...) sen sijaan helpommin sallitaan lupa olla "erillainen". Monen mielestä taiteilijan pitääkin olla vähän poikkeava ja rikkoa rajoja ja herättää tunteita niin positiivisia, kuin negatiivisiakin.
Ja kyllä Tapani on taiteellinen. Hänessä on taiteellista lahjakkuutta ja luovuutta. (Esim.tuskin kukaan muu artisti pystyy keikallaan lennosta improvisoimaan jotain biisiä, niinkuin Tapani.)Ei KENELLÄKÄÄN ole lupaa huonoon/moukkamaiseen käytökseen !
- oletko huomannut
äklö t. kirjoitti:
Ystävänpäivä on amerikkalaisten keksimä markkinapäivä, joka on rantautunut Suomeen kuten muukin ostamiseen pakottava hömppä. Todellinen ystävyys mitataan muulloin kuin ystävänpäivänä ja sydänkorttien lähettelemisenä.
että tältä palstaltakin löytyy juuri niitä, todellisia ystäviä.
- kantaan!
äklö tapsa kirjoitti:
Miten kummassa joku fani voikaan väittää tuntevansa idolinsa niin, että voi luonnehtia tätä "suurenmoiseksi" ihmiseksi jos tuntee ihmisen pelkästään yleisön seassa ja mediajuttujen perusteella. Kyllä se on perhe ja suku ja työkaverit, jotka ihmisen tavat ja käytöksen tulevat tuntemaan ja heillä on siis luotettavampaa tietoa jonkun ihmisen "suurenmoisuudesta".
En ole koskaan muuten nähnyt kenenkään ilmoittautuvan Tapani Kansan ystäväksi. Jos ihmisellä ei ole ystäviä, jotka ovat vapaaehtoisesti ja mielellään toisen läheisyydessä niin se kertoo jotain. Työkaverit joutuvat sietämään paskaakin ihan vaan leipänsä takia.On se outoa, kuten kirjoitit, ettei kukaan tunnustaudu Tapsan ystäviksi edes niistä tietämistäni, jotka tuntevat jonkun Tapsan elämään läheisesti kuuluvan ja sitä kautta ovat olleet todistamassa myös "siviili-Tapsaa". Itsekin lukeudun näihin, vaikka hurmosfanit, jotka "tuntevat" Tapsan "niinhirveänpaljonhyvin" seisottuaan hänen edessään yleisön joukossa ojennettuaan ruusun, vaihdettuaan vain muutaman sanan, yrittävät söpösti ampua alas jokaisen, joka Tapanin elämää oikeasti on seurannut ja hänen käytöksestään on perillä, jokaisen, joka ei kokemustensa perusteella Tapsa-faniksi tunustaudu. - Et sä oikeesti tunne MEIDÄN Tapsaa!, kiljuu hurmosfani nro:1. - Ei oikeet ystävät täällä kirjoittelisi!, säksättää hurmosfani nro:2. Mutta hei, minäkään en ole "Tapsan oikee ystävä". Toisekseen, en ole paljastanut pienintäkään yksityiskohtaa syistä, miksi en hänen käytöstään arvosta, häntä ihaile. Laulakoon vaikka hyvinkin.
Kirjoituksesi oli niin täyttä asiaa, että oksat pois :) - kadonneen levyn metsästäjä
kantaan! kirjoitti:
On se outoa, kuten kirjoitit, ettei kukaan tunnustaudu Tapsan ystäviksi edes niistä tietämistäni, jotka tuntevat jonkun Tapsan elämään läheisesti kuuluvan ja sitä kautta ovat olleet todistamassa myös "siviili-Tapsaa". Itsekin lukeudun näihin, vaikka hurmosfanit, jotka "tuntevat" Tapsan "niinhirveänpaljonhyvin" seisottuaan hänen edessään yleisön joukossa ojennettuaan ruusun, vaihdettuaan vain muutaman sanan, yrittävät söpösti ampua alas jokaisen, joka Tapanin elämää oikeasti on seurannut ja hänen käytöksestään on perillä, jokaisen, joka ei kokemustensa perusteella Tapsa-faniksi tunustaudu. - Et sä oikeesti tunne MEIDÄN Tapsaa!, kiljuu hurmosfani nro:1. - Ei oikeet ystävät täällä kirjoittelisi!, säksättää hurmosfani nro:2. Mutta hei, minäkään en ole "Tapsan oikee ystävä". Toisekseen, en ole paljastanut pienintäkään yksityiskohtaa syistä, miksi en hänen käytöstään arvosta, häntä ihaile. Laulakoon vaikka hyvinkin.
Kirjoituksesi oli niin täyttä asiaa, että oksat pois :)Osta naulapyssy.Sillä voit ampua naulan kantaan.
- tehneitä monta
kantaan! kirjoitti:
On se outoa, kuten kirjoitit, ettei kukaan tunnustaudu Tapsan ystäviksi edes niistä tietämistäni, jotka tuntevat jonkun Tapsan elämään läheisesti kuuluvan ja sitä kautta ovat olleet todistamassa myös "siviili-Tapsaa". Itsekin lukeudun näihin, vaikka hurmosfanit, jotka "tuntevat" Tapsan "niinhirveänpaljonhyvin" seisottuaan hänen edessään yleisön joukossa ojennettuaan ruusun, vaihdettuaan vain muutaman sanan, yrittävät söpösti ampua alas jokaisen, joka Tapanin elämää oikeasti on seurannut ja hänen käytöksestään on perillä, jokaisen, joka ei kokemustensa perusteella Tapsa-faniksi tunustaudu. - Et sä oikeesti tunne MEIDÄN Tapsaa!, kiljuu hurmosfani nro:1. - Ei oikeet ystävät täällä kirjoittelisi!, säksättää hurmosfani nro:2. Mutta hei, minäkään en ole "Tapsan oikee ystävä". Toisekseen, en ole paljastanut pienintäkään yksityiskohtaa syistä, miksi en hänen käytöstään arvosta, häntä ihaile. Laulakoon vaikka hyvinkin.
Kirjoituksesi oli niin täyttä asiaa, että oksat pois :)Monet on saman huomion tehneet...ja 'osta naulapyssy niin voit ampua kantaan'-kommentti (ninan selvästi), kirvoitti ainaskin mun kohdalla säälinsekaisen naurun.
- must go on
kantaan! kirjoitti:
On se outoa, kuten kirjoitit, ettei kukaan tunnustaudu Tapsan ystäviksi edes niistä tietämistäni, jotka tuntevat jonkun Tapsan elämään läheisesti kuuluvan ja sitä kautta ovat olleet todistamassa myös "siviili-Tapsaa". Itsekin lukeudun näihin, vaikka hurmosfanit, jotka "tuntevat" Tapsan "niinhirveänpaljonhyvin" seisottuaan hänen edessään yleisön joukossa ojennettuaan ruusun, vaihdettuaan vain muutaman sanan, yrittävät söpösti ampua alas jokaisen, joka Tapanin elämää oikeasti on seurannut ja hänen käytöksestään on perillä, jokaisen, joka ei kokemustensa perusteella Tapsa-faniksi tunustaudu. - Et sä oikeesti tunne MEIDÄN Tapsaa!, kiljuu hurmosfani nro:1. - Ei oikeet ystävät täällä kirjoittelisi!, säksättää hurmosfani nro:2. Mutta hei, minäkään en ole "Tapsan oikee ystävä". Toisekseen, en ole paljastanut pienintäkään yksityiskohtaa syistä, miksi en hänen käytöstään arvosta, häntä ihaile. Laulakoon vaikka hyvinkin.
Kirjoituksesi oli niin täyttä asiaa, että oksat pois :)Monikaan meistä ei tunne "siviili-Tapsaa", eikä meillä ole siihen mitään mahdollisuuksiakaan. Joten me puhummekin "viihdetaiteilija-Tapsasta". Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa kantaa Tapani Kansan yksityiselämään, jos haluan vain kuunnella hänen laulamistaan.
Mutta jos joskus tulee julkiseen tietouteen jotain ihan kamalia asioita hänestä, niin sittenhän suhtautumiset mietitään uudelleen. - Safira~
must go on kirjoitti:
Monikaan meistä ei tunne "siviili-Tapsaa", eikä meillä ole siihen mitään mahdollisuuksiakaan. Joten me puhummekin "viihdetaiteilija-Tapsasta". Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa kantaa Tapani Kansan yksityiselämään, jos haluan vain kuunnella hänen laulamistaan.
Mutta jos joskus tulee julkiseen tietouteen jotain ihan kamalia asioita hänestä, niin sittenhän suhtautumiset mietitään uudelleen.Ei se minua haittaa vaikka laulaja ei mikään kultaisen käytöksen mallioppilas aina olisikaan.
Tapani antaa paljon iloa, lohtua, voimia ja elämyksiä lauluineen ja se riittää minulle.
Eikä Tapani nyt kuitenkaan ole tehnyt mitään rikollista ( ylinopeuskaahailuja lukuunottamatta). - kaverit:
tehneitä monta kirjoitti:
Monet on saman huomion tehneet...ja 'osta naulapyssy niin voit ampua kantaan'-kommentti (ninan selvästi), kirvoitti ainaskin mun kohdalla säälinsekaisen naurun.
Tapanilla on laaja ystäväpiiri: Rolle. Ystävyys toimii niin että Tapsa menee Rollelle melkein joka päivä luennoimaan, eikä toisinpäin XD
- Gilla*
kaverit: kirjoitti:

Sinä se osaat olla sitten ilkeä ja V-mäinen !
Mitä vinoiltavaa tuossa on jos ja kun on niin hyvät välit naapurinsa kansa, että voi melkein joka paivä käydä naapurissa kyläilemässä.
Hyvä ,että Tapsa käy siellä juttelemassa ja pitämässä seuraa. Se Rollehan on jo aika vanha mies ( yli 80-vuotias).
Rollehan sanoi viimesyksynä Iltalehden haastattelussa, että kyllä Tapsa on hyvä poika. Kehui ettei Tapsa rällästä vaikka taiteilija onkin ja, että Tapsa käy kesällä aina leikkaamaassa hänenkin pihaltaan nurmikon ja talvella luomassa lumet. - santamala
Gilla* kirjoitti:
Sinä se osaat olla sitten ilkeä ja V-mäinen !
Mitä vinoiltavaa tuossa on jos ja kun on niin hyvät välit naapurinsa kansa, että voi melkein joka paivä käydä naapurissa kyläilemässä.
Hyvä ,että Tapsa käy siellä juttelemassa ja pitämässä seuraa. Se Rollehan on jo aika vanha mies ( yli 80-vuotias).
Rollehan sanoi viimesyksynä Iltalehden haastattelussa, että kyllä Tapsa on hyvä poika. Kehui ettei Tapsa rällästä vaikka taiteilija onkin ja, että Tapsa käy kesällä aina leikkaamaassa hänenkin pihaltaan nurmikon ja talvella luomassa lumet.Teki Tapani mitätahansa,aina joidenkin mielestä väärin.
- niskalaukaus
kaverit: kirjoitti:
Tapanilla on laaja ystäväpiiri: Rolle. Ystävyys toimii niin että Tapsa menee Rollelle melkein joka päivä luennoimaan, eikä toisinpäin XD
Varmasti joo
- Zori
Kun sellainen karisma ja niin upea ääni, kun Tapsalla on niin saa sitä välillä vähän törttöilläkkin.
Minä en ymmärrä sitä, että miksi ihmisen joka osaa laulaa pitäisi muka olla kaikinpuolin virheetön ?
Etkö ymmärrä ,että Tapani on maanis-depressiivinen. Se on monessa asiassa selitys hänen käytökseensä.
Koulussa menestymättömyys ei tee ihmisestä huonoa. Esim. ulkomailla on monia kansainvälisiä staroja (näyttelijöitä, laulajia), jotka ovat aikoinaan saaneet koulusta potkut syystä tai toisesta. Koulu voi monasti olla luovalle ja taiteelliselle luonteenlaadulle hyvinkin tukahduttava paikka.
Se, että Tapani ei ole mikään bisnesmies esim. kollegansa Dannyn tapaan ei myöskään tee hänestä huonoa ihmistä. Toiset ovat hyviä raha-asioissa toiset taas jossain muussa. Tapanille raha ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo. Konserteissaan hän investoi aina huippuluokan muusikoihin kustannuksissa säästämättä. Tapanin tärkein pääoma on hänen upea äänensä.
Tapani ja Nina olivat pariskunta n. 28 vuotta. Laulajan kanssa eläminen ei ole helppoa. Monet artistit ovat eronneet useammankin kerran.Reijo Taipale, Eino Grön ja Kari Tapio taitavat olla niitä harvoja pitkänlinjan laulajia, jotka ovat olleet yhden ja saman vaimon kanssa naimisissa jo koko ikänsä, mutta helppoa tuskin kenenkään heidänkään liitossa on ollut.
Tapanin "kaksimieliset" välispiikit ovat harmitonta ja hurttia HUUMORIA. Miten ryppyotsaineen pitää ihmisen olla jos ei tätä tajua ?
Jos laulajalla on komea talo ja hieno auto, niin tekeekö se hänestä materialistin ? Kyllä minäkin ostaisin hienon talon jos minulla olisi rahaa. En silti ole mikään materialisti. Auto on laulajalle työväline, jonka on syytäkin olla laadukas silloin kun ympäri Suomea ristiinrastiin keikoille ajetaan. Se ei ole mitään pröystäilyä.
Tapanissa on laulutaidon lisäksi monta hurmaavaa ja valloittavaa piirrettä, jonka kyllä fanit tietävät, ja joita ei tarvitse teikäläiselle selitellä. Saat inhota Tapania ihan vapaasti jos kerran mielesi tekee.- meille ;)
'''''Tapanissa on laulutaidon lisäksi monta hurmaavaa ja valloittavaa piirrettä'''''
No kerros ihmeessä noi 'monet hurmaavat puolet'? Kumma ettei viestissäsi lopultakaan ollut niistä puolista sanaakaan ;)
Sinä viestissäsi vaan toistamaan, että se ja se ei tee ihmisestä 'huonoa'. Ei ole kukaan väittänyt avauksessa että olisi Tapsa Kansa 'huono', eikä siinä lukenut mitään Tapsan 'inhoamisesta'. Esitettiin vaan yksinkertainen kysymys, miksi jotkut fanit hehkuttaa Tapsaa ihmisenä, ei laulajana? - Zori
meille ;) kirjoitti:
'''''Tapanissa on laulutaidon lisäksi monta hurmaavaa ja valloittavaa piirrettä'''''
No kerros ihmeessä noi 'monet hurmaavat puolet'? Kumma ettei viestissäsi lopultakaan ollut niistä puolista sanaakaan ;)
Sinä viestissäsi vaan toistamaan, että se ja se ei tee ihmisestä 'huonoa'. Ei ole kukaan väittänyt avauksessa että olisi Tapsa Kansa 'huono', eikä siinä lukenut mitään Tapsan 'inhoamisesta'. Esitettiin vaan yksinkertainen kysymys, miksi jotkut fanit hehkuttaa Tapsaa ihmisenä, ei laulajana?Enpä nyt kuitenkaan taida kertoa, koska sitä pidettäisiin vaan hehkutuksena teidän Tapsaa arvostelevien keskuudessa. Saatte pitää kukin oman mielikuvanne Tapanista. Eihän kuitenkaan kukaan voi kaikkia miellyttää olipa sitten millainen persoona tahansa.
- Krista.
Zori kirjoitti:
Enpä nyt kuitenkaan taida kertoa, koska sitä pidettäisiin vaan hehkutuksena teidän Tapsaa arvostelevien keskuudessa. Saatte pitää kukin oman mielikuvanne Tapanista. Eihän kuitenkaan kukaan voi kaikkia miellyttää olipa sitten millainen persoona tahansa.
Siskon kanssa veikattiin minkälainen kommentti paljastuu, heh heh hee. Oikeaan meni molemmilla veikkaukset. Hurmosfanit ei petä vaikkei mitään myönteistä sanottavaa oikeasti olisikaan =O=O=O
- eräällä
Anteeksi nyt vaan Zori, mutta tuo kirjoituksesi on kirjoitettu niin "tietävään" savyyn vaaleanpunaiset lasit silmilläsi, ikäänkuin sinä olisit täällä ainoa joka jotain Tapanista tietää. Ja sinunhan pitää sitten tietenkin suunapäänä vaahdota. Kirjoituksesi oli kuin alaluokkalaisen kirjoitus ihastuksestaan; niin paljon uskoa ja palvontaa mutta kaikki muut realiteetit unohdettu.
Minulla oli ainakin hauskaa luettuani lapsenomainen kirjoituksesi. Tuli tunne että tyhjät tynnyrit koliseee... - Zori
eräällä kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan Zori, mutta tuo kirjoituksesi on kirjoitettu niin "tietävään" savyyn vaaleanpunaiset lasit silmilläsi, ikäänkuin sinä olisit täällä ainoa joka jotain Tapanista tietää. Ja sinunhan pitää sitten tietenkin suunapäänä vaahdota. Kirjoituksesi oli kuin alaluokkalaisen kirjoitus ihastuksestaan; niin paljon uskoa ja palvontaa mutta kaikki muut realiteetit unohdettu.
Minulla oli ainakin hauskaa luettuani lapsenomainen kirjoituksesi. Tuli tunne että tyhjät tynnyrit koliseee...Ja teillä Tapanin mollaajilla on aina tuo sama juttu, että aina alatte haukkumaan ja vähättelemään heidän mielipiteitä, jotka ovat kanssanne eri mieltä. Kyllä monilla on sekä Tapsan persoonasta , että keikoista ja konserteista monia hyviä ja mieltä lämmitäviä kokemuksia ja tulevaisuudessa niitä tulee varmasti rutkasti lisää.
Jokaisella laulajalla on joku heikko kohta, jota petrata . Tapsan ailahteleva käytös tiedetään ja se on hänen ns. "akilleen kantapäänsä" . Hän on sellainen mieliala esiintyjä. Päreet saattaa palaa joskus aika nopeastikkin ja sitten töksäytellä mitä sylki suuhun tuo.
Siitä Tapsa voisi pyrkiä pääsemään eroon, ettei syyttäisi omista virheistään muita. Muusikot eivät myöskään ole mitään ajatuksen lukijoita, joten he eivät milään aina voi varautua kaikkiin Tapsan aivoituksiin ja improvisointeihin kesken biisin. Improvisointia vastaan minulla ei muuten mitään ole. Se tuo vaan mukavaa vaihtelua ja mielenkiintoa esityksen, mutta siitä olisi hyvä sopia etukäteen bändin kanssa. - päläpälä!"
Zori kirjoitti:
Ja teillä Tapanin mollaajilla on aina tuo sama juttu, että aina alatte haukkumaan ja vähättelemään heidän mielipiteitä, jotka ovat kanssanne eri mieltä. Kyllä monilla on sekä Tapsan persoonasta , että keikoista ja konserteista monia hyviä ja mieltä lämmitäviä kokemuksia ja tulevaisuudessa niitä tulee varmasti rutkasti lisää.
Jokaisella laulajalla on joku heikko kohta, jota petrata . Tapsan ailahteleva käytös tiedetään ja se on hänen ns. "akilleen kantapäänsä" . Hän on sellainen mieliala esiintyjä. Päreet saattaa palaa joskus aika nopeastikkin ja sitten töksäytellä mitä sylki suuhun tuo.
Siitä Tapsa voisi pyrkiä pääsemään eroon, ettei syyttäisi omista virheistään muita. Muusikot eivät myöskään ole mitään ajatuksen lukijoita, joten he eivät milään aina voi varautua kaikkiin Tapsan aivoituksiin ja improvisointeihin kesken biisin. Improvisointia vastaan minulla ei muuten mitään ole. Se tuo vaan mukavaa vaihtelua ja mielenkiintoa esityksen, mutta siitä olisi hyvä sopia etukäteen bändin kanssa.Älä nyt taas jaksa, nuo sun meriselitykset menee jo komiikan puolella. Ei kaikki asiat selityksillä parane. Ehei.
Olen kymmenet Tapanin konsertit kolunnut ja lisäksi lavakeikkoja. Olen sitä mieltä että Tapani on erittäin lahjakas laulaja, kuuluu suomen parhaisiin, ehdottomasti.
Mutta muusta en sano sitten mitään, totean vain että jos tunnistaa tosiasit, myös ne ei niin kivat, jos se on mielestäsi mollaamista niin en voi mitään.
Teillä hurmosfaneilla on aina se selitys, että kun täällä joku kertoo asiat niinkuin ne suurinpiirtein on, se on Tapanin mollaamista.
- Viljami.
Tapani on upea laulaja. Hän osaa laulaa erittäin hyvin. Se riittää minulle.
Miksi Suomessa pitäisi palvoa vain jotain taviskonkareita, jotka ovat samalla tasolla meidän kanssamme?
Tyyliin: "Ihanaa kun se Kari Tapiokin heitetään joskus ulos baarista" tai "Näin Anita Hirvosen maitokaupassa ilman meikkiä ja se oli ihan kuin kuka tahansa meistä ostoksineen"
Antakaamme ihmisten, joille on suotu lahja, olla "erillaisempia" kuin me lahjattomat. Persoonallisuus kunniaan ! - Öynöy
En minä väitä ,että Tapani suinkaan aina mitenkään esimerkillinen tai ihailtava käytökseltään olisi, mutta laulajana on silti lahjakas.
Eräs muusikko sanoi hyvin :
"On harmi, ettei Kansa ole kovin taitava sarkasmin ja piilovittuilun alalla. Hänen lausuntonsa ovat nimittäin kömpelyydessään vain omiaan ruokkimaan sitä negatiivissävytteistä taiteilija-mainetta, joka häntä on jo vuosikymmeniä seurannut. Kansan pitäisi palkata verbaalisesti kovaotteinen lehdistöavustaja, joka panisi Iltiksille luun kurkkuun.
Kuta enemmän markkinoille pukataan koko ajan kaikenmaailman kooppeja ja bulkki-kaksikymppisiä, niin sen tiukemmin asetun tukemaan tätä todellisen ÄÄNEN omistavaa kansanartistia, olkoon vaikka kuinka "old school". - nysse!!!
Luin sellaisen jutun, että joskus vuosia sitten eräällä keikalla Tapsa oli ollut sellaisella tuulella ,että oli kovasti sättinyt orkesteriaan ja sitten kun joku nuori ihailijaneitonen oli jonkun biisin aikana vienyt hänelle ruusun niin tuon fanin kääntäessä selkänsä oli Tapsa pudottanut sen ruusun ja tahallaan tallonut sen päälle... En tiiä pitääkö paikkansa vai ei. Näitäkin juoruja on niin paljon liikkeellä.
Nyt euroviisufinaalissa Tampereella oli yksi tuttuni työskentelemässä ja hän kertoi, että kaikkien artistien välillä vallitsi hyvä ja toisia kannustava fiilis. Jopa Tapsakin osasi kuulemma käyttäytyä, eikä kiukutellut näkyvästi. - Gilla*
Minulla on ainakin se, että kun olen Tapsan keikoilla monasti tavannut ja aina sillointällöin jonkun sanaan vaihtanutkin hänen kanssaan niin aina Tapani on ollut ystävällinen minua kohtaan. En minulla siis ole aihetta lähteä häntä mollaamaan. Sellaisella ihmisellä on sitten tietysti erillainen mielipide asiasta, jos on jotain negatiivisia kokemuksia hänestä.
Kyllä minullakin on joistakin artisteista vähemmän miellyttäviä kokemuksia. Sanottakoon se,että muutamat osaa kyllä lehdistöä/mediaa lipoa mutta todellisuus onkin aivan eri. - höh!?
Kukasitten on ihailtava käytökseltään ?
* Kari Tapioko ?
Alkoholiongelmien vuoksi jättänyt keikkojaan tekemättä, on pettänyt vaimoaan ( kertoi tämän itse elämänkerta kirjassaan), avioliitto muutenkin ollut vaimonsa kanssa kaikkea muuta kuin pelkkää myötätuulta ( lyhyt pinnaisempi naienen olisi jo ajat sitten lähtenyt lätkimään ). Materialistinen : On sormuksia lähes joka sormessa, kultaketjuja kaulassa ja ranteessa, kalliita asuntoja kai parikin kappaletta, komea auto, moottorivene, vaimolla minkkiturkkeja yms...
* Frederik ?
Ällöttävää machoilua, lähes alaikäisiin tyttöihin sekaantumista, naisia halveeraavia kommentteja, eronnut ties kuinka monta kertaa, yms...
*Danny ?
Käytti itseensä umpirakastunutta Armia hyväkseen, rahastaa ihmisiä jopa nimikirjoituksillaan, rehvastelee naisseikkailuillaan ( Jyrki Hämäläisen kirjoittamassa kirjassa), on eronnut , yms....
*Kari Hirvonen ?
Naisten hakkaaja ja rattijuoppo !
Jari Sillanpää
* Baarisekoiluja ja nujakointia miesrakastettunsa kanssa kadulla, vuosikausia hyväuskoisten höynäyttämistä muka heterouudellaan.
Listaa näistä laulajista ja julkkikssista voisi jatkaa vaikka loputtomiin.- ero!!
Kaikkia muita laulajia voi kritisoida ja he ITSE kritisioivat omia törttöilyjään, jos sellasia tapahtuu, pyytävät anteeksi, ovat OIKEESTI yleisön edessä nöyriä, yleisöltä rahat tulee, mutta Kansa vetää herneet nenän heti jos sitä kritisoidaan AIHEESTA, vetää pultit OLEMATTOMISTA SYISTÄ, taustamuusikoilleen on vetänyt myös monta kertaa hepulit vaikka on itse mokannut. Hyvä esimerkki nähtiin Euroveisujen ykkösessä, Tapsan sekoilu ja sanojen unohtamiskohta on kaikkien vähääkään musiikkia ymmärtävien nähtävillä, mutta eikös Kansa mene ja syytä YLEISÖÄ! Törkeetä! Yleisön aploodeilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että yleisön ollessa ihan hiljaa Tapsa alkoi väärästä kohdasta ja unohti sitten sanatkin vielä! Syyttää AINA mokistaan kaikkia muita ja on AINA jakelemassa elämänohjeitaan muille. Kun olisi esim. pitänyt Tapsan puhua musiikillisista jutuista, keskittyi telkkarissa ala-arvoseen tapaan lyttäämään toimittaja Karhuvaaraa tämän ylikiloista. Vaikka Karhuvaara miten yritti kääntää aihetta taas musiikkiin, jauhoi Tapsa aina vaan kuinka on itse loistomies, loistovireessä, loistava kaikessa, mutta kuinka ei Karhuvaara ollut eikä ole, kuinka tällä ei ole edes tahdonvoimaa liikkua yhtään."Istumalla sullakin on vaan toivoa laihtua, susta mitään liikkujaa enää ikinä tule!", Tapsa esitti toimittajalle loukkaavaan ylimieliseen sävyn. Sitten palasi taas kertomaan kuinka on itse niin erinomainen ja erinomaisessa kunnossa. Oli syönyt "marjoja" ja "nukkunut ikään kuin nallen talviunta", sekä "syönyt auringon" sanojensa mukaan. Olis pitänyt uinua nallenunta vähän kauemmin, kun taas vähän ajan päästä tuosta iski työkyvyn vienyt tila, jota "uupumukseksi" julkisessa sanassa nimitettiin. Ja ite muistan ikäni kun oli se yksi äitienpäiväkonserti, jonne toivottiin ihan lapsiakin mukaan! Niin kun lapsista sitten lähti pieniä ääniä, komensi Tapani Kansa:"Kakarat huljaa!". Kyseessä oli siis todella lapsillekin suunnattu ja tarkotettu tilaisuus, josta äidit ootti kevyttä mukavaa, leppoisaa tilaisuutta. Myttyyn meni. On muutakin miksi en Tapani Kansan musiikistakaan enää välitä. Olin oikea fani. Mutta kysymykseen vastauksena KYLLÄ artistin inhimillisillä ominaisuuksilla ON MERKITYSTÄ hänen suosioonsa ja paljon!!! Tapsan persoona on hänen yksi instrumenttinsa. Tärkein PR-sellanen! Ärsyttävää kun menee monen kohdalta ohi vain kun kehtaa vuodesta toiseen kukkoilla ja olla ongelmallinen työnantaja (potkuja on syyttäkin jaellut asioittensa hoitajille, vaikkei niitä itse hallitse. Mutta vielä vähemmän hallitsee tiimityötä jollaista olisi vaan konserttijärjestelyjen ja taustamuusikkojen kanssa harrastettava. Eikä maanis-depressiivisyyden piikkiin voi hyvänen aika sentään kaikkia Tapsan töksäytyksiä laittaa ja töpeksimisiä!
- Kansasta!!!!!!
Jumankekka, hulmosfäni!!!! Jos joku toinen tekee väärin, ei se tee toisen väärintekoa y-h-t-ä-ä-n sen hyväksyttävämmäksi. Kysy vaikka niiltä joille Tapsa on pimeämmän puolensa työnantajanakin näyttänyt!!!!!
t.Krista - noname
ero!! kirjoitti:

Radiohaastattelu marraskuulta:
http://www.tapanikansa.fi/mp3/Tapani_Kansa_radiohaastattelu_6.11.2008.mp3 - kaikuluotain
Mihinkä Kari Tapion vaimo voi lähteä,kun ei ole omaa ammattia eikä tilipussia.Kyllä vaihtoehdot ovat vähissä .Samoin on tilanne Taipaleen ja Grönin vaimojen kohdalla.
- Joku vaan
ero!! kirjoitti:
Kaikkia muita laulajia voi kritisoida ja he ITSE kritisioivat omia törttöilyjään, jos sellasia tapahtuu, pyytävät anteeksi, ovat OIKEESTI yleisön edessä nöyriä, yleisöltä rahat tulee, mutta Kansa vetää herneet nenän heti jos sitä kritisoidaan AIHEESTA, vetää pultit OLEMATTOMISTA SYISTÄ, taustamuusikoilleen on vetänyt myös monta kertaa hepulit vaikka on itse mokannut. Hyvä esimerkki nähtiin Euroveisujen ykkösessä, Tapsan sekoilu ja sanojen unohtamiskohta on kaikkien vähääkään musiikkia ymmärtävien nähtävillä, mutta eikös Kansa mene ja syytä YLEISÖÄ! Törkeetä! Yleisön aploodeilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että yleisön ollessa ihan hiljaa Tapsa alkoi väärästä kohdasta ja unohti sitten sanatkin vielä! Syyttää AINA mokistaan kaikkia muita ja on AINA jakelemassa elämänohjeitaan muille. Kun olisi esim. pitänyt Tapsan puhua musiikillisista jutuista, keskittyi telkkarissa ala-arvoseen tapaan lyttäämään toimittaja Karhuvaaraa tämän ylikiloista. Vaikka Karhuvaara miten yritti kääntää aihetta taas musiikkiin, jauhoi Tapsa aina vaan kuinka on itse loistomies, loistovireessä, loistava kaikessa, mutta kuinka ei Karhuvaara ollut eikä ole, kuinka tällä ei ole edes tahdonvoimaa liikkua yhtään."Istumalla sullakin on vaan toivoa laihtua, susta mitään liikkujaa enää ikinä tule!", Tapsa esitti toimittajalle loukkaavaan ylimieliseen sävyn. Sitten palasi taas kertomaan kuinka on itse niin erinomainen ja erinomaisessa kunnossa. Oli syönyt "marjoja" ja "nukkunut ikään kuin nallen talviunta", sekä "syönyt auringon" sanojensa mukaan. Olis pitänyt uinua nallenunta vähän kauemmin, kun taas vähän ajan päästä tuosta iski työkyvyn vienyt tila, jota "uupumukseksi" julkisessa sanassa nimitettiin. Ja ite muistan ikäni kun oli se yksi äitienpäiväkonserti, jonne toivottiin ihan lapsiakin mukaan! Niin kun lapsista sitten lähti pieniä ääniä, komensi Tapani Kansa:"Kakarat huljaa!". Kyseessä oli siis todella lapsillekin suunnattu ja tarkotettu tilaisuus, josta äidit ootti kevyttä mukavaa, leppoisaa tilaisuutta. Myttyyn meni. On muutakin miksi en Tapani Kansan musiikistakaan enää välitä. Olin oikea fani. Mutta kysymykseen vastauksena KYLLÄ artistin inhimillisillä ominaisuuksilla ON MERKITYSTÄ hänen suosioonsa ja paljon!!! Tapsan persoona on hänen yksi instrumenttinsa. Tärkein PR-sellanen! Ärsyttävää kun menee monen kohdalta ohi vain kun kehtaa vuodesta toiseen kukkoilla ja olla ongelmallinen työnantaja (potkuja on syyttäkin jaellut asioittensa hoitajille, vaikkei niitä itse hallitse. Mutta vielä vähemmän hallitsee tiimityötä jollaista olisi vaan konserttijärjestelyjen ja taustamuusikkojen kanssa harrastettava. Eikä maanis-depressiivisyyden piikkiin voi hyvänen aika sentään kaikkia Tapsan töksäytyksiä laittaa ja töpeksimisiä!
Kyllä Tapani anteeksi pyyttää ja nöyryyttäkin löytyy tarvittaessa. Esim. Hämeenlinnan konsertissaan syksyllä, kun eka puoliaika ei mennyt aivan täysin suunnitelmien mukaan, niin hän pahoitteli sitä ja kauniisti ja nöyrästi pyysi, että antakaa anteeksi. Eihän siinä yksinkertaisesti voinut olla heltymättä.
Paikkasi myös sitten sen ekan puoliajan hienoisen takkuamisen sitäkin upeammalla toisella puoliajalla. Konsertista jäi hyvä mieli. Tapanilla on uskomaton kyky ja taito kietoa yleisö pikkusormensa ympärille. - MMM

Mistä voit tietää ettei Tapani oikeesti kuullut viisukarsintojen semifinaalissa ablodien takia kunnolla niitä tahteja siinä biisin alussa ? Miksaushan oli aika surkeaa luokkaa siellä. Kaikilla muilla finalisteillahan oli korvamonitorointi käytössä paitsi Tapsalla ( Tapsallakin oli se sitten kyllä finaalissa).
- tähen!!!!
MMM kirjoitti:

alulla ei ollut tekemistä sen kanssa, että tapsa tosiaan alkoi laulaa väärästä kohtaa myöhemmin kuin alussa, ja lopetti laulun sen jälkeen, kun oli laulanut vielä väärin sanoinkin (seuraavassa yrityksessä eri sanat). jos ei kuullutkaan alussa, niin se ei siis´tosiaankaan merkannut enää yhtään mitään siinä vaiheessa kun tapsa alkoi laulun vika kohdasta ja muisti sanatkin väärin. silti meni ja syytti yleisöä, se oli äijän heti eka spontaani reaktio! kyllä rupesi osakkeet laskemaan munkin silmissäni. tajusin ettei ne huhut tapsan veemäisestä luonteesta ja muiden syyttämisestä kun itse mokaa, ole tuulesta temmattuja. itse olen vuosia musiikkia opiskellut, näin kyllä heti että tapsa päästeli ihan lööperiä kun yleisöä meni syyttämään. yök!
- mutta........
Joku vaan kirjoitti:
Kyllä Tapani anteeksi pyyttää ja nöyryyttäkin löytyy tarvittaessa. Esim. Hämeenlinnan konsertissaan syksyllä, kun eka puoliaika ei mennyt aivan täysin suunnitelmien mukaan, niin hän pahoitteli sitä ja kauniisti ja nöyrästi pyysi, että antakaa anteeksi. Eihän siinä yksinkertaisesti voinut olla heltymättä.
Paikkasi myös sitten sen ekan puoliajan hienoisen takkuamisen sitäkin upeammalla toisella puoliajalla. Konsertista jäi hyvä mieli. Tapanilla on uskomaton kyky ja taito kietoa yleisö pikkusormensa ympärille.Tapsa ei ole AIDOSTI pahoillaan. Ei vaan osaa olla.
- hyypiöx
tähen!!!! kirjoitti:
alulla ei ollut tekemistä sen kanssa, että tapsa tosiaan alkoi laulaa väärästä kohtaa myöhemmin kuin alussa, ja lopetti laulun sen jälkeen, kun oli laulanut vielä väärin sanoinkin (seuraavassa yrityksessä eri sanat). jos ei kuullutkaan alussa, niin se ei siis´tosiaankaan merkannut enää yhtään mitään siinä vaiheessa kun tapsa alkoi laulun vika kohdasta ja muisti sanatkin väärin. silti meni ja syytti yleisöä, se oli äijän heti eka spontaani reaktio! kyllä rupesi osakkeet laskemaan munkin silmissäni. tajusin ettei ne huhut tapsan veemäisestä luonteesta ja muiden syyttämisestä kun itse mokaa, ole tuulesta temmattuja. itse olen vuosia musiikkia opiskellut, näin kyllä heti että tapsa päästeli ihan lööperiä kun yleisöä meni syyttämään. yök!
Ei ollut kreivi T.Kansassa miestä ottaa vastuuta ja myöntää ite mokanneensa siinä tilanteessa.
- OK.
tähen!!!! kirjoitti:
alulla ei ollut tekemistä sen kanssa, että tapsa tosiaan alkoi laulaa väärästä kohtaa myöhemmin kuin alussa, ja lopetti laulun sen jälkeen, kun oli laulanut vielä väärin sanoinkin (seuraavassa yrityksessä eri sanat). jos ei kuullutkaan alussa, niin se ei siis´tosiaankaan merkannut enää yhtään mitään siinä vaiheessa kun tapsa alkoi laulun vika kohdasta ja muisti sanatkin väärin. silti meni ja syytti yleisöä, se oli äijän heti eka spontaani reaktio! kyllä rupesi osakkeet laskemaan munkin silmissäni. tajusin ettei ne huhut tapsan veemäisestä luonteesta ja muiden syyttämisestä kun itse mokaa, ole tuulesta temmattuja. itse olen vuosia musiikkia opiskellut, näin kyllä heti että tapsa päästeli ihan lööperiä kun yleisöä meni syyttämään. yök!
Luuletko, että biisi olisi laitettu poikki jos Tapsa olisi sanonut vaikka, että: "Unohdin sanat. Aloitetaanpa alusta."
Noup. Siinä oli pakko perustella joku pätevä syy keskeytykseen, että biisin sai aloittaa alusta.
Onhan Tapsa särmikäs persoona, kyllä se tiedetään, mutta turha täällä Tapsaa on muutenkaan v-mäiseksi arvostella, kun ette häntä niin hyvin tunne kuitenkaan. (Väittää voi kukin täällä mitä tahansa, mutta totuus onkin sitten eri.) - sentään!!!
OK. kirjoitti:
Luuletko, että biisi olisi laitettu poikki jos Tapsa olisi sanonut vaikka, että: "Unohdin sanat. Aloitetaanpa alusta."
Noup. Siinä oli pakko perustella joku pätevä syy keskeytykseen, että biisin sai aloittaa alusta.
Onhan Tapsa särmikäs persoona, kyllä se tiedetään, mutta turha täällä Tapsaa on muutenkaan v-mäiseksi arvostella, kun ette häntä niin hyvin tunne kuitenkaan. (Väittää voi kukin täällä mitä tahansa, mutta totuus onkin sitten eri.)Ja sinäkö sitten tunnet niin hyvin???
Hohhoijaa... - hyvinkin.......
OK. kirjoitti:
Luuletko, että biisi olisi laitettu poikki jos Tapsa olisi sanonut vaikka, että: "Unohdin sanat. Aloitetaanpa alusta."
Noup. Siinä oli pakko perustella joku pätevä syy keskeytykseen, että biisin sai aloittaa alusta.
Onhan Tapsa särmikäs persoona, kyllä se tiedetään, mutta turha täällä Tapsaa on muutenkaan v-mäiseksi arvostella, kun ette häntä niin hyvin tunne kuitenkaan. (Väittää voi kukin täällä mitä tahansa, mutta totuus onkin sitten eri.)Sattumoisin tunnen Tapsan lähipiiriläisen erittäin hyvin ja sitä kautta Tapsankin. En arvosta, en pätkääkään, olkoon miten lahjakas laulaja tahansa. Siinähän väitätte, arvon hurmosfanit, ettei kukaan täällä tiedä totuutta Tapani Kansasta tai häntä tunne. Tosissanneko luulette Kansan elävän jossakin umpiossa? Niin ettei kukaan häntä tai hänen perheenjäseniään tuntisi? No, uskomuksenne eivät ainakaan minua liikuta. Ikävää ettei tosiasioita voi teille kertoa. Täytyy ottaa viattomien tunteet ja yksityisyys huomioon näet.
- ei todellinen ystävä
hyvinkin....... kirjoitti:
Sattumoisin tunnen Tapsan lähipiiriläisen erittäin hyvin ja sitä kautta Tapsankin. En arvosta, en pätkääkään, olkoon miten lahjakas laulaja tahansa. Siinähän väitätte, arvon hurmosfanit, ettei kukaan täällä tiedä totuutta Tapani Kansasta tai häntä tunne. Tosissanneko luulette Kansan elävän jossakin umpiossa? Niin ettei kukaan häntä tai hänen perheenjäseniään tuntisi? No, uskomuksenne eivät ainakaan minua liikuta. Ikävää ettei tosiasioita voi teille kertoa. Täytyy ottaa viattomien tunteet ja yksityisyys huomioon näet.
Todellinen ystävä ei tänne kirjoittele.Olet lähinnä naurettava ja juorujen levittelijä.
- hyvinkin
ei todellinen ystävä kirjoitti:
Todellinen ystävä ei tänne kirjoittele.Olet lähinnä naurettava ja juorujen levittelijä.
Tyypillinen hurmosfanin kommentti. Huomauttaisin etten nimenomaan kertonut yhtään mitään. Enkä kerro. Ihan yksi lysti mitä hurmosfanit kuplassaan ajattelevat.
- o w kuikkeli
hyvinkin kirjoitti:

Jos tuntisit ei sinun tarvitsisi kiistellä asiasta.Menit ns. helppoon.Totuus tulee ilmi AINA.
Mikä se sellainen on ,joka tällaisilla sivuilla tutuistaan vihjailee.JUORUÄMMÄ. - hyvinkin
o w kuikkeli kirjoitti:
Jos tuntisit ei sinun tarvitsisi kiistellä asiasta.Menit ns. helppoon.Totuus tulee ilmi AINA.
Mikä se sellainen on ,joka tällaisilla sivuilla tutuistaan vihjailee.JUORUÄMMÄ.Tunnen kyllä suurta kiusausta kajauttaa muutamat totuudet julki sinunlaistesi ääliöiden vuoksi. Toisaalta, huvittavahan sinä kommentteinesi lähinnä olet. En palaa lukemaan teidän hurmostelijoiden viestejä enää. Harmittaa että tälle ala-arvoiselle palstalle olen nyt eksynytkin. Fanittakaa vain Tapania ihan vapaasti ja kuvitelkaa hänet unelmienne rinssiksi. Se ei minua liikuta.
- Zori
hyvinkin kirjoitti:
Tunnen kyllä suurta kiusausta kajauttaa muutamat totuudet julki sinunlaistesi ääliöiden vuoksi. Toisaalta, huvittavahan sinä kommentteinesi lähinnä olet. En palaa lukemaan teidän hurmostelijoiden viestejä enää. Harmittaa että tälle ala-arvoiselle palstalle olen nyt eksynytkin. Fanittakaa vain Tapania ihan vapaasti ja kuvitelkaa hänet unelmienne rinssiksi. Se ei minua liikuta.
Kyllä sinä saatat Tapanin tunteakkin. En minä viitsi lähteä moisesta asiasta kinaamaan vastoin parempaa tietoani, mutta sitä minä vaan mietin, että täytyykö laulajan sitten välttämättä olla mutkaton ja kaikkia miellyttävä persoona ? Se onkin eri juttu.
- elämän kevät!

No täytyyhän laulajan olla mielyttävä myös käytökseltään! Hei haloo, kuinka yksinkertainen hurmosfani sinä Zori oikein olet!!! Se onkin eri juttu!
- vierestä
Zori kirjoitti:
Kyllä sinä saatat Tapanin tunteakkin. En minä viitsi lähteä moisesta asiasta kinaamaan vastoin parempaa tietoani, mutta sitä minä vaan mietin, että täytyykö laulajan sitten välttämättä olla mutkaton ja kaikkia miellyttävä persoona ? Se onkin eri juttu.
"Tunteakin" kirjoitetaan yhdellä koolla XD
- Safira~
Tapani(kaan) ei ole täydellinen, mutta on silti ihana... mahtavaääninen, karismaattinen ja taidokas tunteiden tulkki.
Puheistaan ja käytöksestään hän saa aina välillä moitteita. On aika äkkipikainen ja ailahteleva. ( mutta niinhän on mm. Axl Rosekin joka on myös maanisdepressiivinen. )
Tapsan luonteessa parasta on huumorintaju, sisukkuus(elämänilo), aitous ja herkkyys.- aiheesta?
Tässä on nyt vedetty Jopa Gunnarit mukaan, höh. Pidättäydyttäisiinkös aiheessa mikä kysymys oli. Eli minkä takia monet fanittaa Kansaa ihmisenä, vaikkei edes tunne häntä tai lähipiiriään, pelkästään sen vuoksi että mies laulaa??Tää oli kysymys kait? Ei se kuinka joku muu tai jotkut muut käyttäytyy. Muiden käyttäytymisistä voi sitten keskustella heidän palstoillaan!
- kysymyksiä
Ilmeisestikkin se on juuri se Tapani Kansan laulutaito (tai tapa laulaa) mikä on monet meistä hurmannut!
Ja jos jostain tykätään niin tykätään, ja voidaan antaa anteeksi aika paljon.
Näinhän se on muutenkin elämässä, muissakin ihmissuhteissamme. Mistä se sitten johtuu onkin jo isompi kysymys!- OK.
Niin kyllähän esim. Matti Nykänenkin sai mäkihyppy aikanaan aikapaljon anteeksi huonoa käytöstään ja törttöilyjään, koska oli niin hyvä mäkihyppääjä.
Tapsa on erinomainen laulaja. Hän valloittaa laulamalla sydämestä sydämeen. Siksipä se oikukkaampi käytöskin annetaan hänelle helpommin anteeksi kuin esim. jollekin tuntemattomalle "tavikselle".
Ymmärrän toki senkin että kaikki eivät Tapanin käytöksestä pidä, mutta jokainen taaplaa tyylillään. - hommaa
- hyssykät sentään!
OK. kirjoitti:
Niin kyllähän esim. Matti Nykänenkin sai mäkihyppy aikanaan aikapaljon anteeksi huonoa käytöstään ja törttöilyjään, koska oli niin hyvä mäkihyppääjä.
Tapsa on erinomainen laulaja. Hän valloittaa laulamalla sydämestä sydämeen. Siksipä se oikukkaampi käytöskin annetaan hänelle helpommin anteeksi kuin esim. jollekin tuntemattomalle "tavikselle".
Ymmärrän toki senkin että kaikki eivät Tapanin käytöksestä pidä, mutta jokainen taaplaa tyylillään.Tuo otsikkosi "kaikki se kestää, kaikki se kärsii"...
Niin, siinä puhutaan rakkaudesta.
Voi elämän kevät teitä hurmosfaneja!!! - kritiikki
hommaa kirjoitti:
kuuluu jokaisen ihmisen suojavarustukseen. Mutta rajansa jokainen määrittelee itse.
Kenenkään vääriä tekoja ei tietysti pidä puolustaa mutta ihmistä pitää. - Gilla*
hommaa kirjoitti:
Sen verran monta kertaa olen jo tähän mennessä Tapsan keikoilla ja konserteissa ollut,että tiedän hänen kyllä arvostavan yleisöään.
- vaan sullekin
Gilla* kirjoitti:
Sen verran monta kertaa olen jo tähän mennessä Tapsan keikoilla ja konserteissa ollut,että tiedän hänen kyllä arvostavan yleisöään.
Ai oot vai, ja me muut ei???
Tiedoksesi vaan että olen käynyt Tapanin ihan ekoista konserteista kahdeksankymmentäluvun lopusta tähän päivään asti. Ja lava kirkkoesiintymiset päälle.
Joten kyllä tietoa on täälläkin, Tapsa on hyvä laulaja mutta en ole viimeaikoina oikein enää jaksanut ymmärtää hänen tempauksiaan.
Tervettä kritiikkiä saa todella esittää, mutta sitähän jotkut hurmos-gillat ei ymmärrä. - puhut!
vaan sullekin kirjoitti:
Ai oot vai, ja me muut ei???
Tiedoksesi vaan että olen käynyt Tapanin ihan ekoista konserteista kahdeksankymmentäluvun lopusta tähän päivään asti. Ja lava kirkkoesiintymiset päälle.
Joten kyllä tietoa on täälläkin, Tapsa on hyvä laulaja mutta en ole viimeaikoina oikein enää jaksanut ymmärtää hänen tempauksiaan.
Tervettä kritiikkiä saa todella esittää, mutta sitähän jotkut hurmos-gillat ei ymmärrä.Allekirjoitan sanasi minäkin!
- turpa kiinni
Kyllä siitä Tapsan biisin, keskeytyksestä jotkut jaksaa nurista, mutta katsokaas tämä. Tapsa ei sentään käskenyt yleisöä pitämään turpaansa kiinni, toisin kuin tässä Ville Valo tekee :
http://www.youtube.com/watch?v=KQK5M371gtE&eurl=http://www.juorut.com/fani-pilasi-ville-valon-soolon/- Voihan hurmosfanit sentään XD
Ville Valo ja Tapani Kansahan ne ovat vertailukelpoisia keskenään? Salli mun nauraa: MUAHAHAHAAA!!!! Eikö Tapsukka-hurmostelijoilla ole mitään käsitystä mistään?
- luuvalo
Kuka tämä räkänokka valo on ,en ole moista pelleä ennen kuullutkaan.Kaikenlaisia se maa päällään kantaa.
- Hurmosfani
Kyllä Tapani osaa käyttäytyä hyvin herrasmiesmäisestikkin. Eräällä keikalla kun vein hänelle ruusun, niin hymyili kauniisti ja antoi käsisuudelmankin.
- elämän kevät!
No joo, ei kai sitä ihan myrtsinäkään voi olla jos joku tuo ruusun.... hei haloo, missä hurmosfanien JÄRKI!!!
- ihmetelly
elämän kevät! kirjoitti:
No joo, ei kai sitä ihan myrtsinäkään voi olla jos joku tuo ruusun.... hei haloo, missä hurmosfanien JÄRKI!!!
""hei haloo, missä hurmosfanien JÄRKI!!!"""
Samaa olen ihmetelly mäkin =O On kommentit sen laatusia ettei tiedä itkeäkö vai nauraa??
Tapsa on laulajana kaiken aikaa vaan petraantunut. Lauluääni on vaikuttava ja tosi sykähdyttävä tulkitsija on tänäpäivänä.
Vaikkei koulussa mikään hikipinko oliskaan niin ei se ihmisestä tee sen huonompaa kuin jostain kuuden L:n ylioppilaasta.
Siihen aikaan kun Tapsa kävi koulua oli kuri varmaan paljon kovempaa, kuin nykyään. Opettajat oli tiukkapipoisia ,eivätkä sietäneet minkäänlaista "niskurointia". Ei nykyään koulusta erotettais sen takia jos opettajaa vastaan kinastelee ja kapinois. Korkeintaan ehkä rehtorin puhutteluun joutuis ja jälki-istuntoon.
Elämänkumppanina ei Tapsa varmaan mikään ihan helppo tapaus ole, sitä ei varmaan käy kiistäminen.
Ei Tapsa keikoillaan härskejä kaksmielisyyksiä viljele. Jonkun harmittoman, pikkutuhman sutkautuksen voi joskus heittää, mutta ne on ihan tsoukkia vaan. Kyllä yleisö on niitä yleensä kovasti nauranut. Harva niin tosikko on,että niistä jotenkin nokkkiinsa ottais.
kyllä fanit ainakin tietää sen ,että Tapsa on aito ja lämminsydäminen ihminen. Ei Tapsakaan tietenkään mikään mutkaton ja täydellinen ole, Hänellä on ne vähemmän miellyttävät piirteensäkin ( äkkipikaisuus, ailahtelevuus), mutta uskaltaa se ainakin olla oma itsensä. Hyvine ja huonoine puolineen.- justiinax!!!!
Koita nyt mennä Nukku-Matin maahan, että olet huomenna taas virkeänä. Koko illan tunnut viettäneesi "Tapsukka Worldissa". Pienet kuviot?
justiinax!!!! kirjoitti:
Koita nyt mennä Nukku-Matin maahan, että olet huomenna taas virkeänä. Koko illan tunnut viettäneesi "Tapsukka Worldissa". Pienet kuviot?
Mä nyt pitkästä aikaa kirjotin tänne. Meni vähän aikaa kun oli niin paljon viestejä joihin piti vastata. Olis ollut vielä enemmänkin, mut en mä nyt jaksanut kaikkiin ruveta kirjoittelemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 373361
- 971684
- 1361585
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa451470- 911290
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo291192- 571085
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2431034Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125990Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270981