Kertokaapa, te paljon matkailleet, mitä kannattaisi tällaisen keski-ikäisen pelkurimaisen naishenkilön ottaa huomioon matkaa varatessa, jotta mikä olisi turvallinen ja kuitenkin mukava kohde Kanarialla? Gran Canarialla jossain olen käynyt jotain 5 vuotta sitten, mutta nyt olis kova halu lähteä, muttei kellään tutulla ole lomaa samaan aikaan. Ajattelin pyydystää äkkilähtöä, yksin matkustaminen kun on niin turkaisen kallista muuten.
Yksin matkaan
12
1152
Vastaukset
- Paljon matkustanut
Mutta äskettäin olin yksin kanarialla, Inglesissä.
Riippuu varmaan mitä lomaltasi haluat?
Rantaa, baareja,nähtävyyksiä,Suomalaisia,paikallista menoa vai mitä?
Pelkuriraukaksi tunsin myös itseni kun matkaa odottelin, mutta päästyäni perille kaikki pelot, kivut ja vaivat hävisi. Tuli täydellinen rentoutus.
Siksipä odotankin joskopa kohta pääsisi uudelleen.? - viajes
menossa Puerto de la Cruziin kolmatta kertaa yksin. On mulla kyllä tuttuja ollut muissa hotelleissa ja olen tutustunut ihmisiin matkalla. Mutta olen huomannut että tuolla saa kulkea rauhassa yksinkin, en ole pelännyt. Paikalliset jutustelevat kyllä mielellään mutta ihan ystävällisessä mielessä. Välillä sielläkin kyllä saa vislauksia perään mutta se kuuluu kulttuuriin. Röyhkeitä seuralaisia en ole saanut. Kerran eräs vanhempi professori Lagunasta saattoi hotellin eteen ja antoi käsisuudelman. Puertossa liikkuu vähän kypsempää väkeä, vaikuttaa varmaan asiaan. Menen Puertoon karnevaaliaikaan, silloin ihmiset ovat avoimempia mutta ei ole tarvinnut pelätä.
- Yksin pian lähössä
Minä myös monet kerrat yksin Puertossa. Siellä paljon suom. naisia, joten seuraa saa varmasti, jos haluaa. Ja rauhassakin kävellä ja istuskella, jos haluaa. Ja se luonto on siellä jo katseltavaa.
Karnevaalin loppupuolella olen minäkin lähössä! - viajes
Yksin pian lähössä kirjoitti:
Minä myös monet kerrat yksin Puertossa. Siellä paljon suom. naisia, joten seuraa saa varmasti, jos haluaa. Ja rauhassakin kävellä ja istuskella, jos haluaa. Ja se luonto on siellä jo katseltavaa.
Karnevaalin loppupuolella olen minäkin lähössä!päivä on sulla lähtö, vai saako kysyä? Kerran tutustuin yksinlähtijänaiseen Vantaan lentokentällä ja oli sama kohde. Käytiin välillä yhdessäkin syömässä ja Charcolla karnevaalihumussa.
- Lähössä kuitenkin
viajes kirjoitti:
päivä on sulla lähtö, vai saako kysyä? Kerran tutustuin yksinlähtijänaiseen Vantaan lentokentällä ja oli sama kohde. Käytiin välillä yhdessäkin syömässä ja Charcolla karnevaalihumussa.
Enpä muista, tuollaista hetkeä, muttta kyllä minullekin on sattunut mukavia odotushetkiä Vantaalla.. Menen siis jos? Casablancaan ja matkalippukin jo tiistaina tuli!
- sivistynyt mies
oon siel kuukauden päästä,antasikko mail os,kirjotan lisää
- madam
En nyt niin kauheasti ole matkustellut ja vähempi yksin. Mutta sen verran, että uskallan sanoa, että rohkeasti vaan. Puerte De La Cruz on varmasti yksin matkaavalle turvallinen kohde. Ei ole minulle niin tuttu kuin usealle täällä kirjoittavalle, mutta siitä jäi aikoinaan turvallinen ja kotoinen fiilis..sinne uskaltaisin mennä yksin. Ja uskaltaisin varmaan muihinkin Kanariansaarten kohteisiin, mutta tuo Cruz on minun vähäisellä kokemuksellani turvallisimman tuntuinen. Mutta kaikissa kohteissa kaikkialla maailmassa asuu joku ja ko. kohde on paikallisille se turvallisin! Itsestä se on kiinni kuinka loma menee, pysyttelee yö myöhään poissa "pimeistä" paikoista. Eikä passaa olla liian luottavainen.
Omasta yksin matkailusta on kokemukset Las Palmasista. En sielläkään, kunhan pysyi pois yöelämästä, kokenut oloani mitenkään turvattomaksi. Sanoit hyvin sen, että liian luottavainen ei pidä olla ja se koskee tietysti mitä tahansa kohdetta.
Pistäisin myös itse PdC:n silti eturiviin, jos turvallisuudesta yksin matkaavalle puhutaan.
Yksin matkaamisessa on se hauskuus, että ei tarvitse sopia kenenkään kanssa mitä tehdään tänään tai huomenna. Voi mennä ihan omien fiilisten mukaan. Toisaalta hyvässä seurassa on kiva liikkua ja seuraava loma meneekin sitten perhekeskeisissä merkeissä.
- vuodessa
pyrin matkustamaan yksikseni. Meillä on lauma lapsia ja jommankumman vanhemmista on oltava paikalla hoitamassa heitä. Mieheni taas matkustaa paljon töidensä vuoksi ja haluaa viettää lomansa kotimantereella. Niinpä minä saan nämä ihanat tilaisuudet rentoutua yksikseni. Tänä vuonna aion matkustaa Gran Canarialle.
On maita joihin en yksin matkustaisi, ei niinkään turvallisuussyistä, sillä uskon että huonolla tuurilla ongelmiin joutuu jos liikkuu väärissä paikoissa väärään aikaan missä päin tahansa. Kun matkustan yksin haluan olla rauhassa omine ajatuksine ja kirjoineni ja ennen kaikkea hoitaa kuntoani silloin kun mieli tekee. On maita joissa yksin liikkuva nainen ei saa olla rauhassa ja lauma miehiä liikkuu ympärillä kuin kärpäslauma.
Yksin matkustavia naisia kummeksutaan, jopa säälitään.
Yksi asia mihin kiinnitän huomiota on se että hotellihuoneeni ei ole maatasolla. En tiedä onko sillä oikeasti merkitystä, mutta se antaa turvallisuudentunteen.
Kokoan itse matkani, eli lennot ja hotellivaraus netistä - tulee halvemmaksi - parhaimmassa tapauksessa satoja euroja. Hotellivarauksissa on eri firmojen välillä hintaeroja, joten tarjouksien perässä kannattaa surffailla. Lentokentältä hotelliin menen joko bussilla tai taksilla.
Lisäksi suosittelen vierailua Tripadvisorin sivuilla, mistä voi tarkistaa minkälaiseen hotelliin on menossa. Itse pidän rauhallisemmista hotelleista, nuorison bilehotellit kierrän kaukaa. Myös sijainnilla on väliä itselleni, en halua asua kylän meluisimman baarikolhoosin naapurissa. Nuorena tähtäsin juuri niihin, mutta iän myötä on tahti hidastunut:)
En malta odottaa tulevaa omaa lomaani - yksinkin on kiva matkustaa! - Yksin matkaillut
eikä mitään omatoimimatkoja kannata alkaa varaamaan. Mielestäni kaikki kohteet siellä Kanarialla sopii yksinmatkaajalle.
- Pelkuriraukka
Kaunis kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka rohkaisitte lähtemään ja annoitte hyviä vinkkejä. Kuukauden päästä olisi tarkoitus pitää talviloma ja mikäli lentolakko ei suunnitelmia sekoita, ja äkkimatkoja on saatavilla, niin eiköhän tämäkin pelkuri koneeseen astele. Hyvää talven jatkoa teille kaikille!
- viajes
rohkeasti matkaan vaan! Paremmin tutustuu uusiin ihmisiin kun ei ole kaveria valmiina mukana. Parin viikon päästä taas itsekin lähden matkaan iloisin mielin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p565745Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752932Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222168No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401935Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611829- 191828
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83117281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah721006