Mies piti koulutyttöä seksiorjanaan erämökissä
Mies kuljetti alastonta 14-vuotiasta autossaan ja telkesi tämän metsämökkiin.
Kemi-Tornion käräjäoikeus antoi perjantaina tuomion vuonna 1979 syntyneelle miehelle vakavista alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Tuomittu houkutteli vuoden 2007 elokuussa 14-vuotiaan tytön kaksi kertaa mukaansa. Houkuttelu tapahtui puhelimessa luodun valehenkilöllisyyden avulla.
Kummallakin kerralla mies piti tyttöä vankinaan noin kahden vuorokauden ajan. Mies muun muassa sitoi tytön ja kuljetti tätä autossaan tytön ollessa alaston tai pelkkään huppariin puettu sekä piti tyttöä teljettynä eräkämppään. Mies raiskasi tytön useita kertoja ja uhkaili lisäksi tappamisella.
Raiskasi puukolla uhaten
Ensimmäisen yön tyttö oli yksinään eräkämpässä, jonne mies oli hänet teljennyt. Tuomittu vei tytön vaatteet mukanaan jättäen tälle vain makuupussin. Toisen yön mies vietti tytön kanssa toisessa metsäkämpässä.
Toisen viikonlopun aikana tyttö ja vastaaja yöpyivät metsäkämpässä ja miehen sukulaisen tyhjillään olleessa talossa.
Vapaudenriistojen aikana mies raiskasi tytön puukolla uhkaamalla useita kertoja. Mies pakotti tytön sellaisiin seksuaalisiin tekoihin, joita käräjäoikeus piti olosuhteet ja tytön iän huomioon ottaen erityisen nöyryyttävinä. Tekoihin kuului tytön valokuvaaminen.
"Saat pitää henkesi niin kauan kuin jaksat kävellä"
Vastaaja kertoi ensimmäisen raiskauksen jälkeen tytölle, että hänen täytyi tappaa tyttö. Hän talutti tytön metsään ja ryhtyi kuristamaan tätä, kunnes muutti mielensä ja lupasi, että tyttö sai pitää henkensä "niin kauan kuin jaksoi kävellä."
Myöhemmin hän lupasi päästää tytön kotiin, jos tyttö lupaisi olla kertomatta tapahtumista. Mies uhkasi noutaa tytön uudestaan jos tämä kertoisi, ja tuolloin tyttö ei enää palaisi.
Toisella kerralla tytön vanhemmat tekivät poliisille katoamisilmoituksen tytön jäätyä pois koulusta. Kun mies sai tietää poliisin etsivän häntä, hän vei tytön yöllä kotinsa lähettyville ja jatkoi itse pakoaan vielä noin vuorokauden ajan. Pakomatkan aikana hän syyllistyi kahteen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, varkauteen ja vahingontekoon.
Pitkän takaa-ajon jälkeen mies saatiin pysäytettyä piikkimatolla.
Käräjäoikeus arvioi, että tapahtumien ja uhkailun vuoksi tyttö ei uskaltanut kertoa asiasta vanhemmilleen ensimmäisen kerran jälkeen eikä myöskään paeta toisen vankeutensa aikana, vaikka siihen olisi ollut tilaisuuksia.
Yli neljä vuotta vankeutta
Poliisitutkinnan aikana vastaajan käyttämältä tietokoneelta oli löydetty sille tallennettuna ollut, löytöhetkellä deletoitu tiedosto, jonka sisältönä oli ollut seitsemänsataa lapsipornokuvaa.
Kemi-Tornion käräjäoikeus tuomitsi perjantaina miehen neljän vuoden kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomittu velvoitettiin maksamaan asianomistajalle korvauksia eri rikosten aiheuttamista kärsimyksistä yhteensä 29 000 euroa.
Tuomio tuli kahdesta törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä, kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä viidestä muusta rikoksesta.
Vapaalta jalalta vastannut mies määrättiin heti vangittavaksi ja hänet passitettiin Oulun vankilaan.
Nuori tyttö seksiorjana
5
4230
Vastaukset
- lapissa..
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Kaupungit ja kunnat > Yleistä Kanta-Hämeestä
Et ole tässä: Suomi24 > Keskustelu > Kaupungit ja kunnat > Lappi - Ihmettelijä-Vorssa
Mitä tällä on tekemisä tässä osastossa?
- on voinut
Ajaa joskus Vorssan ohi. Tai jopa käydä täällä???
- kuohia pitäisi
on voinut kirjoitti:
Ajaa joskus Vorssan ohi. Tai jopa käydä täällä???
tuollaiset lastenraiskaajat
annakku arvaan nyt ku tämän kirjoitin on heti kaikki puollustelemassa tai kommentoimassa mitä väliä
on se niin helppo aina sanoa mitä väliä
missäs luulette sen uusivan todennäk riksussa ekalla linnalomalla
pääsee alle 2v hyvän käytöksen vuoksi
vittu se on lasten raiskaaja
kuva lehteen
nää väliinpitämättömät mulkut ovat varmaan lapsettomia ite kun ei ole mitään inhimillisyyttä
- illu12
onnenpoika tuo kaveri, nam
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996