Sijaisen palkkaus

Nuori ope

Auttakaa naista mäessä!

Olen pätevä enkun ja saksan ope ja olin menneen viikon enkun ja saksan opettajan sijaisena yläkoulussa. Sijaistamallani opettajalla on viikkotunteja 19, joista tein viime viikolla 18. Vakiopella siis puuttuu käsittääkseni yksi tunti opetusvelvollisuudesta. Viikon viimeisen tunnin jälkeen minulle sanottiin, että sijaisuus jatkuu vielä seuraavat kaksi viikkoa, eli yhteensä olenkin sitten kolme viikkoa töissä samassa koulussa.

Tuon menneen viikon osaltahan ei palkkauksessa olisi ollut mitään epäselvää minullekaan. Töissä olin neljä päivää, joten niistä olisin saanut sivutoimisen tuntiopettajan tuntipalkkion. Nyt, kun pesti sitten jatkuu, olisin kiinnostunut kuulemaan joltakulta viisaammalta, että miten palkkani tästedes lasketaan. Ja kiitos, älkää sanoko, että katso tuolta aiemmista keskusteluista, sillä olen katsonut ja siellä on kyllä juu sanottu, että yli viiden päivän sijaisuudessa lasketaan vakiopettajan kuukausipalkasta päiväpalkka.

Nyt kuitenkin, kun vakiopella puuttuu opetusvelvollisuudesta se yksi tunti, asia varmaankin hieman mutkistuu. Eli, voisiko joku vääntää rautalangasta, miten tuo päiväpalkka ensinnäkin kuukausipalkasta lasketaan? Vaikka en matikasta mitään ymmärräkään niin kuukausipalkka varmaankin jaetaan jollakin luvulla, mutta onko tuo luku sitten 31, 30, 20 vai mitä? Lisäksi en oikein ole hiffannut, mitä se tarkoittaa, että yli viiden päivän sijaisuuksissa maksettaisiin myöskin viikonlopuista..?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!

2

926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tän verran...

      Kuukausipalkasta saadaan päiväpalkka, kun jaetaan se kyseisen kuukauden päivillä siis joko 30 tai 31 riippuen kuukaudesta. Helmikuussa se jaetaan helmikuun päivillä eli joko 28 tai 29 riippuen vuodesta. Eli eri kuukausina päiväpalkka vaihtelee hiukan, mutta tosiaan sitä maksetaan myös viikonlopulta mikäli jatkat sijaisuuttasi yli viikon. Mutta koska vakiopella ei tuntimäärä täyty, niin sitä ei lasketa täydestä kuukausipalkasta, koska vakkarikaan ei sitä saa. Se paljonko yhden tunnin puuttumista vähennetään en osaa sanoa... ehkä n. satanen.. mikä on pelkkä arvio.

      Tietoa palkanmaksusta saa myös palkanlaskijalta ja jopa koulusihteeriltä. Niiltä minä olen kysynyt, jos en ole ymmärtänyt. Näin niinku tiedoksi...

      • alle opetusvelvollisuuden

        Jos tunteja on koko sijaisuuden ajan keskimäärin 18 viikossa ja opetusvelvollisuus on 20, niin kuukausipalkka on 18/20 eli 90 % täydestä palkasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe