Armeijassa likaa turhaa

Res. Vänrikki

Itse laskeskelin, että armeijan kestoa voisi lyhentää huomattavasti niin miehistöllä kuin varusmiesjohtajilla. Kun menin armeijaan oli ensimmäiset päivät aikalailla pelkkää odottelua. Muutamia oppitunteja, ruokailuja ja tavaroiden noutamista, mutta suurin osa aikaa pelkkää punkissa makoilua. Mitään ei saanut tehdä koska ei ollut vielä koulutusta ja liikkuakaan ei saanut ennen terveystarkastusta, joka taisi meillä tulla vajaan viikon päästä.

Ensimmäinen kuukausi siivottiin komppaniassa neljä (4) kertaa päivässä ja ottaen huomioon kaikki tupa- ja aluepalvelun tarkastamiset ja siivouksen uusimiset tähän kului n. 2-4 tuntia päivässä aikaa. Aamulla ja päivällä ei tietenkään pystynyt siivoomaan kuin n. 30 minuuttia, koska välillä saattoi tulla jotain muuta ohjelmaa (ruokailu aika usein), jonka vuoksi piti keskeyttää, mutta illalla sitten puunattiin helposti tunnin tai puolentoista ajan, koska koko komppania pääsi vapaalle vasta kun kaikki tuvat olivat päässeet läpi. Talon palkallisten siivoojien oppitunnilla meitä käskettiin siivoamaan korkeintaan kaksi kertaa päivässä, sillä siivoojat eivät ehtineet pestä käytettyjä luuttuja sitä tahtia kuin mitä me siivosimme. Käytännössä siis siivosimme likaisilla luutuilla, jotka likaisina saavissa muhittuaan levittivät bakteereja kaikille pyyhityille pinnoille. Siivoushenkilökunnan mukaan neljästi päivässä siivoaminen oli terveysriski ja muutenkin täysin turhaan koska pöly ei ehtinyt laskeuta välillä vaan nostatimme kokoajan sitä vaan lisää. Seuraavana päivänä olikin komppanian yksikköupseerin oppitunti, jossa kysyimme hänen kantaansa tähän siivousmaniaan. Yliluutnantti totesi, että tässä komppaniassa käskee hän eikä siivoojat, joten neljästi päivässä siivotaan kunnes toisin käsketään, mitä kestikin ensimmäisen kuukauden ajan, josta vähennettiin portaittain ensin kolmeen ja sitten kahteen kertaan päivässä.

Toinen armeijan kompastuskivi tuntui olevan ruokailut. Ruokailut oli järjestetty portaittain siten, että jokaisella komppanialla oli oma aikansa. Odottelu aikaa pihalla tuli kuitenkin jokaiselle varmasti keskimäärin n. 40-60 minuuttia päivässä sillä eihän ruokalaan mahtunut kerralla 150 taistelijaa sisälle. Aika turheuttavaa kuitenkin käyttää esimerkiksi puolesta vuodesta n. 100-200 tuntia ulkona syömään pääsemisen odottelua. Ruokailemiseen oli perusjoukko-osastossa varattu muistaakseni n. tunti, mutta silti piti usein syödä ahmimalla, jos odotteluun meni yli puolet ruokailuajasta. RUK:ssa linjastot ja ruokailuajat oli järjestetty paremmin, jolloin ruokailuun meni ainoastaan n. 40 minuuttia ja aikaa itse syömiseen oli enemmän.

Taidan lopettaa kirjoittamiseni viimeiseen suureen ajansyöjään eli pinkkoihin ja punkkin vaikka pienempiä löytyykin vaikka millä mitoin kuten turhat uusimiset (siis sillä tavoin turhat, että kouluttajatkin myönsivät, että niitä tehdään vain jotta saataisiin aikaa kulumaan), kaappitarkastukset (helposti menee tuntikin ennen lomille lähtöä) ja valmistautumiset (10 minuuttia valmistautuminen, 5 minuuttia ei saa liikkua käytävällä, 3 minuuttia kaapit kiinni, 2 minuuttia istutaan jakkaralla hiljaa, 1 minuutti jäkitetään eli "istutaan asennossa").

Punkat piti olla koko päivän moitteettomassa kunnossa ja lakanan sileys vaikutti olevan komppaniassa taistelu kunnon mitta. Pinkkoja alettiin väsäämään korkeintaan tunti ennen tarkastusta ja alussa sen tekemiseen saattoi mennä puolikin tuntia ja tarkistamiseen 20-40 minuuttia. Iltavahvarissa kuuluikin hienoja lausahduksia varusmiesjohtajien suista kuten tämä taistelija on selvästi rukkiainesta, katsokaa miten suoraan pinkassa menee siniset ja valkoiset raidat. Itse olin ihan hyvä pinkkojen tekemisessä ja rukkiin päästyäni oli suuri yllätys ettei pinkasta siellä tehtykään niin suurta asiaa (ei näköjään lakanan suoruus ollutkaan tärkein asia mitä RUK:ssa arvostettiin). Kaikki tupani äijät eivät kuitenkaan olleet edes kuulletkaan mistään pinkasta (heillä lakana taiteltiin illalla vain siististi sängylle), joten Haminassa jotuivat opettelemaan jonkinlaista pinkan tekoa.Rukissa kuulin koulun johtajan sanovan meille oppitunnilla, ettei hän ymmärrä miksi pinkkoja täytyy tehdä sillä hänen mielestään riittäisi jos lakana taiteltaisiin siististi sängylle (siis ihan peri taitosta eikä mitään raitojen vahtaamista). Ei kuitenkaan lopettanut pinkkatarkastuksia, sillä kyseessä on vanha perinne.

Hieman harmitti, että armeijassa oli niin paljon turhaa asiaa kun tavallisen jääkärin (sissin, tykkimiehen tai miksi häntä kutsut) koulutuksen olisi voinut lyhentää 2/3 osaan siitä mitä se on nyt. Varumiesjohtajillakin palvelusaikaan kuuluu myös tuhottomasti turhaa hommaa. En tiedä miten tämä kaikki turha toiminta kuuluu olennaisena osana Suomen uskottavaan puolustukseen, mutta sodan aikana olisin metsässä huomattavasti iloisempi jos osaan käyttää saamaani kalustoa: sinkoja, miinoja, viestivälineitä, kranaatteja, aseita ym. kuin että osaan kasarmilla taitella lakanan siistitsti. Voimme tietenkin sodassa ehdottaa viholliselle että sota ratkaistaisiin aseiden sijaan siivoamis- ja lakanantaittelukilpailuna.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen, että kävin armeijan. Se otti paljon aikaa, voimia ja henkistä kestokykyä, mutta antoi myös mm. sosiaalisia taitoja, itsevarmuutta ja mukavia muistoja.

5

1492

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kk-mies

      Olet palveluksessa, et vain opettelmassa. Peruskoulutuksen jälkeen kuulut kalustoon.

      30 tuhatta nuhanenää valmiina puolustamaan Suomea. Katsos puolustusvoimat ei ole pelkkä koulutuslaitos. Toistahan se olisi, jos 30 tuhatta ammattilaista olisi rivissä kaikkina aikoina.

      Silloin voisi käydä opittelemassa 2kk ja kotiin.

      • Suomi kiittää

        kun asevelvolliset käyttävät 75% työtunneistaan siivoamiseen ja räjäytettyjen punkkien kokoamiseen. Mikä määrä miestyövuosia, ja mikä hyödyllisyyden taso! Tee työtä jolla on tarkoitus!


      • kk-mies
        Suomi kiittää kirjoitti:

        kun asevelvolliset käyttävät 75% työtunneistaan siivoamiseen ja räjäytettyjen punkkien kokoamiseen. Mikä määrä miestyövuosia, ja mikä hyödyllisyyden taso! Tee työtä jolla on tarkoitus!

        No mitä siellä sitten pitäisi tehdä?


    • näyttää toimivan

      Listasit pajon negatiivisiä asioita, mutta silti kehut olevasi tyytyväinen armeijan käyntiin, eli laitos pystyy aivopesuun. Mikä sen suurin tarkoitus lieneekin.

    • almasty

      Oikeassa olet mutta mitä tulee tuohon lakanoiden taitteluun ym asioihin niin siitä yksi juttu.Tämä on tietysti vain minun päättelyäni jota ei kukaan ole vahvistanut.Mutta eikös ole tarkoitus että P-kauden aikana katsotaan ketä voidaan mihinkin tehtäviin asettaa,siis jos kaveri tekee pinkat ja punkat käskyistä huolimatta miten sattuu hutaisten.Niin eikö se anna jotain merkkejä siitä ettei hänelle voi uskoa mitään varovaisuutta ja huolellisuutta edellytäviä tehtäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1561
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      961
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      628
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      611
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      589
    9. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      80
      547
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      516
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    16. 55
      502
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      133
      479
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      419
    Aihe