Armeijassa likaa turhaa

Itse laskeskelin, että armeijan kestoa voisi lyhentää huomattavasti niin miehistöllä kuin varusmiesjohtajilla. Kun menin armeijaan oli ensimmäiset päivät aikalailla pelkkää odottelua. Muutamia oppitunteja, ruokailuja ja tavaroiden noutamista, mutta suurin osa aikaa pelkkää punkissa makoilua. Mitään ei saanut tehdä koska ei ollut vielä koulutusta ja liikkuakaan ei saanut ennen terveystarkastusta, joka taisi meillä tulla vajaan viikon päästä.

Ensimmäinen kuukausi siivottiin komppaniassa neljä (4) kertaa päivässä ja ottaen huomioon kaikki tupa- ja aluepalvelun tarkastamiset ja siivouksen uusimiset tähän kului n. 2-4 tuntia päivässä aikaa. Aamulla ja päivällä ei tietenkään pystynyt siivoomaan kuin n. 30 minuuttia, koska välillä saattoi tulla jotain muuta ohjelmaa (ruokailu aika usein), jonka vuoksi piti keskeyttää, mutta illalla sitten puunattiin helposti tunnin tai puolentoista ajan, koska koko komppania pääsi vapaalle vasta kun kaikki tuvat olivat päässeet läpi. Talon palkallisten siivoojien oppitunnilla meitä käskettiin siivoamaan korkeintaan kaksi kertaa päivässä, sillä siivoojat eivät ehtineet pestä käytettyjä luuttuja sitä tahtia kuin mitä me siivosimme. Käytännössä siis siivosimme likaisilla luutuilla, jotka likaisina saavissa muhittuaan levittivät bakteereja kaikille pyyhityille pinnoille. Siivoushenkilökunnan mukaan neljästi päivässä siivoaminen oli terveysriski ja muutenkin täysin turhaan koska pöly ei ehtinyt laskeuta välillä vaan nostatimme kokoajan sitä vaan lisää. Seuraavana päivänä olikin komppanian yksikköupseerin oppitunti, jossa kysyimme hänen kantaansa tähän siivousmaniaan. Yliluutnantti totesi, että tässä komppaniassa käskee hän eikä siivoojat, joten neljästi päivässä siivotaan kunnes toisin käsketään, mitä kestikin ensimmäisen kuukauden ajan, josta vähennettiin portaittain ensin kolmeen ja sitten kahteen kertaan päivässä.

Toinen armeijan kompastuskivi tuntui olevan ruokailut. Ruokailut oli järjestetty portaittain siten, että jokaisella komppanialla oli oma aikansa. Odottelu aikaa pihalla tuli kuitenkin jokaiselle varmasti keskimäärin n. 40-60 minuuttia päivässä sillä eihän ruokalaan mahtunut kerralla 150 taistelijaa sisälle. Aika turheuttavaa kuitenkin käyttää esimerkiksi puolesta vuodesta n. 100-200 tuntia ulkona syömään pääsemisen odottelua. Ruokailemiseen oli perusjoukko-osastossa varattu muistaakseni n. tunti, mutta silti piti usein syödä ahmimalla, jos odotteluun meni yli puolet ruokailuajasta. RUK:ssa linjastot ja ruokailuajat oli järjestetty paremmin, jolloin ruokailuun meni ainoastaan n. 40 minuuttia ja aikaa itse syömiseen oli enemmän.

Taidan lopettaa kirjoittamiseni viimeiseen suureen ajansyöjään eli pinkkoihin ja punkkin vaikka pienempiä löytyykin vaikka millä mitoin kuten turhat uusimiset (siis sillä tavoin turhat, että kouluttajatkin myönsivät, että niitä tehdään vain jotta saataisiin aikaa kulumaan), kaappitarkastukset (helposti menee tuntikin ennen lomille lähtöä) ja valmistautumiset (10 minuuttia valmistautuminen, 5 minuuttia ei saa liikkua käytävällä, 3 minuuttia kaapit kiinni, 2 minuuttia istutaan jakkaralla hiljaa, 1 minuutti jäkitetään eli "istutaan asennossa").

Punkat piti olla koko päivän moitteettomassa kunnossa ja lakanan sileys vaikutti olevan komppaniassa taistelu kunnon mitta. Pinkkoja alettiin väsäämään korkeintaan tunti ennen tarkastusta ja alussa sen tekemiseen saattoi mennä puolikin tuntia ja tarkistamiseen 20-40 minuuttia. Iltavahvarissa kuuluikin hienoja lausahduksia varusmiesjohtajien suista kuten tämä taistelija on selvästi rukkiainesta, katsokaa miten suoraan pinkassa menee siniset ja valkoiset raidat. Itse olin ihan hyvä pinkkojen tekemisessä ja rukkiin päästyäni oli suuri yllätys ettei pinkasta siellä tehtykään niin suurta asiaa (ei näköjään lakanan suoruus ollutkaan tärkein asia mitä RUK:ssa arvostettiin). Kaikki tupani äijät eivät kuitenkaan olleet edes kuulletkaan mistään pinkasta (heillä lakana taiteltiin illalla vain siististi sängylle), joten Haminassa jotuivat opettelemaan jonkinlaista pinkan tekoa.Rukissa kuulin koulun johtajan sanovan meille oppitunnilla, ettei hän ymmärrä miksi pinkkoja täytyy tehdä sillä hänen mielestään riittäisi jos lakana taiteltaisiin siististi sängylle (siis ihan peri taitosta eikä mitään raitojen vahtaamista). Ei kuitenkaan lopettanut pinkkatarkastuksia, sillä kyseessä on vanha perinne.

Hieman harmitti, että armeijassa oli niin paljon turhaa asiaa kun tavallisen jääkärin (sissin, tykkimiehen tai miksi häntä kutsut) koulutuksen olisi voinut lyhentää 2/3 osaan siitä mitä se on nyt. Varumiesjohtajillakin palvelusaikaan kuuluu myös tuhottomasti turhaa hommaa. En tiedä miten tämä kaikki turha toiminta kuuluu olennaisena osana Suomen uskottavaan puolustukseen, mutta sodan aikana olisin metsässä huomattavasti iloisempi jos osaan käyttää saamaani kalustoa: sinkoja, miinoja, viestivälineitä, kranaatteja, aseita ym. kuin että osaan kasarmilla taitella lakanan siistitsti. Voimme tietenkin sodassa ehdottaa viholliselle että sota ratkaistaisiin aseiden sijaan siivoamis- ja lakanantaittelukilpailuna.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin tyytyväinen, että kävin armeijan. Se otti paljon aikaa, voimia ja henkistä kestokykyä, mutta antoi myös mm. sosiaalisia taitoja, itsevarmuutta ja mukavia muistoja.