Lukeeko näitä viestejä yksikään turkulainen poliitikko, kun yksikään ei ota kantaa keskusteluun sen paremmin kuin keskusteluissa ei oteta kantaa muuhun kuin parkkiasiaan onko aivan turha keskustella Turun asioista täällä
missä
tehokkaampi palsta
12475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
lue poliitikot, sillä heille on kansa antanut niin paljon tehtäviä, etteivät he ehdi lukea tällaisia turhia palstoja. Että voi hyvät hyssykät, miten olet nähnyt ruusunpunaisia unia juttujesi
lukijoista !
Näitä lukevat ja niihin kirjoittelevat kaikenlaiset työttömät, ikuiset opiskelijat, eläkkeellä olevat, kuten minä, toisten varoilla elävät ja muutkin ihmiset, joilla on aikaa kirjoitella hauskoja juttuja yleisen työajan ulkopuolella. Teeppä psykologinen profiili näiden palstojen kirjoittelijosta; tulet yllättymään... Mutta kivaa on näiden juttujen lukeminen, voittaa aina bingossa käynnin !
oisten varoilla elävät ja muutkin ihmiset, joilla on aikaa kirjoitella hauskoja juttuja
Jos pappa jaksaisi seurata mihin aikaan tänne foorumille tulee viestejä niin aikajana on 7 - 17 eli kyllä suurin osa viesteistä tulee työpaikkojen koneilta. Poliitikot eivät uskalla kommentoida tänne koska joutuisivat muuten vastuuseen sanomisistaan.
viestejä tulee nimenomaan ihmisiltä, jotka eivät ole työelämässä, eli suurin osa Turkua solvaavista jutuista on kirjoitettu aamuyöllä tai sitten aamupäivällä, kun kunnon ihmiset ovat töissä. Poliitikot eivät todellakaan voi osallistua tällaiseen keskusteluun, kuten ei myöskään vastaaja, joka ei uskalla kirjoittaa edes nimimerkillään, puhumattakaan nimellään.
koneilta !!!
Papalla tässä ehkä jo hieman pätkii, mutta tuli vasta nyt mieleen; eihän työpaikkojen koneilta voi lähettää hölynpölyä nettiin. Vai voiko nykyään ??? Ja vielä työaikana.... Kyllä sitten on moraali huonossa kunnossa ja Suomella surkeat ajat edessä.
siltä että eivät ne osaa lukea.
ottavat kantaa näihin palstoihin,koska ymmärtävät kirjoittajien valinneet heidät juuri luottamustoimiin ja virkoihinsa tavallaan taikka toisella.
poliitikot katosivat, kun Vennamon Veikosta aika jätti. Kuuntelin Veikkoa Vaasan kaupungintalolla joskus vuonna 1976. Ja siitä tähän päivään on pitkä matka nykyisten poliitikkojen yrittäessä saada ihmisiä "virkoihinsa tavallaan taikka toisella "
Kyllä niitä Veikon lanseeraamia "seteliselkärankaisia" on vieläkin luottamustehtävissä, eri toten Turussa.
minkä takia jonkun poliitikon pitäs ottaa kantaa tän palstan juttuihin
Eiköhän ne käy näitä lukemassa ja naureskelevat partaansa kun täällä kiistellään ihan vääristä asioista ja suuret munaukset ja kähminnät pysyy salassa.
toivottavasti poliitikoilla on muutakin tekemistä kuin lukea tätä palstaa
turussa on about 180 000 asukasta
viestiketjusta näkee kuinka moni näitä yleensä lukee ( olkoon poliitikko tai ei ) , ja yksi ihminen voi aikaansaada vaikka 10 lukukertaa - eli jos tätä ketjua on lukenut 360 henkeä, niin tosiasiassa niitä on Paljon vähemmän
jos mulla olis poliitikolle asiaa, niin lähettäisin viestin suoraan hänelle ?
netistä löytyy kyllä yhteystiedot !
Politiikolla ei ole muuta tekemistä kuin kuunnella kansaa ja toimia