Puolustus kannalla

ei mulla muuta

Ahveniston koulusta on ollut puhetta nyt paljon. Itse käyn koulua ja tunne kaikki ''kiusaajat'' Ja he eivät ole todellakaan yhtä pahoja kun kirjoitetaan. Koulun rehtori Kati Hirvonen ryhtyi parantamaan koulua heti tulonsa jälkeen, mutta saa oppilaiden vihat niskaansa syynä koulun tiukkuus. Edellisen rehtorin aikaan koulun alueelta sai poistua välitunneilla, nykyään poistumisesta tippuu jälki-istunto. Jos oppilaas tarvitsee särkylääkkeitä, rehtori tai kukaan muukaan opettaja ei niitä anna vaan särkylääke on haettava terkkarilta, joka on joka toinen viikko kaksi kertaa paikalla. Eli oppilas hakee läkkeen kotoaan ja siitäkin tulee jälki-istunto. Asioihin otetaan nykyään paljon enemmän kantaa kuin ennen. Joissakin tilanteissa se on hyvä asia, mutta tämä alkaa mennä liiallisuuksiin. Ahvenisto ei ole huonompi koulu kuin mikään muukaan. Lukuunottamatta huonoa rehtoria. Luin täältä suomi24:sta että suurin osa kiusaajista asuu hirsimäessä ja että heillä on helpompi elämä kuin muilla. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos joku idiootti luulee että ihmiset purkavat sitä vitun hyvää elämäänsä muihin oppilaisiin niin on täydellisesti väärässä. Hirsimäessä asujilla ei ole vittuakaan helpompi elämä kuin muillakaan. Ottakaa asiasta selvää ennenku kitisette tänne. Jos joku hakataan koulussa, hän on aiheuttanut sen itse. Meidän koulussa käy järkeviä ihmisiä! Mutta painotan vielä asiaa että ne jotka ovat vahvempia kuin toiset ja käyttävä vahvuuttaan ei tarkoita että heillä olisi yhtään parempi elämä.

5

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koskaan

      vikaa. Totta kai on syy on aina koulun ja sen kamalan henkilökumman. O. M. G taas....

      • Huh..

        Ensimmäisen viestin kirjoittaja on kyllä ihan oikeassa. Toisen viestin kirjottaja on aika säälittävää eikä tiedä asiasta luultavammin paljoakaan mitään. Lehdissä puhutaan täyttä sopaa tai erilailla miten asiat oikeasti ovat ! Joten pitäkää huoli omista asiostanne älkääkä puhuko paskaa.


    • Stamina21

      "Jos joku hakataan koulussa, hän on aiheuttanut sen itse." Oli pakko tarttua tähän virkkeeseen. Nyt taisit nimittäin päästellä sammakoita! Tiedän monia tapauksia joissa ei todellakaan ole tappelu ollut "uhrin" vika. mm kerran jätkältä pyydettiin tupakkaa sitä ei ollut tarjota minkä kiusaajat hyvin tiesivat. turpa juhlathan siitä seurasivat.

    • En tiedä mitä Ahveniston koulusta on oikein valitettu. Mutta saisit vetää tuon "Jos joku hakataan koulussa, hän on aiheuttanut sen itse" - väitteesi takaisin. Joskus uhri ei ole tehnyt yhtään mitään.

      Onko rehtorinne huono sen takia kun hän tiukka ja tiukentanut koulunne sääntöjä? Joskus sääntöjen tiukentaminen voi olla syynä teissä oppilaissa. Esim, sääntöjä on rikottu, niitä rangaistuksena tiukennetaan. Koulu on vastuussa oppilaistaan kouluaikana, ja jos olette koulun ulkopuolella ja sattuu jokin onnettomuus, se on koulun vastuulla. Luultavasti siksi ette enää saa olla koulun ulkopuolella.
      Särkylääke-asiaan voisitte pyytää myönnytystä. Tai varalta voitte pitää särkylääkettä repussa.

    • risingwarrior

      Olen ollut pitkään hiljaa tästä asiasta mutta nyt RIITTÄÄ!
      te syytitte turpaan saajia koska pelkäsitte omia silloisia arvojanne
      mutta mitä odottaa koulusta jossa
      opettajia ei kiinostanut oppilaitten huolet
      ja avustajat pelkäsivät kiusaavia oppilaita
      ja he neuvoivat kääntämään toisen posken (eli alistumaan)
      EI! minä en alisttu pilkkaajien edessä.
      ja ne lukemattomat kerrat kun yritin tehdä parannuksen
      ja korjata virheeni niin mitä sain...
      lyöntejä, pilkkausta ja tupakalta haisevaa räkää
      ja tytöt olivat ''kanssani'' vain vittsinä
      onko se oikeutta... ONKO!
      koulun jälkeen menin vuodeksi maan alle välttelin julkisia paikkoja ja ihmisiä vasta 2 vuoden päästä 9-luokkani päätymisen jälkeen uskalsin taas elää
      mutta minä olen 2009 kantanut
      ahdistusta, pelkoa, tuskaa, vihaa ja ajatusta että joku jossain haluaaminulle pahaa
      mutta nyt irrotan taakkani ja jätän sen taakseni
      kulkiessani ja uskoessani kaiken sen siasta uuteen huomiseen missä kaikki on paremmin.
      En tiedä lukeeko kukaan tätä koskaan mutta tiedän että kohtasin viimeinkin kaikki Syyttävät Demonini ja VOITIN NE! Hyvästi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      74
      5603
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      4900
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3224
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2663
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2352
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1595
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1565
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1260
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      127
      865
    Aihe