Huoli hoidoissa

viikko 9

Synarelaa olen sumutellut jo pari viikkoa, tiistaina olisi ensimmäinen ultra jossa katsotaan onko munasarjat lepotilassa. Huolena on kun menkat ei ole vielä alkaneet. Minusta niiden pitäsi olla ohi nolla ultrassa.

Osaako kukaan kertoa onko näin? muistelen että aikaisempienkin hoitojen aikaan menkkoja on saanut odotella. Voiko synarela vaikuttaa menkkojen aikatauluun? Kiitollisena otan vastauksia.

2

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jännääjä

      Itselläni nollaultra ke, vkolla 9 myös punktio ja alkion siirto. Olen puolitoista viikkoa sumutellut synarelaa, tissit on kipeät ja alavatsaa juilii kuten juuri ennen menkkoja. Uskoisin että parin päivän sisällä menkat alkaa, eiköhän sinullakin mikäli kierto n.32 luokkaa. Ke olisi tarkoitus aloittaa Gonal mikäli kaikki ok. Ensimmäinen IVF meneillään, 3,5v yritystä, selittämättömiä ollaan.

    • suunnitelmissa

      Olen lukenut että Synarela saattaa siirtää kuukautisia ja vuoto saattaa kestää pidempään.

      Olen myös sumutellut Synareelaa kaksi viikkoa, kuukautiset alkoi kp 31, vähän normaalia myöhemmin. tiistaina olisi myös ensimmäinen ultra, vähän jännittää miltä siellä näyttää. Viimeksi ultratessa huomattiin kysta, jonka toivon nyt hävinneen. Muuten menee suunnitelmat uusiksi. IVF hoitoa ei käsittääkseni tehdä ellei se ole poistunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe