Eli kiertoni on ollut pidempään epäsäännöllinen, välillä 30 ja välillä jopa 40 päivää. Vaihtelee paljon. Ensimmäinen kierto takana, kun käytin ovulaatiotikkua eli ovulaation aikaan on peittoa heiluteltu.
Mahdollisuus olla raskaana. Nyt ovulaatiopäivästä on aikaa 10 päivää. (seksiä harrastettu 13, 11, 10 ja 9 päivää sitten)
Voiko jo testata, esimerkiksi huomenna aamulla aamuvirtsasta? Silloin ovulaatiosta olisi aikaa 11 päivää. Eikö jo pitäisi periaatteessa näkyä? Vai olenko ymmärtänyt väärin?! Kiertopäivällä tuskin on väliä, koska se heittelee paljon ja samoin siis ovulaatio kierron pituuden mukaan.
Testinä olisi Apteekin raskaustesti -niminen testi, pakkauksesta tai käyttöohjeesta ei löytynyt herkkyyttä hcg-arvolle :o
Kuukautisten pitäisi alkaa joko huomenna tai viimeistään viikon kuluttua.
Kovasti on erilaisia oireita ilmestynyt kuin normaalina kiertona (joka päättynyt kuukautisiin) vaikka en itseäni ole sen kummemmin ehtinyt kuulostella. Rinnat erittäin arat (ei ikinä ole olleet!), vatsassa kipuja ja alaselkä ihan tohjona... Voin toki kuvitella, mutta epäilen, koska oireet tulleet kiireen keskellä ja en ole niitä osannut mitenkään odotella.
Koskas pitäisi näkyä?
2
299
Vastaukset
- tuohon aikaan
että voithan tietysti testata vaikka välttämättä ei siltikään näy vielä. jos ei näy ja kuukautisia ei vielä kuulu niin viikon päästä uudestaan. liian aikaisin testaamisessahan ei ole muuta kuin se että tosiaan ei ehkä näy niin aikaisin ja se että jos onkin kemiallinen plussa niin ehtii pettyä. ilmoittele kun saat tietää oliko plussa:) toivotaan että on:) ja ei kannata pettyä jos ei ihan heti näykkään sillä minulla näkyi haamu jo 3 raskausviikolla ja kaverillani näkyi vasta kaksi viikkoa kuukautisten myöhästymisen jälkeen eli vaihtelee varmasti. tsemppiä ja vauvatuulia sinne:)))
- Jolina_81
Niin siis ei "Eikö jo pitäisi periaatteessa näkyä?"
...vaan "Periaatteessa VOI näkyä".
Eli negatiivisia positiivisia tulee tuossa vaiheessa vielä paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780