Sulho ei halua vieraita maistraattiin, vaan vasta ruoka/kahvitilaisuuteen. Minä taas tahtoisin ainakin osan vieraista myös varsinaiseen vihkitilaisuuteen mukaan. Jostainhan pitää kuitenkin ne kaksi todistajaa saada, ellei sitten viranpuolesta jotain tuntemattomia virkailijoita.
Jos kutsuu vain pari ihmistä maistaattiin, niin loput pahastuvat varmasti. Ketkä ne kaksi sitten olisivat? Jokaisessa vaihtoehdossa tulee enemmän, kuin kaksi ihmistä. Äiti ja isä miehen äiti (ja tämän uusi puoliso?) Minun sisko ja veli, mutta sitten tulisi taas puolisot ja lapset mukana? Miehellä ei ole sisaruksia ja muutakin sukua todella vähän. Tuntuisi oudolta, että molemmat todistajat olisivat minun sukuni puolelta.
Vieraista suurin osa olisi muutenkin minun lähimpiä sukulaisia ja muutama lähin ystävämme, eli noin 12 henkilöä.
Sitten on vielä miehen äiti, joka on jo yhdeksän vuotta sitten (menimme silloin kihloihin) ostanut jonkun mauttoman kesähattu viritelmän ja kukkamekon. Yhdeksän vuotta hän on mankunut, että menkää naimisiin, että hän pääsee käyttämään hattua ja mekkoa.
Jos kerromme hänelle etukäteen mistä on kyse, niin hän tulee taatusti siinä asussa juhliimme. Me taas emme voi sietää sellaista hössötystä. Pitää kai järjestää hänen miehensä kanssa salaliitto, että saadaan anoppi paikalle jollain teko syyllä ilman kukkamekkoa. Miehen mielestä hänen äidilleen pitäisi kertoa koko naimisiin menosta vasta jälkikäteen.
Pienet häät ja vieraslista
6
759
Vastaukset
- kaksi kertaa
Olen ollut kaksi kertaa maistraattihäissä.
Toisessa kaasona ja toisessa bestmanin puolisona.
Molemmilla kertaa tilaisuudessa oli läsnä hääparin lisäksi vain bestaman ja kaaso puolisot.
Olisiko siis mahdollista, että menisitte näin ystävien kesken maistraattiin ja muut liittyisivät juhliin? - jos ei niitä tee
Kannattaa kysäistä valitsemastanne maistraatista, kuinka monta ihmistä sinne mahtuu. Joissakin paikoissa voi tilat olla niin pienet, ettei isoa vierasjoukkoa ole edes suotavaa sinne roudata. Ja siinä teillä on tekosyy niitä varten, jotka ottavat nenäänsä. Muuten tuntuisi vähän oudolta, että kun kaksi todistajaa tarvitaan kumminkin, niin sulholle ei edes ne todistajat kelpaisi omaa väkeä vaan pitäisi olla virkahenkilöt. Mutta jos sulholle kelpaa, että ne pari ovat sinun puoleltasi, niin mikä vika siinä on?
Sen sijaan ptruu ja paikka siinä kohdassa, missä alat pukea tulevaa anoppiasi! Hyvä aihe saada pientä skismaa aikaiseksi jo ennen kuin teidät on aviopariksi julistettu! Jos anopin pukeutuminen muuten sopii tilaisuuden luonteeseen (ei ole ali- tai ylipukeutunut, eli kesämekko iltapukutilaisuudessa tms.), niin on kai anopin asia, mitä päälleen pistää! Me ihmiset kun olemme erilaisia ja katsomme olevamme parhaimmillamme erilaisissa kuteissa (kuten tuleva anoppisi varmaan poikansa häissä haluaa olla). Eikös se riitä, ettet ota rouvaa mukaan omille häämekko-ostoksillesi, jos hänen tyylinsä ei sinulle sovi. Juhlat ovat teidän, mutta kunnioittakaa kaikkia kutsumianne vieraita siten, että annatte heidän olla omia itsejään.- muutenkin kaikkea---
...juhlissa joku vieras mokaa takuulla, joku menee humalaan ja nolaa itsensä jne. Niitäkään et voi etukäteen mitenkään ennakoida tai estää: kukanenkin taaplaa tyylillään ja on itse vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan. Sinä voit kontrolloida ainoastaan omia tekemisisiäsi ja pukeutumisiasia ja käytöstäsi. Niin se vain on.
- mitä nyt
"Muuten tuntuisi vähän oudolta, että kun kaksi todistajaa tarvitaan kumminkin, niin sulholle ei edes ne todistajat kelpaisi omaa väkeä vaan pitäisi olla virkahenkilöt."
Mahtuu kuuleman mukaan 20 ihmistä, mutta varmaan päädymme silti vain kahteen henkilöön, eli kaaso ja BM (eli minun sisko ja miehen ystävä). Muut saavat tulla sitten ravintolaan juhlimaan.
Kai tää on jotain, että hän ei halua olla keskipisteenä ja tuijotettavana kaikkien edessä. Varmaan ajattelee, että jotkut virkahenkilöt olis sitten niin välinpitämättömiä tilanteesta, etteivät tuijottaisi saati alkaisi itkemään. Tai jotain, en tiedä, mutta näin käsitin hänen puheistaan?!
Se vielä, että mies on jo kerran aikaisemmin ollut naimisissa jonkun vuoden ja oli isot kirkkohäät kaikkine kermakakkuhääpukuineen jne.. Hän ei halua enää toista kertaa samaa. Ei me kuitenkaan niiden juhlien takia mennä naimisiin, vaan syyt on jossain ihan muualla.
"(ei ole ali- tai ylipukeutunut, eli kesämekko iltapukutilaisuudessa tms.)"
Kesämekko talvihäissä? ;) tai no, kevättähän se jo on, mutta voi olla vielä aika talvista silloin.
"Hyvä aihe saada pientä skismaa aikaiseksi jo ennen kuin teidät on aviopariksi julistettu!"
Me ollaan kyllä jo ehditty taistelemaan anopin kanssa jo aikaisemmin tämän lähes 9 vuoden aikana. Ihan ok, välit nykyään silti. Poikaansa taitaa se kesämekko hömpötys enemmän häiritä, kuin minua, vaikka en minäkään siitä oikein innostu.
Taitaa anoppi siitäkin ottaa nokkiinsa, kun en meinaa pukeutua hänen antamaansa englannista 80-luvulla tuomaansa tanssiaismekkoon, jonka on antanut minulle hääpuvuksi vuosia sitten. Toisaalta en taitaisi edes mahtua siihen nykyään. Hyvä tekosyy. ;)
Kolme jääräpäätä... minä, mies ja anoppi :) Älä ota sitä vakavasti, en minäkään ota. Piti vaan päästä vähän purkamaan.
- Texasy
Hehehehe... No, anopit tuntien otatte suuren riskin mikäli ette kerro ennenkuin olette vihittyjä jo naimisiin menostanne :)
Mutta teidän ei todellakaan ole mikään pakko ottaa maistraattiin mukaan ketään jota ette halua. Tietenkään ei ole myöskän sinun pakko tilanteesi rajata vieraita vain kahteen?
Voittehan toki pyytää vihkijän kahvitus tilaisuuden tiloihin vihkimään teidät ?
Ja ottakaa ne tärkeimmät ihmiset ihmeessä vihki tilaisuuteen. Mikäli me mieheni kanssa olisimme päätyneet maistraatti vihkimiseen, olisin jättänyt sen harpun (anopin) kotiin kutomaan sukkia ja kertonut vasta rouvan hautajaisissa olevani naimisissa hänen poikansa kanssa. Noh... näinhän ei tietenkään tule käymään, kun vihkiminen tapahtuu kappelissa, mutta muistan kyllä laittaa anopin kutsuun kaksi tuntia myöhemmän ajankohdan, niin mokoma ei satu vahingossakaan paikalle.... - molempien äidit?
Jos kerran on oltava juuri kaksi, ja molemmilta puolilta?
Päivähän on teidän, mutta vaikutat melko niuhottajalta.
Ja helkkari soikoon, jokainen saa kai pukeutua miten tahtoo. ole itse häikäisevä, niin ei nuo ikävät rumentavat puvut häiritse.
Haloo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760