Olen temperamentiltani ujo, siis muut ihmiset eivät ole tehneet minusta ujoa, olen sellainen ihan luontaisesti. Koen, että muut ovat pitäneet minua ujouteni takia outona hyypiönä ja kiusanneet minua siksi. On ollut myös paljon ystäviä, eli en ole aina ollut yksin. Mutta aina kun olen mennyt uutena johonkin uuteen porukkaan, olen ollut se porukan pilkan kohde. Se oli niin väärin, koska en koskaan tehnyt kenellekään pahaa. Olin vaan hiljaa ja siksi varmaan ajateltiin että mulle voi sanoa ja tehdä mitä vaan. Jossain vaiheessa (murrosiässä) kyllästyin siihen että minua aina kiusattiin ja hyljittiin, joten päätin "luoda itseni uudelleen". Se on ollut ehkä pahin virheeni.
Halusin niin kovasti miellyttää kaikkia ja saada ystäviä ja kiusaamisen loppumaan, että muutin itseni kokonaan. Aloin "kovikseksi" ulkonäköä ja asennetta myöten. Olin sellainen angstinen ja itsetuhoinen teini. Todella vihainen ja kapinallinen, tosin purin vihani vain itseeni. En ole osannut käsitellä kokemaani vääryyttä rakentavasti, harvapa teini osaa. Kostin kaiken passiivis-aggressiivisesti, viiltelin, hankkiuduin hirveisiin seksisuhteisiin, käytin päihteitä, nöyryytin itseäni julkisesti....olin tosi huonossa kunnossa. Sain kyllä seuraa ja paljon, mutta aika kyseenalaista seuraa... En tullut enää toimeen kilttien ihmisten kanssa, koska tuntui etten saanut heiltä ymmärrystä vaan pelkästään paheksuntaa. Oli helpompi olla muiden epäonnistuneiden ihmisten kanssa.
Nyt aikuisena parantelen vieläkin kiusaamisesta ja itseni ryvettämisestä tulleita haavoja. Yritän rakentaa minäkuvaani uudelleen ja olla taas se ujo, kaunis, herkkä lapsi, joka olin ennen kaikkea vääryyksiä. Kauheinta tosiaan on, että romutin itse itseni, siis häpesin itseäni niin paljon, että romutin itsessäni sen ujouden ja herkkyyden. Kovetin itseni, aloin ronskiksi ja rivoksi, ettei mua vois enää kukaan satuttaa.
Olen nyt niin rikki ja epätietoinen kuka olen, että olen itse valinnut yksinäisyyden. Yksinäisyys mahdollistaa sen, että voin rauhassa tutkia, kuka minä oikeasti olen... Tuntuu, että juuri nyt en kaipaa sitä että muut määrittelevät minua. Haluan muuttua ja muut ihmiset ovat tässä muutosprosessissa tiellä ja estävät näkemästä kuka minä olen. Teen tiliä ainoastaan Jumalan kanssa.
Olen tehnyt paljon "syntiä" ja kyllästynyt siihen, että joudun matelemaan ihmisten edessä syyllisyydentunnoissani. Se on masentavaa ja vie itseluottamuksen, olen mielestäni madellut ihan tarpeeksi, vuosia ja taas vuosia....
Nykyään olen kuitenkin taas hyvä ihminen, sellainen kuin olin lapsena, olen TODELLA tehnyt parannuksen. Ja koen, että Jumala on antanut minulle anteeksi. Olen siis vapautunut menneisyyden taakasta. Silti tuntuu, etteivät muut ihmiset vieläkään voi antaa anteeksi minulle sitä millaiseksi muutuin murrosiässä. Saan paheksuntaa osakseni. Ihmisiltä on ihan turha hakea armahdusta.
Olen ehjempi yksin ja muut vain muistuttavat minua virheistäni. Jos olen rehellinen ja kerron muille, millainen hirviö välillä olin, he eivät anna anteeksi sitä minulle, VAIKKA NYT OLEN TAAS HYVÄ JA OMA ITSENI, sellainen kuin olin ennen kuin minut tuhottiin kiusaamisella. Se ei riitä ihmisille, onneksi se kuitenkin riittää Jumalalle. Ja yritän, että se riittäisi myös minulle, että voisin itsekin antaa itselleni anteeksi.
Todella vaikeaa, en usko että löydän ikinä ihmistä joka ymmärtäisi minua ja hyväksyisi minut ja olisi minun puolellani. Enkä jaksa enää anella sellaista keneltäkään, siinä saa vain uudelleen "turpiinsa". Ja minä olen tässä elämässä saanut ihan tarpeeksi turpiini, en ota enää. Olen siis yksin suojellakseni itseäni.
Miksi valitsin yksinäisyyden
10
1024
Vastaukset
- hyvä, että jos
satuhahmot auttavat. Satuhahmojen sijaan kannattaa tietää, että on arvokas ja hyvä.
Harrastamalla jotain mistä pitää tutustuu samalla ihmisiin. Esim purjehtijana tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ei purjeveneessä ole tilaa ja varaa riidellä.
Pilkkaajat ovat aina heikkoja luusereita, terve ihminen ei pilkkaa.- nti yksinäinen
Mulla ei ole enää elämässä muuta kuin usko Jumalaan. Se on kaiken pohja enkä koe saavani mistään muualta hyväksyntää ja rakkautta kuin Jumalalta.
En nyt valittanut sitä, ettenkö saisi ystäviä, et ehkä lukenut kunnolla. Mulla on ihmisiä, joiden kanssa voin olla, jos haluaisin. En halua, koska en tiedä kuka olen, ja haluan tutustua nyt itseeni kaikessa rauhassa, ilman muiden ihmisten vaikutusta minäkuvaani.
Olen myöskin pettynyt ihmissuhteiden vaikutuksiin minussa, tuntuu että ihmissuhteista on ollut minulle enimmäkseen haittaa ja muiden ihmisten seura on kasvattanut mut kieroon. On ollut pakko katkaista monta ystävyyssuhdetta, enkä aio ottaa enää lähelleni ihmisiä, jotka vaikuttavat itsetuntooni negatiivisesti. Enkä tarkoita nyt mitään narkkareita tms, joita yleisesti pidetään huonona seurana. Pahimpia susia mulle ovat olleet ns. hyvät ja menestyvät ihmiset, jotka oikeasti ovat julmia ja välinpitämättömiä. Mulla ei ole oikeasti ollut ihmisarvoa tällaisten "hyvien" ihmisten silmissä. Ei sillä että narkkarit sun muutkaan olis sen parempia.
En siis todellakaan aio enää "tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa". Yritin ennen tulla toimeen kaikkien kanssa ja siksi olen haavoilla, "monenlaiset ihmiset" ovat olleet itsetunnolleni vain haitaksi. Hyväksyn kyllä kaikenlaiset ihmiset, mutta en halua enää muita mun "purjeveneeseen" ohjailemaan minun elämäni suuntaa. Menkööt muut omalla purjevenellään mihin sitten haluavatkin. Minä purjehdin yksin ja suunnan valitsen itse. - samaa mieltä
nti yksinäinen kirjoitti:
Mulla ei ole enää elämässä muuta kuin usko Jumalaan. Se on kaiken pohja enkä koe saavani mistään muualta hyväksyntää ja rakkautta kuin Jumalalta.
En nyt valittanut sitä, ettenkö saisi ystäviä, et ehkä lukenut kunnolla. Mulla on ihmisiä, joiden kanssa voin olla, jos haluaisin. En halua, koska en tiedä kuka olen, ja haluan tutustua nyt itseeni kaikessa rauhassa, ilman muiden ihmisten vaikutusta minäkuvaani.
Olen myöskin pettynyt ihmissuhteiden vaikutuksiin minussa, tuntuu että ihmissuhteista on ollut minulle enimmäkseen haittaa ja muiden ihmisten seura on kasvattanut mut kieroon. On ollut pakko katkaista monta ystävyyssuhdetta, enkä aio ottaa enää lähelleni ihmisiä, jotka vaikuttavat itsetuntooni negatiivisesti. Enkä tarkoita nyt mitään narkkareita tms, joita yleisesti pidetään huonona seurana. Pahimpia susia mulle ovat olleet ns. hyvät ja menestyvät ihmiset, jotka oikeasti ovat julmia ja välinpitämättömiä. Mulla ei ole oikeasti ollut ihmisarvoa tällaisten "hyvien" ihmisten silmissä. Ei sillä että narkkarit sun muutkaan olis sen parempia.
En siis todellakaan aio enää "tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa". Yritin ennen tulla toimeen kaikkien kanssa ja siksi olen haavoilla, "monenlaiset ihmiset" ovat olleet itsetunnolleni vain haitaksi. Hyväksyn kyllä kaikenlaiset ihmiset, mutta en halua enää muita mun "purjeveneeseen" ohjailemaan minun elämäni suuntaa. Menkööt muut omalla purjevenellään mihin sitten haluavatkin. Minä purjehdin yksin ja suunnan valitsen itse.Purjevenevertaus oli hyvä, olen täysin samaa mieltä.
ps. kohta tulee joku näsäviisas mulkku kertomaan että kyse on "kapinakompleksista" ja että oikeasti kaikki haluavat 1 000 000 ystävää ja jatkuvaa melua ympärilleen... - tällä hetkellä
samaa mieltä kirjoitti:
Purjevenevertaus oli hyvä, olen täysin samaa mieltä.
ps. kohta tulee joku näsäviisas mulkku kertomaan että kyse on "kapinakompleksista" ja että oikeasti kaikki haluavat 1 000 000 ystävää ja jatkuvaa melua ympärilleen...Monet ihmiset eivät valitettavasti koskaan pääse tuohon tilanteeseen, jossa pyrkivät olemaan aidosti oma itsensä.
Mikä sinulta vielä puuttuu, on se että lakkaisit välittämästä toisten ihmisten arvostuksesta.
Tietenkään sitä ei voi tehdä kokonaan. Itselle tärkeiden ihmisten arvostus on tärkeää, ja sen täytyy olla tärkeää, eiväthän he muuten tärkeitä olisikaan. Mutta sellaisia ovat vain harvat.
Loput saavat ajatella aivan mitä tahtovat. Kun itse pyrkii kohtelemaan toisia oikein ja hyvin, ei kannata ottaa pulttia siitä, miten he kohtelevat sinua. Se on heidän murheensa ja häpeänsä!
Olet oikeassa myös siinä, että ulkoisesti "kunnon" ihmiset ovat usein kaikista ajattelemattomimpia ja alttiimpia tuomitsemaan. Heidän ajatusmaailmaansa ei voi muuttaa, niinpä jäljellä jää vain antaa heidän puhua ja ajatella mitä mielivät.
Varmasti ihmisjoukosta seuloutuu myös niitä, joihin voi luottaa ja jotka huolimatta puutteistaan ovat hyväsydämisiä ja "oikeita ihmisiä".
Ei kannata tuomita itseään psyykkisissä heiveröisyystiloissa tehdyistä sekoiluista. Jumala on ne antanut anteeksi, anna sinäkin anteeksi itsellesi! - nti yksinäinen
tällä hetkellä kirjoitti:
Monet ihmiset eivät valitettavasti koskaan pääse tuohon tilanteeseen, jossa pyrkivät olemaan aidosti oma itsensä.
Mikä sinulta vielä puuttuu, on se että lakkaisit välittämästä toisten ihmisten arvostuksesta.
Tietenkään sitä ei voi tehdä kokonaan. Itselle tärkeiden ihmisten arvostus on tärkeää, ja sen täytyy olla tärkeää, eiväthän he muuten tärkeitä olisikaan. Mutta sellaisia ovat vain harvat.
Loput saavat ajatella aivan mitä tahtovat. Kun itse pyrkii kohtelemaan toisia oikein ja hyvin, ei kannata ottaa pulttia siitä, miten he kohtelevat sinua. Se on heidän murheensa ja häpeänsä!
Olet oikeassa myös siinä, että ulkoisesti "kunnon" ihmiset ovat usein kaikista ajattelemattomimpia ja alttiimpia tuomitsemaan. Heidän ajatusmaailmaansa ei voi muuttaa, niinpä jäljellä jää vain antaa heidän puhua ja ajatella mitä mielivät.
Varmasti ihmisjoukosta seuloutuu myös niitä, joihin voi luottaa ja jotka huolimatta puutteistaan ovat hyväsydämisiä ja "oikeita ihmisiä".
Ei kannata tuomita itseään psyykkisissä heiveröisyystiloissa tehdyistä sekoiluista. Jumala on ne antanut anteeksi, anna sinäkin anteeksi itsellesi!Kiitos ymmärryksestä... Traagista tässä siis on, että olen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen muiden arvostusta. Nyt vain olen tajunnut, etten voi hakea arvostusta itseni kustannuksella. Olen ihan hukassa, en tiedä mikä on paikkani maailmassa.
En voi olla näiden "hyvien" seurassa, koska vaikka miten olisin muuttunut ihminen, olen liian huono siihen porukkaan. En ikinä saa ymmärrystä ihmisiltä, jotka eivät ole kokeneet samaa kuin minä. Sieltä suunnalta tulee vain halveksuntaa, joten minun on täytynyt valita matelenko ja pyytelenkö anteeksi olemassaoloani ja koko elämääni vai olenko yksin. Ja olen siis valinnut jälkimmäisen.
Sitten taas tämä toinen ääripääkään ei sovi seuraksi, koska en jaksa enää pyöriä baarissa ja kuunnella irtosuhdetarinoita ja huumekokeilujuttuja ja sietää niitä kaikkia siihen elämään liittyviä lieveilmiöitä.
Tunnen itseni ihan väliinputoajaksi. Jos mulla ei olisi ollut noita rankkoja kokemuksia, niin helppoakos se olisi olla yksi "hyvistä". Mutta minkäs enää voin heikkoina hetkinä tekemilleni virheille. Täytyy vaan toivoa, että joskus tapaisin jonkun, jolla olisi samanlainen historia. Siis kärjistetysti hyvästä pahaksi ja pahasta taas hyväksi.
Siis kyllä mua pyydetään baariin mukaan ja pyydetään näiden "hyvien" seuraan, ongelma vaan on, että kummassakin porukassa joudun osittain luopumaan siitä, mitä oikeasti olen. Ja parisuhteessahan tämä juttu kärjistyy oikein huippuunsa, kun parisuhdetta ei ainakaan voi muodostaa jos ei tunne toista ja toisen huonoja puolia. Siis kavereille ei tarvitse kaikkea kertoa menneisyydestä, mutta sellaista parisuhdetta en halua, jossa joutuu salailemaan omaa menneisyyttään. Kun se kuitenkin on osa minua.
En siis ole ihan varma, tulenko ikinä löytämään lähelleni ihmisiä, joilta saisin arvostusta ihan kaikkine vikoineni. Ja on siinä tietysti sekin puoli, etten itsekään enää päästä lähelleni ihmisiä, joita en arvosta. Eli en minäkään kaikkia kelpuuta. Joten kai tässä on aika pitkä tie edessä yksin kuljettavana. - jkhvjenvbiubnv
nti yksinäinen kirjoitti:
Kiitos ymmärryksestä... Traagista tässä siis on, että olen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen muiden arvostusta. Nyt vain olen tajunnut, etten voi hakea arvostusta itseni kustannuksella. Olen ihan hukassa, en tiedä mikä on paikkani maailmassa.
En voi olla näiden "hyvien" seurassa, koska vaikka miten olisin muuttunut ihminen, olen liian huono siihen porukkaan. En ikinä saa ymmärrystä ihmisiltä, jotka eivät ole kokeneet samaa kuin minä. Sieltä suunnalta tulee vain halveksuntaa, joten minun on täytynyt valita matelenko ja pyytelenkö anteeksi olemassaoloani ja koko elämääni vai olenko yksin. Ja olen siis valinnut jälkimmäisen.
Sitten taas tämä toinen ääripääkään ei sovi seuraksi, koska en jaksa enää pyöriä baarissa ja kuunnella irtosuhdetarinoita ja huumekokeilujuttuja ja sietää niitä kaikkia siihen elämään liittyviä lieveilmiöitä.
Tunnen itseni ihan väliinputoajaksi. Jos mulla ei olisi ollut noita rankkoja kokemuksia, niin helppoakos se olisi olla yksi "hyvistä". Mutta minkäs enää voin heikkoina hetkinä tekemilleni virheille. Täytyy vaan toivoa, että joskus tapaisin jonkun, jolla olisi samanlainen historia. Siis kärjistetysti hyvästä pahaksi ja pahasta taas hyväksi.
Siis kyllä mua pyydetään baariin mukaan ja pyydetään näiden "hyvien" seuraan, ongelma vaan on, että kummassakin porukassa joudun osittain luopumaan siitä, mitä oikeasti olen. Ja parisuhteessahan tämä juttu kärjistyy oikein huippuunsa, kun parisuhdetta ei ainakaan voi muodostaa jos ei tunne toista ja toisen huonoja puolia. Siis kavereille ei tarvitse kaikkea kertoa menneisyydestä, mutta sellaista parisuhdetta en halua, jossa joutuu salailemaan omaa menneisyyttään. Kun se kuitenkin on osa minua.
En siis ole ihan varma, tulenko ikinä löytämään lähelleni ihmisiä, joilta saisin arvostusta ihan kaikkine vikoineni. Ja on siinä tietysti sekin puoli, etten itsekään enää päästä lähelleni ihmisiä, joita en arvosta. Eli en minäkään kaikkia kelpuuta. Joten kai tässä on aika pitkä tie edessä yksin kuljettavana.itselläni on myös tämä ujous ongelma
aina uudessa porukassa olen vittuilun pääkohde ilman mitään syytä,en yksinkertaisesti jaksa enkä osaa hölöttää muiden ihmisten kanssa,
vuosien saatossa lähti itse varmuus täysin ja nyt tilalla kasvaa vain viha, koska haluan luoda uuden teennäisen sosiaalisen persoonan jolla on luonnetta, mutta tuntuu helvetin vaikealta.
kumppanin kun löytäis niin ei mitään ongelmaa duunipaikan ongelmat ja muut sosiaaliset paineet sais tulla mennä ei välii... nyt vaan hajottaa joka ikinen asia työpäivä,perhe ei huomaa eikä tajua koko ongelmaa,sanotaan vaan että hommaa muija, ei onnistu vaan ilman sosiaalisia kykyjä ei saatana.
uudet ihmiset on vaan niin vaikee pala. - nti yksinäinen
jkhvjenvbiubnv kirjoitti:
itselläni on myös tämä ujous ongelma
aina uudessa porukassa olen vittuilun pääkohde ilman mitään syytä,en yksinkertaisesti jaksa enkä osaa hölöttää muiden ihmisten kanssa,
vuosien saatossa lähti itse varmuus täysin ja nyt tilalla kasvaa vain viha, koska haluan luoda uuden teennäisen sosiaalisen persoonan jolla on luonnetta, mutta tuntuu helvetin vaikealta.
kumppanin kun löytäis niin ei mitään ongelmaa duunipaikan ongelmat ja muut sosiaaliset paineet sais tulla mennä ei välii... nyt vaan hajottaa joka ikinen asia työpäivä,perhe ei huomaa eikä tajua koko ongelmaa,sanotaan vaan että hommaa muija, ei onnistu vaan ilman sosiaalisia kykyjä ei saatana.
uudet ihmiset on vaan niin vaikee pala.Toivottavasti jaksat pitää kiinni siitä mikä oikeasti olet. Tiedän, se on tosi vaikeaa, kun kaikki nykyään painostaa olemaan ulospäin suuntautunut ja rohkea. Se on tämän ajan ihmisihanne. Mua itseäni ärsyttää sellaset itsensä tyrkyttäjät ja äänekkäät ihmiset. Pahinta että itsekin yritin olla sellainen. Ethän tee samaa virhettä. Ole rohkeasti ujo :)
Ihmisiin on tosiaan ujona vaikea tutustua, kun niin moni pitää hyypiönä. Mutta ujot eivät pidä toisiaan hyypiöinä, ehkä kannattaa tutkiskella ihmisiä sillä silmällä, että näkyisikö lähipiirissä muita ujoja ja sitten lähestyä pikkuhiljaa. Netti on kanssa hyvä paikka tutustua.
- älykkäältä.
Viisas valinta olla yksin ilman häiriötekijöitä.
Yksi hauska itsetutkiskelun keino on aarrekartan teko, eli ihan lapsellisesti ota vihko ja ala siihen liimata kuvia joita olet lehdistä leikannut, kuvia millainen olisi unelmakotisi sisustus, kuvia kivoista vaatteista, meikkivinkkejä, kampausideoita, kuvia paikoista joihin haluaisit matkustaa, runoja, mottoja ihan mitä vaan.- nti yksinäinen
Kiitos kehuista.
Olen kyllä eri mieltä tuosta aarrekartasta. Identiteettiä ei kannata lähteä rakentamaan ulkoisista asioista käsin, vaikka markkinavoimat niin meille uskottelevatkin. Itse miettisin ennemmin omia arvoja ja vakaumusta. Muistelisin sitä mihin uskoin, ennenkuin maailma lannisti ja sai minut kääntymään itseäni vastaan.
En uskonut lapsena pinnallisiin arvoihin. Pinnallisuus alkoi vasta murrosiässä, silloin kun aloin "luomaan itseäni uudelleen". Silloin juuri mietin kauheasti miltä haluaisin näyttää jne.
Se on mielestäni pahin ja nykyään hyvin tyypillinen virhe, että lähdetään rakentamaan omaa identiteettiä ulkoisten asioiden varaan. Silloin eksytään yleensä pahasti. - oikeassa mutta
nti yksinäinen kirjoitti:
Kiitos kehuista.
Olen kyllä eri mieltä tuosta aarrekartasta. Identiteettiä ei kannata lähteä rakentamaan ulkoisista asioista käsin, vaikka markkinavoimat niin meille uskottelevatkin. Itse miettisin ennemmin omia arvoja ja vakaumusta. Muistelisin sitä mihin uskoin, ennenkuin maailma lannisti ja sai minut kääntymään itseäni vastaan.
En uskonut lapsena pinnallisiin arvoihin. Pinnallisuus alkoi vasta murrosiässä, silloin kun aloin "luomaan itseäni uudelleen". Silloin juuri mietin kauheasti miltä haluaisin näyttää jne.
Se on mielestäni pahin ja nykyään hyvin tyypillinen virhe, että lähdetään rakentamaan omaa identiteettiä ulkoisten asioiden varaan. Silloin eksytään yleensä pahasti.tarkoitin lähinnä sitä että kauneus on elämässä positiivinen eteenpäinvievä voima.
Kun muistelen omia aikojani elämässä jolloin elin välinpitämättömästi... niin nyt kun olen saanut laitettua kivaa kotia jne. niin olen huomannut että tämäkin rakentaa naisellisuutta.
Aarrekartan teko oli minulle sellaista askel askeleelta tapahtuvaa paluuta takaisin tavalliseen elämään ja uudelleen opettelua perusasioiden hoitamiseen, lisäksi oli masentavina hetkinä piristävää katsella kauniita kuvia esim: paikoista joihin tulevaisuudessa matkustaisin.
Romuttunut itsetuntoni ja sekava elämäntyylini tarvitsi tällaista pinnalisempaa ravistelua.
Keräsin reseptejäkin koska halusin opetella leipomaan yms. toivonmukaan minusta saa vielä mukavan tyttöystävän joku poitsu ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra lupasi Suomen kansalle 1 euron bensaa, hinta nyt 2 euroa
Vasemmistolaisen Marinin hallituksen aikana bensa ei maksanut kuin 1,3 euroa litralta. Ministerin pitäisi perustuslain m644041Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7163845Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3993649Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o863471Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä363209Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja582698- 502685
- 1212562
Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise142219Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu182219