Masennuksen väittäminen hermoston kemiallisen tasapainon häiriöksi on vain osa totuus. Se on tieteeksi kutsutun uskomusjärjestelmän kehittämä keino sälyttää ihmisten paha olo heidän omaksi syykseen.
Uskon, että yksittäiset lääkärit ja tutkijat ajattelevat olevansa vilpittömästi hyvällä asialla hoitaessaan masennusta lääkkeillä. He vain unohtavat tai eivät tule ajatelleeksi asian toista puolta.
Masennus on myös merkki jostain jatkuvasta ongelmasta. Nykymaailmassa sellaisia ovat esimerkiksi turvattomat työsuhteet ja huterat sosiaaliset kontaktit. Pätkätyöt ja seurustelusta ja raflaavasta harrastuksesta toiseen ryntäileminen estävät riittävän turvallisuuden synnyn.
Yhteiskunnalle on helpompaa ja halvempaa pasittaa joukko jäseniään sairaslomalle ja ostattaa heillä lääkkeitä. Eräät firmathan jopa hyötyvät masennuksen yleisyydestä - ja eräs lääkefirma taannoin sai mainetta tekemällä stressiä lisäävän teon. Jos lääkkeet ei päde, on paljon helpompaa antaa masentuneiden syrjäytyä kuin puuttua yhteiskunnan rakenteisiin. Niihin puuttuminenhan voisi käydä hyväosaisten ja vallan kahvassa olevien kukkarolle.
Aika ajoin olen ajatellut syrjäytyä vapaaehtoisesti. Olen väsynyt hyväksikäyttämiseeni ja pompottamiseeni. En minä ehkä kaipaakaan kaikkea sitä materiaalista krääsää, mitä jo suhteellisen pienellä palkalla saa kaupasta mukaansa. Elämässä pitää - jumaliste - olla muutakin sisältöä kuin kulutusyksikön ura. En kaipaa parkettilattioita, valkotiilivuorausta, saksalaista autoa enkä elintasokakaroita, joita voi kyyditä raflaavasta harrastuksesta toiseen vähän sen jälkeen kun he ovat lakanneet suostumasta vanhempiensa mallinukkeina olemiseen. Enkä kaipaa maalipurkkien keskelle jumittuvaa edustusrouvaa. Enkä edes ulkomaanmatkoja, vaikka lentomatkoista myönnänkin nauttivani. Koskapa paremmaksi katsomassani elämässä ei lentomatkoihin riittäviä rahoja ole käytössä, tulen toimeen ilmankin.
Minä lähden. Te ette halunneet minua hauskaksi luulemaani leikkiinne. Nyt kun se on osoittautunutkin julmaksi peliksi, en jaksa edes olla surullinen. Pitäkää hullunmyllynne, mutta älkää tulko pyytämään minua numeroksi tilastoihinne. Lähden ystävieni luokse. Jos en muuta osaa tehdä heidän hyväkseen, voin edes kuunnella heidän murheitaan ja tiskata ja lakaista. Eiköhän siitä ennen pitkää koidu enemmän hyvää kuin paskantärkeissä kokouksissa ja seminaareissa istumisesta ja kieli ruskeana matelemisesta. Leikkikää te sitä leikkiä. Minä voin nuolla sen ihmisen peppua, josta välitän - jos hän sitä haluaa nauttiakseen eikä alistaakseen minua. Ja pitäkää perkeleen mielialalääkkeenne! Tropatkaa toisenne onnen kukkuloille vaikka millä mömmöillä. Minä olen nyt nähnyt, etteivät ne aina ole viinaa tai laittomia päihteitä kummempi todellisuuspaon väline. Ero on vain siinä, että mielialalääkkeiden käytössä todellisuutta eivät pakene lääkkeiden käyttäjät vaan niitä tuottavat ja määräävät ihmiset.
Uskon, että yksittäiset lääkärit ja tutkijat ajattelevat olevansa vilpittömästi hyvällä asialla hoitaessaan masennusta lääkkeillä. He vain unohtavat tai eivät tule ajatelleeksi asian toista puolta.
Masennus on myös merkki jostain jatkuvasta ongelmasta. Nykymaailmassa sellaisia ovat esimerkiksi turvattomat työsuhteet ja huterat sosiaaliset kontaktit. Pätkätyöt ja seurustelusta ja raflaavasta harrastuksesta toiseen ryntäileminen estävät riittävän turvallisuuden synnyn.
Yhteiskunnalle on helpompaa ja halvempaa pasittaa joukko jäseniään sairaslomalle ja ostattaa heillä lääkkeitä. Eräät firmathan jopa hyötyvät masennuksen yleisyydestä - ja eräs lääkefirma taannoin sai mainetta tekemällä stressiä lisäävän teon. Jos lääkkeet ei päde, on paljon helpompaa antaa masentuneiden syrjäytyä kuin puuttua yhteiskunnan rakenteisiin. Niihin puuttuminenhan voisi käydä hyväosaisten ja vallan kahvassa olevien kukkarolle.
Aika ajoin olen ajatellut syrjäytyä vapaaehtoisesti. Olen väsynyt hyväksikäyttämiseeni ja pompottamiseeni. En minä ehkä kaipaakaan kaikkea sitä materiaalista krääsää, mitä jo suhteellisen pienellä palkalla saa kaupasta mukaansa. Elämässä pitää - jumaliste - olla muutakin sisältöä kuin kulutusyksikön ura. En kaipaa parkettilattioita, valkotiilivuorausta, saksalaista autoa enkä elintasokakaroita, joita voi kyyditä raflaavasta harrastuksesta toiseen vähän sen jälkeen kun he ovat lakanneet suostumasta vanhempiensa mallinukkeina olemiseen. Enkä kaipaa maalipurkkien keskelle jumittuvaa edustusrouvaa. Enkä edes ulkomaanmatkoja, vaikka lentomatkoista myönnänkin nauttivani. Koskapa paremmaksi katsomassani elämässä ei lentomatkoihin riittäviä rahoja ole käytössä, tulen toimeen ilmankin.
Minä lähden. Te ette halunneet minua hauskaksi luulemaani leikkiinne. Nyt kun se on osoittautunutkin julmaksi peliksi, en jaksa edes olla surullinen. Pitäkää hullunmyllynne, mutta älkää tulko pyytämään minua numeroksi tilastoihinne. Lähden ystävieni luokse. Jos en muuta osaa tehdä heidän hyväkseen, voin edes kuunnella heidän murheitaan ja tiskata ja lakaista. Eiköhän siitä ennen pitkää koidu enemmän hyvää kuin paskantärkeissä kokouksissa ja seminaareissa istumisesta ja kieli ruskeana matelemisesta. Leikkikää te sitä leikkiä. Minä voin nuolla sen ihmisen peppua, josta välitän - jos hän sitä haluaa nauttiakseen eikä alistaakseen minua. Ja pitäkää perkeleen mielialalääkkeenne! Tropatkaa toisenne onnen kukkuloille vaikka millä mömmöillä. Minä olen nyt nähnyt, etteivät ne aina ole viinaa tai laittomia päihteitä kummempi todellisuuspaon väline. Ero on vain siinä, että mielialalääkkeiden käytössä todellisuutta eivät pakene lääkkeiden käyttäjät vaan niitä tuottavat ja määräävät ihmiset.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vapaaehtoinen syrjäytyminen on mullakin ollut mielessä. Muutan naiseni kanssa jonnekin korpeen, pyöritän pientä firmaa kotipiirissä turhia hötkyilemättä ja nautin olosta. Istun kesällä viikatteella leikatulla nurmikolla ilman paitaa, särvin kahvia naamaan ja nauran kuvitellessani ihmisiä oravanpyörässä säätämässä ja juoksemassa kokouksissa, paperit kourassa..
..Jouluostoksilla, autokaupassa ja ennen kaikkea leikkaamassa sen helvetin valkoisen tiilitalon nurmiaavikkopihaa joka viikko sillä ruohonleikkurilla. Ja ihmiset kuvittelevat, että näin kuuluu elää.
Eppäilen vahvasti tuon vapaaehtoisen syrjäytymisen johtavan minkään sortin nautintoon. Tuskin ainakaan varsinaiseen idylliin. Mutta eräin edellytyksin se voi johtaa vähäisempään tuskaan. Kovaahan ihmisen elo on joka tapauksessa, mutta saattaa olla niin, että yhdet sietävät erilaisia paineita kuin toiset. Valitettavasti vain omia paineitaan ei pääse valitsemaan kovin helpolla. Tässä kohtaa joudun kuitenkin myöntämään, että ymmärrän että jotkut myös nauttivat elintasokisailusta - etenkin jos ovat vahvoilla. Tuntuu varmasti hemmetin rötevältä näyttää köyhille, kuinka mersulla kaarretaan edustustalon pihaan. Mikäs siinä - jos omatunto ei kerran vaivaa.
Mutta jees. Jos jonkun homman syrjän löytää, josta itse nauttii ja joka on tärkeää muillekin, niin se varmasti tyydyttää moniakin enemmän kuin tappeleminen viroista ja varoista, kyynärpäätaktikointi ja ruma peli.
Puuseppää aina tarvitaan, sano. Matopeli-insinöörejä ja elämysarkkitehtejä on tässä IT:n banaanivaltiossa kohta kilometritehtaalla sellainen jono, ettei jokaiselle omaa tiekilometriä löydy. Siinä vaiheessa voi olla ihan hyvä olla vähän muissa kuvioissa - varmasti ne ovat materiaalisesti niukemmat kuin juppendaalin ansiosidonnainen, mutta uskoakseni muulla tavalla tyydyttävämmät. "Käyn ahon laitaa.." kuuluu Junnun osuva sanoitus :D
En ole koskaan edes yrittänyt vakavasti arvioida, mutta minulla on sellainen aavistus, että nykyinen elämänmeno elintasosairauksineen ja masennuksineen tappaa väkeä kuin talvisota... Enkä enää nykyään suostu nielemään syytöksiä pullamössösukupolveen kuulumisesta ihan nahkoineen, karvoineen.
Teksti on kuin omat ajatukseni auki kirjoitettuna.
Jollain muullakin on siis samoja ajatuksia tästä vinoon kasvaneesta maailmasta. Hienoa.
Olen orjana - korjaan töissä - yhdessä oman alani ns. arvostetuimmista firmoista ja moni olisi valmis ties minkälaiseen henkiseen huoraamiseen, jos sillä saisi paikkani. Miksi en ole tyytyväinen?
Olen varmaan outo, kun en viihdy arrogantissa, omahyväisessä, elitistisessä ja rahanahneessa työilmapiirissä. Seuraava kysymys: miksi helvetissä sitten hakeuduin työhön, joka ei näköjään sovi ollenkaan omalle luonteelleni?
Varmaankin näyttämisen halusta. Nyt olen alkanut ymmärtämään, että ihmisen näyttämisen halu johtuu - vähän pelkistäen - puhtaasti huonosta itsetunnosta. Jos sinulla on vahva itsetunto, ei sinun yksinkertaisesti tarvitse näyttää mitään kenellekään, koska muiden mielipiteet eivät silloin merkitse sinulle yhtään mitään. Vain omat ajatukset ja arvot ratkaisisivat.
Sama ongelma, huono itsetunto, joka ajoi minut työpaikkaan, joka on saanut aikaan lähinnä ahdistusta ja masennusta, estää minua tekemästä niin kuin Sinä kirjoitit. Itsetuntoni ei kestäisi "ystävien", "kavereiden" ja tuttujen vieroksuntaa ja ylimielisyyttä, joka varmasti olisi seurauksena oravanpyörästä irrottautumisesta (perheeni sentään ymmärtäisi - ehkä).
Aikamoista ironiaa, vai mitä.
Spiikissäsi oli paljon perää, syrjäytyminen on helppoa. Yksi lieväkin tuomio ja se on siinä. Masennuksen kautta se on helpompaa.
Johan kerrankin joku osui oikeaan. Minusta tuntuu, että järki ei sittenkään ole kadonnut tästä maailmasta em:n luettuani.
Mutta onhan niitä hyviäkin hommia ja solidaarisuutta, mutta aika harvoin sellaiseen törmää.
Lopuksi suosittelen buddhalaisuutta ja valaistumista jolloin koko elämän typeryys paljastuu valaistuneelle ( en ole kylläkään itse valaistunut,mutta yritän ).
Kiitos kirjoituksestasi.