Miksi vastustatte metsästystä?

MMM

Perimmäisten kysymysten äärellä.
Toki mielipiteitä saa olla monenlaisia. Mutta,
Miksi olette normaalia metsästystä vastaan? Perustelut?

41

2140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt enimmäkseen

      ja on siinä sitä urheilullistakin vivahdetta.
      Pöljähännä oot kun tuommossia kyselet sillä jos et keksi ite siihen vastauksia niin tuskin lukeakkaan osaat.

    • guppeutunut

      pienen piirin sisäsiittoinen harrastus on syytä saattaa loppuunsa. Sille tiellehän nämä sisäsiittoiset piirit sitä itse vievät kokoajan.
      Sen jälkeen voidaankin lähteä liikkeelle reilulla meiningillä, missä kaikilla on samat edellytykset harrastamiseen.

    • myönteistä toimintaa

      En itse ole metsästyksen vastustaja, mutta arvailenpa tässä vaan että mikä voisi olla kestävä peruste metsästyksen vastustamiselle.

      Metsästyksellä tietysti täytyy tarkoittaa luvallista metsästystä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Metsästysrikoksia varmaan kaikki vastustavat, niinkuin muitakin rikoksia.

      Mitä metsästyksessä sitten tapahtuu? Käytännössä riistaeläin surmataan. Onko riistaeläimen kuolema jotakin ylimääräistä, jotakin jota ei tapahtuisi ilman metsästystä? Ei tietenkään, kaikkihan me kuolemme. Onko riistaeläimen kuolema esim. metsästäjän luotiin epätavallisen julma verrattuna sen 'luonnolliseen' kuolemaan? Luultavasti asia on aivan päinvastoin!

      Asioita joka yleensä jäävät metsästyksen vastustajilta huomaamatta: Monet eläimet ovat sairaita ja huonokuntoisia. Monet villit eläimet kärsivät. Luonto ei ole mikään paratiisi olioille joiden täytyy ottaa elantonsa taistelemalla olosuhteita ja kilpailijoita vastaan. Se että vahvin selviytyy merkitsee että heikommat eivät voi kovin hyvin.

      • jumala, jolla

        oikeus päättää siitä, kuka saa elää ja kenen elämä on elämisen arvoista?

        "Monet eläimet ovat sairaita ja huonokuntoisia. Monet villit eläimet kärsivät. Luonto ei ole mikään paratiisi olioille joiden täytyy ottaa elantonsa taistelemalla olosuhteita ja kilpailijoita vastaan. Se että vahvin selviytyy merkitsee että heikommat eivät voi kovin hyvin."

        Kirjoituksesi pätee myös ihmisiin. Paranisiko ihmisten elämä, mikäli sairaat ja huonokuntoiset tapettaisiin? Parantaisiko se oleellisesti vahvimpien hyvinvointia? Ovatko huono-osaiset niin onnettomia ja kivuliaita, että kuolisivat mieluumin? Päätätkö heidän puolestaan, että keiden elämä on elämisen arvoista. Nyt olet valmis tekemään päätöksen eläinten puolesta.

        Ovatko kaikki tapetut eläimet todellakin sairaita tai huonokuntoisia? Siis ravinnoksi kelpaamattomia? Eihän nyt siraita eläimiä syödä? Silloin metsästystä ei voi puolustella ainakaan ravinnonhankinnalla.

      • Salainen_Agentti
        jumala, jolla kirjoitti:

        "Kirjoituksesi pätee myös ihmisiin."

        Totta kai.

        "Paranisiko ihmisten elämä, mikäli sairaat ja huonokuntoiset tapettaisiin?"

        Eutanasiaa harrastetaan jo nyt, ja kyllä minä ainakin mielummin päätän päiväni kuin kidun vihanneksena omissa ulosteissani.

        "Parantaisiko se oleellisesti vahvimpien hyvinvointia?"

        Kyllä. Se vapauttaisi sairaallapaikkoja ja säästäisi rahaa ja hoitoresursseja.

        "Ovatko huono-osaiset niin onnettomia ja kivuliaita, että kuolisivat mieluumin?"

        Ilmeisesti ainakin ne, jotka tekevät itsemurhan.

        "Päätätkö heidän puolestaan, että keiden elämä on elämisen arvoista."

        En voi päättää (tai ainakaan toteuttaa päätöstä) tuollaista, sillä se on lainvastaista.

        "Nyt olet valmis tekemään päätöksen eläinten puolesta."

        Sen eläimen puolesta en päätä muuta kuin sen, että se päätyy pannuuni porisemaan.

    • naureskelija

      No se nyt on yksinkertaistettua aivan helvetin typerää touhua. Känniääliöiden nousukastamaista öykkäröintiä pitkin metsiä. Tänä päivänä metsästys ei ole muuta kuin luonnon rauhan rikkomista ja pienimunaisten ressukoiden tyhjänpäiväistä pätemistä, jolle ei juuri muuta voi kuin naureskella.

      • Joo!

        Ihanko itsestäsi kerroit?
        Metsästyksen vastustaminen on just niinku kerroit; yksinkertaistettua aivan helvetin typerää touhua. Känniääliöiden nousukastamaista öykkäröintiä netissä. Tänä päivänä metsästyksen vastustaminen ei ole muuta kuin luonnon omien lakien täydellistä ymmärtämättömyyttä ja pienimunaisten ressukoiden tyhjänpäiväistä pätemistä, jolle ei juuri muuta voi kuin naureskella.
        Just noin se on!
        Kiitos, Naureskelija, nappiin osuvasta kuvauksesta!

    • vastustan!

      Metsästyksen vastustaminen on yksinkertaistettuna aivan helvetin typerää touhua. Känniääliöiden nousukastamaista öykkäröintiä netissä. Tänä päivänä metsästyksen vastustaminen ei ole muuta kuin luonnon omien lakien täydellistä ymmärtämättömyyttä ja pienimunaisten ressukoiden tyhjänpäiväistä pätemistä, jolle ei juuri muuta voi kuin naureskella.
      Just noin se on!

      • keksit

        ruveta apinoimaan, varo ettei rystyset kulu verille kun menet seuraavan kerran kävelylle.

      • vastustan!
        keksit kirjoitti:

        ruveta apinoimaan, varo ettei rystyset kulu verille kun menet seuraavan kerran kävelylle.

        Eikä mun rystysten päälle mikään käy vaikka joka päivä kävelyllä käynkin;-)
        Mikä muuten mun kirjoituksessa oli mainitsemaasi "apinointia"? Hiukan vain juttelin huumorilla sun omia ajatuksiasi niinku "peilin" kautta!
        Ota iisisti!

    • Vastaapa,

      Miksi pitäisi metsästää?
      Mikä on "normaalia" metsästystä?
      Onko sellaista?

      • MMM

        1. Se on hyvää ulkoilua, jossa on samalla jotain mielekästä tekemistä / luonnon tarkkailua.

        2. Jos jonkin kanalinnun saa joskus saaliiksi, on se pois kalliista ostoruuasta jota on pitänyt viljellä "keinotekoisesti" taikka kasvattaa ja jalostaa kalliilla rahalla. Saalishan on periaatteessa ilmainen sen jälkeen kun ase on hankittu ja patruuna. TOki lupa olla pitää. Sekin raha menee riistanhoitoyhdistykselle.

        Tise asiassa metsästys säästää ihmisten elinympäristöä.

      • luulet
        MMM kirjoitti:

        Kuinkas paljon käytät energiaa ja luonnonvaroja tuon saaliin saamiseksi?
        Myös metsästysvälineet ja matkat kuormittaa luontoa.
        Mites metsästyksessä sattuvat tapaturmat ja kitumaan jääneet saaliit?
        Luparahat menee yhdistysten ja seurojen pyörittämiseen. Ei siitä itse riista mitään kostu.
        Tehdään vain parempia kyttäyspaikkoja ja autoteitä, kun hengitysvaivaiset ylipainoiset metsästäjät ei jaksa kävellä.

    • on epäeettistä

      ja vastoin moraaliani. Se ei ole vaihtoehto tehotuotannolle, jota vastustan myös.

      • moralisti.

        Miten metsästys on vastoin moraaliasi? Vastustatko lihansyöntiä, eläimen tappamista vai mikä siinä on epäeettistä?

        Ihminen on kehitysbiologialtaan keräilijä/metsästäjä, jonka suolisto on kehittynyt sekä kasvis- että eläiproteiinin käyttöön. Biologiselta puolelta tarkastellen metsästys ei voi olla epäeettistä.

        Eläimen tappaminenkaan ravinnoksi ei voi olla väärin. Onko mielestäsi eettisempää, että eläimet syötäisiin elävältä aivan kuin luonnossa lähes kaikille saaliseläimille tapahtuu.

        Moraalisesti on hyvin vaikea perustella metsästyksen eettisyyttä, jos sitä vastustaa internetin keskustelupalstalla. Tietoverkkojen ja -koneiden sekä nyky-yteiskunnan perusrakenteiden ylläpitäminen tuhoaa koko ajan valtavasti luonnonvaroja, joten on itsepetosta kertoa vastustavansa tehotuotantoa. Kaiken lisäksi, jos kaikki ihmiset alkaisivat elää kuin 100 vuotta sitten, niin luonto jouduttaisiin tuhoamaan ruuantuotantoon pientiloilla ja ilmakehään joutuisi erittäin paljon pienhiukkasia tehettomien tulisijojen käytön takia. Hyvänä puolena olisi se, että suurin osa uusavuttomista kuolisi muutamassa kuukaudessa, koska eivät osaisi viljellä taikka saalistaa riistaa.

        Luonnon kannalta ihmisen itsemurha on kaikkein moraalisin teko.

      • vaihteeksi

        vaikka omia periaatteitasi!
        Niissäkin on tarkistamisen varaa. Mitä sinä sitten syöt kun luoonnosta ei saa ottaa eikä itse viljellä?
        Tiedän, että kysymykseni on kärjistys mutta ei yhtään sen enempää kuin omatkaan väittäsi.

      • pikaa
        moralisti. kirjoitti:

        "Miten metsästys on vastoin moraaliasi? Vastustatko lihansyöntiä, eläimen tappamista vai mikä siinä on epäeettistä?"
        Tappaminen on väärin ja eläimen syöminen edellyyttää sen tappamista.

        "Ihminen on kehitysbiologialtaan keräilijä/metsästäjä, jonka suolisto on kehittynyt sekä kasvis- että eläiproteiinin käyttöön. Biologiselta puolelta tarkastellen metsästys ei voi olla epäeettistä."
        Tällä perusteella ihmissyöntikään ei ole epäeettistä. Samat rakennusaineista ja proteiineista ihminen muodostuu, kuin muutkin nisäkkäät.

        "Eläimen tappaminenkaan ravinnoksi ei voi olla väärin. Onko mielestäsi eettisempää, että eläimet syötäisiin elävältä aivan kuin luonnossa lähes kaikille saaliseläimille tapahtuu."
        Ihminen syyllistyy täysin samaan esim. apinan aivojen syöminen elävältä eläimeltä. Syötävän yksilön kannalta lopputulos on sama, vaikka kärsimyksen määrä toki kasvaa. En hyväksy tappamista, enkä elävältä syömistä. Miksi nämä täytyisi jotenkin arvottaa paremmuusjärjestykseen?

        "Moraalisesti on hyvin vaikea perustella metsästyksen eettisyyttä, jos sitä vastustaa internetin keskustelupalstalla. Tietoverkkojen ja -koneiden sekä nyky-yteiskunnan perusrakenteiden ylläpitäminen tuhoaa koko ajan valtavasti luonnonvaroja, joten on itsepetosta kertoa vastustavansa tehotuotantoa."
        Eli koska liikenneverkot on jo rakennettu, niin täytyy hyväksyä jatkuva tappaminen? Päteekö tämä analogia myös ihmisiin? Koska osa ihmisistä kaärsii ja on kuollut, niin ei ole tarvetta (eikä moraalista oikeutta) vastustaa kidutuksia, raiskauksia ja ihmisoikeusrikkomuksia?

        "Kaiken lisäksi, jos kaikki ihmiset alkaisivat elää kuin 100 vuotta sitten, niin luonto jouduttaisiin tuhoamaan ruuantuotantoon pientiloilla ja ilmakehään joutuisi erittäin paljon pienhiukkasia tehettomien tulisijojen käytön takia."
        Missä olen vaatinut paluuta teollisen vallankumouksen alkuvaiheeseen? Miksi kasviperäinen ravinto olisi viljeltävä pientiloilla? Eläintuotanosta voisi luopua kokonaan, sillä vaihtoehtoisia ravintolähteitä on olemassa.

      • sinä voit
        vaihteeksi kirjoitti:

        vaikka omia periaatteitasi!
        Niissäkin on tarkistamisen varaa. Mitä sinä sitten syöt kun luoonnosta ei saa ottaa eikä itse viljellä?
        Tiedän, että kysymykseni on kärjistys mutta ei yhtään sen enempää kuin omatkaan väittäsi.

        jatkaa ja laajentaa toimenkuvaasi tappavana, raiskaavana ja kiduttavana, punaniskaisena turvenuijana. Eläimet, ihmiset ja kasvit ovat olemassa vain sinua ja sinun mielihalujasi varten.

        Rinnastatko todella eläinten häkkikasvatuksen ja porkkananviljelyn tekoina samalle viivalle? Ei siis ole väliä onko kasvatettavana kanoja, koiria, apinoita, sipulia tai ihmisiä?

      • vaihteeksi
        sinä voit kirjoitti:

        Että ihmisen mieli saattaakin sumentua noin paljon.
        En ole tehnyt mainitsemiasi rinnastuksia - kaikki on sinun omaa, yksisuuntaista mielentuotettasi.
        En myöskään ole tappava, kiduttava raiskaaja eikä minulla ole edes sitä punaista niskaakaan.
        Täten jokainen kirjoittamasi lause ja väite oli silkkaa paskaa.
        Edellisestä voi jokainen täyspäinen vetää sen johtopäätöksen ettei mikään muukaan sinun kirjoituksistasi muuta ole!
        Valitettavasti.

      • moralisti.
        pikaa kirjoitti:

        "Miten metsästys on vastoin moraaliasi? Vastustatko lihansyöntiä, eläimen tappamista vai mikä siinä on epäeettistä?"
        Tappaminen on väärin ja eläimen syöminen edellyyttää sen tappamista.

        "Ihminen on kehitysbiologialtaan keräilijä/metsästäjä, jonka suolisto on kehittynyt sekä kasvis- että eläiproteiinin käyttöön. Biologiselta puolelta tarkastellen metsästys ei voi olla epäeettistä."
        Tällä perusteella ihmissyöntikään ei ole epäeettistä. Samat rakennusaineista ja proteiineista ihminen muodostuu, kuin muutkin nisäkkäät.

        "Eläimen tappaminenkaan ravinnoksi ei voi olla väärin. Onko mielestäsi eettisempää, että eläimet syötäisiin elävältä aivan kuin luonnossa lähes kaikille saaliseläimille tapahtuu."
        Ihminen syyllistyy täysin samaan esim. apinan aivojen syöminen elävältä eläimeltä. Syötävän yksilön kannalta lopputulos on sama, vaikka kärsimyksen määrä toki kasvaa. En hyväksy tappamista, enkä elävältä syömistä. Miksi nämä täytyisi jotenkin arvottaa paremmuusjärjestykseen?

        "Moraalisesti on hyvin vaikea perustella metsästyksen eettisyyttä, jos sitä vastustaa internetin keskustelupalstalla. Tietoverkkojen ja -koneiden sekä nyky-yteiskunnan perusrakenteiden ylläpitäminen tuhoaa koko ajan valtavasti luonnonvaroja, joten on itsepetosta kertoa vastustavansa tehotuotantoa."
        Eli koska liikenneverkot on jo rakennettu, niin täytyy hyväksyä jatkuva tappaminen? Päteekö tämä analogia myös ihmisiin? Koska osa ihmisistä kaärsii ja on kuollut, niin ei ole tarvetta (eikä moraalista oikeutta) vastustaa kidutuksia, raiskauksia ja ihmisoikeusrikkomuksia?

        "Kaiken lisäksi, jos kaikki ihmiset alkaisivat elää kuin 100 vuotta sitten, niin luonto jouduttaisiin tuhoamaan ruuantuotantoon pientiloilla ja ilmakehään joutuisi erittäin paljon pienhiukkasia tehettomien tulisijojen käytön takia."
        Missä olen vaatinut paluuta teollisen vallankumouksen alkuvaiheeseen? Miksi kasviperäinen ravinto olisi viljeltävä pientiloilla? Eläintuotanosta voisi luopua kokonaan, sillä vaihtoehtoisia ravintolähteitä on olemassa.

        Miksi tappaminen on väärin? Sehän on yksi luonnon jokapäiväsisistä tapahtumista. Ei tappaminen tai kuoleminen ole väärää vaan luonnollista.

        Ihminen voisi hyvin syödä toisen ihmisen. Todennäköisesti lajitoverin syöminen on luonnonvalinnan kautta muodostunut ei toivotuksi tapahtumaksi, joka on mahdollista vain hyvin poikkeuksellisissa oloissa, joissa eloonjäämisvietti nousee päällimmäiseksi. Eläinkunnassakin lajitoverin syöminen on varsin harvinaista, muttei poikkeuksellista.

        Kysymys ei ole eläimelle aiheutettujen kärsimysten määrästä vaan siitä, että "elä ja anna toisten kuolla" on yksi luonnon peruslaeista. Ei voi olla luonnotonta tappaa ravinnokseen, jos se on sisäärakennettuna koko luomakuntaan.

        Miksi ihmiskunnan pitäisi siirtyä kasvisravintoon? Kasvissyönti on luonnotonta, koska ihminen on biologialtaan sekaravinnon käyttäjä.

      • ihmisyyden

        peruspilareista on moraali. Huomaathan, että moraaliarvot ovat todellakin arvoja, jotka ovat yksilö- ja kultturisidonnaisia. Tappaminen on vastoin minun moraaliani, enkä arvosta moraalittomia yksilöitä.

      • moralisti.
        ihmisyyden kirjoitti:

        Moraali syntyy tosiaan ympäristön vaikutuksesta ja siten on väärin tuomita muita moraalitytomiksi, jos itse arvostaa jotain toisaenlaista elämänkatsomusta.

        Moraalilla ei ole mitään tekemistä ihmisyyden mittana, vaan sen voi pikemminkin rinnastaa uskonnollisuuteen.

        Onko ihmisen edes itse mahdollista arvioida tekemisiään?

      • viiva...
        ihmisyyden kirjoitti:

        peruspilareista on moraali. Huomaathan, että moraaliarvot ovat todellakin arvoja, jotka ovat yksilö- ja kultturisidonnaisia. Tappaminen on vastoin minun moraaliani, enkä arvosta moraalittomia yksilöitä.

        tuo Sinun moraalisi:
        "Tappaminen on vastoin minun moraaliani,"
        Noin sanot ja kuitenkin TAPAT! Sinulla on vain "tappamisella" sinun omat määritteesi.
        Ehkä hirven, jäniksen, teeren tai sian tappamiseta et hyväksy. Mutta miten sitten on tappamismoraalisi kun kyseessä on kala, broileri, etana, hummeri, porkkana, idut jne jne
        Sinä itse asettelet rajoja mikä on sinulle sopivaa tappamista ja mikä ei. Ihminen ei voi syödä mitään ilman että se samalla lopettaa jonkun elämän.
        Toinen asettaa esim. ihmisen tappamiseen 15 viikon iän, toinen sallisi tappaa 25 viikkoisen ja kolmas vielä syntymän jälkeenkin...
        Jos et arvosta moraalittomia ihmisiä arvosta edes mielipiteenvapautta!
        En minäkään tappamisesta tykkää mutta kerrohan nyt mitä sitten syön jos haluan säilyttää korkean moraalin mutta silti olla rehellinen joka myös kuuluu moraaliin!

      • että...

        meidän jokaisen olisi jätettävä lihansyönti tykkänään, koska se ei sovi moraaliisi?

      • Eettinen metsästäjä
        ihmisyyden kirjoitti:

        peruspilareista on moraali. Huomaathan, että moraaliarvot ovat todellakin arvoja, jotka ovat yksilö- ja kultturisidonnaisia. Tappaminen on vastoin minun moraaliani, enkä arvosta moraalittomia yksilöitä.

        "vastoin minun moraaliani, enkä arvosta moraalittomia yksilöitä."

        Hyvin sanottu.

        Mutta jos vähän selventää, niin sinähän sanot tuossa, että et arvosta ihmisiä, joilla on erilaiset arvot kuin sinulla. Moniarvoisuus on sinusta siis pahasta. Että sellainen yhteiskuntanäkemys.

    • Lapin heppu

      Ei mitään normaalia metsästystä ole olemassakaan. Metsästyksessä on vain ja ainoastaan tavoitteena ottaa nirri pois kohteelta ja joko syödä tämä tai muuten vain poistaa kohde päiviltä.
      Eli kysymyksessä on vain ja ainoastaan harrastus. Yksi harrastus muiden joukossa. Metsästäjäthän perustelevat harrastustaan mitä antoisimmalla tavalla liikkua luonnossa ja samalla "hoitaa" riistakantaa. Tämä on jo täysin käsittämätön yhtälö.
      Suuresti ihmettelen tapaa jolla voi nauttia luonnosta. Siis lahdata eläimiä jotka ovat osa luontoa? Ravinnontarpeeseen ihmisellehän tämä ei perustu. Myöskin ihmettelen metsästäjien ylivertaista tapaa arvioida ja määrittää lajimäärille sopivat suhteet. Todellisuudessahan mitä suurin osa metsästäjien luonnontuntemuksesta rajoittuu muutaman lajin tunnistamiseen.
      Ihmettelen myös kuinka he perivät tämän ylivertaisen taidon määrittää eli lajien tarpeellisuutta?
      Lyhyesti, kyseessä on vain eräs muoto päästä käyttämään ampuma-asetta muuhun kuin radalla olevaan maalitauluun. Perimmäisenä pointtina on myös yksilöiden erilaisuus purkaa tappamisen vimmaa.

      • monenlaisia.

        Kerroppa sinä sitten harrastuksesi,mikäli sitä on yleensä olemassakaan.Oikeat lappalaiset ovat sukupolvien ajan kalastaneet ja metsästäneet.Eipä taida lappalaiset tunnustaa sinua sukulaisekseen,tosin lapin heppu oletkin vain puheissasi.No,välillä heppu ja välillä sälli.
        Pojasta ei ole polvi ainakaan parantunut.

      • Lapin heppu
        monenlaisia. kirjoitti:

        Niin ovatkin tehneet. Tosin uohdit mainita että silloin oli kysymyksessä luonnonkansa jolle maastosta saatu ruoka oli elämän ja kuoleman kysymys.
        Niin ne ajat muuttuvat ja tieto tuo tuskaa tullessaan.

      • normaaliametsästystävaan

        Tervetuloa nauttimaan Pala Parasta Lappia!

        Nykyaikaisena lihanjalostajana tarjoamme Sinulle laajan valikoiman liha-, lihajaloste-
        ja pakastetuotteita, joista osa on valmistettu Lapin puhtaan luonnon raaka-aineista.

      • niin...

        Ajattelusuuntasi ei todellakaan ole normaali.
        Metsästyksen vastustaminen on ksinkertaistettuna aivan helvetin typerää touhua. Känniääliöiden ja lapin poropurijoiden joukosta tipahtaneiden nousukastamaista öykkäröintiä netissä. Tänä päivänä metsästyksen vastustaminen ei osoita muuta kuin luonnon omien lakien täydellistä ymmärtämättömyyttä ja pienimunaisten ressukoiden tyhjänpäiväistä pätemisyritystä, jolle ei todellakaan muuta voi kuin naureskella. Mitäs syöt jos et tapa sitä ensin?
        Porkkanan syöt elävältä? Ahvenen? Tammukan? Hillan? Riekon? Poron? lopetetaan tämä älytön jeesustelu - ihminen ei voi elää ilman tappamista. Ei myöskään yksikään jossa Elämä on!
        Just noin se on!

      • Lapin heppu
        niin... kirjoitti:

        Hyvin minulle liha kelpaa, ei siinä mitään. Jos sinä vähä-älyinen roskasakin edustaja yhtään ymmärsit. Mitä toki epäilen, ethän edusta edes keskivertometsästäjää. Eli en voi ymmärtää Suomen luonnonvaraisten eläinten tappamista. Minu7lle on ihan sama vaikka miljoona lehmää ja sikaa tapettaisiin joka päivä ampumalla. Näitä riittää.
        Ymmärsitkö sinä saatanan pösilö nyt minä tarkoitin!!!
        v-u kun tulisi tuollainen ruikkukukko metsälammella vastaan niin opettaisin vähän tapoja!

      • ja siellä
        Lapin heppu kirjoitti:

        puberteetti-ikäinen alkaa sitten hillumaan.
        Mitä oikein tekisit? Hyppäisit korkealle ja purisit polvesta?Vai paskantaisitko peräti housuusi?
        Äläpä viitsi naurattaa!

      • Lapin heppu
        ja siellä kirjoitti:

        puberteetti-ikäinen alkaa sitten hillumaan.
        Mitä oikein tekisit? Hyppäisit korkealle ja purisit polvesta?Vai paskantaisitko peräti housuusi?
        Äläpä viitsi naurattaa!

        Miten minusta tuntuu että tuollaiset suunpieksijät ovat niitä joihin riittää pelkkä karjaisu?
        Mä ihan vakavasti luulen että sä olet sitä porukkaa josta ei ole minkään tekijäksi.
        Muista että tämä on miesten maailma, sinä et siihen kuulu.
        Joten pidä sinä pienempää suuta kun minulle puhut. Muista että sinä et elä miesten maailmassa. Akka.

      • pienempää suuta

        tuuliko siellä pojan näppylöitä heiluttaa.

      • niin...
        Lapin heppu kirjoitti:

        Hyvin minulle liha kelpaa, ei siinä mitään. Jos sinä vähä-älyinen roskasakin edustaja yhtään ymmärsit. Mitä toki epäilen, ethän edusta edes keskivertometsästäjää. Eli en voi ymmärtää Suomen luonnonvaraisten eläinten tappamista. Minu7lle on ihan sama vaikka miljoona lehmää ja sikaa tapettaisiin joka päivä ampumalla. Näitä riittää.
        Ymmärsitkö sinä saatanan pösilö nyt minä tarkoitin!!!
        v-u kun tulisi tuollainen ruikkukukko metsälammella vastaan niin opettaisin vähän tapoja!

        En todellakaan edusta keskivertometsästäjää - tämähän on "Metsästyksen vastustajat"-palsta.
        Et kai huomannut?????????????????????????????

        Kun noin kiihkoat muutenkin niin sanopas siinä ihan ohimennen miksi SINUN mielipiteesi ja makusi metsästyksen, lihan alkuperän tai tappamistavan mukaan ovat niitä OIKEITA?
        Miksi yleensä vaahtoat minkään asian "puolesta" kun kuitenkaan rahkeesi eivät riitä muuhun kuin uhitteluun "v-u kun tulisi tuollainen ruikkukukko metsälammella vastaan niin opettaisin vähän tapoja!"
        Oi oi kun sinäolet hieno ja vahva mies, Lapin heppunen!
        Hehheheeeh!

      • raapustelusi.
        Lapin heppu kirjoitti:

        Miten minusta tuntuu että tuollaiset suunpieksijät ovat niitä joihin riittää pelkkä karjaisu?
        Mä ihan vakavasti luulen että sä olet sitä porukkaa josta ei ole minkään tekijäksi.
        Muista että tämä on miesten maailma, sinä et siihen kuulu.
        Joten pidä sinä pienempää suuta kun minulle puhut. Muista että sinä et elä miesten maailmassa. Akka.

        Kehut olevasi kovakin lapin heppu.
        Kuitenkin allekirjoituksesi kertookin kaiken sinusta,Akka!

    • musta valko

      koiruuden kanssa on hupasaa luonnossa kulkea ja aikaa viettää ja riistaakin saa kotia asti tuoda.ruualle jatke.

    • Innokas metsästäjätär

      silloin kun se kohdistuu lailliseen riistaan. Mitä tapahtuisi jos ei metsästettäisi hirviä? Arvelen, että liikenneonnettomuudet eli hirvikolarit lisääntyisivät. Sitä kukaan ei tahdo.

      Metsästys ei ole pelkkää tappamista vaan se on enimmäkseen ulkoilua. Lisäksi suuri osa metsästykseen käytetystä ajasta on jännitystä josko ylipäätään näkee riistaa. Mikään ei ole niin ihanaa kuin istua nuotiolla ja juoda nokipannukahvit, käristää makkarat!

      Ja jos on metsästyskaveri mukana, voi rupatella pitkät tovit nuotiolla... Myöskin yhteispeli metsästyskoiran kanssa on mahtavaa!

      • Uusi keskustelija

        Miltä tämä näyttää sähköpostissa?

    • 93825r

      olen riistan ystävä.Luonnonsamoilija olen myös.ulkoilma tekee hyvää.

    • MMM

      En henkilökohtaisesti periaatteellisesti näe laillisen metsänriistan metsästystä alueella, johon on metsästysoikeus, sen kummempana ruuan talteenottamisena, kuin marjastus ja sienestys. Se vain erona, että siinä on nykylakien mukaan käytettävä aktiivisesti ampuma-asetta. Ennen on metsästetty paljon myös lokuilla ja ansoilla.

      Ja on siinä tietty oma jännityksensä, näkeekö ede riistaa, saatikka pääseekö hollille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe