Nonii: Hedelmä / juoma

Isä ukko

Kaikki sellaiset hedelmät, vihannekset, yrtit ja juurekset, joiden yksin uskotellaan muuttavan terveytesi ja tulevaisuutesi, ovat pelkkää paskaa.
(pyydän anteeksi suorasukaista ilmaisutapaani, mutta muu ei nyt kelpaa, kuten myöhemmästä ilmi käy)

Noni-hedelmää ei ole myytävänä kaupoissa, vaan Noni-hedelmästä tehty juoma on se juttu jota kaupitellaan.

Noni paitsi lupaa, myös maistuu ja näyttää paskalta.
Paskanmakuista ei viitsi juoda, vaikka se olisi terveellistäkin.
Siksi en ole ottanut edes kalanmaksaöljyäni, mutta vieläkin muistan miten hyvää oli Sanasol.

Noniin, sitten takaisin Noniin.
Minua on ajatteluttanut tällainen seikka:
Noni-hedelmä kasvaa Tahitilla.
Tahiti on saarivaltio keskellä Tyyntä Valtamerta ja on ollut lännessä tunnettu noin 400 vuotta, joista 250 hyvinkin tunnettu ja hallinnoitu Ranskan toimesta.
Eikä Ranska ole, kuulkaas vain maa, vaan tuona aikana suurvalta, jolle vain Britannia veti vertoja ja Venäjä yritti.
Ranska, sen kuvernöörit, hallintokoneisto ja niiden mandaatilla toimivat kauppayhtiöt ottivat ja tilittivät kotimaahan kaiken, mitä siirtomaista irti saivat.
Orjatyövoimalla ja ilman ja ellei onnistunut hyvällä, niin sitten käyttäen giljotiiniä.

Jos tämä Noni-hedelmä on ollut sellainen Terveydellinen Tyrmäys, kuin nämä Noniit väittävät, en usko että ransakalaiset siirtomaaisännät olisivat olleet kollegoitaan tyhmempiä, vaan valjastaneet koko saarivaltion tuottamaan Nonia massivisesti, kuten Hollanti teki kaakaolle ja kahville siinä lännempänä, portugalilaiset mausteille Goassa ja monet muut monilla muilla saarilla ja siirtomailla.

Nonista olisimme siis kuulleet jo lapsina kuten kahvista, kaakaosta ja saframistakin.

Mutta eipä ole kuultu muuta kuin satua siitä miten ihmeellisiä ja kuolleistanostavia terveysvaikutuksia sillä on ja ne sadut rantautuivat tänne länsimaihin siinä vaiheessa kun joku keksi sitä mehua alkaa pullottamaan 'bout 10 vuotta sitten.

Chilestä, Equadorista ja Perusta siirtomaaisännät toivat sadan vuoden ajan guanoa.

Guano oli linnunpaskaa jolla silläkin oli arvonsa markkinoilla, mutta Nonilla ei sitä ole ollut.

Kysyn:
Miksi?

Vastaan:
Paskanmakuisesta myytävästä on keksittävä syitä, miksi sitä joku käyttäisi.
Moni on tottunut siihen, että terveellinen maistuu paskalta ja uskoo sen tarinan.

Ihan kuin Amerikan uudisasukkaat, kun Boomtownin kaupungin Main Streetille ajoi Dr McWonderful vaunuineen esittelemään Ihmejuomaansa.

Dr McWonderful sai pian palautetta, sillä maaöljyyn ja hylkeenrasvaan sekoitettu paloviina ei poistanut sitä vaikutusta joka risiiniöljyllä oli:
Paskalta maistui ja, kas, jopa paska lensi, niinkuin tohtorikin: Olihan siinä höyhenetkin kiinni. Ihan tervalla liimattu.

6

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ha haa

      Täyttä kusetusta!

    • Kannatan Puoskarilakia!

      Toihan ei rajoitu vaan noniin...

    • ei jämähtänyt

      Taidat olla jämähtänyt johonkin lapsuuteesi kun luulet, että kalanmaksaöljy maistuu edelleen samanlaiselle kuin lapsuudessasi. Kyllä senkin makuista varmaan vielä saa, mutta on myös sitruunanmakuista kalanmaksaöljyä, minkä maulla ei ole mitään tekemistä sillä lapsuutesi maulla. Ota asioista selvää äläkä vaan LUULE tietäväsi.

      • Kyllästynyt humpuukiin

        No se noni noni noniin on ainaskin täyttä verkostomarkkinoijien huu haa rahastusta.


      • kenen
        Kyllästynyt humpuukiin kirjoitti:

        No se noni noni noniin on ainaskin täyttä verkostomarkkinoijien huu haa rahastusta.

        hämärämiehen taskuun neikin rahat menevät.


      • kalanmaksaöljyä

        Totta. Sitruunan makuinen kalanmaksaöljy on itseasiassa hyvää =)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe