Eilen teatterista kotiin tultuani aukaisin radion. Kuulin meneillään olevista uutisista, että pääministeri Suomen yrittäjien kokouksessa Jyväskylässä oli sanonut eläkerahastojen olevan myös leikkauslistalla laman torjunnassa.
Yritin aamulla löytää sanomalehdestä vahvistusta kuulemalleni. Kokouksesta mainittiin, mutta ei tätä kuulemaani yksityiskohtaa. Jos kuulin oikein, jäin miettimään, missä ovat viime laman jälkeen suunnitellut puskurirahastot? Jäivätkö ne vain puheeksi.
Eläkerahastot ovat pitkän tähtäimen varmisteita, joihin ei pitäisi koskea edes hädän hetkellä. Jos ne tuhotaan, kuinka käy suurten ikäluokkien eläköityessä? Kuinka käy meidän ?
Sanoiko pääministeri niin?
Sanoiko Vanhanen niin?
19
869
Vastaukset
- **Googlelta
Siellä on selostusta niin että tuokin kysymys varmaan saa vastausta.
Hyvin moneen asiaan sieltä riittää jakamistakin, eivät pelkästään eläkkeisiin!- kolmannesta tiestä
jo viikkoja puhuttu, kyllä siihen eläkerahastotkin mukaan on tarkoitus ottaa.
- Maalaismies*
Sanatarkka sitaatti: "Vanhasen mukaan kymmenien miljardien investointiohjelman rahoitukseen osallistuisivat valtion lisäksi myös eläkerahastot. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja uusia veroja."
Nyt viedään tuhkatkin pesästä. - Ruut
kolmannesta tiestä kirjoitti:
jo viikkoja puhuttu, kyllä siihen eläkerahastotkin mukaan on tarkoitus ottaa.
Todella kovia sanoja Vanhaselta, saattavat josskin vaiheessa iskeytyä omaan nilkkaan.
Elämme sekasortoisessa maailmassa, kaikkialla talouskriisit järisyttävät yhteiskuntien rakenteita. Mikään ei ole enää varmaa kaikki muuttuua ja kaikkia muutetaan, kuka milloinkin mitäkin keksii.
Suomen taloudellisessa tilanteessa on sentäs yksi lohtu, ja se on että olemme EU:ssa ja raha yksikkö on EURO. Hyvä esimerkki Islanti joka ilmoittaa haluamme EU:hun jäseneksi mitä nopeammin sen parempi. - Katicat2
Maalaismies* kirjoitti:
Sanatarkka sitaatti: "Vanhasen mukaan kymmenien miljardien investointiohjelman rahoitukseen osallistuisivat valtion lisäksi myös eläkerahastot. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja uusia veroja."
Nyt viedään tuhkatkin pesästä.Kun nyt saadaan aurattua tie auki sinne eläkerahastoihin, niin siellä käynti ei varmasti jää viimeiseksi. Ei hyvältänäytä.
Koskaan äänestäjä ei ole pettänyt.
Aina äänestäjä on unohtanut hallituksen pahat teot, kunhan vain hallitus vaalikauden lopussa muistaa antaa vähän hunajaa karjalle.- Eläkerahastoja....
Eläkevakuutus- ja yleensäkin vakuutusyhtiöillä on rahastoja joita sijoitetaan milloin mihinkin kohteisiin, joista kertyy voittoa.
Nyt kun taloustilanne on huono, niistä saadaan apuja talouselämään, parempi niin kuin että firmat menee pankrottiin ja palkattuväki joutuu mittaamaan maanteitä.
Tämähän on vain avustusta kunnes talous taas toimii normaalisti ja maksaavat saamansa lainan takasin.
Meidän eläkkeisiin tällä ei ole mitään vaikutusta, mutta saahan sitä hurahtaa huutamaan joukon mukana ken haluaa. - edellisenkään laman
Eläkerahastoja.... kirjoitti:
Eläkevakuutus- ja yleensäkin vakuutusyhtiöillä on rahastoja joita sijoitetaan milloin mihinkin kohteisiin, joista kertyy voittoa.
Nyt kun taloustilanne on huono, niistä saadaan apuja talouselämään, parempi niin kuin että firmat menee pankrottiin ja palkattuväki joutuu mittaamaan maanteitä.
Tämähän on vain avustusta kunnes talous taas toimii normaalisti ja maksaavat saamansa lainan takasin.
Meidän eläkkeisiin tällä ei ole mitään vaikutusta, mutta saahan sitä hurahtaa huutamaan joukon mukana ken haluaa.nimissä mitään... Heh.
- Monelta*****
edellisenkään laman kirjoitti:
nimissä mitään... Heh.
Korkastikoulutettujen ammattitaito, jos työtä ei löydy,
Monelta , liian monelta menee työpaikka ja opittu taito,
Mutta näihin talkoisiin ei meidän tietous ja taitous riitä.
Pitää olla kaikki mukanan näissä talkoissa kyllä se rassaa, vaan tuo rassaa eniten että ei edes yritetä ottaa selvää...
Tässä minun valitukseni..olkaa hyvä! - vuodesta vuoteen
Monelta***** kirjoitti:
Korkastikoulutettujen ammattitaito, jos työtä ei löydy,
Monelta , liian monelta menee työpaikka ja opittu taito,
Mutta näihin talkoisiin ei meidän tietous ja taitous riitä.
Pitää olla kaikki mukanan näissä talkoissa kyllä se rassaa, vaan tuo rassaa eniten että ei edes yritetä ottaa selvää...
Tässä minun valitukseni..olkaa hyvä!myös sunnun taina, hältä ei viedä pois mitään,
kääntyipä tuuli länteen tai itään. - kissamonni
Monelta***** kirjoitti:
Korkastikoulutettujen ammattitaito, jos työtä ei löydy,
Monelta , liian monelta menee työpaikka ja opittu taito,
Mutta näihin talkoisiin ei meidän tietous ja taitous riitä.
Pitää olla kaikki mukanan näissä talkoissa kyllä se rassaa, vaan tuo rassaa eniten että ei edes yritetä ottaa selvää...
Tässä minun valitukseni..olkaa hyvä!kin ovat tuottaneet,joten eikö ole viisasta sijoittaa sinne missä eniten tarvitaan,elikkä työttömyyden torjuntaan?
- Muumi-iso-Äiti
kissamonni kirjoitti:
kin ovat tuottaneet,joten eikö ole viisasta sijoittaa sinne missä eniten tarvitaan,elikkä työttömyyden torjuntaan?
Niin se vaan on että kaikkia se kai jotenkin koskee, vaan toivotaan että selvitään hengissä!
Rahastoista suurin osa on sijoituksia, mutta niitä ei realisoida koska myynnissä ei omia saa. - karunlainen totuus
Eläkerahastoja.... kirjoitti:
Eläkevakuutus- ja yleensäkin vakuutusyhtiöillä on rahastoja joita sijoitetaan milloin mihinkin kohteisiin, joista kertyy voittoa.
Nyt kun taloustilanne on huono, niistä saadaan apuja talouselämään, parempi niin kuin että firmat menee pankrottiin ja palkattuväki joutuu mittaamaan maanteitä.
Tämähän on vain avustusta kunnes talous taas toimii normaalisti ja maksaavat saamansa lainan takasin.
Meidän eläkkeisiin tällä ei ole mitään vaikutusta, mutta saahan sitä hurahtaa huutamaan joukon mukana ken haluaa.Espoon kaupunki menetti yli 100milj.€ finanssimaailman romahtaessa.
- K-riitikko
karunlainen totuus kirjoitti:
Espoon kaupunki menetti yli 100milj.€ finanssimaailman romahtaessa.
joka osti Espoon Sähkön, sen kun porskuttaa.
Ei kuunnellut porvari kansan ääntä ja yhteisen omaisuuden myi ja antoi monopoliaseman yritykselle, joka kansaa rokottaa. - Eino Leino sanaili noin.
K-riitikko kirjoitti:
joka osti Espoon Sähkön, sen kun porskuttaa.
Ei kuunnellut porvari kansan ääntä ja yhteisen omaisuuden myi ja antoi monopoliaseman yritykselle, joka kansaa rokottaa.Halo.en ei ole mitään tehnyt Fortumin pomojen rahan kuljetuksille Suomesta ulkomaan tileilleen.
Sen kun ilmoitti hyväksyvänsä.
Se oli pettymys, joka ei ikinä unhdu.
Tuollaista äänestin minäkin!!!
Jos Kekkonen olisi vallassa, poikkeuslaki olisi säädetty pikavauhtia vuosia sitten ja miljaardit eurot olisi pysäytetty Suomen vararahastoksi.
- kuullut.
Outo asia minulle, seuraan kaikkea mahdollista uutisointia, tuota kommenttia en ole missään kuullut, en nähnyt! Sen minä kuulin kun sanottiin, että työnantajan eläkemaksun väliaikainen poisto, mahdollistaa eläkevarojen kerryttämisen, lisämaksuilla.
- tarkka1
sellaistakin josta ei tiedä pitääkö paikkansa,joten,-------------------
ja meidän ikäpolviko tässä nyt on uhattuna? kysyy turhautunt lukija
Luin tai kuulin, että joidenkin isojen yritysten pomot ja hallintoneuvostot ovat ainakin symbolisesti leikanneet tulojaan.
No, tuo Fortum ei kai kuulunut siihen joukkoon, vaikka lähes monopoliasemassa oleva firma hyvää tulosta vielä tekeekin.
Eikä tulojen leikkaajajoukkoon kuulunut myöskään vielä hallitus ja kansanedustajat, vaikka aika isotuloisia ovatkin.- Atolfia
aika ottaa rikkaimmilta ja suurituloisimmilta katetta näin lama-aikana. Suurten palkkojen pudotus hieman alaspäin. Jonkinlainen vuositulokatto olisi paikallaan.
Aina ollaan valmiita käymään käsiksi esim. eläkkeisiin niinkuin hyvin muistamme. Ei silloin kukaan puhunut siitä, että suurituloiset ihmiset ottaisivat osaa talkoisiin.
Me olemme niin hiljainen ja alistuvainen joukko, että meiltä on helppo ottaa. Meistä kun ei ole enää hyötyä yhteiskunnalle, haittaa vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027