Invahissi

Kannattaisi olla kaukonäköinen ja alkaa välittömästi suunnittelemaan invahissin rakentamista kaupungintalon pääsisäänkäynnin seinän viereen, jotta helpotettaisiin mm. vallankahvasta kiinnipitävien poliitikoiden esteetöntä liikkumista lautakuntien ym. kokouksiin. Nykyiset jyrkät kaupungintalon raput eivät mahdollista pyörätuolissa olevien omatoimista liikkumista.
21717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei pidä unohtaa liikuntarajoitteisia poliitikkoja. Heille on turvattava hyvät kulkumahdollisuudet mm. pyörätuoleilla ja kainalosauvoilla.

Äänestä

Kaupungintalon takapuolella löytyy inva-ovi, eli kyllä kulkemisen pitäisi olla jo mahdollista.

Markus Salomäki, KD

Äänestä

Persu laittoi ja nykyinen yhteistyöpuolue vastasi. Hyvinhän täällä menee.

Äänestä

pääovesta.

Äänestä
  • takaovesta

    Äänestä

Kun nämä invahissien käyttäjät rullaavat valtuustosaleihin äänestämään asioista, eivätkä muista kotiin lähtiessään mitään, mitä tuli äänestettyä. Ja sitten kun lukevat seuraavana päivänä lehdestä, että 49-2 valtuutetusta on äänestänyt taas jonkun miljoonahankkeen puolesta, niin väittävät jääräpäisesti, etten minä ainakaan ole äänestänyt noin älytöntä ideaa, joku muu sen teki.

Äänestä
  • Politiikassa on paljon mukana entisiä urheilumiehiä,mutta heillä ressukoilla vaikka ikää on 65 paremmalla puolella ei juuri nyt ole aikaa hoitaa itseään. On kiire kokouksesta toiseen puhelin pirisee jatkuvasti,ei kerkeä ei kerkeä uskokaa hyvät ihmiset.Lehtikuvissa ollaan turvoksissa yliväsyneen näköisinä harvat harmaat hiukset päälaella.Mutta meidän täytyy ymmärtää heitä HEILLÄ ON KIIRE sanonko minne.

    Äänestä

  • urheilumies kirjoitti:

    Politiikassa on paljon mukana entisiä urheilumiehiä,mutta heillä ressukoilla vaikka ikää on 65 paremmalla puolella ei juuri nyt ole aikaa hoitaa itseään. On kiire kokouksesta toiseen puhelin pirisee jatkuvasti,ei kerkeä ei kerkeä uskokaa hyvät ihmiset.Lehtikuvissa ollaan turvoksissa yliväsyneen näköisinä harvat harmaat hiukset päälaella.Mutta meidän täytyy ymmärtää heitä HEILLÄ ON KIIRE sanonko minne.

    juoksivat valtuustokokoukseen, että yhdellä oli joku punainen aamutakki ja tohvelit jalassa, eikä ollut edes salkkua mukana. Ja se muuten tais juosta kaupungintalon ohi vielä, mutta joku kävi sen hakemassa siitä Itäkadun kuppilasta.

    Äänestä

  • Harald Hirmunen kirjoitti:

    enemmänkin, olivat vaan erehtyneet kokouspaikasta.

    Äänestä

  • käymään. Ehkä pitäisi teetättää kaikilla valtuuston jäsenillä muistitesti. Tämä on vakava asia ja varteenotettava ehdotus.

    Äänestä

  • ymmärrä omia rajojaan, kykyjään. Arviointikyky asioiden suhteen alkaa olla hakusessa. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että kanssaihmiset ovat valppaina.

    Äänestä

  • urheilumies kirjoitti:

    Politiikassa on paljon mukana entisiä urheilumiehiä,mutta heillä ressukoilla vaikka ikää on 65 paremmalla puolella ei juuri nyt ole aikaa hoitaa itseään. On kiire kokouksesta toiseen puhelin pirisee jatkuvasti,ei kerkeä ei kerkeä uskokaa hyvät ihmiset.Lehtikuvissa ollaan turvoksissa yliväsyneen näköisinä harvat harmaat hiukset päälaella.Mutta meidän täytyy ymmärtää heitä HEILLÄ ON KIIRE sanonko minne.

    itse ymmärrä, mikä terveysriski on kyseessä.

    Äänestä

  • urheilumies kirjoitti:

    Politiikassa on paljon mukana entisiä urheilumiehiä,mutta heillä ressukoilla vaikka ikää on 65 paremmalla puolella ei juuri nyt ole aikaa hoitaa itseään. On kiire kokouksesta toiseen puhelin pirisee jatkuvasti,ei kerkeä ei kerkeä uskokaa hyvät ihmiset.Lehtikuvissa ollaan turvoksissa yliväsyneen näköisinä harvat harmaat hiukset päälaella.Mutta meidän täytyy ymmärtää heitä HEILLÄ ON KIIRE sanonko minne.

    pakon sanelemana väistymään näiden vanhusten tieltä. Nuorilla olisi ollut energiaa ja uusia ideoita ja tahtoa ja toivoa luoda parempaa Kotkaa. Itsekkäät ihmiset eivät näe muuta kuin oman napansa ympärille, jos sinnekään.

    Äänestä

  • ihmiset eivät itse kirjoitti:

    ymmärrä omia rajojaan, kykyjään. Arviointikyky asioiden suhteen alkaa olla hakusessa. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että kanssaihmiset ovat valppaina.

    Onko ne todella ikäihmisiä. Voihan sitä harmaantua nuorenakin,jos ottaa Rykmentin murheet kannettavakseen.Ne on kyllä periaatteessa entisiä urheilumiehiä,joten uskon että voimat politiikantekoon riittävät tuonne 70-75:n vuoden pintaa.Sitten on rentoutumisen ja perheen aika.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    urheilumiehiä, vanhuus on kaikilla yksilöllinen ja elämäntavat vaikuttavat, ravinto, alkoholinkäyttö, liikunta. Ja muistihäiriöt, ei siihen vaikuta entisajan urheilu.

    Äänestä

  • urheilumies kirjoitti:

    Politiikassa on paljon mukana entisiä urheilumiehiä,mutta heillä ressukoilla vaikka ikää on 65 paremmalla puolella ei juuri nyt ole aikaa hoitaa itseään. On kiire kokouksesta toiseen puhelin pirisee jatkuvasti,ei kerkeä ei kerkeä uskokaa hyvät ihmiset.Lehtikuvissa ollaan turvoksissa yliväsyneen näköisinä harvat harmaat hiukset päälaella.Mutta meidän täytyy ymmärtää heitä HEILLÄ ON KIIRE sanonko minne.

    mitä annettavaa näillä on nuoremmille?

    Äänestä

  • päässyt jo näin kirjoitti:

    käymään. Ehkä pitäisi teetättää kaikilla valtuuston jäsenillä muistitesti. Tämä on vakava asia ja varteenotettava ehdotus.

    äänestys siinä, että äänestettäisiin kaikki ne ajan patinoituneet valtuutetut suoraan tuonne Vellamoon ja vaihdetaan niiden tilalle nuorempia tuonne valtuustoon. Uskon vakaasti, että Vellamossa löytyy hyödyllistä työtä entisille kyllä-äänestäjille ja lisäisivät samalla näin uusia uteliaita museo vierailijoita. Jopa kotkalaisetkin intoutuisivat käymään Vellamossa.

    ja siihen lisätään muutamia sos pisteistä shp pisteistä,niin avot sentään alkaa velkamokin tuottaa jotakin,pari haukea siihen sivulle seipään nokkaan killuttelemaan se olisi jotakin se.

    Äänestä

  • nuorempi ehdokas joutui kirjoitti:

    pakon sanelemana väistymään näiden vanhusten tieltä. Nuorilla olisi ollut energiaa ja uusia ideoita ja tahtoa ja toivoa luoda parempaa Kotkaa. Itsekkäät ihmiset eivät näe muuta kuin oman napansa ympärille, jos sinnekään.

    saivat lähteä.

    Äänestä

Joko tori-parkkiin suunniteltu kummitusjuna on käytössä?Ja mistä on tarkoitus hankkia kummitukset.

Äänestä
  • takaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaupungintalolle kirjoitti:

Kannattaisi olla kaukonäköinen ja alkaa välittömästi suunnittelemaan invahissin rakentamista kaupungintalon pääsisäänkäynnin seinän viereen, jotta helpotettaisiin mm. vallankahvasta kiinnipitävien poliitikoiden esteetöntä liikkumista lautakuntien ym. kokouksiin. Nykyiset jyrkät kaupungintalon raput eivät mahdollista pyörätuolissa olevien omatoimista liikkumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu