Kaupunki avustaa

Hieno ajatus tuo Fantinmaan kehittäminen. Kuitenkin se, että kesäteatteriin Raahen kaupunki on varannut budjettiin 50 tuhatta euroa,jotta yrittäjä pääsee esittämään lastenteatteria, ei mielestäni ole tässä taloudellisessa tilassa harkittu viimeiseen asti. Kun ottaa huomioon, että kaupungissa on jo kesäteatteri (harrastaja),johon tietääkseni kaupunki ei ole antanut avustuksia, niin yksityiselle osakeyhtiölle sitten rakennetaan puitteet. Ei oikein tasa-arvoista toimintaa. Viime kesänä Brahenkadulla oli hyvät tilat lastenteatterille, miksi ne eivät käy tulevana kesänä? Ensin pitäisi laittaa hometalot kuntoon, jotta vanhukset ja lapset sekä työntekijät ei tarvitsisi sairastaa. Jostakin tuo rahasumma on kuitenkin pois.
31018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

2008 Pattijoen harrastajateatteri sai avustusta 800 €, Pattijoen nuorisoseura/Hoplaa 900 €, Pekkateatteri 2700€. Eikös Patalan piha ole kesäteatterin paikkana jo hylätty, Koulukadun varrella Pekka-teatterin pihalla ainakin minä kävin katsomassa kesäteatteria. Tuo 50 k€ liittynee koko Fanttien maa -projektiin tälle vuodelle. Teatteriavustuksia tälle vuodelle ei ole vielä edes anottu, sati hyväksytty.
Samaa mieltä kaupungin omistamien kiinteistöjen suhteen, ERITTÄIN KIIREELLINEN KORJAUSTARVE! Jos ei korjata, palkattava pyromaani.

Äänestä
  • Ei kyse Pekkateatteatterista vaan satuhahmo possun sparraamisesta. 50 t€ yksistään uuteen katsomoon, lisää määrärahoja varattu muuhun Fantin kehittämiseen. Ei nämä mitään lautakunnalta haettavia teatteriavustuksia ole.
    Kuten sanoin asia hyvä, mutta ajankohta hieman väärä.

    Äänestä

  • Raahelaisessa juttu kirjoitti:

    Ei kyse Pekkateatteatterista vaan satuhahmo possun sparraamisesta. 50 t€ yksistään uuteen katsomoon, lisää määrärahoja varattu muuhun Fantin kehittämiseen. Ei nämä mitään lautakunnalta haettavia teatteriavustuksia ole.
    Kuten sanoin asia hyvä, mutta ajankohta hieman väärä.

    ja lomautuksia tiedossa. Kaupungin kiinteistöt kaipaavat remonttia, pyörätiet uutta pintaa, koulut psykologia ja kaupungin kassa valuuttaa.
    Mutta onhan se hyvä, että Putte-possu saa oman teatterin, jota käytetään ahkerasti kesällä ainakin kolmeviikkoa. Kyllä Raahessa kelpaa, kaksi kesäteatteria, neljä toria (härkätori, rantatori, raahela,linja-autoasema)luulisi kesätapahtumia riittävän tulevana kesänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksityistä osakeyhtiötä kirjoitti:

Hieno ajatus tuo Fantinmaan kehittäminen. Kuitenkin se, että kesäteatteriin Raahen kaupunki on varannut budjettiin 50 tuhatta euroa,jotta yrittäjä pääsee esittämään lastenteatteria, ei mielestäni ole tässä taloudellisessa tilassa harkittu viimeiseen asti. Kun ottaa huomioon, että kaupungissa on jo kesäteatteri (harrastaja),johon tietääkseni kaupunki ei ole antanut avustuksia, niin yksityiselle osakeyhtiölle sitten rakennetaan puitteet. Ei oikein tasa-arvoista toimintaa. Viime kesänä Brahenkadulla oli hyvät tilat lastenteatterille, miksi ne eivät käy tulevana kesänä? Ensin pitäisi laittaa hometalot kuntoon, jotta vanhukset ja lapset sekä työntekijät ei tarvitsisi sairastaa. Jostakin tuo rahasumma on kuitenkin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu