Abban urakaari svenskan kansanmusiikkia jäljittelevästä People Need Lovesta syvälliseen The Day Before You Cameen on kerrassaan hieno! Niitten tuotannossa tosiaan on klassisen popin ainekset. Kun Abba vuonna -74 sai Waterloolla listahitin kaikkialla USA:a myöten, ne oli onnistunut tekemään hyvän popklassikon, mutta pian ne levytti jo paljon viehkompaa, tyylikkäämpää ja taitavampaa popmusiikkia. Hasta Mânana periaattessa oli jo sitä klassisinta Abban soundia (kyseessä siis Waterloon paras raita). Mutta vasta SOS ja Mamma Mia löivät jauhot kurkkuun epäilijöille. Arrival oli kansainvälinen läpimurto. Dancing Queen kuulostaa yhä valloittavalta. Niin myös Knowing Me, Knowing You ja hieman seiskytlukutyylisempi Money Money Money. Arrivalilla on myös loistokkaita albumiraitoja pari kpl. Voisi sanoa, että klassinen poplevy.
The Album sisälsi mm. The Name of the Gamen, mahtava sävellys! Ei myöskään naiivi, mutta hyvin tehty Thank You For the Music ole hassumpi. Voulez Vous -lp tuotti klassikon Chiquititan sekä I Have a Dreamin, ja samaan aikaan Abba pisti ulos discoikivihreänsä Gimme Gimme Gimme (A Man After Midnight).
Niin, ja sitten vielä huipentuma. Albumit Super Trouper ja Visitors, ja The Day Before You Came -kappale. The Winner Takes It All, Happy New Year, One of Us, Visitors ovat kaikki hyviä, mutta The Day Before You Came syvällistä kamaa, siis oikeasti, lyyrisesti Dylan-tasoa lähes, musiikillisesti huippu! Ja samalta yhtyeeltä, joka teki aikaisemmin Ring Ringin ja I Do, I Do, I Do, I Do, I Don tasoista kevyttä hassua popkamaa.
Veikkaan, että näitä sävelmiä kuunnellaan vielä 100 vuoden päästäkin!
People Need Love - The Day Before You Came
8
809
Vastaukset
- BAAB
Kun kerran näyt tietävän ABBAsta, niin kuka soittaa bassoa One of us biisillä? On meinaan pirun hyvä basisti.
Tuosta sinun biisiluettelosta, mihin unohtui Fernando?, sehän on jos ei paras, niin ainakin viiden parhaan ABBA biisin joukossa.- aapo63
Minä vastaan kun ensin ehdin :)
Rutger Gunnarsson hoitelee koko The Visitors - albumin bassokuviot.
- aapo63
Varsinkin kun tiedetään, että The Day Before You Came oli heidän viimeinen levytyssessio, niin se antaa vielä sen ylimääräisen hohdon jo muutenkin upealle biisille.
Kuten aiempi jo kirjoitti onhan Abban musiikillinen ura uskomattoman monipuolinen, vaikka silloin 70-luvulla heidän musiikki yksiselitteisesti yritettiin leimata pelkäksi huttupopiksi. Vaan ei ollut huttua :)- ja muutenkin
kappale "One of Us" yksi parhaista Visitorsilla sekä koko uralla. "Fernando"a en maininnut, sillä se ei kuulu suosikkiini hieman 70-lukulaisen sovituksen ja ei-niin-ytimekkään rakenteen (jos vertailukohteena esim. SOS) vuoksi.
- Sammy who was low
Abban urakaari on tosiaan loistava. Upeita ja nerokkaasti sävellettyjä melodioita hyvin laulettuina. :) Lurex-popin seasta löytyy muutama hieman rokkaavampikin helmi, kuten esim. King Kong Song joka ainakin allekirjoittaneen korvissa kuulostaa niin maan perusteellisen hyvältä. Mutta löytyisikö Abbalta mitään sellaista biisiä, jota voisi hyvällä syyllä luonnehtia bluesiksi?
- abbapähkinä
Tuli mieleen "My Mama Said"...Mutta Bluesia? Hmmm...Bassoa soittaa virtuoosi Janne Shaffer. http://www.youtube.com/watch?v=92L6balksi8
- Sammy who was low
abbapähkinä kirjoitti:
Tuli mieleen "My Mama Said"...Mutta Bluesia? Hmmm...Bassoa soittaa virtuoosi Janne Shaffer. http://www.youtube.com/watch?v=92L6balksi8
Ei perinteistä bluesia, mutta kyllä ehkä vähän sinne päin! :) Anyway, bassottelu oli ilo kuunnella!
- Sammy who was low
Sammy who was low kirjoitti:
Ei perinteistä bluesia, mutta kyllä ehkä vähän sinne päin! :) Anyway, bassottelu oli ilo kuunnella!
Tämä biisi menee mielestäni hivenen verran lähemmäksi bluesvaikutteita. Loistava biisi! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?721394En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061237- 1131175
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K741099Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop69967IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76772Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9722Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän374717- 41711
- 53676