faktaa

kaurahiutale56

10

898

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juupa juu joki

      Eli jo linkitetyn sivun toisessa sanassa ("tähdistössä") meni pieleen tämän palstan viitekehyksen kannalta. Horoskoopeissa kun ei ole tähdistöjä, vaan eläinradan merkkejä joiden sijainti ekliptikalla on meille tutummassa trooppisessa astrologiassa vakio kevättasauspisteen suhteen!

      Voi se sivu toki _astronomisessa_ mielessä olla mielenkiintoinen, mutta horoskooppien kannalta se on pelkästään harhaanjohtava.

      • astrologia kun

        ei enää perustu tähtitaivaaseen lainkaan.

        Voisitte jättää samantien pois myös planeettojen käyttämisen koska eiväthän ne planeettoja ole, vaan pelkästään tietynleveyksisiä alueita taivaalla.

        Kun kerran haluatte tehdä selvän pesäeron tähtitaivaaseen, niin voisitte vaihtaa nuo eläinradan merkkien nimet vaikkapa entisaikojen jumalien nimiksi ja nimetä myös nuo alueet uudestaan. Ehkäpä ihmiset sitten tajuaisivat ettei taivaalta kannata etsiä esimerkiksi leijonan tähtikuviota, tai ainakaan kuvitella että sillä olisi jotain vaikutusta maanpäälliseen elämään, puhumattakaan nyt tapetilla olleesta Venus planeetasta. Vai pelkäättekö te nimenomaan sitä että ihmiset sitten tajuaisivat kuinka typerä systeemi astrologia on ja että menettäisitte uskottavuutenne?

      • voi sun kanssas...
        astrologia kun kirjoitti:

        Astrologia ei ole koskaan perustunut tähtiin, vaan planeettoihin ja eläinradan merkkeihin.

        Astrologian planeetta-käsitteenkin kanssa näköjään onnistut takeltelemaan aika pahasti:

        "eiväthän ne planeettoja ole, vaan pelkästään tietynleveyksisiä alueita taivaalla"

        Tämä on todella uutta tietoa!

      • no sitten voitkin
        voi sun kanssas... kirjoitti:

        Astrologia ei ole koskaan perustunut tähtiin, vaan planeettoihin ja eläinradan merkkeihin.

        Astrologian planeetta-käsitteenkin kanssa näköjään onnistut takeltelemaan aika pahasti:

        "eiväthän ne planeettoja ole, vaan pelkästään tietynleveyksisiä alueita taivaalla"

        Tämä on todella uutta tietoa!

        selittää sen että miksi astrologit päivittivät järjestelmäänsä vanhojen merkkien heitettyä maapallon heilahtelun seurauksena merkin verran väärään? Eihän sitä olisi tarvinnut mihinkään siirtää jos kerran merkit eivät ole ollenkaan taivaalla.

        Ja nuo planeetat ovat todellakin vain tietyn levyisiä alueita, ei pistemäisiä kohteita niinkuin astronomiassa. Päivitä tietosi. Astronomian lähes pistemäinen planeetta mahtuu aika hiton isolle alueelle astrologisella kartalla ja isolle alueelle taivaalla jos se astrologinen kartta projisoidaan oikealle taivaalle.

      • ja kuka ei ...
        no sitten voitkin kirjoitti:

        Olet ilmeisesti sellaisen virheellisen uskomuksen vallassa että on olemassa vain yhtä lajia astrologiaa. Katsele ympärillesi, havainnoi ns. todellisuutta ja valaistu!

        Ja niiden planeettojesikin kanssa olet perinjuurin hakoteillä, onneton! Astronomian planeetat eivät ole pistemäisiä, vaan ne ovat fysikaalisia kohteita joilla on ulottuvuuksia. Esim. Mars-mönkijä pystyy mönkimään koska astronominen Mars -pamneetta ei ole pelkkä piste. Pisteen päällä olisi aika vaikea mönkiä. Jotkut puhuvat pisteen lempimisestä, mutta se on vain kuvaannollinen ilmaisu. Piste on äärettömän pieni geometrinen olio. Esimerkiksi näiden lauseiden lopussa oleva piste ei ole piste sanan geometrisessä merkityksessä, koska näillä lauseen lopussa olevilla mustilla pisteillähän on selvästikin ulottuvuutta. Jos ei olisi, emme näkisi niitä valkoista taustaa vasten!

        Astrologiassa planeetta taasen puolestaan on periaatteessa pistemäinen, ulottuvuudeton, koska se ei edes ole fysikaalinen kohde. Astrologian planeetta on vain eräs _suunta_ taivalla, ei sen enempää.

        Eli asia on tasan päinvastastoin kuin mitä väitit.

        Lienet tarkoittanut astrologian planeetoilla eläinradan merkkejä tai tähdistöjä? Eläinradan merkithän ovat kaikki tasan 30 astetta laajoja eläinradan "sektoreita".

        Lopuksi tarjoilet meille kaikille varsinaisen dementikon erikoisyllätyksen:

        "Astronomian lähes pistemäinen planeetta mahtuu aika hiton isolle alueelle astrologisella kartalla ja isolle alueelle taivaalla jos se astrologinen kartta projisoidaan oikealle taivaalle."

        Päivitä lääkityksesi!

        Vain fauni voisi yrittää arvailla mitä tuolla lausahduksellasi ajoit takaa. Tuossa psyykkisessä tilassa olet erinomainen esimerkki siitä millaista disinformaatiota nettiin tulvii kun kaikilla avohoitopotilaillakin täytyy olla nettiyhteys 24/7.

    • Jousimiesnainen-64

      Aurinko oli jouskarin ja käärmeenkantajan rajalla.

      Syntymäaikani on jouskarin loppuosassa.

      • periaatteen mies

        Rajatapauksissa sitä ei kylläkään pysty pelkän päivämäärän mukaan päättämään, vaan pitäisi ottaa myös kellonaika ja vuosi huomioon.

        Kalenterivuodessahan on tietystikin kokonaisluvulla ilmaistava määrä päiviä, 365 normaalivuosina ja 366 karkausvuosina. Vuoden oikea pituus ei kuitenkaan ole kumpikaan näistä.

        Eri vuosina aurinko ylittää nuo rajat vähän eri aikaan ja joskus eri päivinäkin. Eli jos homma tehdään kunnolla niin pitäisi tutkia syntymän kellonajan kanssa millä puolella rajaa aurinko on ko. vuotena.

        Jos hommaa ei tee kunnolla, niin miksi pitäisi tehdä lainkaan!

      • Jousimiesnainen-64
        periaatteen mies kirjoitti:

        Tottakai pistin kellonajan ja vuoden, minähän kerroin että pistin syntymäajan, eiköhän se sisällytä just niitä, elikkä pv,kk,vv ja klo.

    • ja taikauskoa

      Älä nyt rupea sotkemaan astrologiaa astronomiaan. Ei niillä enää ole mitään tekemistä keskenään. Astrologeja ei ole enää pitkään aikaan kiinnostanut mitä taivaalla todella tapahtuu, he katselevat vain omia karttojaan ja päivämääriään.
      Astronomit taas eivät enää pidä astrologaa enää edes tieteenä ja tätä korostaakseen antavat uusille löydöille sellaisia nimiä kuin "GHY6554" tai "RW2009-SX" "vega" tai "sirius" tyylisten nimien sijaan.
      Koko väittely astrologain "todenperäisyydestä" on potaskaa. Ihan turhaa on yrittää vakuuttaa siihen uskovia tieteellisillä perusteilla.

      • joka haluaa

        Uskoa ns horoskooppeihin, niin sitä asiaa ei mikään mahti maailmassa muuta. Vaikka joku esittäisi tieteellisiet tosiasiat, niin yhä vain uskotaan kaikenlaisiin #huuhaa#juttuihin, sellainen on ihmisen mieli. Ei järki eikä tiede pääse valloilleen maailmassa. aarghhh!! ei voi mitään, täytyy vain sietää tätä yksinkertaisuutta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1383
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      516
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      99
      474
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      117
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe